Empatiaa sisäisille susille

Bloginpitäjä lomailee

2011-03-25T11:15:00.000+01:00

nyt on niin kiireinen elämänvaihe menossa, etten ehdi tänne kirjoittamaan. Joten pidän tästä blogista lomaa. Jonkun aikaa. Katsotaan. Seuraan edelleen muiden blogeja silloin tällöin ja piipahtelen naamakirjassa... mutta sisäinen ääni sanoo, että nyt on tärkeätä pitää taukoa ja vapaina hetkinä keskittyä olennaiseen. Istun työn puolesta koko työpäivän päätteen äärellä - vapaa-ajallani haluan nyt tehdä muuta.

Mukavaa kevään jatkoa kaikille....

100 vuotta sitten

2011-03-20T15:36:00.001+01:00

maaliskuun 19. päivänä 1911 vietettiin ensimmäistä naistenpäivää. Wikipediassa lisää tietoa. Eilen Wienissä lähes kaikki puolueet ja yli 200 eri naisjärjestöä järjesti marssin naisten oikeuksien puolesta. Sain itseni liikkeelle osoittamaan mieltäni ja näyttämään solidaarisuuteni muiden naisten kanssa. Sata vuotta on kulunut ja edelleenkään me naiset emme saa samaa palkkaa kuin miehet samasta työstä. Käsittämätöntä... Tai edelleenkin meidät kategorisoidaan ulkonäon perusteella ja kohdellaan usein objekteina. Käsittämätöntä.... Puhumattakaan kaupallisesta seksistä, pornografiasta ja ihmiskaupasta - tämän likaisen kaupan uhrit ovat pääosin naisia ja lapsia. Käsittämätöntä...

Ilma olisi voinut olla parempi, kuitenkin tuhansia mielenosoittajia saapui marssille. Onneksi ei sentään vettä heittänyt niskaan. Kylmä viima oli ihan tarpeeksi inhottava. Tänään aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ;-)

Ohessa muutama impressio miekkarista:

Sata vuotta sitten marsille osallistui 20.000 ihmistä, sata vuotta myöhemmin meitä oli 5000. Laittaa mietteliääksi.

Mitä tästä opimme?

2011-03-09T17:23:00.000+01:00

Osa 1:
Kuopus lähti aamulla kouluun puoli kahdeksan jälkeen. Hieman myöhässä. Hänen lähdettyään päätin mennä keräämään hänen huoneestaan likaiset vaatteet pyykkikoriin. Ehkä kysytte, että miksi hän ei tee sitä itse - en tiedä. Olen pyytänyt, uhkaillut, yrittänyt lahjoa - mikään ei auta. Jonkun ne pyykit kuitenkin jossain vaiheessa on kerättävä ja pestävä, riipustettava narulle, viikattava ... Niin mutta takaisin tähän aamuun. Aukaisin huoneen oven. Pilkkopimeää, ulkosalusiinit alhaalla. En laittanut valoja päälle, käytävän valo riittäisi, että pääasisin ikkunan luokse ja voisin vetää salusiinin ylös. Pari askelta ennen ikkunaa minusta tuntui kuin olisin jäänyt johonkin naruun kiinni. Kurkotin nostamaan salusiinin. Auringon valo valaisi huoneen ja huomasin olevani en pelkästään yhdessä vaan useammassa narussa kiinni. Poika oli pingottanut ennen lähtöä kouluun huoneeseensa hämähäkkimies-tyyliin nylon-narusta ansan... no jotenkin irrottauduin... nauratti, vaikkei näky huoneessa naurattanutkaan. Kamoja sikin sokin, varsinkin vaatteita... Oliko poikani viesti, että äiti pysy ulkona? Don't know... joka tapauksessa jätin kaiken paikoilleen. Mielenkiintoista tulee olemaan, että muistaako hän, kun hän noin tunnin kuluttua tulee kaverin luota kotiin, mitä on tehnyt huoneessaan aamulla? Saa nähdä.
Ohessa kuva "seitistä", osa näkyy kuvassa. Sitä on enemmän kuin kuvassa näkyy. Sotkuinen huone on siis ihan yleinen.

Osa 2:
Mies soitti minulle vähän jälkeen kolme ja kertoi, että koulusta oli soitettu ja kerrottu, ettei kuopus ollut ilmestynyt iltapäiväkerhoon. Mies kertoi opettajalle, että pojalla oli laitettu meidän vanhempien allekirjoittama poissaoloviesti mukaan, koska hän ei tule koko loppuviikkona kerhoon. Tämä on niin tyypillistä. Soitin kuopukselle ja hän kertoi, ettei hän ollut antanut lappua kerhon työntekijälle, koska hänellä oli kiire kaverin luokse ja että hän antaa lapun huomenna. Siis tähänkin asiaan on kokeiltu asioiden selittämistä, seuraamusten ymmärtämistä, uhkailua, lahjuksia ... So what.

Mitä tästä opin? Olen vastuussa, mutta en pysty kontroillamaan mitä lapseni loppujen lopuksi tekevät...

Jos jollain on jotain hyviä vinkkejä selittämisen, uhkailun, lahjomisen, rankaisemisen, perhekonferenssin, mother's little helper ... ohella, niin kertokaa minullekin.

Nukkumisen maailmanennätys

2011-02-27T18:13:00.000+01:00

Tänä viikonloppuna on tullut kokeiltua nukkumisen maailmanennätystä. Kuten viime postauksessa kerroin, olen ollut armottoman väsynyt. Sellaista oikeaa taakka-väsymystä. Mutta onneksi sitä väsymystä voi nukkua pois. Olen mennyt aikaisin nukkumaan ja olen nukkunut putkeen 8-10 tuntia. Ottanut kahdetkin päiväunet ja muutenkin lököillyt paljon. Ja käynyt ulkona. Kävelemässä. Haistelemassa ilmaa. Kuvaamassa. Kokeilemassa kepilla jäätä. Ja kuinka ihanalta tuntuukaan kun sekä mieli että kroppa kiittävät ;-)
Viime viikko oli raskas töissä. Se handshake-ohjelma on laitettu jäihin - liian moni (ja "väärä") halusi lähteä. Vahinko on kuitenkin jo päässyt tapahtumaan.
Minua pyydettiin mukaan työryhmään kehittämään koko osaston yhteistyötä (nk. teambuilding), koska motivaatio on nollassa. Olen yleensä aina valmis näihin tehtäviin ja minulla on paljon ideoita ja osaamista. Nyt sanoin ei. Koska puitteet eivät sovi. Teambuilding-projektia olisi pitänyt tehdä oman työn ohessa, ilman mitään lisätienestiä tai vapautusta muista tehtävistä. Päätin kuunnella omaa kroppaa ja sanoin ei. Kun ei jaksa, niin ei jaksa. Ihan hyvällä mielellä kuitenkin, itseasiassa olin aika ylpeä itsestäni.
Kyllä tämä tästä. Ensi viikonloppuna tiedossa jälleen Workshop, mitä odotan jo innolla. Ja ensi kuun alussa on tiedossa viikonloppuloma Berliinissä mukavassa seurassa. Yes.

kevättä ilmassa

loksahduksia

2011-02-20T19:13:00.000+01:00

Kun asioita tarpeeksi pyörittelee omassa päässä ja kun ajankohdan ollessa valmis puhuu asioista muiden kanssa, alkavat palat loksahtelemaan paikoilleen. Pikkuhiljaa alkaa aurinko paistamaan risukasaankin.
Olen ollut armottoman väsynyt ja ahdistunutkin tilaanteestani työpaikalla. Olen tietoisesti hillinnyt itseäni tekemästä liian nopeita ratkaisuja. Tiistaina minulla oli mahdollisuus kertoa treenajakoulutuksen peergroup-tapaamisessa tilanteestani. Ei neuvoja, ei sympatiaa - vain neljä muuta naista, jotka olivat valmiita kuuntelemaan, olemalla joko sanallisesti tai vain olemassaolollaan empaattisia ja läsnä. On ihanan vapauttavaa, kun voi kertoa pelkäämättä. Pelkäämättä sitä, että syyllistetään ratkaisuista. Tai pelkäämättä, että alkaa syyttämään itseään. Kun tietää, että kun kerron tässä porukassa ne pystyvät kantamaan tilanteen. Ja samoin on ihanan vapauttavaa, kun pystyy toisten kertoessa omia juttujaan kantamaan/kestämään tuskan ja ilon, olemalla läsnä. Niin ja nyt juhlin ihan itsekseni, että palat taas loksahtavat paikoilleen - tai että antavat osviittaa siihen suuntaan, että loksahtavat ;-)

Kuulumisia

2011-02-10T10:31:00.000+01:00

Olen järjestellyt ajatuksia päässäni työn suhteen. Ja ahdistunut ja säikähtänyt olo alkaa väistymään. Paine on suuri työpaikalla, mutta pysyn nyt toistaiseksi vielä siellä. Pelaan avoimin kortein, eli olen kertonut kollegoilleni ja uudelle pomolleni, että minua viehättävät uudet tuulet ;-) En halua kuitenkaan hätäillä. Halusin aikaa miettiäkseni mitää teen ja vaikka viime viikolla uutiset olivat shokki, palaan siihen, mitä minä tarvitsen.

Viikko on kulunut nopeasti. Töitä, kodin siivousta. Ai niin, mun siivoja ilmoitti viimeksi lapulla pöydällä, ettei tule enää (vaikka aamulla olimme vielä sopineet seuraavan siivouskerran). Elokuvissa siipan kanssa. Kirjojen lukemista, pohdintaa. Ja varaosien metsästystä tiskikonetta varten....
Eilen kävin illalla näyttelyssä ihastelemassa näyttelyä "Der Blaue Reiter" Albertinassa täällä Wienissä. Olen aina pitänyt expressionistisesta taiteesta. Tulin näyttelystä hyvälle mielelle. Ja meillä oli siipan kanssa mielenkiintoinen keskustelu modernista taiteesta ja sen vaikutuksesta yhteiskuntaan.... jälkeenpäin nakkikioskilla makkaraa syödessä ja olutta hörppiessä;-)

Tänään on ladies night, eli tapaan pitkäaikaisimman ystävättäreni täällä Wienissä. Tapasimme ensimmäistä kertaa 22 vuotta sitten. Hän merkitsee minulle todella paljon. Hänen kanssaan voin puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. Fabulous!

Huomenna menemme siipan ja ystäväpariskunnan kanssa kuuntelemaan aitoa "Wieniläis" (kaikkine naapurimaiden vaikutteineen)-musiikkia. Odotan jo innolla. Tunnelma on varmasti kevyt ja viini virtaa ;-)

Tässä video eräästä esiintymisestä, raskaan rokin ohella pidän myös tällaisesta musiikista.

Life is ...

2011-02-05T07:25:00.000+01:00

what happens while making other plans. JÄLLEEN KERRAN. Olin suunnitellut tästä keväästä rauhallisen, mutta toisin käy. On kyse työpaikastani. Olemme kahdeksan hengen tiimi isossa firmassa ja hommia riittää. Fuusion jälkeen vauhti on vain kiihtynyt ja fiilis koko lafkassa on kafkamainen. Fuusion myötä työntekijöiden määrä viisinkertaistui. Nyt meitä on 10 000. Ja pienemmän ja isomman firman eri kulttuurit! Nyt tietenkin isomman firman kulttuurista on tulossa valtakulttuuri ja jahkailen tilanteen kanssa. Se kultturi, mikä aikoinaan viehättikin on jäämässä jalkoihin. Jäädäkö vai lähteä?
Mutta pomo ja yksi kolleega ehtivät ensin. He lopettavat jo helmikuun lopulla. Kahdeksan hengen sijaan meitä on sitten 6. Sama työ pienemmällä porukalla. Shokki istuu syvällä. Tekninen puoli on hoidettavissa, mutta miten voimme paikata 18 vuoden kokemuksen? Mutta ymmärrän, mietinhän itsekin, että lähdenkö. Nyt sitten mietin, että voinko minä lähteä. Töissä on tarjolla erikoismaksuja, mikäli ottaa lopputilin maaliskuun viimeiseen mennessä (niin kutsuttuja handshake-tarjouksia). Ihmettelen, että niitä tarjotaan kaikille. Kuka ne duunit sitten tekee, kun hommien oppimiseen, prosessien suhtkoht ymmärtämiseen menee 6-12 kuukautta riippuen jokaisen oppimistaidoista ja samalla tulee uusia järjestelmiä koko aika kehiin?
Jotenkin on ihan kummallinen olo? Mitä merkitystä, arvoa tällä työllä on, jos kaikki voivat vain lähteä? Miksei ketään johtoryhmään kuuluvaa kiinnosta, miten palvelun ja huollon käy? Tämä on ehkä se, mikä minua eniten rassaa... Minulle tietty lojaalisuus on tärkeä arvo, mutta jossakin menee myös raja - jokaisen henkilökohtainen raja.
Miehellä periaatteessa samanlainen tilanne. Fuusion myötä hänenkin työmääränsä on kasvanut ja samaan aikaan vihjaillaan, tarjotaan golden handshake'a (siis paljon parempaa kuin yllä mainitut tavalliset). Ei mene minulla jakoon. Ihmettelen ylimmän johdon touhua. Ja kuitenkin olemme markkinoiden ykkönen. Tai siis onhan tämä ihan selvä asia. Menoja pitää vähentää ja henkilöstö on kallein kohta, joten tässä säästetään (maksakoon mitä vain ;-)).

Eli tämä duunijuttu pyörii päässä. Otan kuitenkin itselleni aikaa ja yritän selvittää, mitä ajatukseni yrittävät minulle sanoa. Mikä oikeasti on minulle tärkeätä.

On lauantai-aamu. Olen ollut kello puoli kuudesta hereillä. Ulkona tuuli paiskaa ikkunaan. Lapset lensivät eilen illalla hiihtolomaviikoksi Suomeen. Olivat hyvällä tuulella - ihanaa.

Ja kuten aina - kyllä tämä tästä.

Pelkäämmekö omaa valoamme?

2011-01-26T21:29:00.001+01:00

Tänään taas riita teinin kanssa. Saimme kuitenkin sovittua. Voimia haastavaa. Sitähän tämä äidinkin rakkaus on. Pimeitä, syviä tunteita, kuten hellyyttäkin. Minulle muistui mieleen Nelson Mandelan virkaanastujaispuhe (muunnettu Marianne Williamson alkuperäisestä 1. personna muodosta me-muotoon):

"Our deepest fear is not that we are inadequate. Our deepest fear is that we are powerful beyond measure. It is our light, not our darkness, that most frightens us. We ask ourselves, who am I to be brilliant, gorgeous, talented, and fabulous? Actually, who are you not to be? You are a child of God. Your playing small doesn't serve the world. There's nothing enlightened about shrinking so that other people won't feel insecure around you. We are all meant to shine, as children do. We are born to make manifest the glory of God that is within us. It's not just in some of us, it's in everyone. And as we let our own light shine, we unconsciously give other people permission to do the same. As we are liberated from our own fear, our presence automatically liberates others."

Näinhän se menee.

Aikainen aamu

2011-01-24T05:36:00.000+01:00

On aikainen aamu, olen ollut jo muutaman tunnin hereillä. Ensin vielä kiereskelin sängyssä ja yritin saada unen päästä kiinni, mutta en saanut ajatuksia vaikenemaan joten nousin ylös. Muu perhe nukkuu vielä. Kissa kiehnää ja vaatii huomiota. Iso huokaus. Miksi unohdin? Olen ollut niin keskittynyt itseeni viime kuukausina, viikkoina. Tiedänhän minä vastauksen. Homma hoituu. En mene tänään työpaikan Workshopiin, menen virastoon ja hoidan asian. Workshop olisi tärkeä, mutta verenpaineeni nousee pelkästään sitä ajatellessa. Eli ehkä sitten onkin parempi näin. Life is what happens.
Ulkona tulee lunta. On taas talvi. Tässä ehti olla kevättä ilmassa välillä. Mutta näin on hyvä. Onhan vasta tammikuu. Kevät voi odottaa vielä vähän aikaa.
Ihmettelen uudelleen omaa unohtamistani. Miksi en laita kalenteriin merkintää tällaisista asioista? Unohtelen muutenkin vähän väliä kaikenlaisia tapaamisia, merkkipäiviä. Sumplin sitten viime tipassa muiden kanssa . jotenkin asiat kuitenkin kolahtavat paikalleen. Haluaisin olla luotettava, haluaisin, että minuun voi luottaa. Olen kyllä luotettava, mutta en tarpeeksi - kuten huomaan. Tuotan itse itselleni liikaa stressiä. Joko huolehtimalla liikaa, tai sitten unohtamalla asioita. Kiva paradoksi.
Mies nousi juuri ylös. Taksi tulee hakemaan häntä tunnin kuluttua. Viikon työmatka edessä. Kahvikuppini on tyhjä, joisinko vielä toisen kupin? Taidanpa tehdä niin.

Terveisiä buddistisesta keskuksesta - ENSO

2011-01-23T20:05:00.001+01:00

Treenajakoulutus on ohi. Olo on hyvä. Viimeinen viikon sessio pidettiin buddistisessa keskuksessa ala-Itävallassa - vaikkei buddistisesta kurssista kyse ollutkaan. Siellä oli leppoisaa ja viikko kului nopeasti. Oli jännittävää olla koko viikko yhdessä. Tutustua kurssikavereihin eri olosuhteissa. Jokainen meistä teki joka päivä tunnin työmeditaatiota keskuksen periaatteiden mukaisesti (siivousta, tiskausta, vihannesten puhdistusta, pöydän kattausta jne.) Normaalisti talossa on hiljaista, mutta meidän ryhmä ei ollut kovin hiljainen - onneksi sitä ei meiltä vaadittukaan. Kuvassa olevan ympyrän (Zenin symboli Enso) näimme päivittäin matkalla ruokasaliin. Minulle jännittävä dejavu - joka kerta muistui isä mieleen. Pienestä asti muistan, kuinka isä puhui ympyrän piirtämisestä Zen Buddismissa. Treenajajoutuksen ympyrä sulkeutui, nyt on uudet kuviot edessä.

Kääk!!!

2011-01-23T19:53:00.001+01:00

Mies lentää huomenna Ottawaan, Kanadaan. Pakatessaan laukkujaan ja laittaessaan kamojaan valmiiksi, hän ohimennen vilkaisee tyttären passiin. Istun työpöydän ääressä ja mies huutaa toisesta huoneesta: "Hei Paula, tiesitkö, että S:n passi on mennyt kuun alussa umpeen?" Minä: "Kääk, Apua, ei - en tietenkään tiennyt. OMG!!!" Kuinka saatoin unohtaa. Ei auta muu, kuin marssia huomenna valokuvaamoon ja passivirastoon. Ja toivoa, että kaikki sujuu mutkattomasti ja passi todellakin on valmis viiden päivän sisällä ja tulee postin kautta ajoissa. Ajoissa? Lapset lentävät 4.2. Suomeen.... okei tehdään elämästä jännää.

Katse eteenpäin

2011-01-03T11:42:00.000+01:00

Minun piti kirjoittaa vuosikatsaus, mutta päätinkin levätä vielä viimeiset päivät vanhan vuoden puolella. En koskenut koneeseen lähes ollenkaan : ei facebookia, ei blogia, ei sähköposteja. Kännykänkin hukkasin kivasti pariksi tunniksi uuden vuoden aattona. Tänään kun ajattelin, että kirjoitan nyt sen vuosikatsauksen, niin se tuntui ontolta idealta. Mitä sitä menneitä kommentoimaan. Vuosi oli OK. Ja nyt nokka kohti uusia seikkauluja.
Olen parantunut lähes kokonaan vilustumisesta. Yskä tosin vielä on kaverinani, mutta ei niin pahana kuin vielä muutama päivä sitten. Kunhan olen terve ensi viikolla. Edessä on treenajakoulutuksen viimeinen osio. Sitä ei pidetä Wienissä, vaan ulkopuolella. Eli matkustan viikoksi pois kotoa. Uskallanko sanoa? I-h-a-n-a-a. Kun kaikki ovat kotona kaksi viikkoa yhteen putkeen, meinaa minulle tulla pakokauhu. Asunto käy ahtaaksi ja ainainen sotku ottaa kaaliin. On mahtavaa päästä muutamaksi päiväksi pois. Yes.
Hyvää uuden vuoden alkua kaikille. Vuodesta 2011 tulee aivan varmasti hyvä vuosi.

Keuhkoparantolassa

2010-12-28T10:33:00.000+01:00

Joulu tuli ja meni. Minä nukuin joulun. Flunssa päätti iskeä kunnolla päälle. Nukuin, nukuin, nukuin... 14 tunnin yöunia. En lähtenyt mukaan kylään anoppilaan, vaan nukuin. Väsynyt olo, joka paikan kolotus ja päänsärky ovat ohi. Jäljelle on jäänyt sitkeä yskä. Olo on kuin keuhkoparantolassa. En nyt kuvaile tarkemmin ;-)

Nuhanenän Joulu

2010-12-23T10:47:00.002+01:00

No jotenkin sen saattoi arvata, että näinhän tässä käy. Olen vilustunut ja joka paikkaa kolottaa. Ääni on käheänä ja yskä pukkaa päälle. Asperiinilla mennään.
Aavistelin viikonloppuna, että vointini pettää. Sain appelsiineista allergisen reaktion ranteisiin ja käsivarsiin. Muutaman vuoden välein saan tällaisen reaktion. Johtuu joko appelsiinin myrkyistä tai histamiinista. Ihottumaa oli pari päivää ja nyt tuli tämä vilustuminen tilalle.
Kaipaan niin lepoa ja rentoutumista – sitähän tämän minun kroppakin minulle yrittää viestittää.

Joten näissä merkeissä oikein rentouttavaa, mukavaa ja rauhaisaa Joulua kaikille.

Hoitovapaalla

2010-12-08T22:31:00.000+01:00

Esikoinen on ollut jo viikon päivät kipeänä. Kunnon flunssa, mutta ei se oikea. Kuumetta, mieletön nuha ja yskä. Lääkärin mukaan keuhkot ovat kuitenkin "puhtaat", joten ei auta muu kuin odottaa parantumista. Vaikka esikoinen on jo 14v., olen kuitenkin ottanut hoitovapaata.
Samaan syssyyn alkoi kuopuskin oireilemaan: lievää lämpöä ja päänsärkyä.
Viime viikolla oli siippa sairaana... Minulla (ei vielä) ole mitään hätää.
Yritän tässäkin tilanteessa ottaa iisisti vaikka minulla onkin paljon töitä työpaikalla odottamassa ja kummallakin lapsella on juuri kuumin koekausi meneillään. Mutta minkäs teet? Jos stressaisin näistä, ei vointi siitä kenelläkään meistä paranisi...
Jouluun on kaksi ja puoli viikkoa aikaa. Minulla ei ole ollenkaan joulufiilistä. Olen tosin jo leiponut pipareita, adventtikranssikin meillä on, ulkona on lunta, punssia ja glögiä olen keittänyt. Joulu-cd:tkin kaivanut esiin... mutta fiilis ei vain tule. Lahjojakaan en ole miettinyt. Tosin ei minun tarvitsekaan, kun siippa tänä vuonna hoitaa kaiken...
Joulumarkkinoilla en ole päässyt käymään (yllä mainituista syistä).
Ääni sisälläni yrittää tsempata minua: Come on, come on - innostu nyt, olethan äiti - joulu on nastaa, kivaa. Ja toinen ääni sanoo, ettei voisi vähempää kiinnostaa - järjetöntä touhua. Joten ehkä saan vielä kipinän tai sitten leikin, että saan kipinän - lasten takia. Kummallinen kaksijakoinen fiilis.

the meaning of life - be true to yourself

2010-11-25T16:45:00.000+01:00

Sain tämän ihanan videon eräältä ystävältä sähköpostin kautta. Yes, näin se menee.

pitkästä aikaa muutama rivi

2010-11-24T15:59:00.000+01:00

Minulla on edelleenkin kiire ja tuntuu, ettei aika riitä mihinkään. Edes kunnolla lepäämiseen. Marraskuun pimeät illat ja aamut houkuttelevat pitämään lepotaukoja ja jatkamaan unia. Kuitenkin kun priorisoin, niin levolle on tällä hetkellä todella vähän aikaa. Minulta ei tunnu löytyvän aikaa edes kirjoittamiseen blogiin, saatikka valokuvaukseen. Kumpaakin kaipaan todella. Nytkin "nipistän" aikaa muilta hommilta, jotta saan kirjoitettua. Mitä minulle kuuluu? Siis minulle, ihan minulle Paula-itselleni kuuluu hyvää. Nautin elämänvaiheestani, nautin ystäväpiiristäni, nautin kirjoista joita luen, kestän jopa duuniakin aika hyvin ;-)
Sitten, jos ajattelen itseäni suhteessa esim. ihan tähän omaan ydinperheeseeni, niin mieliala hieman lässähtää. Suoraan sanottuna kuopuksen kanssa on tällä hetkellä rankkaa... ja tarvitsen kaikki taitoni ja voimani, jotta pysyn luottavaisena ja jotta jaksan eteenpäin, jotta jaksan kannustaa häntä. Hänellä on osittain massiivisia ongelmia koulussa - eri lukuaineiden kanssa ja sitten varsinkin opettajien kanssa. Hän itse (11v) on sitä mieltä, että tuhlaa vain aikaansa koulussa. Tätä tilannetta nyt pähkäilen, haluanko neuvoja? Joo, sellaisia, missä kaikki osapuolet voittavat. Ettei ketään alisteta. Ettei ketään pakoteta. Että niitä, jotka eivät ole kympin lapsia tuetaan. Haluan kuulla rohkaisevia sanoja siitä, että tässä yhteiskunnassa myös vähän erilaiset pärjäävät. Että kaikilla on mahdollisuus. Kaikki tällaiset neuvot ovat hyvään tarpeeseen. Että näin.
Ja sitten mietin, että kaikella on tarkoituksensa. Tai Beatlesia lainatakseni: let it be. Paula, anna olla, et voi kontrolloida kaikkea. Rentoudu. Irrottaudu emon roolista ja anna vastuu kuopukselle....
Huokaus ja taas pähkäilen. Ehkä viisaus löytyy kummastakin näkökannasta....
Okey, lopetan tällä kertaa. Muut hommat odottavat. Palailen.

harjoittelua

2010-11-16T13:54:00.000+01:00

Sain syntymäpäivälahjaksi kauan toivomani järjestelmäkameran. Nyt harjoittelen kaiken maailman toimintoja. En ymmärrä puoltakaan kameran tekniikasta saatikka sanastosta. Onneksi mukana on automatiikka, jotta alkuun päästään.
Kiirettä pitää - töitä, iltamenoja (lasten kouluun, taloyhtiö). En ole ehtinyt kameran kanssa vielä ulos. Eli heti kun pääsen ulkoiluttamaan itseäni ja kameraa, laitan otoksia tänne.

Ystävyyskapula

2010-11-05T16:49:00.000+01:00

Maria haastoi minut muistelemaan lapsuuttani...

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen: "Mikä sinusta tulee isona?"

en tiedä, luultavasti taiteilija

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareita?

Asterix ja Obelix, Harald Hirmuinen, Aku Ankan taskukirjat

3. Lempileikkejäsi?

legot, ulkoleikit pihalla ja metsässä, twist, lautapelit

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

ei harmainata aavistustakaan, ainakaan ei ole jäänyt traumoja ;-)

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?

harrastin tennistä ja jazztanssia, koulussa pidin pesäpallosta, lentopallosta, luistelusta, uinnista

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?

Sammy Babitzin -> Daa-da Daa-da (Daa-da kiitää alla autostraada, aina kiire kiire jonnekin on, on, on...)

7. Paras joululahjasi/ muu lahjasi, jonka olet saanut?

kirjat olivat paras lahja, sitten muistan että jonain jouluna saimme autoradan

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?

siis elämähän ei vielä ole ohi :-) jokainen päivä eletään täysillä tässä ja nyt

Olen laiska kutsumaan muita mukaan meemeihin, joten se ken haluaa ottaakoon tämän kapulan vastaan.

Code freeze

2010-11-03T18:50:00.000+01:00

Duunissa on rankkaa tällä hetkellä. Tuhat ja sata rautaa tulessa. Marraskuun puolivälissä on kauan odotettu code freeze, eli järjestelmän koodia ei saa muuttaa kahteen kuukauteen joulumyynnin takia. Kaikki odottavat ja tahkovat hullun lailla, kunhan vain code freeze tulee, niin sitten saadaan hengähtää. Saa nähdä. Teen lähes joka viikko ylitöitä, vaikka ei paljoa huvita. Kuitenkin tiedän, että kun saan hommat hoidettua alta pois, on helpompi aloittaa seuraava työpäivä. Minua ei huvita ylityöt sen takia, että niistä maksettu korvaus on yhtä tyhjän kanssa. Haluaisin ottaa ylityöt mieluummin vapaina, mutta siihen on aina vain kolme kuukautta aikaa (vuosi jaettu neljään osaan) muuten ne maksetaan. Joten en koskaan saa pidettyä vapaita kokonaan pois. Esim. syyskulla tehdyt ylimääräiset tunnit olisi pitänyt ottaa vapaina syyskuun aikana. Ei onnistunut.

Tällainen code freeze voisi olla hyvä muissakin elämäntilanteissa. Esim. koulussa. Ei olisi kokeita, ei mitään uutta, syvennettäisiin jo olemassa olevaa tietoa ja nautittaisiin elämisestä, harjoiteltaisiin elämän sosiaalista puolta. Lapset ja vanhemmat ja opettajat tietenkin myös voisivat hengähtää.
Tai miten olisi code freeze parisuhteessa? Keskitytään oleelliseen. Sen toimivan osan vaalimiseen ja sen juhlintaan. Ikävempiä puolia voisi jokainen miettiä ihan rauhassa ja niistä saisi puhua ja esittää ratkaisumalleja vasta code freezen (pitkän harkinnan jälkeen) päädyttyä.

Sain kutsun siskon 40v-päiville Suomeen. Tekisi ihan hirveästi mieli ottaa osaan juhliin. Mutta minulla ei ole lomaa, eikä oikein rahaakaan tällä hetkellä. Harmi. Onneksi sisko tietää tilanteeni ja ymmärtää. Kuitenkin tunnen kaipuun sisälläni. Huokaus.

Innsbruckin panoraamaa viime viikolta.

Mutta kaiken huokailun keskellä on mukaviakin fiiliksiä. Ensi viikolla on treenajakoulutuksen 4. osio.

Hih - mikä paradoksi. Ylempänä valittelin työmäärää ja olenkin ensi viikon lomalla. No näinhän tämä menee.

Takaisin "lomalta", sairaskertomusta, pitkä stoori

2010-10-26T20:12:00.000+02:00

Innsbruckin reissu tuli tehtyä. Matka sujui joutuisasti junalla Wienistä Innsbruckiin - 4,5 tuntia. Aika kului junassa lukien ja ihmisten kanssa jutellen. Majoittauduimme ihan vanhankaupungin kylkeen suhtkoht uuteen hotelliin, 4 hengen sviittiin. Innsbruck tervehti meitä ihanan kirpeällä, aurinkoisella ja lumentuoksuisella ilmalla. Palloilimme ensimmäisenä päivänä vanhassa kaupungissa, kävimme syömässä tirolilaisessa gasthausissa tuhdin iltapalan. Kaloreita polttelimme vielä hotellin uima-altaalla sekä höyryhuoneessa. Nukkumaan menimme noin kello 10 aikoihin. Ja nyt seuraa tämän reissun anekdootti:

Ensimmäisenä yönä herään lasten kinasteluun puoli kahden maissa. Menen viereiseen huoneeseen tsekkamaan mistä on kysymys - kuopus tuskailee kipujen kanssa! Esikoinen on kiukkunen, koska kuopus on herättänyt hänet... Otan kuopuksen mukaani kylpyhuoneeseen. Yritän rauhoittaa hysteerisesti itkevää lasta, selvittää omaa päätäni herätäkseni ja saadakseni selville mistä oikein on kysymys. Aika pian saan selville, että kuopusta sattuu oikealle puolelle korvan alapuolelle -siinä on patti! Patti on punainen ja todella kosketusarka. Poika ei saa aukaistua suuta kunnolla, eikä pysty kääntämään päätään kuin hyvin varovaisesti. Jokainen pään liike sattuu. Ei kuumetta. Mistä oikein on kysymys? Mitä lääkkeitä minulla on mukana? Homeopaattisia... Annan Aconitum D30 kuulia (sopivat aina sairastumisen alkuvaiheessa, mietin myös Belladonnaa - mutta kuopus kuvasi särkyä tasaiseksi ja ei jomottavaksi). Vien pojan minun ja miehen sänkyyn. Mies herää ja kerron että kuopus on sairastunut. Sanon epäileväni tulehdusta korvassa tai imusolmukkeiden "tulehtumista". Olimmehan illalla vielä uimassa. Ihmettelen kuitenkin, ettei pojalla ole kuumetta. Sanon olevani huolissani, koska kuopus ei pysty liikuttamaan päätään ilman kipua. Ja oikean korvan alapuolella on selvä pullistuma. Päätämme hälyttää lääkärin paikalle. Mies soittaa respaan ja respa kertoo, ettei hän voi soittaa paikalle kuin ambulanssin. Ambulanssi tulee. Kaksi pelastushenkilöä saapuu vartin sisällä. Tsekkaavat tilanteen ja päättävät, että on lähdettävä Innsbruckin yliopistolliseen lastensairaalaan. Autan kuopusta pukemaan päälle (minä olin pukenut päälle ambulanssia odotellessa). Lähden tietenkin mukaan. Klinikalla on hiljaista, pääsemme lähes heti lääkärin tutkittavaksi. Kello on puoli kolme. Lääkäri tutkii pojan tarkkaan ja sitten diagnoosi: korvansylkirauhasen tulehdus - parontiitti. Viruksen aiheuttama, ei voi muuta kuin ottaa särkylääkettä ja odottaa että menee ohi, taudin kesto 2-7 päivää. Lääkäri suosittelee kuitenkin vielä verikokeen ottamista, jotta bakteeripohjainen tulehdus voidaan sulkea pois. Pojalta otetaan ensimmäisen kerran verta sitten syntymän. Kuopus saa särkylääkettä kipuihin ja saamme toisen tabletin mukaan aamua varten sekä reseptin. Lääkäri sanoo, että laboratorion tulokseen menee noin tunti. Voimme odottaa klinikalla tai lähteä takaisin hotelliin. Hän soittaisi minulle kun tulokset tulevat. Päätämme kuopuksen kanssa lähteä takaisin hotelliin. Särkylääke vaikuttaa ja poika nukahtaa heti vanhempien väliin. Kymmentä vaille neljä lääkäri soittaa ja kertoo, ettei ole kyse bakteerista. Kysyy kahteen kertaan minulta, että olenko varma että kuopus on rokotettu sikotautia vastaan. Vastaan kahteen kertaan olevani täysin varma (koska tiedän).
Aamulla poika herää kello yhdeksän aikoihin. Pirteänä, patti on lähes häipynyt. Hänellä on nälkä. Oliko kaikki pelkää unta vain? No ei.

Eli - Life is what happens! Vietimme hyvin rauhallisen sunnuntain. Kävimme tutustumassa yhteen linnaan, istuimme paljon kahvilassa. Minä tietenkin pidin poikaa tarkasti silmällä ja iltapäivän vietin hänen kanssaan hotellilla. Mies ja esikoinen lampsivat vesisateessa katsomaan Berg Isel'in hyppyrimäkeä. Poika askarteli ja katsoi lastenohjelmia, minä nukuin ;-) Illalla kävimme yhdessä syömässä. Poika hyvässä kunnossa ja nälkäisenä - söi pihvin.
Eilinen maanantai kului Svarovskin kristallimaailmassa sekä lumimaisemaa ihmetellessä. Aamulla tuli nimittäin lunta! Iltapäivän vietimme olutkellarissa ja kello kuusi lähdimme junalla takaisin Wieniin.
Sanoin miehelle, että olipas miniloma.... sekä ihmettelen koko viikonloppua, en jaksa lopettaa sen tosiasian ihmettelemistä, että niin yllättäen kuin kivut tulivat, niin yhtä yllättäen ne häipyivät. Life ist what happens.

miniloma

2010-10-22T20:52:00.000+02:00

Pitkä viiikonloppu ja miniloma Innsbruckissa tiedossa.... jee. Kivaa matkustaa junalla. Ihana tuulettaa päätä.

Arjen jalokiviä.

lepäämisestä, metrosta ja muustakin

2010-10-21T12:36:00.000+02:00

Muutama viikko sitten kirjoitin levon tarpeesta. Olen viime viikkoina yrittänyt levätä aina kun siihen on mahdollisuus. Otin pienen tauon tähän bloginkin pitämiseen. Olen alkanut ottamaan 15-30 minuutin nokosia iltapäivisin kotona. Tosin viime päivinä en ole ehtinyt kotiin kuin vasta illemmalla.
Olen myös yrittänyt asettaa asioita tärkeysjärjestykseen, olla stressaamatta turhista. Elää hetkessä. Just joo. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta tulosta alkaa näkymään.
Yritän nauttia elämää helpottavista asioista (jokin ihmeen ääni sisälläni sanoo etten saisi nauttia, etten ole ansainnut… höh) kuten siivoojasta, luomuvihannes-lähetyksestä viikottain. Ja enhän minä näitä ilmaiseksi saa kuitenkaan – kaikella on hintansa. Parempi maksaa muutama euro palveluista kuin menettää hermonsa kokonaan.
Asiat muuttuvat. Meidän kaupunginosaan alkoi tulemaan metro lokakuun alusta. Työmatkani lyhenivät roimasti ja muutkin menot ovat nyt ihanan helppoja. Kun ennen oli menoa keskustaan piti matkustaa bussilla tai raitiovaunulla ja sitten vielä metrolla – aikaa kului vähintäänkin 40 minuuttia yhteen suuntaan. Kotiapäin saattoi kulua tunnista puoleentoista tuntiin. Nyt hurautamme metrolle keskustaan – matkaan menee noin 10-15 minuuttia riippuen siitä minne keskustassa haluaa. Olen haltioissani. Eilen illalla pyörähdimme tyttären kanssa kaupungilla – ihanaa luksusta. Ennen ei tullut lähdettyä – nyt se on normaalia :-)
Treenajakoulutus jatkuu taas kahden viikon kuluttua. Monia prosesseja minulla edelleenkin käynnissä ja se on ok. Huomaan vain tarvitsevani tähän älyttömästi energiaa. Mutta en kadu hetkeäkään. Yes.

PS. Koulujärjestelmä täällä sucks. Tulipa sanottua rumasti, mutta ihan pakko. Vaatii aikamoista ponnistusta, että kouluajasta sekä lapset että vanhemmat selviävät selväjärkisinä. Juuri nyt ei löydy empatiaa järjestelmälle eikä opettajille. Ehkä joskus toiste jaksan kertoa enemmän.

Kesän chilisatoa

2010-10-08T22:16:00.000+02:00

Heinäkuussa mietiskelin blogikirjoituksessa, että josko chilit kasvavat. Kokeiluna aloitettu juttu tuotti aika mielettömön sadon. Nyt chileja kuivatellaan ja tässä teille kuvia:

Syksyn värejä

2010-10-07T21:23:00.000+02:00

En ole kova shoppailemaan. Tai siis miten sen ottaa. Kirjakauppaan minua ei saa päästää.
Tällä viikolla kuitenkin innostuin käymään vaateostoksilla tiistaina. Mukaan lähti uudet mustat farkut, luumunvärinen villapaita ja vihreä villatakki.
Tänään sitten työpaikalla oli jonkin nahkaliikkeen esittelymyynti. Laukkuja, hansikkaita, lompakoita ja huiveja.
Ihastuin keltaiseen lompakkoon, lilan värisiin hansikkaisiin ja vihreään huiviin. Mitäs pidätte?

Kelausta kun organismi on täynnä

2010-10-06T12:17:00.001+02:00

Kävin eilen kahden kuukauden tauon jälkeen vyöhykehieronnassa. Hieroja (hyvä ystäväni) sanoi minulle: „Paula, sinun organismisi on ihan täynnä! Nyt olisi aikaa jättää jotain pois… sinun resurssit ovat lopussa.. tarvitset tauon. Tiedät kyllä itse mistä!”

No niin, kyllä minä tiedän. On ollut kiireinen syksyn alku. Ja syksyn kohokohta tapahtumineen oli viime viikon lauantaina, kun pidimme yhdistyksen (NonViolentCommunication Austria) avointen ovien päivän. Vedin aamupäiväsession yhteydessä ensimmäisen ryhmätyöni tuntemattomien ihmisten kanssa. Ja palaute oli kaikinpuolin myönteistä ja ihmiset olivat otettuja panoksestani ja taidoistani. Palautetta oli ihana kuulla ja kannan tätä mukanani kuin aaretta – tätähän itse asiassa haluan tehdä. Ja haluan tehdä sitä omalla tyylilläni ja olla autenttinen. Haluan opastaa ihmisiä myötätuntoiseen kanssakäymiseen.

Samaan aikaan olen treenajakoulutuksessa ja tämän yhteydessä meillä on kolme peer-ryhmää. Kaksi 4-hengen ryhmää ja yksi 8-hengen ryhmä. Koulutuksen ensimmäisen osion yhteydessä perustimme nämä ryhmät. Meidän treenajamme kehoitti meitä perustamaan ryhmät ja hän esitti kolme osanottajaa (joilla on jo paljon kokemusta myötätuntoisesta kanssakäymisestä) ryhmien vetäjiksi ja pyysi osallistujia menemään mielensä mukaan haluamaansa ryhmään. Minä vedän yhtä ryhmää… niin sitä 8-hengen ryhmää. Tapaamme viikottain. Ja vaikka ryhmässä työskentely on mukavaa, niin huomaan itsessäni uupumusta ryhmäprosesseja kohtaan. Niitä on kohdallani ollut tänä vuonna ehkä liikaakin ja olen antanut mielelläni paljon. Ja nyt on tarve antaa muiden vetää/johtaa. Ryhmäprosessti väsyttävät minua tällä hetkellä. Ja huomaan, etten jaksa olla koko “sydämellä” asiassa mukana. Huomaan, että tämä on minulle “vaikea” paikka. Jäänkö jostain paitsi, jos en olekaan koko aikaa mukana kaikessa? Tätä kelaan tällä hetkellä. Päässä on taasen aikamoinen vyyhti. Onneksi on tämä blogi. Tänne pääsee purkautumaan – ilman ryhmäprosessia ja ihan vain omana itsenään.

Levon paikka

2010-09-26T19:07:00.000+02:00

Viime kirjoituksesta on kulunut kolme viikkoa. Kuinka aika rientääkään. Kolme viikkoa sitten olin vielä onnellinen, että koulut alkaa. Jos nyt kysyttäisiin, vastaisin ehkä toisin. On tämä vain niin käsittämätöntä. Osa kuopuksen uusista koulukamoista on jo hävinnyt. Kuten myös uusi huppari. Harmittaa. En tiedä miten hän voisi oppia pitämään paremmin huolta tavaroistaan. Kuopus kompastui koulun rappusissa - pikkusormessa lasta kolmeksi viikoksi. Kuopus joutui kahakkaan koulussa (kuten viime syksynä) ja siitä piti kirjoittaa raportti.... aina tapahtuu jotain. Juuri silloin, kun äiti tarvitsisi hieman rauhaa. Mutta tiedänhän minä ettei se näin mene.
Miksi tarvitsen rauhaa? Se iso tapahtuma jonka järjestelykomiteassa olin, oli viime viikonloppuna. Olin yksin paikalla järjestelytoimikunnasta ja käytännössä vaikka olin myös osallistujana, olin järjestäjänä paikalla. Kaikki meni hyvin, sain hyvää palautetta ja tutustuin uusiin ihmisiin. Mutta olin aivan poikki. Poikki muutaman päivän vielä tapaamisen jälkeenkin.
Poskihammas lohkesi pari viikkoa sitten, maanantain sain ensimmäisen kruununi. Tein hammaslääkäriapulaisen onnelliseksi kun kehuin, että vihdoinkin minullakin on kaunis hammas suussa.
Kuopus seisoo huoneen ovella ja sanoo: "Äiti, minun pitää tehdä fysiikan tunnille esitelmä. Aihe fysiikka ja lelut. Voitko auttaa?" Voinhan minä. Pari päivää myöhemmin: Äiti, oletko tehnyt sen esitelmän ja julisteen valmiiksi?" HÄH. Pieni väärinkäsitys. No se saatiin selvitettyä: Sinä teet ja pidät esitelmän, äiti auttaa, äiti ei tee.
Töissä on stressiä. Minulla on hieman huono omatunto, koska olen jälleen vapaalla. Treenajakoulutuksen kolmas osio alkaa huomenna. En jaksa riemastua. Tarvitsen lepoa. Syvä huokaus.

Life is what happens while making plans

2010-09-06T10:13:00.000+02:00

Koulu alkoi taas tänään. Muistan, että kesäkuussa tuskailin koulun kanssa ja odotin lasten lomia. Nyt muutama kuukausi myöhemmin olen taas onnellinen, että koulu alkoi tänään ja syksyn rutiinit lähtevät (kai) rullaamaan. Kesä oli pitkä. Sain levättyäkin hieman, ladattua akkuja.

Viime viikolla oli treenajakoulutuksen toinen osa (2/5). Opin paljon uutta, opin paljon myös itsestäni - jälleen kerran. Eräässä ryhmäprosessissa olin ainut, joka sanoi ei. En antanut muiden painostaa itseäni. Halusin tietää, mitä EI:n takana on. Siihen tarvitaan aikaa ja sanoinkin sen. Muut seitsemän antoivat minulle aikaa. Pikkuhiljaa selviää mikä on minulle tärkeää.

Perheellisen arki aina taas jaksaa yllättää: Eilen selvisi, että kadonneeksi luulleet kuopuksen avaimet löytyivät esikoisen laukun sivutaskusta. Avaimia ehdittiin etsiä jo lähemmäs kaksi viikkoa. Ja minä tuskailin eri kuvitelmien kanssa, mitä avaimille on saattanut tapahtua ja pähkäilin, että pitääkö taas vaihtaa lukot. Olin niin helpottunut avaimien "löytymisestä", etten edes jaksanut vetää herneitä nenään teinin lapidaarisesta huomautuksesta: "by the way, ne avaimet oli mun laukussa...".
Muutenkin esikoisen kanssa on tällä hetkellä vaikeaa. Meillä on vain harvoin harmoonisia hetkiä. Ollaan melkein koko aika vastakkain. Yritän ymmärtää ja jaksaa, mutta välillä haluan vain poistua tilanteesta. En jaksa kuunnella provosoivia huomatuksia. Olen väsynyt niihin! Ja vaikka sisimmässäni tiedän, että tämäkin vaihe menee ohi, kuitenkin mietin, että onko tässä enää järkeä ja missä menee raja. Äiti tarvitsee paljon empatiaa - selfempathy. Ja sitten mietin, että olinko minäkin tällainen "monster" teininä. Ihan varmasti.

Ai niin, olen huomannut, kuinka välillä minun kuvitelmat, suunnitelmat ovat minulle niin tärkeitä, etten huomaa kuinka elämä samaan aikaan tapahtuu. Pidän kiinni sisäisten kuvien hameenhelmasta. Olen olevinani tiukka periaatteissani. Samaan aikaan "in real life" koko tilanne on muuttunut. Ja huomaan, että on aika sanoa hyvästit sisäisille kuville, kuvitelmille... ja nauttia siitä mitä on nyt. Life is what happens while making plans (John Lennon).

Juhlatunnelmaa Wienin Praterista viime lauantailta.

Seitsemän paljastusta

2010-08-26T13:27:00.001+02:00

Kaaosteorian uutena lukijana sain tämän Awardin. Tehtävänä on seitsemän paljastusta omasta elämästä.
No tässä:

1. Olen toista kertaa naimisissa. Lapseni olen saanut nykyisen mieheni kanssa.

2. Tykkään katsoa joko yksin tai tyttären kanssa romanttisia elokuvia. Tapanani on elää stoorissa mukana ja kyynelehtiä ;-)

3. Pidän sateessa kävelystä kumisaappaat jalassa - myös Wienissä mieheni kauhuksi.

4. En ole koulutukseltani mitään, yo-paperit kyllä on. Jostain kumman syystä olen kuitenkin eksynyt it-alalle. Tätä ihmettelen itse lähes päivittäin.

5. Ratkon mielelläni sudokuja

6. Ennen olin himosiivoja, nykyään aika laiska siivoja ;-)

7. Ajattelen kahdella kielellä – suomeksi ja saksaksi

Tänne blogiin on tullut paljasteltua yhtä sun toista. Ehkä jokin asia yllä mainituista on jo tullut mainittua. Olen huono kutsumaan ihmisiä mukaan näihin Award juttuihin... joten lähetän avoimen kutsun kaikille, jotka haluavat osallistua.

Perhanan perhana

2010-08-25T12:29:00.000+02:00

Aamupäivällä söin eväitä täällä työpaikalla. Ranskalaista maalaisleipää ja tomaatteja. Yht'äkkiä kuului hampaiden välistä kauhea rutina ja nirskunta. Kivi! Tai siis pieni kivi - soranpalanen. Inhotti. Syljeskelin leivänjämät roskikseen. En tuntenut mitään kipua hampaissa, kuitenkin kokeilin varovasti kielellä tuliko vahinkoa. Ja tulihan sitä. Yhdestä poskihampaasta on lohjennut pala, aika isolta alueelta (siis suhteessa hampaan kokoon). Hammaslääkärini on lomalla ja koska minulla ei ole kipuja sain ajan lääkärille vasta syyskuun 13. Toivottavasti hammas pysyy kasassa tuonne saakka.

Ihana sunnuntai

2010-08-22T20:10:00.000+02:00

Aamu kului raukeasti kahvia juoden ja lehteä lukien. Sitten perheen kanssa myöhäinen aamiainen, lounaan valmistelua. Puolen päivän aikaan pyörälenkki koko perheen voimin. Lenkillä tuli kuuma. Ei muuta kuin rantaan. Ihanan vilvoittavaan Tonavan veteen. Vähän auringonnottoa ja rupattelua. Sitten leikkikentälle - perheen sisäinen pingisturnaus. Kuopus voitti. Kotiin ruuan laittoon. Myöhäinen lounas ja sitten siestaa neljästä kello kuuteen. Kuumus (34 astetta varjossa) voitti.
Aurinko laskee juuri. Sirkat soittavat ja vihdoinkin voi tuulettaa asunnon. Päivä on ollut kuin lomapäivä jossain muualla kuin kotona. Mies, joka aina silloin tällöin haikailee takaisin keskustaan asumaan, sanoi että tämä päivä näytti taasen meidän asuinalueen hyvät puolet. Esikoinen, 14v., joka kaipaa actionia elämään myönsi, että on täällä "maalla" välillä ihan kivaakin. Niin minustakin.

Lomi Lomi

2010-08-21T13:41:00.000+02:00

Olin siis eilen Lomi Lomi hieronnassa. Hieronta on peräisin Hawaijin saarilta. Ai että se oli ihanaa! Minulla oli tunne kuin olisin ollut vedessä, aaltojen vietävänä. Ensin tunti vatsalla maaten ja sitten tunti selällä maaten. Ajankulua ei huomaa ollenkaan ja ajatukset alkavat lentämään. Ei pysty keskittymään yksittäisiin ruumiinosiin - kuvia tulee tajuntaan, miellyttäviä. Tuntuu kuin hieroja olisi koko ajan jokapuolella.
Ja olen niin kiitollinen itselleni, että uskalsin mennä. Koska en ole aina sujut kroppani ja ylikilojen kanssa. Olen kuin uudelleen syntynyt. Etsin youtubesta videota mikä kuvaisi parhaiten, mitä hoidon aikan tapahtuu ja tämä seuraava video kuvaa hyvin lyhyesti mistä on kyse. Samanlaisesta musiikista sain nauttia itse eilen.

Löysin hyvän seuraavan kuvauksen:

LomiLomi tarkoittaa ”sydämen, käsien ja sielun välinen rakastava kosketus” ja on luonteeltaan parantava, rakastava ja hoitava hieronta.

Lomi Lomissa yhdistyy rukous (pule), hengitys (ha), ja energia (mana) tanssivaan hierontatekniikkaan joka vapauttaa jumiutunutta energiaa ja kehon jännityksiä. Hieronta suoritetaan kuin rytminen tanssi peukaloiden, kyynärvarsien ja kyynärpäiden avulla tavalla joka rentouttaa hermostoa, lisää verenkiertoa ja luo vahvan hyvänolon tunteen. Lomi Lomi on yhtä ihana antaa kuin vastaanottaa

Kaikki ok ja kelausta

2010-08-20T10:41:00.000+02:00

Äitini soitti ja oli huolissaan blogiteksteistäni. Rauhoittelin, että kaikki on OK, sillä kaikki on OK. Minun elämä on välillä vuoristorataa. Ja ellen ymmärrä jarruttaa ajoissa, kroppa kyllä antaa viimeistään vinkkejä, milloinka on pysähdyttävä.

Minulle tänne blogiin purkautuminen (omalla tavallani) on yksi tapa auttaa itseäni selviytymään. Haluan olla rehellinen itseäni kohtaan. Tämä on paikka, missä voin puida asioita, mitkä pyörivät päässäni. Self-Empathy!

Tänä kesänä on ollut kaikenlaista. Ja omaksi harmikseni huomasin liian myöhään, että olen niellyt liikaa pettymyksiä alas (jo pidemmän aikaa).

Oli aivan älyttömän vapauttavaa huomata tämä ja alkaa ottamaan itseni huomioon, pitämään huolta itsestäni ja olla nielemättä pettymyksiä enää. Ja oppia sanomaan ei. Ihan viime päivinä olen sanonut usein ei tilanteissa, joissa ennen refleksinomaisesti sanoin kyllä (jota sitten tietenkin harmittelin jälkeenpäin).

Syksy lähestyy ja sen mukana arkirutiinit. Koulu, työ, järjestöelämä, treenajakoulutus. Olen päättänyt luopua luottamustehtävistäni ja keskittyä olemaan rivijäsen. Haluan keskittyä treenajakoulutukseen sekä säästää voimani perhettä ja arkea varten. Olenkin jo tehnyt mullistavia ratkaisuja syksyä varten. Olen hankkinut meille siivojan – säästää minun ja muidenkin perheenjäsenten energiaa ja hermoja. Joku saattaa kysyä, että miksi, teethän vain osapäivätyötä? Koska olen ollut siivoamisesta lähes katkera. Asunnossa on koko aika kaikki sekaisin ja en ole saanut viestiä tietystä järjestyksestä perille ja enkä jaksa jankata asiasta enää. Joten olikin aika laittaa tälle stoppi. Tietenkin kelasin edes takaisin kuluja ja onko minulla varaa tällaiseen luksukseen ja suonko sen itselleni? Pitkän kelailun jälkeen päätin, että tämä on luxusta mistä olen valmis maksamaan ja todellakin haluan suoda tämän itselleni ja nauttia elämästä ja elämisestä. En todellakaan halua katkeroitua huushollin pyörittämisestä. Pidemmän päälle siivojan hankinta edesauttaa perheen ja varsinkin minun hyvinvointia.

Lopetin keväällä viikottaiset käynnit TaiChi-kurssilla. Huomasin, että vaikka rakastan TaiChi’ta ei tunti maanantai-iltaisin ole harmoniassa tarpeitteni kanssa. Sitäpaitsi kypsyin muutaman muun osallistujan jatkuvaan puhumiseen/pälpättämiseen harjoittelun aikana. Ei kai se puhuminen niin paljoa olisi haitannut, mutta teemat. Ulkomaalaisvastainen politisointi. Tai Chi kurssilla. Unbelievable!! Nyt syksystä on tarkoitus etsiä uusi kurssi tai aloittaa jokin yhteinen jumppaharrastus tyttären kanssa. Tämä on myös osa itsensä huolehtimisesta.

Ja koska olen päättänyt pitää enemmän huolta itsestäni, menen tänään elämäni ensimmäisen kerran oikealla hierojalle. Olen varannut ajan Lomi-hierojalle. Olen innoissani ja hiemän jännitän minkälaista se on ja osaanko rentoutua. Sitä toivoisin itselleni, että osaan nauttia ja rentoutua.

Lupaan kertoa minkälaista se oli.

Paula, perkele!

2010-08-18T15:58:00.000+02:00

Mutta kuuluhan mulle hyvääkin. Olen antanut itselleni luvan otta iisimmin ja sen ansiosta olen ilman omantunnon vaivoja viime viikkoina lukenut paljon. Ja nyt kun olen päässyt lukemisen makuun, en halua lopettaa enää ollenkaan.
Suomen reissulta toin mukana suomenkielisiä kirjoja. Lempikirjailijoitani ja tällä kertaa Anna-Leena Härkösen tuotantoa. Vaikka hänen tuotantoaan ei välttämättä aina helppoa luettavaa olekaan, olen ahminut jokaikisen kirjan. Pidän Härkösen suorasta, saikalemattomasta teksistä. Hän kuvaa hyvin tunteiden vuoristorataa. Hän käyttää ihanan värikästä kieltä - slangista murteisiin. Puhumuttakaan farssinomaisista tilanteista ja huumorista.
Lopuksi luin kirjan Juhannusvieras ja tämän blogikirjoituksen otsikko viittaa tämän teoksen sisältöön. Kirjan päähenkilö palaa lapsuutensa maisemiin maalle ja joka ikinen tervehtii häntä etunimellä perkeleen kera. Kyllä nauratti. Lukiessani kirjaa mieleeni muistui muutama entisaikojen tuttu Suomesta, jotka tervehtivät juuri samalla tavalla.
Ja välillä kiroilu on niin vapauttavaa! Perkele!

Virran vietävänä

2010-08-17T13:01:00.000+02:00

Luulin päässeeni jo kriisin yli (edellinen postaus) ja kuvittelin pystyväni taasen jatkamaan samalla tavalla kuin ennen. Todella lyhytnäköistä minulta!!!

Kroppa sanoi viime viikolla Njiet. Vyöhyketerapeutti kysyi tiistaina, että onko minulla ollut mahan kanssa ongelmia, koska hänen mielestään mahani on tulehtunut. Joo- onhan sitä vähän kivistänyt, kerroin. Hän ehdotti tahdin hidastamista ja vatsan hoivaamista kauravellillä jne. Jotenkin en älynnyt ottaa hänen sanojaan tosissani?? Kunnes perjantaina kivut olivat sitä luokkaa, että pois alta. Parikymmentä vuotta sitten minulla oli stressistä johtuva mahakatarri (en tiedä onko käännös oikea, mutta antaa kuitenkin osviittaa) ja kivut olivat samanlaisia. Ymmärsin kipujen vakavuuden ja komensin itselleni lepoa ja „dieetti“-ruokavalion koko viikonlopuksi ja tekee se hyvää ihan jatkossakin.

Nyt alkaa tämäkin olotila helpottumaan. Minusta on hämmästyttävää, etten älynnyt aikaisemmin hidastaa vauhtia ja ottaa kehon merkkejä vakavasti.
Olen niin kiinni tässä suorittamisessa!! Lojaali Paula kyllä hoitaa osansa. Ottaa ihan älyttömasti aivoon oma käyttäytymiseni itseäni kohtaan.

Minun sydämen ääni sanoo minulle, että anna asioiden välillä olla. Kuuntele mitä haluat oikeasti! Anna tämän virran viedä sinua. Ja se toinen minä, se „pitää tehdä“-ajatusten minä yrittää uida tuota virtaa vastaan.

Onneksi kroppa pysäyttää, antaa mahdollisuuden hengähtää ja antaa mahdollisuuden mennä sydämen virran mukana.

viimeinen tippa

2010-08-06T20:28:00.000+02:00

Alkuviikosta vielä jaksoin nauraa, kun en tiennyt itkeäkkö vai nauraa. Eilen näköjään tuli sitten se viimeinen tippa, mikä laittoi kyyneleet valumaan. Ensin kahvilassa järjestelytoimikunnan pikapalaverissa. Yritin pitää kyyneleitä sisälläni, mutta eihän siitä tullut mitään. Illalla treenajakoulutuksen toinen treenaja soitti ja kyseli mitä kuuluu. Oli saanut vinkkiä järjestelytoimikunnan muilta jäseniltä, että Paulaa ahdistaa. Kerroin, että minua itkettää, mutta kaikki on OK. Niin kuin olikin, koska tiesin, että nyt on saatava itkettyä kaikki kyyneleet, mitkä ovat kerääntyneet viime kuukausien aikana.Sitten mies soitti Firenzestä ja kertoi kuulumisia ja sitten minulla taas valuivat kyyneleet. Kerroin, että vika ei ole hänessä, että minua nyt vain itkettää - enkä pysty lopettamaan. Puhelun jälkeen päästin kaikki tunteeni valloilleen ja annoin kyynelten, nyyhkytysten, huokausten ja voihkinnan tulla ulos. Ja alkoi helpottamaan, aloin näkemään selvemmin. Tajusin, että olen viime aikoina aivan liian nopeasti palannut pettymysten jälkeen arkeen ja "toiminut", sen sijaan että olisin antanut pettymykselleni ja sen takana piilevälle surulle tilaa. Kysyin itseltäni, että kuinka paljon pettymyksiä kestän. Ja huomasin, että olen kestänyt aika paljon. Kelasin asioita päässäni ja pikkuhiljaa alkoi valjeta. Alkoi valjeta kuinka tärkeitä luottamus ja rehellisyys minulle ovat. Kuinka tärkeitä läheinen, hyvä kontakti ja suhde ystäviin ja sukulaisiin. Kuinka tärkeätä tuki ja ymmärrys.
Ja sitten tein ratkaisun asiaan, mikä on vaivannut minua jo kauan. Laitoin yksipuolisesti kontaktin poikki erääseen kaukaiseen ystävään. Luottamus on mennyt ja koen, että nyt on tullut tämän askeleen paikka.
Ai että, kuinka helpotti ja keveä olo minulla olikaan tämän jälkeen.

Kesäleskenä ja Jokisen eväät

2010-08-02T20:27:00.000+02:00

Kuopus vietiin eilen kahden viikon kesäleirille ja tytär ja siippa lähtivät illalla junalla Firenzeen. Olen jälleen kesäleskenä - viikon. Tänään aamulla pyöräilessäni töihin tuli jostain mieleni sopukoista tajuntaani suomalainen sanonta "levinneenä kuin Jokisen eväät" - siis, että jotain on hajalla tai epäjärjestyksessä. Ajattelin samassa yhteydessä järjestelytoimikuntaa missä olen mukana, sekä tietenkin töitä.
Ihme kyllä en ahdistunut, ajatus oli jotenkin kirkas, että en voi muuttaa asiaa.
Töihin tultuani aavistukseni alkoi selvitä. Tuuraan osapäivähommallani neljää kolleegaa, jotka ovat täyspäiväduunissa. En pystynyt muuta kuin nauramaan ja priorisoimaan.
Kymmenen aikaan aamupäivällä järjestelytoimikunnan toinen jäsen soitti minulle ja kysyi, että istunko varmalla alustalla, koska jos seison tulen tipahtamaan... tiesin, ennen kuin hän kertoi mistä on kysymys, että nyt ne Jokisen eväät ovat levinneet lopullisesti. Ja niinhän se oli. Mutta en ihmetellyt. Jo viime viikot ovat antaneet osviittaa, että seminaaritalossa, jossa olimme aikoineet järjestää syyskyyn kolmen päivän tapaamisen, ei kaikki ole kunnossa. Kaksi viikkoa sitten kuulimme, ettei siellä voi tarjota enää ruokailua. Tänään saimme tietää, että seminaaria (sitä on suunniteltu noin 8 kuukautta) ei voida pitää suunnittelemassamme ja varaamassamme paikassa, koska talon omistaja 1. on mennyt konkurssiin, 2. eronnut vaimostaan kaksi viikkoa sitten ja 3. on sairaalassa välilevyn pullistuman takia.... Että näin. Minä vain nauroin. Ja niin nauroi puhelimen toisessa päässä tuttukin. Ja me ei todellakaan tiedetä, että mitä me nyt tehdään. Kai me tämäkin jotenkin hoidetaan. Tsiisus....

lähdössä

2010-07-23T16:18:00.000+02:00

reissuun. Kolmen vartin kuluttua tulee taksi hakemaan lentokentälle. Vielä haluaisin ehtiä suihkuun, vaihtaa vaatteet. MUTTA päivitys on ihan pakko tehdä ;-) Minulla on ollut niin intensiiviset ja hikiset viikot takana, etten ole ehtinyt tänne kertomaan. Yritetään uudelleen viikon loman jälkeen.
So long!

Hyvin menee

2010-07-14T07:19:00.000+02:00

Treenajakoulutuksen kolmas päivä tiedossa. Hyvin menee, vaikka koenkin uusia rajoja.
On pirun kuuma, joka päivä 33-36 astetta varjossa ja seminaarissa istuminen ottaa koville. Olosuhteet ovat samat kaikille - ainoa lohtu. Ja juuri nyt aamulla on hyvä fiilis. Istun avoimen ikkunan vieressä, nautin läpivedosta, jota voisi kutsua suhtkoht viileäksi näin aamulla ;-) Tunti vielä aikaa, ennen kuin pyöräilen kurssille. Ja seuraava biisi soi päässä. Yes!

PS. Video ei välttämättä ole jokanaisen makuun.

Placebo - Pure Morning from Placeboworld on Vimeo.

yksi päivä vielä

2010-07-08T22:10:00.000+02:00

ja sitten on viikon loma. Tai siis treenajakoulutus alkaa. Odotan jo innolla ja hieman jännitän. Hyvä niin. Lapset ovat olleet jo viikon Suomessa isovanhempien luona. Siellä on hienot säät ja kaikki tuntuu olevan OK. Lasten loma tulikin jo kaikille tarpeeseen. Olemme olleet siis lapsettomia tämän viikon. Minä olen lähinnä paiskinut ylitöitä viikonloppuna olevan fuusion takia. Järjestelmienkin pitää toimia fuusion jälkeen. En jaksa kuulla enää koko fuusio-sanaa. Aika näyttää mitä tuleman pitää.
Ei meinaa tulla millään mitään tekstiä. Tekisi mieli kirjoittaa vaikka mistä, mutta jotenkin on stressi päällä - ei jaksa. Sorry.
Paperikasat ja pyykit odottavat. Siivosin kyllä parvekkeen ja laitoin kasvit uuteen multaan ja isompiin ruukkuihin. Chilipaprikan kuivuneista siemenistä aloitettu kokeilu on tuottanut yli kymmenen chili-kasvia... Saa nähdä saanko satoa. Herneet tuli jo syötyä. Tomaatit kukkii. Persiljaa, basilikaa, oreganoa ja tilliä on omasta takaa. Ja parveke on vaivainen kooltaan - pieni palmu ja lehmuksen alkukin löytyy. Tykkään kokeilla, parvekkeella kasvien kanssa "leikkiminen" on sellaista mielen pudistamista - reset nappi.
No niin lopetan tältä erää, koska tämä kannettava alkoi käyttäytymään oudosti. Näyttö hyppii edes takaisin pieneksi ja isoksi....

Kun nainen käy ...

2010-06-17T19:04:00.000+02:00

kampaajalla, niin aika usein on muutosten paikka. Raitoja ja fleda aivan lyhyeksi. Kas kummaa, samaan menoon oli ihan pakko vaihtaa blogin ulkoasua;-)

Hyvä fiilis

2010-06-11T09:32:00.001+02:00

Heräsin tänään todella aikaisin, kello 7 olin jo toisella puolella kaupunkia vyöhyketerapiassa.
Metromatkalla luin mielenkiintoista kirjaa empatiasta itseään kohtaan ja yht'äkkiä koin aha-elämyksen. Kyyneleitä tuppas silmäkulmiin. Huomasin kuinka rentouduin. Viime päivien, viikkojen jännite, paine, raskas olo koko kropassa hellitti. Muistoja (kipeitäkin) kaukaa nuoruudesta, ajatuksia viime kuukausilta ja vuosilta. Kaikki jollain tavalla kiinni toisissaan. Iso huokaus ja iso annos happea sisään. Helpottaa ja on hyvä fiilis.

Metafora elämästä ja muustakin...It is perfectly all right as it is!

2010-06-08T11:56:00.000+02:00

The Rose

When we plant a rose seed in the earth, we notice that it is small,
but we do not criticize it because it is rootless and has no stem.

We treat it as a seed, giving it the water and nourishment required
by a seed.

When it first shoots up out of the earth, we don't condemn it as
immature and underdeveloped; nor do we criticize the buds for not
being open when they appear.

We stand in wonder at the process that is taking place, and we give
the plant the care it needs at each stage of its development. The
rose is a rose from the time it is born until the time it dies. Within
it, at all times, is contained its whole potential. It seems to be
constantly in the process of change; yet at each state, at each
moment, it is perfectly all right as it is.

Timothy Gallwey from "The Inner Game Of Tennis"

vapaalla ja edelleenkin harjoitellaan irtaantumista

2010-06-03T18:59:00.000+02:00

Neljä päivää vapaata ja tuntuu luksukselta. Töissä töitä riittää. Paine kasvaa, fuusio lähenee. Ilmapiiri muuttuu kylmemmäksi. Mikäli ilmapiiri muuttaa sietämättömäksi olen valmis lähtemään. Irrottelen itseäni jo pikku hiljaa varmuuden vuoksi. Heinäkuussa fuusio muuttuu todeksi. Heinäkuussa olen ollut kahdeksan vuotta tässä yhtiössä töissä. Tunnen tietynasteista lojaalisuutta työkavereita ja pomoani kohtaan. Kaikella on tosin rajansa.
Vapaa-ajalla olen viime kuukausien aikana ollut menossa ja mukana vaikka missä ja nyt olen huomannut, että tarvitsen tästäkin vapaata. Ei minun tarvitse olla nyt ihan kaikessa mukana. Olen hyvä ottamaan heppoisin perustein vastuuta ja tehtäviä. Hieno strategia sekin, että kuuluu joukkoon ja on olevinaan tärkeä. Pakko laittaa jarrut päälle, kun meinaa vapaa-ajalla burn-outia tulla. Ja jotenkin on tullut tältä keväältä "uusiin ihmisiin tutustuminen"-kiintiö täyteen.

Lähes koko toukokuun täällä tuli vettä, kesäkuu alkoi samalla tavalla. Vettä tulee, on harmaata. Tänään oli vain pilvistä. Sain perheen puhuttua ympäri lähtemään kanssani pyöräilemään ja seuraamaan tulvivaa Tonavaa. Virran kohina ihan mieletöntä.Vesi oli tietenkin likaista. Ei todellakaan kauniin näköistä - onneksi on photoshoppi!

Luonnosta löytyikin mukavempaa valokuvattavaa.

Kotimatkalla ostimme tämän vuoden ensimmäiset mansikat maantiekojusta. Mansikoistakin huomaa, että kesä on myöhässä. Mutta ehtiihän sitä vielä.

ei taida olla ihan eu-direktiivin mukainen mansikka ;-)

Paula päästää irti

2010-05-26T10:02:00.000+02:00

Päivät, viikot kuluvat. Kesä tekee tuloaan tahmeasti vai pitäisikö sanoa kosteasti. Täällä Wienissä on ollut todella koleaa ja sateista viimeiset viikot. Ja sitten kun aurinko on pilkahtanut esiin, onkin heti todella lämmintä.
Koululaisten loppukiri on periaatteessa ohi. Esikoisella vielä ranskan koe ja sitten odotellaan, että kesäloma alkaa heinäkuun alussa. Eli kesäkuu on vielä koulua, mutta hauskaa koulunkäyntiä - koska ei tarvitse lukea eri testeihin.
Minä harjoittelen irtipäästämistä. Haluan antaa ajatuksille tilaa ja yritän päästää monesta päähänpinttymästä irti. Let it flow.
Tiesitteköä muuten mikä on täydellisyyden vastakohta? Se on hyvä.
Olla hyvä riittää ;-)

Lounastauon ajatuksia

2010-05-12T11:28:00.000+02:00

Muutaman päivän loma poissa kotoa teki meikäläiselle hyvää. Vietin aikaa intensiivisesti siskoni ja vanhempieni kanssa. Kaksi ystävätärtäkin vuosien takaa kerkesin tapaamaan.

Kävin kahdessa näyttelyssä. Join maltillisesti ;-) ettei mene tärkeät päivät potemiseen. Ihmettelin elämänmenoa, hintoja. Tietenkin vertailin. Olen itävaltalaistunut…. Helsingissä on mukava käydä, kotini on kuitenkin Wienissä. Näin se vain on.

Kotona minua odottivatkin aivan arkiset ongelmat: asunnon epäsiivo, kadonneet koulutarvikkeet, lasten riitely jne. Tervetuloa kotiin – äiti!

Tällä hetkellä Meksikon lahdella tapahtuu ehkä suurin ympäristökatastroofi ikinä (öljynporauslautan räjähtäminen nelisen viikkoa sitten). Se ei tunnu (ainakaan vielä) eurooppalaisia pahemmin kiinnostavan kun meillä on nyt itsetehty talouskatastroofi. Mieluiten ei lukisi ja kuulisi kummastakaan, niin ahdistavaa luettavaa ja kuunneltavaa. Kun maanantaina aamulla lensin lentokoneella Helsingistä Wieniin ja katselin maisemia Puolan yli lentäessämme tuli mieleeni ajatus siitä, kuinka kaunis tämä maapallomme onkaan ja mitkä resurssit meillä itseasiassa on. Olen täysin vakuuttunut siitä, että täällä on kaikille riittävästi resursseja – ihan kaikkeen. Puhumattakaan omasta luovuudestamme ja sitä myötä avautuvista mahdollisuuksista. Mutta meiltä on katkennut yhteys luontoon ja omiin resursseihimme, usko omiin voimiimme, omaan luovuuteen, usko ihmiseen. Koko ajatteluamme tuntuu ohjaavan vain raha ja sen määrän kasvattaminen. Velalla velkaa maksamaan. Iskulause kuulemma kuuluu: There Is No Alternative. Ihan varmasti on – haloo missä luovuus ongelmien ratkaisuun? Eihän tästä hyvää seuraa. En ymmärrä mihin vanha kunnon maalaisjärki on kadonnut! Minulla, ihan taviksella, tulee näitä uutisia lukiessa raja eteen – ei jaksa!

Islannin tulivuoren purkaus tuntuu ihanan rauhoittavalta, koska ihminen ei sitä pysty kontroillamaan. Laittaa miettimään, pohtimaan vaihtoehtoja – etsimään muita vaihtoehtoja, muuttamaan ajatusten virtaa. Antaa meidän luovuudelle mahdollisuuden.

Kun tuota edellä kirjoittamaani tekstiä luen, huomaan paradoksin. Ihmisen aiheuttamat katastroofit lamaannuttavat ja oikeat luonnonkatastroofit avaavat ovet luovuudelle.

Tällaisia ajatuksia lounastauolla tällä kertaa.

äiti lomailee

2010-05-06T16:51:00.000+02:00

Tavakseni on näköjään tullut viettää äitienpäivää muualla kuin kotona. Tänä vuonna vietän viikonloppua Helsingissä ilman lapsia ja miestä. Pieni loma äidille tuleekin tarpeeseen. Arjen pyörittäminen on koetellut hermoja, mutta en jaksa siitä enempää kirjoittaa. Johtuen kiireestä on tapahtunut kaikenlaista normaalista poikkeavaa. Kävin esim. muualla kampaajalla kuin kälyni luona. Kälyni on ollut viimeiset 19 vuotta kampaajani. Mutta nyt en saanut hänen luotaan tarpeeksi nopeasti vapaata aikaa, joten kävin muualla. Jännä ja vapauttava kokemus! Tässä mulla onkin selittämistä kälylle - tai miksi olisi?
Oho, nyt en ehdikään kirjoittamaan pitempää juttua - on lähdettävä lentokentälle. Palaillaan.

muistiinpanoja kolmella kielellä...

2010-04-18T22:17:00.000+02:00

Olen ollut lauantaista lähtien Dragon Dreaming seminaarissa. Päivät ovat kuluneet nopeasti ja teoreettista tietoa on kertynyt paljon. Olen tyytyväinen, että olen tutustunut teemaan jo etukäteen. Luennot ovat englanniksi, muistiinpanoja teen kolmella kielellä, sitä mukaa miten tekstiä tulee päästä paperille. Olen oikein tyytyväinen ;-)

"Karlupgur"

"Notebook"

uskalla avata suusi

2010-04-09T13:03:00.000+02:00

Olin eilen illalla kuuntelemassa australialaisen John Croft'in alustusta teemasta Dragon Dreaming. Oli aivan mahtavaa. Hän on tänä vuonna Euroopassa pitämässä seminaareja... ja tietenkin innostuin. Sitten muistin, ettei minulla enää ole vapaita lomia, pomokin pitäisi puhua ympäri.... Päässä pyörivät Croftin sanat: " to make your dream come true, you must share it with other people"... Aamulla juttelin miehen kanssa teemasta. Hän antoi vihreää valoa, matkalla töihin, mietin miten saan pomon myös puolelleni. Tekisin lisätunteja ensi viikolla - hyvä strategia. Töissä marssin siis pomon puheille, esitin asiani. Hän sanoi, että oletko miettinyt että ottaisit opintovapaata? Täh - sellaistakin saa hakea ja kappas kummaa, jokaisella työntekijällä on vuodessa oikeus 5 päivän opintovapaaseen. No ein muuta kuin anomus sisään ;-) Pomo näytti myös vihreää valoa. Ja jos anomus ei mene läpi, tehdään ensi viikolla 35 tuntia töitä 25 tunnin sijasta.
Onpa hyvä olo! Eilen illalla vielä pahoittelin, etten voi ottaa osaa seminaarin ja nyt olen ilmoittautunut, maksanut kurssimaksun ja hyvällä tsäkällä en joudu edes tekemään lisätunteja.
Kannattaa uskaltaa avata suunsa! Make your dreams come true.

Paulan tila

2010-03-29T18:25:00.000+02:00

Välillä karkailen haaveiden maailmaan. Kellumaan, unelmoimaan, kuuntelemaan itseäni. Minulla on haaveita, päiväunia. Kaikki ovat tiettyjä strategioita, joiden avulla kuvittelen, että elämäni olisi parempaa, täydempää..
Haaveilen omasta tilasta, saunasta ja maatilkusta. Haaveilen paikasta
- missä on tilaa toteuttaa itseäni kaikin mahdollisin keinoin
- minne voisin vetäytyä ja missä voisin rentoutua
- missä saan möyhiä maata ja istuttaa vihannespenkin
- missä on tilaa kokoontua sekä perheen jäsenille että vieraille
- missä minulla on oma työhuone/ateljee/toimisto tai vastaavaa
- missä on metsää ja puhdasta luontoa ympärillä
- missä ei ole lainaeriä eikä taloudellisia huolia
- missä ei ole aikarajoituksia
- missä minulla on siivoja

hmmm, mitä tämä sanoo minusta?

Uusia tuulia

2010-03-23T16:11:00.000+01:00

Kiirettä pitää ja siten jää tämä blogikin usein päivittämättä. Valokuviakaan ei ole tullut otettua. Viime viikot ovat olleet aktiivisä ja elämää täynnä - sekä myös sitä tunteiden vuoristorataa. Laskin äsken pikaisesti, että tuttavapiirini on kasvanut lähes 20:lla henkilöllä viime kuukausien aikana. Nämä ovat siis ihmisiä, joita tapailen kuukausittain erinnäisissä tilaisuuksissa -ei siis mitään naamakirja-tuttavuuksia. Tänään tein listaa "vanhoista" ystävättäristä, joille haluan soittaa. Neljälle ehdin jo soittaa ja sopia, että tavataan - ihan konkreettisesti. Tuli tarve laittaa ystäväpiiriä tärkeysjärjestykseen. Kivaa, kun on uusia tuttuja. En kuitenkaan halua menettää vanhoja tuttuja.
Perheessä arki rulaa. Ensi viikolla on pääsiäisloma. Saamme kaikki hengähtää koulurumbasta.
Töissä puhaltaa uudet tuulet - fuusio edessä. Ketään ei sanota irti vuonna 2010 oli ylimmän johdon "tärkeä" tieto työntekijöille. No arvaahan sen, että irtisanomisaalto tulee sitten uuden vuoden alussa. Paljon epävarmuutta, pettymystä ja arvottomuuden tunnetta liikkeellä. Itsellänikin ehkä hieman. Olen kokenut tämän ennenkin - dejavú iski, mutta toisaalta ajattelen, että tässä on nyt muutoksen paikka minullekin.

Kevät on saapunut vihdoinkin, lämpömittari näyttää lähemmäs 20 astetta varjossa. Ja tuntuu ihanalta, kun kevätaurinko hyväilee poskia ja käsivarsia.

mieli tehdä muuta

2010-03-02T21:57:00.000+01:00

Kun vuoden alussa ilmoittauduin treenajakoulutukseen en osannut aavistaa kuinka paljon päätös tulisi muuttamaan minua. On kuin taas yksi palapelin pala olisi loksahtanut paikoilleen. Uskon löytäneeni takaisin kadonneeksi luulleen palan itsestäni. Päätös on saanut minut lukemaan entistä enemmän. Olen alkanut tekemään muistiinpanoja teksteistä. En koneelle vaan käsin. Olen huomannut, että opin ja muistan paremmin kun kirjoitan käsin paperille -ei siis koneelle. Koneella oleskeluun ei siis ole jäänyt paljoa aikaa. Olen uskaltautunut ulos ihmisten ilmoille eri tavalla ja varovaisesti alkanut "esiintymään". Ja mikä ihaninta palaute on ollut tähän mennessä positiivista.
Oikeassa leipätyössäni käyn, teen työni ja tienaan rahaa - sydämeni sykkii kuitenkin muille asioille.
Olen myös yksityiselämässä tehnyt muutama viiiko sitten mullistavaa. Uskalsin olla aito. Kuulostaa hurjalta ja jotenkin käsittämättömältä. Mitä tarkoitan? Uskalsin olla oma haavoittuva itseni ja kertoa syvimmistä tunteistani ilman että olisin syyttänyt toista. Olen tullut elämässäni kai sellaiseen pisteeseen, että minulla ei ole aikaa tuhlata siihen, että elän kaukosäädettyä elämää. Tulee Monty Python mieleen... What do I got to loose? Nothing!

Kevättä ja arkea

2010-03-02T21:40:00.000+01:00

Kevät yllätti meidän perheen. Minun jälkeen tytär sairastui räkätautiin ja sitten poika. Päivät ovat kuluneet kevätaurinkoa ihmetellen, niistäen ja leväten. Koulu painaa päälle ja ajatukset lentävät linnunlaulun myötä pois kaikesta rasittavasta.

Taas elävien kirjoissa

2010-02-23T18:47:00.000+01:00

Viime viikon olin yksinhuoltaja. Mies oli työmatkalla jenkeissä. Viikko meni oikeastaan ihan kivasti. Minulla oli kahtena iltana menoa ja lapset tulivat hyvin toimeen kotona ilman äitiäkin. Ovat jo sen verran isoja. Hieman mieltä nakersi, että olen huono äiti ja tämä minun sisäinen suteni nakersi voimiani. Torstaina olin jo flunssan kourissa ja kun mies palasi lauantaina jenkeistä jetlagin kera oli kotona odottamassa kaksi innostunutta lasta ja flunssainen, aivasteleva, kyynelehtivä minä. Kyynelehtivä, koska silmäni ja nenäni valuivat vettä ja räkää kuin juokseva vesihana. Yritin sekä lauantain että sunnuntain olla reipas. Mutta olin lähinna "Haufen Elend" eli kasa kurjuutta. Maanantaina jäin sairaslomalle kotiin ja tänäänkin olin vielä kotona.
Ah ihanuus. Yksin. Peiton alla ja unta kaaliin. Ja lepo on auttanut. Tänään iltapäivällä koin ihmeparantumisen. Innostuin jopa siivoamaan ja huomenna menen töihin. Ja bloginkin päivitin ....

Patoutuma

2010-02-13T18:14:00.000+01:00

En saa tällä hetkellä tekstiä ulos koneelle. Monta teemaa käsittelen tällä hetkellä ja kaikki on jotenkin patoutunut isoksi möykyksi. Selvittelen. Kameraankaan en ole koskenut moneen viikkoon. Johtuen samasta syystä. On tarve pitää pientä taukoa ja keskittyä tuohon selvittämiseen. Elämän ja tunteiden vuoristorata on vienyt minua. Minulla menee hyvin, paremmin kuin moneen viikkoon, kuukauteen, vuoteen. Siis ei mitään hätää. Olen vain häkeltynyt, liikuttunut... ja kiinni aika monessa uudessa projektissa.

--- The longest journey is the journey inward. ---

Dag Hammarskjold, Swedish diplomat (1905 - 1961)

Vähän niinkuin lomalla

2010-02-02T10:33:00.000+01:00

Lapset lensivät perjantai-iltana Suomeen. Lähtöselvitys Wienin lentokentällä oli nopea ja palvelu parhainta. Viime vuonna samaan aikaan ei ollut näin ja jouduin taistelemaan lähtöselvityksen service managerin kanssa minun ja lasteni oikeuksista: olimme ostaneet myös esikoiselle (silloin 12v) yksinmatkustavan lapsen lipun, lähtöselvityspalvelun tekevä firma ilmoitti, ettei yli 11-vuotialle tätä palvelua ole tarjolla. Sanoin tuolloin service managerille, että aion valittaa Finnairille saamastamme palvelusta ja siitä, ettei henkilökunta lähtöselvityksessä tunne sääntöjä. Yksinmatkustavan lapsen lipun saa ostaa aina 17-vuotiaaksi saakka. Pitkän selvittelyn jälkeen Finnair myönsi minun olevan oikeassa ja että lentokentällä vuosi sitten tapahtui virhe. Pyysin Finnairia pitämään siitä huolen, ettei tällaisia virheitä enää satu. Viesti on näköjään mennyt perille. Kuitenkin jännitin lähtöselvitystä jo monta päivää etukäteen ja varauduin mielessäni sananvaihtoon. Ihan turhaan siis hermoilin. Kaikki meni siis hienosti ja kun kone poistui monitorilta, huomasin kuinka hartiani ja suunympärykseni rentoutuivat. Todellinen rentoutuminen tuli sitten tekstiviestin myötä, että lapset ovat saapuneet perille Helsinkiin.
Viikonloppu sujui rentoutumisen merkeissä. Lepoa, lukemista, elokuvia sekä tuttavapariskunnan kanssa ulkona syömässä. Lastenhuoneiden ovet laitoin kiinni, ehkä jaksan siivota ne loppuviikosta ;-) Ei nyt ihan ensimmäisenä tullut mieleen siivota heidän sotkujaan. Loppuviikosta, ehkä.
Eilen kävin silmälääkärissä ja nyt olen sitten virallisesti vanha. Paula saa lukulasit. Moniteholaseja en suostunut vielä ottamaan. Vasemman silmän paine on korkea. Ylittää normaalin, sitä nyt seurataan. Ja rahaa kuluu. Näilllä rilleillä on pakko tulla toimeen muutama vuosi. Viime viikolla mies sai uudet lasit, nyt minä ja ensi viikolla on kuopuksen kanssa aika. Saa nähdä saammeko lomamatkan verran rahaa kulumaan ;-)
Eilen olin töiden jälkeen yksin kotona. Nautin hiljaisuudesta, lukemisesta, katsoin romanttisen elokuvan ja tirautin parit kyyneleet. Laitoin itselleni ruokaa ja nautin siitä, että ei tullut sanomista keneltäkään. Olen ainoa perheessä, joka rakastaa parsakaalia. Tein ison annoksen pasta-parsakaali-vuokaa ja nautin ;-)
Tänään ohjelmassa iltapäivällä edelleen lukemista ja hieman siivoamista ja pyykkejä. Huomenna olen mukana yhdistyksen tapahtumassa yliopistolla. Tarjoamme yliopiston valloittaneille opiskelijoille workshopin myötytuntoisesta kanssakäymisestä siitä kiinnostuneille. Minä lähdin tapahtumaan mukaan lähinnä hakemaan kokemusta. Jännää.
Loppuviikosta ohjelmassa on ystävien tapaamista ja elokuvissa käynti.
Tästä tulikin mieleeni viime aikoina olen nähnyt muutaman todella hyvän elokuvan: Woody Allenin „Whatever Works“ – todella hauska ja „ilkeä“ elokuva – en muista milloin olisin nauranut näin paljon elokuvissa. Toinen hyvä komedia on „It’s complicated“ – pääosissa Meryl Streep ja Alec Baldwin. Valloittava komedia siitä miten käy, kun aloittaa suhteen exän kanssa – leffasta tulee todella hyvälle tuulelle.
Sunnuntaina näimme Clint Eastwoodin elokuvan „GranTorino“ – ajatuksia herättävä tutkielma tämänpäivän Amerikasta, rotuongelmista, kulttuurieroista, uskonnosta ja arvoista. Suosittelen. Laittaa vakavaksi ja mietteliääksi.

Taas elävien kirjoissa

2010-01-25T10:30:00.000+01:00

Kärsin viime viikon lopulla ankarasta migreenistä kaksi päivää. Perjantain ja lauantain. Aspiriinin avulla kävin töissä, esikoisen kanssa lääkärissä, kaupassa, tein kotihommat – kunnes vapaaehtoisesti kömmin sänkyyn. Viileään, pimennettyyn huoneeseen. Nukuin, nukuin ja nukuin. Eilen aamulla heräsin ilman jyskettä vasemmassa ohimossa. Lähdin ulos raikkaaseen ilmaan. Virkistävät -8 astetta saivat minut hereille ja veren kiertämään.

Viimeinen viikko ennen lasten hiihtolomaa. Pieni hengähdystauko kaikille tiedossa. Lapset lähtevät Suomeen isovanhempien luokse ja tekee hengähdystauko minulle ja siipallekin hyvää.

Esikoinen aloitti tänään työharjoittelun kustantamossa toisella puolella kaupunkia. Häntä jännitti aika paljon, samoin minua. Eilen vielä harjoiteltiin liikkumista yleisillä kulkuneuvoilla – kun hän nyt onkin liikkeella yksin muualla Wienissä kuin mihin tähän mennessä on tottunut. Taas yksi askel eteenpäin itsenäistymisessä, äidin sydäntä riipaisee. Olen onnellinen ja ylpeä ja kuitenkin kannan jossain sydämen perällä huolta myös…. Iso huokaus. Aina en voi olla huolehtimassa, minun on annettava hänen kerätä myös omia kokemuksia. Huomaan, että suojelemisen tarpeeni on lähes ääretön. Ja toisaalta, patistan ottamaan „isompia“ askeleita. Voi tätä äitiyden paradoksia ;-)

Ei mitään ihmeempää

2010-01-10T19:59:00.000+01:00

Arki ähti taas rullaamaan ja sen mukana tulee kaikenlaista pientä kommervinkkiä. Ei enempää kuitenkaan niistä ;-)
Minulle lasku arkeen ei tullut kovana, kun kerran jo olin välipäivät töitä. Koulussa alkaa tämän lukuvuoden loppurutistus ennen hiihtolomia. Hiihtoloman lapset viettävät "perinteisesti" isovanhempien luona Suomessa. Minä ja siippa tehdään töitä.
Talvi ja lumi saapui Wieniin ja sen mukana tietty rauhallisuus joulun hässäkän jälkeen.
Olen ottanut viikonlopun rennosti, lukenut ja lököillyt. Ulkona kävin tekemässä pitkän kävelylenkin ja se teki hyvää. Kamerakin oli matkassa mukana.

Paulan vuosi 2009

2009-12-30T15:35:00.000+01:00

Vuosi 2009. On aika tehdä pieni vuosikatsaus. Muistelin aamulla matkalla töihin raitiovaunussa ja metrossa tätä vuotta. Mitä vuodesta 2009 jää minulle henkilökohtaisesti mieleen? Ensimmäistä kertaa vuosiin matkustin vuoden sisällä useampaan kohteeseen. Keväästä on jäänyt muistiin Berliinin sekä Kööpenhaminan matkat. Berliinin matka oli sinänsä merkittävä minulle, koska matkustin uudessa porukassa ilman perhettä. Ja nautin Berliinistä, sekä lyhyestä lomastastani ilman perhettä.
Kööpenhaminan reissu vappuna toi ihanaa vaihtelua arkeen. Tapasimme siellä siskoni perheen kanssa ja meillä oli loppujen lopuksi oikein mukava pitkä viikonloppu (jos jätetään mieheni kiukuttelu väliin).
Keväällä kypsyin arjen ruuanlaittoon. Lapset eivät suostuneet enää menemään joko iltapäiväkerhoon, missä olisi ollut lounas (kuopus) tai käymään koulussa syömässä (esikoinen). Joten lounaasta huolehtiminen jäi minun vastuulle. Aterian lämmittäminen ja syöminen lasten itsensä vastuulle. En muista milloin aikaisemmin olisin ollut turhautuneempi. Sumplin töihin menoni ja muutkin menoni sen mukaan, että sain aina laitettua lapsille ruuan valmiiksi. Ruoka kelpasi harvoin ja kiitosta en saanut. Mutta auta armias, jos en laittanut ruokaa. Olin onnellinen kun kesä tuli ja tämä show loppui. Nyt pikkuhiljaa saan taas kokattua niin, että nautin siitä.
Alkukesästä miehen isä kuoli. Se pysäytti ja muutti monta asiaa. Esim. kuinka tärkeää on puhua asioista lähimmäisten kanssa kun se vielä on mahdollista. Miehen kanssa on tullut puhuttua monista asioista apen kuoleman jälkeen suoraan ja rehellisesti – aidosti. Ei helppoa, mutta parantavaa.
Kesä oli muuten vaiherikas ja vauhdikas. Lomaa pidin silloin tällöin, mutta en koskaan viikkoa pitempään yhteen putkeen. Se oli pidemmällä tähtäimellä väärä ratkaisu. Patterit olisi pitänyt saada ladattua uudestaan kunnolla kesän aikana syksyä varten. Kesällä tuli käytyä lyhyesti kotikaupungissa Helsingissä ja se oli ihanaa. Viikon loma Korsikan saarella teki myös hyvää sielulle. Rento rantaloma ja mukavat ihmiset lomakylässä olivat ihanaa pakoa arjen kiireestä ja raadollisuudesta.
Syksy toi mukanaan uudet rutiinit. Kuopuksen alku uudessa koulussa - lukiossa - oli jokseenkin vauhdikas ja rasittava. Lasten koulunkäynti rytmitti koko meidän perheen syksyä.
Marraskuussa jännitimme miehen influenssaa (sika vai tavallinen) ja hänen siitä selvittyään lensimme Lontooseen viettämään hänen 50v-syntymäpäivää. Syntymäpäivää, jota hän ei halunnut juhlia eli pakenimme Lontooseen. Ihastuin Lontooseen ja ystävällisiin englantilaisiin. Minulla oli kummallinen ennakkoasenne, että englantilaiset ovat töykeitä – no tämä ennakkoluulo tuli kumottua. Matka lasten ja miehen kanssa sujui odotetusti ;-) ja kiukutteluistakin selvittiin (sekä miehen että lasten).
Marraskuun lopulla siskoni kävi Wienissä ja hänen vierailunsa toi ihanaa vaihtelua arkeen.
Joulukuu tuli ja meni ja sitten yht’äkkiä oli joulu. Joulun vietimme kotona ja perinteinen oma joulumme oli oikein onnistunut. Se, että olin jo syksyllä kertonut totuuden joulupukista ja Christkindl’stä lapsille osoittautui järkeväksi ja teki koko juhlimisesta hauskemman ja kevyemmän kuin edellisinä vuosina.
Tämä vuosi on ollut töiden suhteen ehkä paras vuosi koko seitsemänä vuonna, mitä olen tässä firmassa työskennellyt. Suhteet työkavereihin ovat kunnossa ja töitä riittää ainakin tällä hetkellä. Perheen tasapainoksi työpaikasta on välillä tullut melkein pakopaikka – tosin vain aina lyhyeksi aikaa –teenhän osa-aikatyötä. Kotiäidiksi ja pelkästään huushollin pyörittäjäksi minusta ei ole – sen olen tänä vuonna huomannut ja hyväksynyt. Tarvitsen kontakteja kodin ulkopuolelta ja tarvitsen erilaisia näkökohtia kuin pelkästään oman pienen perheen ja parisuhteen näkökulmasta.
Kontaktia, yhteyttä muihin ihmisiin on tullut pidettyä monivuotisten kaveruuksien merkeissä kuten myös aktiviisena jäsenenä yhdistystoiminnassa. Olen erittäin kiitollinen itselleni siitä, että olen lähtenyt toimintaan mukaan.
Tämän vuoden aikana olin kolmessa eri seminaarissa (siis ei työn puolesta, vaan yksityshenkilönä) ja niistä on jäänyt ihanat muistot sekä edelleen yhteys muutamiin kurssikavereihin.
Lapset ovat kasvaneet ja tämä tosiasia on mahdollistanut minulle ja siipalle uuttaa liikkumavaraa. Emme tarvitse enää lapsenvahtia. Eli olemme alkaneet käymään useammin elokuvissa ja teatterissa kahdestaan. Sellaista pientä parisuhteen hoivaamista.
Yksi tärkeimmistä opeista tänä vuonna on ollut kuunnella itseään ja pohtia tarkkaan, mikä todellakin on tärkeää – mikä on se motivaatio, mikä saa minut tekemään mitä teenkin. Harjoitella tietoisia tekoja – kiireenkin keskellä. Ja kun on tarve levätä, todella levätä. Ei kirjoja, ei taidenäyttelyitä, ei televisiota, ei blogipäivitystä eikä merkintää naamakirjaan “että lepään” ;-)
Olen ollut lähes terve koko vuoden. Vain pikkujuttuja. Sydän jaksaa edelleen pumpata. Kroppa toimii ja pitää minut liikkeellä – ja olen kiitollinen. Olen yrittänyt laihduttaa, pitää enemmän huolta kehostani. Tähän tuli tauko ja otan tämän uudestaan alkavan vuoden painopisteeksi (sanan varsinaisessa merkityksessä).
Perinteitä tulee ja menee. Tänä vuonna otamme uutta vuotta vastaan uusissa merkeissä. Kivaa. On muutoksen paikka.

2009 oli hyvä vuosi. Onnea, terveyttä ja elämäniloa uudelle vuodelle 2010.

Aikaa sydämelle, itselle ja perheellekin

2009-12-23T22:04:00.000+01:00

Joulun kunniaksi laitan tänne internetistä löytämäni sydänmeditaation:

Rauhaisa sydän

Tunne rauha sydämessäsi

Sydän on rauhan keskus. Sydämessäsi voit tuntea tyyneyden ja harmonian. Rauha on aina läsnä meissä, syvällä meidän sydämessämme. Sydän on rajattoman rauhan ja rakkauden lähde. Hiljentymällä voit tuntea sen itsessäsi. Tuo rauha on aina sinun sisälläsi. Tällä menetelmällä voit kokea sydämesi sisäisen rauhan.

Ota mukava asento, ja rentouta koko kehosi. Tunne mielessäsi suuren rauhan laskeutuvan koko rintakehäsi alueelle. Kuvittele, kuinka tuo tunne täyttää koko rintakehäsi ja sydämesi. Rentoudu, ja lepää syvällä tuossa rauhassa ja tyyneydessä. Tunne kuinka olet täysin turvassa, ja kaikki on hyvin. Anna rauhan syventyä ja kasvaa. Lepää rentoutuneena tässä tunteessa.

Mukavaa rauhaisaa Joulunaikaa kaikille.

           Peace!
                      Shalom aleichem!
                                                  As-Salam Alaykum!
                                                                                      Namaste!

prrrrr - kylmä

2009-12-20T21:50:00.000+01:00

Otin sitten koko viime viikon suhtkoht rauhallisesti. Kävin tosin töissä, mutta annoin itseni levätä myös. Tulehduksesta selvittiin. Teatterissa oli ihanaa. Torstain konserttireissun peruutimme siipan kanssa. Oli alkanut satamaan lunta ja meitä ei yksinkertaisesti huvittanut lähteä tunnin päähän autolla konserttiin ja myöhään yöllä takaisin. Vaikka orkesteri olisi meitä kiinnostanutkin. Luistelu liukkailla teillä ei sitten ollenkaan.
Eilen kävin ystävien pikkujouluissa. Koska lunta tuli pyryttäen en päässyt lähtemään pyörällä. Keskiyöllä marssin kotia päin lumipyryssä ja pohjoistuulta vastaan. Onneksi suomalaisena tietää miten pukeutua, kun on pakkasta ja lunta tulee viistona ;-) Tänään aamulla tuuli jatkui ja lämpömittäri näytti -10° C. Wienin olosuhteisiin on siis kylmä. Ei siinä auttanut muu kuin lähteä kuopuksen kanssa ulos pulkkamäkeen ja käymään muutama lumitaistelu. Lämpimästi päälle ja vitalista poskiin.
Lumessa leikkimisen jälkeen kävimme koko perheen voimin ostamassa meille joulukuusen. Ensimmäistä kertaa vuosiin valoisaan aikaan päivällä - viime vuosina meillä onkin ollut mitä ihmeellisempiä hökötyksiä - pimeässä ovat näyttäneet ostotilanteessa aivan oikeilta kuusilta. Tällä kertaa näyttää hyvältä.
Iltapäivällä leivoimme kuopuksen kanssa kanelitähtiä. Llahjat on hankittu. Ohjelmassa vielä ennen torstaita vaniljasarvien leipominen ja ruokaostokset.
Nyt 4. adventtisunnuntaina on hieman joulua ilmassa. Valitettavasti ensi viikon keskiviikoksi on luvattu lämmin aalto sään suhteen, eli +10°C. Se tarkoittaa sitä, että lumet sulavat pois ja joulusta tulee sään suhteen pimeä ja kurainen. Että näin. Onneksi saan nauttia pakkasista vielä muutaman päivän.

Josko sittenkin tulisi talvi? ... ja kaikenlaista löpinää...

2009-12-14T13:05:00.000+01:00

Eilen aamupäivällä sateli hieman lunta. Eihän lunta tietenkään paljoa tullut, sai kuitenkin minut hyvälle tuulelle. Josko nyt kuitenkin talvi tulisi ja joulukin tuntuisi siten joululta. Glögi ja punssi maistuvat, kun ulkona on kylmä. Kynttilöitäkin voi poltella, ettei tunne itseään ihan kahjoksi ;-)
Mies on ostanut tänä vuonna suurimman osan lasten lahjoista. Hän vapaaehtoisesti sanoi hoitavansa asian. Olen vain muutaman pikkujutun hankkinut. Ottaa päähän tämä mieletön kulutushysteria joulun aikaan. Ostoskadut ja -keskukset saavat minut huonolle tuulelle ja olen tullut niille totaalisen allergiseksi. Krääsästä olemme tainneet päästä eroon. 10- ja 13- vuotiaan lahjatoivomukset ovat aika järkevia - pääasiassa kirjoja. Niitä kyllä voi lahjoittaa aina.
Minua vaivaa näköjään eilisestä lähtien virtsarakon tulehdus. Minulla ei ole ollut vastaavaa tulehdusta aikaisemmin. Mutta oireet sopivat. Huomenna on aika vyöhyketerapeutille. Soitin hänelle varoittaakseni ja hän neuvoi minua hankkimaan puolukkauutetta sekä rakkoteetä, hän katsoo huomenna miten hän voi edesauttaa tervehtymistä. En halua mennä vielä tavalliselle lääkärille, kun saan sieltä kuitenkin vain antibioottikuurin.Se on niinkuin se viimeinen hätävara. Tänään meillä on siipan kanssa liput teatteriin. Saas nähdä miten selviän illasta, kun vähän väliä pitää käydä vessassa?

Siipasta puheen ollen, hän teki taas maineelleen kunniaa pyykkimiehenä. Olen viimeiset 15 vuotta yrittänyt opettaa miten pyykkiä pestään, lajitellaan, mikä vedenlämpö valitaan jne. Monta asiaa hän on oppinut. Yhtä asiaa hän ei ole tähän päivään mennessä tajunnut: villavaatteet pestään erikseen ja yleensä käsin.
Tänään aamulla löysin vaatekaapistani nätisti viikatun beigen-värisen villa-napa-paidan.Siis ihana villapaitani oli pesty normaalin pyykin seassa, laitettu kuivumaan telineelle roikkumaan - ei siis laitettu vaakataasoon ja tietenkään paitaa ei ollut vedetty saumoista takaisin muotoonsa. Siis mukava hyvin istuva paita oli muuttunut kireäksi napapaidaksi. Kyllä vähän harmitti. En ymmärrä miten saan viestin perille? Olen ainakin sata kertaa sanonut, että minä hoidan villavaatteet ja niiden pesun. Mutta kun ei mene perille, niin ei mene. Sitä siis voi elää toisen ihmisen kanssa monta vuotta yhdessä ja jotkut asiat eivät vain muutu. Todella turhauttavaa.

elonmerkkejä, mikä joulu, haikea fiilis, kuopuksen käsiala

2009-12-02T10:41:00.000+01:00

Ollaan siis joulukuussa... en tiedä mistä ottaa joulufiilistä. Ulkona paistaa aurinko, äsken laitoin pyykkejä parvekkeelle kuivumaan. T-paita päällä oli aivan riittävä... Tietenkin iltaisin joulumarkkinoilla viileämpinä päivinä, iltoina sitä voi uskotella itselleen, ettei joulu ole enää kaukana... Ensimmäinen adventti tuli aivan liian pian. Sain kuin sainkin kranssin tehtyä - lauantai-iltana. Sisko oli käymässä Suomesta ja oli mukava juhlia ensimmäistä adventtia hänen kanssaan. Mutta.... joulufiilis - sitä pitää vielä odotella. Tuleeko ollenkaan? Ensi viikonloppuna olemme päättäneet lasten kanssa, että pidämme pipari- ja keksitalkoot. Josko silloin?

Siskoni oli siis käymässä Suomesta täällä Wienissä. Meillä juttu luistaa ja on ihanaa vaihtaa ajatuksia hänen kanssaan. Neljä päivää hurahti aivan liian nopeasti. Maanantaina kun saatoin häntä alas taksiin tuli haikea olo - milloin näemme toisemme seuraavan kerran? On ihanaa kun on netit, sähköpostit ja puhelimet, mutta kyllä LIVENÄ näkeminen voittaa kaiken tekniikan. Hush, close your eyes - soulmates never die. Kävimme yhdessä Placebon konsertissa perjantaina. Konsertti oli loistava ja olen iloinen, että siskoni tuli tänne saakka katsomaan bändiä kanssani. Bändi loisti uuden rumpalinsa kera ja takavuosien synkkyys on muuttunut elämänmyönteisyydeksi. Yes.

Lapsilla on edessä pitkä viikonloppu. Tarpeeseen tulee. Koulu, läksyt ja kokeisiin lukeminen meinaa viedä lapsista viimeisetkin energianrippeet. Olen huolissani kuopuksen koulunkäynnistä. Hän on viikon aikana kehittänyt itselleen uuden "nopean" tavan kirjoittaa kaunokirjaimia. Huomasin asian eilen. Hänen tekstiään tuskin pystyy lukemaan, varsinkin t-kirjoin on f- tai s-kirjaimen näköinen, ei t:n näköinen. Hermostuin asiasta. Jo pari viikkoa sitten kaksi opettajaa oli huomauttanut asiasta, ettei kuopuksen tekstiä pysty lukemaan. Hän osaa kirjoittaa selvästi - jos haluaa, mutta näköjään tällä hetkellä hän ei halua. Päätin, että tätä asiaa en pysty hoitamaan pelkästään puhumalla nätisti. Nyt on toimittava. Laitoin pojalle ukaasin, ellei hän heti ala kirjoittamaan t-kirjainta "normaalisti" ei hän saa toivomaansa joululahjaa. Heti kun olin saanut ukaasin sanottua, tuli minulle tietenkin aivan järkyttävä morkkis. Olen aivan kamala äiti. Poika pelästyi ukaasiani, korjasi kaikista vihkoistaan t-kirjaimen, nin vaadittuani (huom. siis vaadin en pyytänyt). Tänään aamulla otin asian uudestaan puheeksi, tarkistaakseni ettei asia ole unohtunut. Ei ole unohtunut. Huomenna on englannin koe - tekstin pitää olla selvää, opettajan muistutus viime kirjallisen harjoituksen jälkeen. Ihan oikeasti, miten tällaisia ongelmia setvitään ilman morkkista ja ukaasia? Otan kaikki vinkit ilomielin vastaan.

Nyt lähden töihin, aamulla siivosin kämpän, tällä kirjoituksella kevensin vähän mieltä, kyllä tämä tästä.

Kiire jatkuu

2009-11-25T08:09:00.000+01:00

Lontoon reissu tuli tehtyä ja arjen kiire jatkuu. Uskalsin eilen hieman levähtää iltapäivällä, kunnes muistin kuinka täysi tämä päivä on ja minulle tuli huono omatunto. Pikainen postaus tänne. Huommenna kauan odotettu vieras tulossa Suomesta viikonlopuksi kylään. Kivaa. Ohjelmassa Placebo-konsertti ja .... who knows. Tänään kämpän siivous, töihin, infotilaisuus koululla esikoisen jatkamismahdollisuuksista, ai niin lahjan ostaminen kuopuksen kaverille lauantaisia juhlia varten... En jaarittele pitempään, lähden hommiin.

Helpottaa

2009-11-16T22:07:00.000+01:00

olen viime viikosta porskuttanut eteenpäin kuin työhevonen. Olen saanut kaiken tehtyä, mitä olen halunnutkin tehdä. Mies paranee hiljalleen ja pääsemme lähtemään hänen 50v. synttärimatkalle. Helpotus ja huokaus...
Otamme lapset päiväksi pois koulusta ja tietenkin minun tuurilla juuri tuona päivänä on vanhempainilta. Emme pääse tällä kertaa. Äsken laitoin sähköpostia jokaiselle opettajalle, taisi olla 16 viestiä. Kuopuksen ja esikoisen opettajat! Yksi vastauskin jo tuli - tämähän onkin näin paljon fiksumpaa kuin jonottaa opettajien puheille.
Viime viikon kiireessä unohdin lähettää isoäidilleni Suomeen syntymäpäiväkortin. Ja hyvä niin. Juttelin hänen kanssaan puhelimessa ja totesimme kumpikin, että oli kiva turista ja vaihtaa kuulumisia. Jos olisin laittanut kortin, en olisi soittanut. Olen niin iloinen puhelusta.
Teatterissakin tuli käytyä - oli sekin vain niin rentouttavaa ja inspiroivaa. Olen pessyt pyykkiä hullun lailla (miehen sairastumisen takia), harjoitellut kuopuksen kanssa englantia ja tehnyt tyttären kanssa maantiedon esitelmää. Kämpänkin siivosin .. pikaisesti.
En päässyt harrastuksen pariin, tein ruokaa. Ei se mitään. Pikkuhiljaa helpottaa.

Mihin aika katoaa? Mietteitä syntymäpäivän kunniaksi….

2009-11-10T11:34:00.002+01:00

Olen viime viikkoina, päivinä ollut huomaavinani, että aika kulkee nopeammin. Syksy on alkanut aikamoisella vauhdilla ja tuntuu, että aika ei tunnu riittävän kaikkeen siihen mitä haluaisi tehdä.
Olenko liian aktiivinen vai saamaton? Bloginkirjoittamisesta ei meinaa tulla mitään. Lähes päivittäin muistutan itseäni asioista mitkä haluaisin kirjoittaa muistiin blogiin ja sitten illalla, kun minulla olisi vähän omaa aikaa olen aivan liian väsynyt istumaan vielä kerran koneelle ja naputtelemaan tekstiä virtuaalimaailmaan.
Arki – aikuisten työelämä, lasten koulu, huushollin pyörittäminen – täyttävät päivät. Minulla ohessa maanantaisin harrastus, sihteerin virka yhdistyksessä. Jossain välissä tavataan ystäviä – yhä harvemmin.
Repussa kannan kirjoja, jotta lukisin edes työmatkalla. Usein kuitenkin katson vain ikkunasta ulos. Pieni hengähdystauko kaikesta tekee hyvää. Jos illalla ennen nukahtamista luen pari riviä – enempään en tällä hetkellä pysty. Lasten koulunkäynti ja heidän tukeminen vie armottomasti aikaa. Paljon läksyjä, paljon kokeita – syksyn kuumin vaihe käynnissä. En niinkään välitä numeroista ja todistuksista. Kunhan mielenkiinto säilyy ja lapsi ymmärtää mistä on kysymys.
Miehelle nousi lauantaina yhtäkkiä korkea kuume. Eilen maantaina käynti lääkärissä. Diagnoosina influenssa – joko tavallinen tai sitten sika. Tässä vaiheessa nielukoe ei auta enää, sanoi lääkäri ja antoi ohjeet kotikaranteenia varten. Potilaalla oma huone ja hygieniasta pidettävä huolta. Ei ulos seitsemään päivään. Eli nyt sitten pyörittelen kaikkea yksin :-)
Lauantaina meillä on kahteen eri teatterinäytokseen liput. Tarkoitus oli, että toinen meistä aikuisista menee kuopuksen kanssa ja toinen esikoisen ja tämän tyttöystävän kanssa… Kyllä minä tämän kai jotenkin sumplin.
Työkaverit onnittelivat tänään syntymäpäivän johdosta. Onnitteluita tuli tyyliin, olet ikinuori ja vasta 29, eikö niin. Vastasin kaikille, että voit onnitella ihan vapaasti 42-vuotiasta. Ei tätä tosiasiaa voi muuttaa kuitenkaan. Ja ihan oikeasti? Kuka haluaa olla ikuisesti nuori?

Syksyn kauneutta

2009-10-25T13:59:00.000+01:00

Kävin tänään pitkästä aikaa pitkällä kävelylenkillä. Olin kahdestaan kuopuksen kanssa. Pienestä lähtien olen tehnyt hänen kanssa pitkiä kävelylenkkejä. Me kutsumme lenkkejämme aarteenetsinnäksi. Aina löydämme jotain mielenkiintoista. Niin myös tänään. Paljon kauniita maisemia. Reippailessa tuuletin päätäni. Olen tyytymätön moneen juttuun ja pääkopan tyhjennys ulkoillen ja täyttäminen raikkaalla ilmalla teki hyvää.

Kiitos

2009-10-22T18:14:00.000+02:00

Puhuin siskon kanssa puhelimessa. Hän ymmärsi heti. Oli ihanaa puhua ja vaihtaa kuulumisia. Tunsin yhteyden. Tytär sai harjoittelupaikan, taas yksi huoli vähemmän. Helpottaa. Ja nyt lähden saunaan.

Sekalaisia mietteitä

2009-10-22T10:14:00.000+02:00

Viime päivät ovat olleet täynnä. Mutta täynnä mitä? Niin, eivät päivät ole täynnä vaan minun pää on taasen täynnä. Kannan jotain ihmeen Weltschmerziä tällä hetkellä mukanani ja ajatukset pyörivät päässä, miten pelastaa tämä maapallo. Hohhoijaa. Eihän tällaisesta hyvää seuraa. Törmään netissä, lehdissä asenteisiin, mitkä saavat minut vähintäänkin ahdistuneeksi. Olen jo ennenkin puhunut mainitsemastani laatikko- ja leimaamisajattelusta. En välty siltä itsekään, mutta osaan onneksi itse auttaa itseäni. Osaan itseni kohdalla katsoa tämän ajattelun taakse. Ihmisten laittaminen eri laatikoihin tai leimaaminen joksikin on traaginen osoitus siitä, kuinka kaukana olemme elämänmyönteisestä ajattelusta. Käyttäydymme elämää vastaan haukkumalla, syyttämällä toisiamme. Teemme analyysia, diagnoosia ja tunnemme olomme vieläkin pahemmaksi. Etsimme ratkaisuja. Päätämme ratkaisuista. Mutta kysymys kuuluu, mitä etsimme ja miksi? Maailmanlaajuisen talouskriisin kourissa tuntuu vastaus yleensä olevan: lisää rahaa. Kaikkeen tarvitaan rahaa… Laittaa kyllä todella mietteliääksi. Et ole mitään, ellet omista ja kuluta. Hyvinvointimmekin tuntuu olevan pelkästään rahasta kiinni. Opiskelemme, jotta saamme hyvän ammatin ja siten paljon rahaa. Luonnonresurssit tuntuvat olevan vain meitä ihmisiä varten, jotta voimme kuluttaa entistä enemmän? Mitä tarvitsemme oikeasti? Parannuskeinoa ei tunnu olevan – ihmiskunnan kipu omasta olotilasta on liian suuri. Tunnen sisälläni valtavaa kipua ja ahdinkoa, kun kirjoitan näitä ajatuksia ylös. Eräs ääni sisälläni sanoo, että älä välitä, pidä huolta itsestäsi. Tämä ääni tahtoo suojella minua juuri tältä kivulta – jos kuuntelisin vain tätä ääntä muuttuisin apaattiseksi (kreikan sana apatheia tarkoittaa olla kärsimättä). Ja sitten on tämä ääni, joka kirjoittaa esim. tänne blogiin. Tämä ääni sanoo, että ota kipu vakavasti ja tarkista mitä tarvitset. Haluan luottaa ja olla optimistinen. Haluan tukea ja muuttaa. Haluan tuntea koko maailman syleilyn....

Kuuluisa amerikkalainen eko-aktivisti ja Berkeleyn yliopiston professori Joanna Macy sanoo seuraavasti:

Olemme eläviä olentoa elävässä ruumiissa – maapallossa, täysin vastavuoroisesti ja syvästi yhteydessä kaikkien muiden elämän muotojen kanssa. Tämän tosiasian selväksi tekeminen itsellemme voi auttaa.
Tästä näkökulmasta sanoma on seuraavanlainen: ole yksi kipusi kanssa, ymmärrä kipua ja katso sen ytimeen. Aukaise itsesi voimalle, yhteydelle ja yhteisölle, mikä tästä kivusta nousee esiin. Tuntea surua maailman olotilasta on OK, sillä sydämesi ei voi murtua. Ja jos sydämesi murtuu siitä huolimatta, on viesti sinulle: „Sydän mikä murtuu, pystyy vastaanottamaan koko maailmankaikkeuden“. Tämä kipu sanoo sinulle, ettet ole yksin. Jokaisella meistä on oikeus nousta pystyyn maapallon autoriteetin kanssa ja vastustaa tätä kehitystä. Vain hän, joka tuntee itsensä eristäytyneeksi, on heikko. Elämän verkossa olemme pidemmällä tähtäimella pistämättömiä. Tämä meidän täytyy ymmärtää.

Perhosia vatsassa

2009-10-15T17:46:00.000+02:00

Minua pyydettiin radio-ohjelmaan kahden muun ystävän kanssa kertomaan myötätuntoisesta kanssakäymisestä eli teemasta NonViolent Communication. Suostuin ja nyt olen ihan valmista kamaa ;-)
Perhosia vatsassa. Jännittää. Odotan mielenkiinnolla. Huh. Lauantaina puolen päivän aikaan. Yes I Can.

Elämän tarkoitus

2009-10-08T14:34:00.003+02:00

Our goal is not to live happily ever after.

It is to cry all our tears and laugh all our laughter.

To celebrate the things that meet our needs and

to mourn the things that don't meet our needs.

And to do this celebration and mourning without a blame.

- Marshall Rosenberg -

Taas mennään lujaa tunteiden vuoristoradassa, kouluasiaa

2009-10-08T14:25:00.000+02:00

En tiedä, mitä sanoa. Olen vain uupunut. Uupunut on hyvä sana. Teemakin on jo tuttu.

Kuopuksen kouluvuosi uudessa koulussa on lähtenyt hyvin erikoisella tavalla käyntiin. Opettajien kanssa sujuu hyvin, aineetkin ovat kiinnostavia ja kuitenkin on hieman häikkää. Yritän jättää analyysin ja liian selittämisen,miksi kaikenlaista tapahtuu vähän niinkuin takavasemmalle. Liika asioiden vatvominen ja ajatteleminen vaikeuttaa vain asioita eikä muuta tapahtunutta.
Viime viikolla kuopus oli sekaantunut tappeluun. Saapui kotiin silmä mustana. Riitapukareiden kanssa asia on selvitetty. Kotona puhuttiin pitkään tappelemisesta, tarpeista, huomioon ottamisesta, rajoista, vastuun kantamisesta.
Toissapäivänä koulusta soitettiin, että poika on törmännyt toisen lapsen kanssa yhteen ja viedään nyt ambulanssilla sairaalaan. Arvatkaapa miltä tuntui? Onneksi vain lievä aivotärähdys. Kysymys kuuluukin, oliko tarpeellista viedä lapsi pillit soittaen ambulanssilla sairaalaan. Eilen taas soitto koulusta, että poika on loukannut polvensa kaaduttuaan ihmisjoukossa välitunnilla. Sekä tiistaina että eilen lähdin kesken työpäivän hakemaan pojan kotiin. Tiistaina sairaalasta ja eilen koulusta. Kumpanakin päivänä poika oli illalla aivan pirteä oma itsensä. Eilen illalla hyppeli olohuoneessa – polvi näytti olevan kunnossa, pään takia piti toppuuttaa.
No näitähän tapahtuu, siellä missä on ihmisiä tapahtuu myös onnettomuuksia. Minä vain itsekseni mietin, että ylireagoidaanko koulussa vai olenko se minä, joka alireagoi? Eilenkin jutellessani koululääkärin kanssa aamupäivällä, kysyin suoraan, että mikä on hänen mielipiteensä? Voiko poika ottaa osaa oppitunteihin (paitsi tietenkin liikuntaan), jos polvea ei rasiteta? Hän antoi vastuun päätöksestä minulle. Tiistaina minun mielestäni, olisi riittänyt, että haemme pojan kotiin. Lepoa ja tilanteen seuraamista. Mikäli hän olisi saanut päänsärkyä ja alkanut voimaan pahoin, olisin heti lähtenyt lääkäriin. Mutta hänellä ei ollut päänsärkyä, eikä hän voinut pahoin… Kuitenkin oli viety varmuuden vuoksi abulanssilla sairaalaan. No kai se oli parempi näin päin.
Tai sitten myös viime viikolla. Eräs pojan kaveri oli vahingossa pakannut sekä oman että kuopuksen Saksan läksykirjan reppuunsa. Huomatessaan tapahtuneen oli kaveri vienyt kirjan kuopukselle Judo-treeneihin. No eihän kuopus muistanut ottaa kirjaa mukaan salilta. Seuraavana päivänä kirjaa ei löytynyt mistään. Autoin etsinnässä koulussa – ei mitään varmaa käytäntöä, kukaan ei tiennyt mistä etsiä, keneltä kysyä tai kun kysyin, että mihin löydetyt kirjat laitetaan? Oli vastaus, että ei meillä ole mitään käytäntöä, joku tekee näin ja toinen noin. Tsiisus. No kai lapset sitten oppivat näin pitämään huolta tavaroistaan. Vasta tällä viikolla luokanvalvoja oli saanut kirjan ja antoi sen pojalleni. Fiksuna äitinä kun olin laittanut nimitarran muovikelmun alle.
Muuten koulu on siis lähtenyt hyvin käyntiin, mitä nyt minua ja lompakkoa rasittaa, että listaa siitä, mitä pitää hankkia, jatketaan sillai niinkuin hiljakseen. En viitsisi rampata ostoskeskuksissa joka viikko erikseen vihkon, geokolmion, harpin tai jonkin muun tavaran takia. Eikö tätä tarvikelistaa voi antaa vanhemmille yhdellä kertaa?
Olen käynyt koululla viimeisen nejän viikon aikana useammin kuin yhteensä edellisenä kolmena vuotena. Ja olen uupunut. Haluaisin, että asiat rullaavat. Etsin taasen keveyden lähdettä.
Kuten alussa sanoin, en aio analysoida tätä tarkemmin tai kysellä missä/kenessä on vikaa? Ei siihen tyydyttävää vastausta löydy kuitenkaan. Kunhan nyt puran tätä vyyhtiä tänne.
Toivo elää, että arki lähtee rullaamaan!

The Change

2009-10-01T21:20:00.000+02:00

One must be the change one wishes to see in the world.

- Mahatma Gandi -

2.10.2009 tulee kuluneeksi 140 vuotta Mahatma Gadhin syntymästä.

Vuonna 2007 YK julisti lokakuun toisen päivän kansainväliseksi väkivallattomuuden päiväksi.

Maailmankulkue rauhan ja väkivallattomuuden puolesta lähtee liikkeelle 2.10.2009 Uudesta Seelannista.

Elokuvissa 2 - Plastic Planet

2009-09-27T21:13:00.000+02:00

Tänään olimme koko perheen kanssa elokuvissa. Kävimme katsomassa itävaltalaisen ohjaajan Werner Boote:n käsikirjoittaman ja ohjaaman dokumenttielokuvan Plastic Planet. Ohjaajan isoisä oli 60-luvulla ohjaajan ollessa pieni lapsi muovitehtaan johtaja. Eli muovi, plastiikka on tullut pienestä lähtien tutuksi. Muovia on nykyään joka puolella ja muovista ei pääse eroon.
Dokumentti on hyvin tehty, ei liian kuiva, omalla tavallaan humoristinenkin ja kuitenkin täynnä faktatietoa. Ja elokuva laittaa mietteliääksi. Siksi otimme lapsetkin mukaan katsomaan tätä dokumenttia.
Eräässä kohtaa elokuvaa minulle tuli kyyneleet silmiin. Kohdassa kerrotiin vauvojen juomapullojen muovista ja siitä irtoavista myrkyistä. Samaa muovia on tuteissa, mukeissa ... ihan kaikkialla. Muoviteollisuus on vain aina jaksanut ja osannut propagoida tuotettaan mitä parhaiten - eikä kovin moni viime vuosiin saakka ole paljoa kysellyt muovin haitallisuuden perään. On ollut helpompaa olla tietämättä. Siskoni on puhunut muovin haitallisuudesta jo pitkään ja nyt minullekin pikkuhiljaa valkenee.
Minä haluan muuttaa omia ostostottumuksiani ja poistaa ylimääräisen muovin taloudestamme. Eihän muovista tietenkään kokonaan eroon pääse, mutta sitä omaa käyttöä voi kyllä vähentää.
Ai niin - suosittelen tietenkin elokuvaa ;-)

Elokuvissa

2009-09-27T21:02:00.000+02:00

Perjantaina tuli pitkästä aikaa käytyä siipan kanssa elokuvissa. Kävimme katsomassa Quentin Tarantinon huimat kritiikit saaneen elokuvan Inglourios Basterds. Minua kiinnosti eritoten itävaltaisen näyttelijan Christopher Waltzin suoritus. Hänethän valittiin parhaaksi näyttelijäski tämän vuoden Cannesin elokuvafestivaaleilla.
Elokuva oli mielestäni hyvä. Tosin minulle ovat aina tehneet pahaa väkivaltakohtaukset, kuitenkin pystyin katsomaan elokuvan (esim Kill Bill-elokuvia en pystynyt katsomaan). Elokuvan on stoori on aivan käsittämätön, mustaa huumoria täynnä oleva komedia. Liittoutuneiden erikoisjoukolla on tehtäävään tappaa mahdollisimman monta natsia. Vastahenkilönä on natsi HansLanda, joka taasen etsii juutalaisia. Sitä tietenkin voi kysyä, että saako näin vakavasta asiasta tehdä komedian? Tämä onkin ehkä ensimmäinen onnistunut yritys. Näyttelijät ovat kauttaaltan aivan loistavia. Elokuvan ainoa supertähti eli Brad Pitt taitaa olla elämänsä roolissa. Nauroimme kyyneleet silmissä. Ja Christopher Waltz on yltiömäinen kaikkine ilmeineen, äänenvivahteineen. Suosittelen. Arri Vederci.

Haloo syksy, missä viivyt?

2009-09-27T20:42:00.000+02:00

Syksy antaa odotella itseään. Koko viime viikko oli yhtäkkiä aivan älyttömän lämmin. Aamuisin raikasta ja iltapäivisin 26-28 astetta lämmintä. Haluan että syksy tulee, että saa hyvällä omalla tunnolla lököillä viikonlppuna sohvalla ja lukea.... Haluan taas pukeutua lämpimästi. En jaksa nähdä enää kesävaatteita, T-paitoja ja balleriinoja. Enkä jaksa hikoilla metrossa, bussissa tai missä vaan. Haluan pukea baskerin päähän, kietoa lämpimän huivin kaulan ympärille ja nauttia koko päivän raikkaasta tuulesta.
Olen aivan selvä syksyihminen, kesä on ihan kiva juttu, mutta nyt riittää ;-)
Syksyisin meidän kylällä pidetään aina kolmen päivän pituiset markkinat. Siellä tuli käytyä eilen. Kaikenlaista krääsää myydään, paljon nakki- ja langoskioskeja. Olutta myydään hintaan 2,50 euroa tuoppi. Pakkohan sitä oli maistaa. Talouskriisin takia tänä vuonna ei pidetty ilotulitusta. Kuunneltiin paikallista rokki-bändiä ja nautittiin vain olosta. Poika pääsi ajamaan laitteissa ja tytärtäkään ei hävettänyt ihan hirveästi vanhempiensa seurassa.

Porukkaa markkinoilla eilen illalla.

Sielun ravintoa

2009-09-23T16:18:00.000+02:00

Olin siis viime viikonlopun seminaarissa. Itse asiassa olin sekä seminaarissa osallistujana että koko viikonlopun järjestäjänä (järjestelykomitean jäsen). Neljä päivää kuluivat kuin siivillä. Täysiä päiviä, pieniä lepohetkiä. Opin paljon uutta ja koin huimia matkoja tunteiden vuoristoradassa. Olin liikuttunut, kiitollinen, hämmästynyt, järkyttynyt, rauhallinen, iloinen, surullinen, ärsyyntynyt, riehakas, väsynyt, onnellinen. Nauroin ja itkin paljon. Meitä oli yhteensä 30 paikallisen NonViolentCommunication yhdistyksen jäsentä paikalla. Konfliktejakin oli selvitettävänä. Tässä porukassa konflikti ei kuitenkaan ole mikään ongelma. Porukka on kuin turvaverkko – kaikki tunteet ovat tervetulleita ja jokainen voi olla varma, että hänet napataan turvaverkkoon. Tämä tietoisuus on ihanaa ravintoa sielulleni. Tiedän, että saan olla oma itseni, eikä minua arvostella tai tuomita sen takia. Sitä kovempaa on paluu arkeen!! Kannan viikonlopun ja seminaarin aikana kokemiani tilanteita ja opittuja uusia asioita kuin arvokasta aarretta. Muisto siitä on kuin vara-energia-tankki. Kun tulee kriittinen hetki arjessa, matkustan lyhyesti muistoihin ja otan empatia-energiaa mukaan tähän päivään.
Arjessa liikkuessani usein mietin, että miten kestäisin arkea ilman tätä tukiverkkoa? Yrittäisinkö myös olla „tunneamputoitu“, niin kuin moni muu tämän ajan kulkija? Olisihan sekin tietenkin ratkaisu. Jos ei tunne, anna tunteilleen tilaa – ei myöskään koe kipua…eikä tietenkään iloakaan. Olisin Marshall Rosenbergin sanoja lainatakseni: Nice dead people.
Mutta minä elän, olen ja se on ihanaa.

In the flow.

Reissussa

2009-09-16T21:06:00.000+02:00

Lähden seminaarin huomenna ja olen sunnuntaihin saakka liikenteessä. Olen innostunut ja odotan mielenkiinnolla, mitä uutta tulen oppimaan. On kiva nähdä vanhoja tuttuja.
Palaillaan.

Back to 80's - osa 5: 1984

2009-09-14T21:53:00.000+02:00

Ja sitten tuli mustan kajaalin ja pystytukan aika. Minua pidettiin täysin friikkinä. Ja edelleen brittipoppia.

The Cure, Love cats

Taas kunnossa, valittamista pomosta

2009-09-14T21:48:00.000+02:00

Räkätauti vei minusta kaikki voimat koko viime viikonloppuna. Perjantaina jaksoin töiden jälkeen aspiriinin avulla käydä koko perheen kanssa ostoksilla Ikeassa. Mutta lauantai-aamuna oli puhti poissa. Pää ihan täynnä mömmöä, joka paikkaa särki - varsinkin päätä, ja aivastelin sen tuosta ja nenä valui. Painuin pehkuihin takaisin - itseasiassa mies lähetti takaisin ja menin ihan kiltisti. Otin lauantaina asperiinin sijasta homeopaattista lääkettä ja kas kummaa tänään aamulla olin kuin uusi ihminen. Eilen illalla luulin vielä jääväni sairaslomalle.
Onneksi parannuin!!! Töissä kaksi kolleegaa poissa ja sehän tarkoitti, että minulla armoton työmäärä edessä.
Viikko on onneksi minulle lyhyt. Torstaina ja perjantaina minulla on vapaata: lähden seminaariin yksin ja tulen vasta sunnuntaina takaisin. Tänään meinasin kuitenkin kyllä saada slaagin. Pomo ilmoitti, että koska nyt on nämä poissaolot, saattaa olla, että loppuviikon lomia joudutaan peruuttamaan. Laitoin heti hanttiin, kuten myös kaksi muuta työkaveria. Emme tasan peruuta lomiamme!!! Minulla tiedossa siis seminaari, jota olen ollut järjestämässä viime joulukuusta lähtien. Toisella työkaverilla edessä matka Välimerelle sukeltamaan ja toisella lento jonnekin. Otti hetken päähän ja loppujen lopuksi vain ihmettelin. Torstaina on puolet tiimistä paikalla ja perjantaina heitä on kolme (siis mikäli kahden työkaverin poissaolo jatkuu). Jos ihan kovasti mietin, niin ainakin kahden käden sormilla voin laskea pikaisesti milloinka olen ollut töissä ja meitä on ollut paikalla vain kaksi tai kolme. Miksi ne muut eivät pärjäisi 1-2 päivää ilman meitä? Vai pitäisikö tässä olla ihan onnesta soikeana, että ilman meitä ei tulla toimeen? Mieheni mielestä pomoni virhe, koska ylipäätään oli suostunut siihen, että me kolme (jotka nyt tulemme olemaan poissa) olemme yhtä aikaa lomalla - sairaslomia voi tulla aina. Odotan kyllä aika mielenkiinnolla miten tämä homma kehittyy seuraavina päivinä.
Katselin tänään tuntilistojani ja kesän lomista olen tehnyt lähes puolet jo takaisin sisään. Tänään tein lisätunteja, huomenna ja keskiviikkona on varmasti lisätunteja tiedossa. Kunhan ei kunto nyt pragaa....

Vilustumisesta

2009-09-11T07:48:00.000+02:00

Velkein tasan vuosi sitten kirjoitin siitä, kuinka olen vilustunt ja että seuranani on kumea kuiva yskä. No nyt mulla on duha-dedä. Samaan aikaan, sama stressi. Sää tekee minulle näköjään joka vuosi tähän aikaan vuodesta kepposen. Aamut ovat raikkaita. Hyvin raikkaita - tänäänkin vajaa 10 astetta. Iltapäiväksi on luvattu 25 astetta. Plääh. Ei auta muu kuin inkivääriä ja valkosipulia enemmän kehiin.
Arki on lähtenyt pyörimään. Ensi viikolla lähden seminaarin ja sitten on siipan vuoro pyörittää ruljanssia muutama päivä. Mutty nyt töihin.

Back to 80's - osa 4: 1983

2009-09-10T21:46:00.000+02:00

Oli se sitten niin hienoa, kun sai joskus harvoin katsoa musiikkivideoita MTV:ltä.... tämä video on jäänyt mieleen:

Madness, Our House

Back to 80's - osa 3: 1982

2009-09-10T21:35:00.000+02:00

Kävin Helsingissä Saksalaista koulua ja tätähän me sitten hoilattiin koko seuraavan lukukauden.

Trio, Da Da Da

Back to 80's - osa 2: 1981

2009-09-10T21:31:00.000+02:00

Tätä biisiä kuuntelen edelleen usein. Biísi on vuodelta 1981, video seuraavalta vuodelta:

Depeche Mode, Just Can't Get Enough

Back to 80's - osa 1: 1980

2009-09-10T21:24:00.001+02:00

Innostuin käytyäni Marian blogissa etsimään minulle ikimuistoisia ihania biisejä 80-luvulta juutuubista. Oli kyllä aika hauskaa. Tässä vuoden 1980 klassikko:

Queen, Another One Bites The Dust

Gossip on rautaa

2009-09-09T22:21:00.000+02:00

Etsiessäni ihan muuta löysin tämän. Todella hyvä!

Ei ole aikaa

2009-09-07T22:15:00.000+02:00

kirjoittaa blogiin. Olen lomalla, koulut alkoivat tänään. Nousin ylös kello 6 ja juuri äsken istahdin tähän koneen ääreen lyhyesti. Nukuttaa. Ja menenkin tästä aivan pian koisimaan. Vaikka minulla on kaikenlaista tekemistä koulun alkamisen kanssa, on kivaa tehdä sitä ilman työn tuomaa lisästressiä. Joten vaikka olen väsynyt, olen hyväntuulinen ja jollain tavallakin kai levännyt. Pää on ollut sekaisin ajatuksista ja olen ollut hajamielinen - unohdin esim 90 euroa pankkiautomaattiin muutama päivä sitten. Miten se menee: hulluilla ja pikkulapsilla on aina onnea. No ystävällinen työntekijä oli ottanut rahat talteen ja sain ne sitten tunteja myöhemmin, huomattuani oman hölmöyteni. Että näin täällä. Öitä.

Innostuin

2009-08-31T20:53:00.003+02:00

pyöräilemään pitkästä aikaa töihin. Aamulla oli vielä ihanan raikasta - noin 15°C. Iltapäivällä 27°C. En kiiruhtanut, poljin niin, että oli aikaa seurata ympäristöä ja kuunnella ääniä. Ai hitsi, kun oli mukavaa. Lapset olivat iltapäivällä kavereidensa luona, joten minä poikkesin kotimatkalla ystävättären luokse kahville. Meillä oli mukava juttutuokio.

Iltapäivällä puiden varjossa oli kiva pyöräillä kotiin:

Ja sitten sillan yli Tonavan toiselle puolelle:

Olin unohtanut kuinka kivaa pyöräily yksin on. Olin varovainen. Parin vuoden takainen melkein kolari on tehnyt minusta varovaisen. Osasin kuitenkin taas nauttia.

Purkaus auttaa

2009-08-30T20:53:00.002+02:00

Näköjään purkaus auttaa. En ole vielä kehittänyt meidän perheelle uutta sunnitelmaa, kuitenkin loppuviikko sujui harmonisesti ja tämä viikonloppukin on ollut OK. Lapset ovat ihan selvästi ottaneet itseään hieman niskasta kiinni. Perjantaina tytär oli siivonnut oma-aloitteisesti kylpyhuoneen. Ja nyt kun kuljen sunnuntai-iltana asunnossa en ole epätoivon partaalla.
Kehittelen mielessäni sääntöjä meidän perheelle. Palailen kertomaan, kunhan arki lähtee rullaamaan.
Purkaus lapsille ja sitten tänne blogiin puhdisti pääkoppaani ja aloitin vihdoinkin uuden projektin. Hyvä olo.

Perheellisenä olemisen sietämäton keveys vai miten se meni?

2009-08-28T12:34:00.001+02:00

Eilen vielä kirjoitin, että yritän kestää kunnes arki taas rullaa, mutta enhän mä kestä.
Olen viime päivinä ankarasti yrittänyt muistella, kuinka sotkuinen yhteinen huoneemme siskoni kanssa oli nuoruudessamme. En millään tavalla saa aivan älyttömän sotkuista kuvaa mieleeni. Meillä ei varmasti ollut niin paljoa vaatteita kuin minun lapsillani on tänään. En muista, että vaatteita olisi lojunut lattialla. Me jaoimme siis siskoni kanssa huoneen, noin 13 neliötä. Eli periaatteessa kummallakin oli hieman yli 6 neliötä tilaa sängylle ja kirjoituspöydälle. Meillä ei ollut kerrossänkyä, vaan vuodesohvat – eli tilaa sotkea ei ollut. Kirjoituspöytien pinta oli aina jos minkälaisen kaman peitossa. Ehkä aika on muuttanut muistikuvaani. Muistan, että kävimme siskon kanssa kaupassa, tiskasimme, pesimme pyykkiä ja siivosimme – jo aika varhaisessa vaiheessa äidin sairastuttua.
Välillä se oli tylsää, mutta ei siihen maailma kaatunut.
Omien lasteni kohdalla, jos pyydän heiltä apua huushollin hoitamisessa otetaan pyyntö vastaan pahemmanpuoleisena rangaistuksena – vaikka en pakota!! Juttelin tästä eilen miehen kanssa ja hän sanoi, että juuri siinä piilee ongelma, koska tiukan paikan tullen kuitenkin teen itse kaiken. KOSKA minä haluan järjestystä ja pidän siististä asunnosta. Lasten kasvamisen myötä järjestyksen pitämisestä on tullut yhä vaikeampaa. Tavarat kulkevat huoneesta toiseen. Unohtuvat jonnekin. Eivät löydä tietään takaisin omalle paikalle. Olenko liian tiukkapipoinen tässä asiassa? En mielestäni. Joskus aikaisemmin taisin olla hyvinkin kunnianhimoinen kodin siisteydessä. Olen antanut kaikessa periksi, koska en ole jaksanut taistella tuulimyllyjä vastaan. Ja nyt pää sauhuaa taas kerran. Miten selviän tästä huushollin pyörittämisestä ilman, että luovun kaikista periaatteistani? Toinen kysymys, minkä kanssa taistelen on, että teenkö edes lapsilleni sillä mitään hyvää, etten vaadi heiltä osallistumista? Lellinkö heidät pilalle tyylilläni? Pitäisikö minun yksinkertaisesti vaatia heiltä enemmän vastuunottoa ja antaa tehtäviä? Eikä vain pyytää nätisti? Kyseessä on siis ihan itsestäänselvyyksiä, kuten astioiden korjaaminen astianpesukoneeseen, likaisten vaatteiden kerääminen pyykkikoriin, roskien laittaminen roskakoriin, omista tavaroista huolehtiminen (varsinkin koulutavaroista) jne. Listaa voisi jatkaa vielä monella asialla. Tai yhden mainitsen vielä: meillä tyhjät juomatölkit (tetrapakkaukset) laitetaan lasten toimesta takaisin jääkaappiin… koska se on helpompaa kuin huuhdella vedellä ja taittaa kasaan keräystä varten. Pikkuhiljaa minulle valkenee, ettei minulla kai ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa vaatimaan, että asiat hoidetaan tietyllä tavalla. Vai olenko valmis kestämään tätä olotilaa niin kauan kunnes lapset muuttavat pois kotoa?

Lähtölaskenta arkeen on alkanut

2009-08-26T12:47:00.002+02:00

Lasten kesälomat alkavat olemaan loppusuoralla. Tämä ja ensi viikko heillä on vielä lomaa. Mies ja minä ollaan töissä. Lapset ovat kotona. Viime viikon vietimme yhdessä perheen kanssa Korsikassa rannalla löhöillen ja nähtävyyksiä katsellen. Toinen viikko perään olisi tehnyt terää, mutta minkäs teet kun perheellä on vain yksi viikko yhteistä lomaa… Nämä pätkälomat koko kesän ajan ovat olleet enemmän stressaavia kuin rentouttavia. Nyt alkaa valmistautuminen arkirutiineihin. Koulukamat pitää laittaa kuntoon kuten myös lastenhuoneet. Itseasiassa huoneet ovat ihan OK, mutta se sotku… En tiedä, mitä tehdä. Siivota en jaksa huoneita enää. Tulen siitä niin masentuneeksi, kun alta aikayksikön (minun) järjestykseni on aivan sekaisin. Vaatteet ovat periaatteesta aina lattialla!!! Olisivat edes tuolin selkänojalla. Äidin toiveajattelua… Taidan olla liian kiltti. Nytkin kun lapset ovat kaksistaan kotona, on sotku ympäri asuntoa aikamoista. Siivous- ja järjestyksenpitämispyyntöni lausun kuuroille korville. Yritän kestää – kunhan arki taas lähtee rullaamaan…
Kuopus aloittaa uudessa koulussa lukion. Meidän perheelle koulu tosin ei ole uusi, sillä esikoinen käy jo tätä koulua. Kuitenkin muutos on kuopukselle iso. Samoin minulle vanhempana. Kansakoulun jälkeen muutos on suuri, kun lähtee lukioon. Muistan kun esikoinen aloitti lukiossa. Ensimmäiset puoli vuotta menivät uusiin opettajiin, luokkakavereihin ja aineisiin tottumiseen. Myönnän, että minä hieman jännitän miten kuopus kaikkeen tottuu. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tottuu hän nopeammin kuin minä.
Päässä pyörii kaikennäköisiä ajatuksia ja en tiedä mistä alkaa purkamaan vyyhtiä.
Paljon on asioita mielessä, joita pitäisi tehdä. Toppuuttelen kuitenkin itseäni, etten taas aloita liian montaa asiaa yhtä aikaa. Uusi blogikin pyörii mielessä.
Missäs se OFF-nappula taas olikaan?

Päivitys ennen lomaa! Au revoir!

2009-08-13T13:10:00.001+02:00

Viimeinen työpäivä ennen puolentoista viikon lomaa on takanapäin. Siitä huolimatta, että teen puolipäivätyötä, tulee tämä loma todella tarpeeseen. Tarvitsen etäisyyyttä työympäristöön, työasioihin ja kolleegoihin. Edellisen viikonpituisen loman ehdin tehdä jo ylitunteina takaisin sisään. Tekee hyvää päästä muihin ympyröihin ja miettimään välillä ihan muita asioita.
Lapset haemme huomenna leiriltä takaisin kotiin. Viime sunnuntaina kävimme heitä tapaamassa vierailupäivänä. Sen koommin en ole heistä kuullut. Uskon, että kummallakin on ollut mukava viimeinen viikko. Esikoinen oli jopa helpottunut, kun vihdoinkin poistuimme sunnuntaina vierailemasta ;-) Kuopuksella oli haikea mieli, mutta kuten sanoin: ei ole tullut puheluita tai tekstiviestejä.
Lasten poissaollessa aika on kulunut töitä tehden ja nauttien työn ohessa vapaudesta eli „lapsettoomudesta“. Olemme käyneet siipan kanssa usein ulkona syömässä. Kun kerran on mahdollisuus. Tämäkin on tehnyt minulle hyvää. Olin jo kevään jälkeen niin kypsä ruuanlaittoon, etten osaa muuta sanoa. Muutaman viikon tauon jälkeen innostuin taas tällä viikolla tekemään pikkaisen itse ruokaa. Painotus todellakin kuuluu sanalle pikkaisen. Jääkaappi on ollut tyhjänä niinkuin aikoinaan parhaimpina sinkkuaikoina. Maitoa, viiniä ja olutta tietenkin löytyy, mutta ei muuta.

Sunnuntaina suuntaamme välimerelle koko perheen voimin. Ihanaa päästä mereen uimaan ja nauttimaan välimeren herkkuja. Ihanaa viettää edes yksi yhteinen viikko lomaa kesän aikana.

Palailen loman jälkeen. Au Revoir!

kipsi pois ja väsynyt olo

2009-08-06T21:57:00.002+02:00

Juttelimme eilen kuopuksen kanssa puhelimessa. Hän oli hyvin allapäin, koska ei voinut osallistua leirin toimintaan niin kuin olisi halunnut. Mietimme yhdessä vaihtoehtoja. Illalla soitin leirin vetäjälle ja sovimme, että kipsi voidaan ottaa aikaisemmin pois. Minä kannan vastuun. No tänään sitten kipsi poistettiin ja poika oli heti pirteämmällä tuulella. Kuulin, että alunperinkin kipsiä ei olisi tarvinnut laittaa - varmuuden vuoksi kipsasivat, koska kuopus oli halunnut jalan tulevan kuntoon tulevaa Korsikan matkaamme varten. No tuota oli "kiva" kokeilla pari päivää. Ei kymmenvuotias, jolla ei koskaan ole ollut kipsiä osaa aavistaa kuinka rankkaa ja rajoittavaa kipsijalan kanssa eläminen voi olla.
Eilisen puhelun jälkeen avasimme miehen kanssa pullon viiniä ja rupattelimme keittiössä seisten kello kolmeen saakka aamulla. Kuusi tuntia. Juttua riitti ja viini maistui. Tänään oli edessä rankka työpäivä ja kyllä väsytti - mutta ei kaduttanut.
Huomenna suunnistamme Salzburgiin teatteriin, lauantaina ystävien luokse kylään ja sunnuntaina on leirillä vierailupäivä. Joten viikonloppu ollaan on the road. Ja nyt lähden nukkumaan.

Äidinvaisto

2009-08-04T16:05:00.002+02:00

Sunnuntaina ajoimme kaksisataa kilometriä ja veimme lapset kahden viikon kesäleirille. Telttaleirille. Paljon ohjelmaa tiedossa. Oma lampi. Mukavia vetäjiä. Jne.
Sanoin itselleni, että kaikki on ok. Lapset jäivät mielellään ja mies rauhoitteli minua. Hän tuntee minun kontrolloinnin tarpeeni tietyissä tilanteissa. Ja kuitenkin tuonne vatsanpohjan nurkille sekä sydämen tuntuville jäi kummallinen möykky. En uskaltanut puhua miehelleni mitään, en olisi kuitenkaan osannut selittää, että mistä hermoiluni johtuu.

Eilen illalla sain tekstiviestin tyttäreltä, että kuopus on loukannut jalkansa ja ovat matkalla sairaalaan. Vastasin viestiin ja sitten odottelimme mieheni kanssa viestiä lapsilta ja ohjaajilta. Myöhemmin illalla se tuli. Jalkaterään ja isovarpaan kohdalle oli tullut ruhje penkin pudottua sen päälle. Ei murtumaa. Kipsi kuitenkin viikoksi, jotta jalka saa „levätä“. Poika saa jäädä leirille, ei tarvetta huolestua. Ohjaaja oli asiallinen puhelimessa ja poika itseasiassa yllättävän reipas.

Minun olisi kuulunut olla huolestunut, mutta en ollut.. Sen sijaan kummallista kyllä, kun ensimmäinen tekstiviesti tuli, oli minulla sellainen tunne kuin palat olisivat loksahtaneet paikoilleen. Rauhoituin, olin osannut odottaa jotain tällaista… Extremely weird!! Se kummallinen olo oli kuin poispyyhditty ja minulta löytyi jostain kummasta luottamus siihen, että kyllä ne leirinvetäjät osaavat hommansa. Yht’äkkiä minulla oli se varmuus, mitä olin edellisinä päivinä tarvinnut, että minulle ilmoitetaan, jos jotain vakavaa tapahtuu.

Olen ollut tänään vain hämmilläni omasta käyttäytymisestäni. Tämä rauhoittuminen on ollut kaikkein yllättävintä – normaalisti muutun hieman hysteeriseksi tyylin tiikeriäiti taistelee pentunsa puolesta viimeiseen saakka. Sekä vatsanpohja että sydämen tienoo tuntuvat kevyiltä. Puhuin aamulla miehen kanssa olotilastani ja hän sanoi, että varmaan äidinvaistoni aavistivat, että jotain tapahtuu.

Ehkä. En tiedä. Aavistelen vain.

Keskustelu

2009-07-28T11:49:00.002+02:00

Lentokentällä baarissa, mies saattamassa vaimoa.

Mies: Olen miettinyt yhtä asiaa ja haluaisin kertoa siitä.
Vaimo: Ok.
Mies: Minulle on selvinnyt tällä viikolla, että viime viikon loma taisi olla aika rankka sinulle.
Vaimo: No olihan se.
Mies: Haluaisin kiittää sinua siitä, että vietit viikon kanssani golfaten. Että teit niin, koska halusit ottaa huomioon mitä minä halusin tehdä.
Vaimo: Niin.
Mies: ensi kerralla, otamme huomioon sinunkin tarpeesi. Vain pari päivää golfia ja sitten tehdään muuta. Miltä kuulostaa?
Vaimo: Kuulostaa hyvältä. Kiitos. Saat minut itkemään (pyyhkii silmäkulmia). En ole tottunut, että puhumme näin avoimesti. Pidän siitä.
Mies: Niin minäkin.

kuuma, kuumempi, kuumin päivä

2009-07-23T09:38:00.005+02:00

Tiistaina oli kuuma päivä, 31°C. Iltaa vietin ystävätteren kanssa ihanassa puistokapakassa. Hyvän ruuan ja juoman lisäksi paikalta sai myös mainiota hyttyssuihketta. Tulvien takia täällä on älyttömästi hyttysiä iltaisin. Eilen lämpötila nousi 34°C tienoille. Illalla toisen ystävättären kanssa Tonavan kanavan varrella syömässä ja lököilemässä työpäivän jälkeen. Ai kun oli ihanaa heittää kengät jalasta, työntää varpaat hiekkaan ja olla vaan rantatuolissa. Jutella, katsoa ohikulkevia ihmisiä ja hörppäillä huurteista.

Tässä vielä selkä aurinkoon.

Tänään tänne on luvattu 38°C.... minulla edessä toimiston jälkeen pakkaamista viikonloppua varten ja illansuussa lento Helsinkiin. Trooppisista oloista hieman viileämpään olotilaan.

Aurinko on jo laskenut ja kiva hämärä laskeutuu.

Kännykkäkuvien laatu nyt on sitä mitä, hyvä fiilis kuitenkin.

Kääk - onneksi lyhyt viikko

2009-07-21T16:28:00.002+02:00

Viikon "loma" tuli pidettyä. Minun makuuni pelasimme liian paljon golfia... mutta miehen mielestä oli kivaa ... Nyt jälkeenpäin on tietenkin turha marmattaa, mutta tiedänpähän varautua tulevaisuudessa - järjestän itselleni muutakin ohjelmaa. Pelatkoon mies välillä muiden kanssa ;-) Minä tarvitsen enemmän sitä elämästä nauttimista ja rentoutumista. En tosin ollut myöskään etukäteen ilmoittanut toivomuksiani ja mies oli buukannut ja järjestänyt kaiken oman mielensä mukaan. Ja se tarkoittaa golfia, golfia, golfia .... Sunnuntaina kotimatkalla poikkesimme pyynnöstäni spontaanisti katsomassa nähtävyyksiä Steiermarkin metsissä ja minä innostuin sienestämään. Löysin herkkutatteja ja kanttarelleja, mustikoitakin poimittiin. Mies katsoi vinoon, kun sanoin, että tällaista upeaa kokemusta ei saa rahalla... Minkäs sille voin, kun rakastan metsissä samoilua ja esim. juuri sienestämistä.
Lyhyt työviikko alkoi eilen ja minua odotti viiden päivän poissaolon jälkeen lähes 600 sähköpostia.. Tsiisus! En meinannut uskoa silmiäni. Töitä riittää ja ylitöitä tulee tehtyä ja rautalankaa väännettyä... Vastapainoksi menen tänään ja huomenna ystävättärien kanssa ulos kaupungille. Ylihuomenna on lento Helsinkiin hakemaan lapsia takaisin kotiin. Näinkö nopeasti pari viikkoa kuluivat?

Bloginpitäjä lähtee lomalle

2009-07-11T18:51:00.002+02:00

Lyhyt päivitys. Edessä viikon loma miehen kanssa Itävallassa. Luvassa ensi viikon puolesta välistä lähtien aurinkoista ilmaa ja yli 30° helteitä. Hyvä väli pitää lomaa myöskin blogistaniasta, sähköposteista ja facebookista. Ohjelmassa golfin peluuta ja elämästä nautiskelua ;-)

Ihmisoikeusjulisteita

2009-07-07T21:28:00.004+02:00

Tässä muutamia ajatuksia herättäviä julisteita Lahden juliste-biennaalista.

Amnesty Inernational juliste:

Juliste "Love", maailma voisi myös näyttää tältä:

Juliste "Speak Out - End Violence against girls and women"

Juliste "Agir contre les violences faites auxfemmes"

Juliste "Piano"

Univelkaa

2009-07-07T21:07:00.003+02:00

Lyhyt Suomen reissu tuli tehtyä. Lapset jäivät hyvillä mielin isovanhempien luokse ja minä matkustin kotiin laukussa mukana kaksi Kjell Westö'n romaania ja univelkaa.

Perjantaina saavuimme perille noin yhdentoista aikaan illalla. Lapset kävivät tietenkin ylikierroksilla varsinkin kun samanikäiset serkut olivat odottamassa. Turisin vanhempieni kanssa kello kahteen saakka ja aamulla olin puoli seitsemän aikaan hereillä. Se sisäinen kello!

Lauantain vietin siskoni kanssa kahdestaan. Matkustimme Helsingistä Lahteen junalla juliste-biennaaliin. Takaisin Helsingissä kävimme syömässä ja tutustuimme Helsingin yöelämään. Nukkumaan taas kello kahden aikaan ja aamulla mun sisäinen kello taas herätti minut. Koska olo oli hieman kuin humiseva harju lojuin sängynpohjalla puoli yhteentoista saakka... Mutta kyllä kannatti ;-) Meillä oli todella hauskaa ja antoisia keskusteluja. Ihanaa kun tulemme niin hyvin toimeen!

Sunnuntaina menin tosin aikaisin pötköttämään, mutta en saanut kunnolla nukahdettua. Maanantai-aamuna olikin herätys kello puoli kuusi lennon takia. Lentokentältä suoraan töihin. Töistä suoraan miehen kanssa ulos syömään. Ja minä onneton söin liikaa - huomaamattani. Olimme nimittäin syömässä running sushia ja siinä jutellessa tuli työnnettyä muutama sushi liikaa suuhun. Seurauksena todella huonosti nukuttu yö närästyksineen. Tänään aamulla kello viisi ylös ja kello seitsemäksi hierojalle ja sitten töihin. Iltapäivällä kävin kolmen aikaan kastelemassa naapurin kukat ja sitten kellahdin omalle sängylle ottamaan päivänokosia. Nukuin melkein 4 tuntia. I-H-A-N-A-A. Nyt taas jaksaa ;-)

Yritys kuvata oma heijastus ikkunasta juliste-biennaalin jälkeen.