lauantai 13. helmikuuta 2010

Patoutuma

En saa tällä hetkellä tekstiä ulos koneelle. Monta teemaa käsittelen tällä hetkellä ja kaikki on jotenkin patoutunut isoksi möykyksi. Selvittelen. Kameraankaan en ole koskenut moneen viikkoon. Johtuen samasta syystä. On tarve pitää pientä taukoa ja keskittyä tuohon selvittämiseen. Elämän ja tunteiden vuoristorata on vienyt minua. Minulla menee hyvin, paremmin kuin moneen viikkoon, kuukauteen, vuoteen. Siis ei mitään hätää. Olen vain häkeltynyt, liikuttunut... ja kiinni aika monessa uudessa projektissa.


--- The longest journey is the journey inward. ---

Dag Hammarskjold, Swedish diplomat (1905 - 1961)

tiistai 2. helmikuuta 2010

Vähän niinkuin lomalla

Lapset lensivät perjantai-iltana Suomeen. Lähtöselvitys Wienin lentokentällä oli nopea ja palvelu parhainta. Viime vuonna samaan aikaan ei ollut näin ja jouduin taistelemaan lähtöselvityksen service managerin kanssa minun ja lasteni oikeuksista: olimme ostaneet myös esikoiselle (silloin 12v) yksinmatkustavan lapsen lipun, lähtöselvityspalvelun tekevä firma ilmoitti, ettei yli 11-vuotialle tätä palvelua ole tarjolla. Sanoin tuolloin service managerille, että aion valittaa Finnairille saamastamme palvelusta ja siitä, ettei henkilökunta lähtöselvityksessä tunne sääntöjä. Yksinmatkustavan lapsen lipun saa ostaa aina 17-vuotiaaksi saakka. Pitkän selvittelyn jälkeen Finnair myönsi minun olevan oikeassa ja että lentokentällä vuosi sitten tapahtui virhe. Pyysin Finnairia pitämään siitä huolen, ettei tällaisia virheitä enää satu. Viesti on näköjään mennyt perille. Kuitenkin jännitin lähtöselvitystä jo monta päivää etukäteen ja varauduin mielessäni sananvaihtoon. Ihan turhaan siis hermoilin. Kaikki meni siis hienosti ja kun kone poistui monitorilta, huomasin kuinka hartiani ja suunympärykseni rentoutuivat. Todellinen rentoutuminen tuli sitten tekstiviestin myötä, että lapset ovat saapuneet perille Helsinkiin.
Viikonloppu sujui rentoutumisen merkeissä. Lepoa, lukemista, elokuvia sekä tuttavapariskunnan kanssa ulkona syömässä. Lastenhuoneiden ovet laitoin kiinni, ehkä jaksan siivota ne loppuviikosta ;-) Ei nyt ihan ensimmäisenä tullut mieleen siivota heidän sotkujaan. Loppuviikosta, ehkä.
Eilen kävin silmälääkärissä ja nyt olen sitten virallisesti vanha. Paula saa lukulasit. Moniteholaseja en suostunut vielä ottamaan. Vasemman silmän paine on korkea. Ylittää normaalin, sitä nyt seurataan. Ja rahaa kuluu. Näilllä rilleillä on pakko tulla toimeen muutama vuosi. Viime viikolla mies sai uudet lasit, nyt minä ja ensi viikolla on kuopuksen kanssa aika. Saa nähdä saammeko lomamatkan verran rahaa kulumaan ;-)
Eilen olin töiden jälkeen yksin kotona. Nautin hiljaisuudesta, lukemisesta, katsoin romanttisen elokuvan ja tirautin parit kyyneleet. Laitoin itselleni ruokaa ja nautin siitä, että ei tullut sanomista keneltäkään. Olen ainoa perheessä, joka rakastaa parsakaalia. Tein ison annoksen pasta-parsakaali-vuokaa ja nautin ;-)
Tänään ohjelmassa iltapäivällä edelleen lukemista ja hieman siivoamista ja pyykkejä. Huomenna olen mukana yhdistyksen tapahtumassa yliopistolla. Tarjoamme yliopiston valloittaneille opiskelijoille workshopin myötytuntoisesta kanssakäymisestä siitä kiinnostuneille. Minä lähdin tapahtumaan mukaan lähinnä hakemaan kokemusta. Jännää.
Loppuviikosta ohjelmassa on ystävien tapaamista ja elokuvissa käynti.
Tästä tulikin mieleeni viime aikoina olen nähnyt muutaman todella hyvän elokuvan: Woody Allenin „Whatever Works“ – todella hauska ja „ilkeä“ elokuva – en muista milloin olisin nauranut näin paljon elokuvissa. Toinen hyvä komedia on „It’s complicated“ – pääosissa Meryl Streep ja Alec Baldwin. Valloittava komedia siitä miten käy, kun aloittaa suhteen exän kanssa – leffasta tulee todella hyvälle tuulelle.
Sunnuntaina näimme Clint Eastwoodin elokuvan „GranTorino“ – ajatuksia herättävä tutkielma tämänpäivän Amerikasta, rotuongelmista, kulttuurieroista, uskonnosta ja arvoista. Suosittelen. Laittaa vakavaksi ja mietteliääksi.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Taas elävien kirjoissa

Kärsin viime viikon lopulla ankarasta migreenistä kaksi päivää. Perjantain ja lauantain. Aspiriinin avulla kävin töissä, esikoisen kanssa lääkärissä, kaupassa, tein kotihommat – kunnes vapaaehtoisesti kömmin sänkyyn. Viileään, pimennettyyn huoneeseen. Nukuin, nukuin ja nukuin. Eilen aamulla heräsin ilman jyskettä vasemmassa ohimossa. Lähdin ulos raikkaaseen ilmaan. Virkistävät -8 astetta saivat minut hereille ja veren kiertämään.

Viimeinen viikko ennen lasten hiihtolomaa. Pieni hengähdystauko kaikille tiedossa. Lapset lähtevät Suomeen isovanhempien luokse ja tekee hengähdystauko minulle ja siipallekin hyvää.

Esikoinen aloitti tänään työharjoittelun kustantamossa toisella puolella kaupunkia. Häntä jännitti aika paljon, samoin minua. Eilen vielä harjoiteltiin liikkumista yleisillä kulkuneuvoilla – kun hän nyt onkin liikkeella yksin muualla Wienissä kuin mihin tähän mennessä on tottunut. Taas yksi askel eteenpäin itsenäistymisessä, äidin sydäntä riipaisee. Olen onnellinen ja ylpeä ja kuitenkin kannan jossain sydämen perällä huolta myös…. Iso huokaus. Aina en voi olla huolehtimassa, minun on annettava hänen kerätä myös omia kokemuksia. Huomaan, että suojelemisen tarpeeni on lähes ääretön. Ja toisaalta, patistan ottamaan „isompia“ askeleita. Voi tätä äitiyden paradoksia ;-)

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Ei mitään ihmeempää

Arki ähti taas rullaamaan ja sen mukana tulee kaikenlaista pientä kommervinkkiä. Ei enempää kuitenkaan niistä ;-)
Minulle lasku arkeen ei tullut kovana, kun kerran jo olin välipäivät töitä. Koulussa alkaa tämän lukuvuoden loppurutistus ennen hiihtolomia. Hiihtoloman lapset viettävät "perinteisesti" isovanhempien luona Suomessa. Minä ja siippa tehdään töitä.
Talvi ja lumi saapui Wieniin ja sen mukana tietty rauhallisuus joulun hässäkän jälkeen.
Olen ottanut viikonlopun rennosti, lukenut ja lököillyt. Ulkona kävin tekemässä pitkän kävelylenkin ja se teki hyvää. Kamerakin oli matkassa mukana.


keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Paulan vuosi 2009

Vuosi 2009. On aika tehdä pieni vuosikatsaus. Muistelin aamulla matkalla töihin raitiovaunussa ja metrossa tätä vuotta. Mitä vuodesta 2009 jää minulle henkilökohtaisesti mieleen? Ensimmäistä kertaa vuosiin matkustin vuoden sisällä useampaan kohteeseen. Keväästä on jäänyt muistiin Berliinin sekä Kööpenhaminan matkat. Berliinin matka oli sinänsä merkittävä minulle, koska matkustin uudessa porukassa ilman perhettä. Ja nautin Berliinistä, sekä lyhyestä lomastastani ilman perhettä.
Kööpenhaminan reissu vappuna toi ihanaa vaihtelua arkeen. Tapasimme siellä siskoni perheen kanssa ja meillä oli loppujen lopuksi oikein mukava pitkä viikonloppu (jos jätetään mieheni kiukuttelu väliin).
Keväällä kypsyin arjen ruuanlaittoon. Lapset eivät suostuneet enää menemään joko iltapäiväkerhoon, missä olisi ollut lounas (kuopus) tai käymään koulussa syömässä (esikoinen). Joten lounaasta huolehtiminen jäi minun vastuulle. Aterian lämmittäminen ja syöminen lasten itsensä vastuulle. En muista milloin aikaisemmin olisin ollut turhautuneempi. Sumplin töihin menoni ja muutkin menoni sen mukaan, että sain aina laitettua lapsille ruuan valmiiksi. Ruoka kelpasi harvoin ja kiitosta en saanut. Mutta auta armias, jos en laittanut ruokaa. Olin onnellinen kun kesä tuli ja tämä show loppui. Nyt pikkuhiljaa saan taas kokattua niin, että nautin siitä.
Alkukesästä miehen isä kuoli. Se pysäytti ja muutti monta asiaa. Esim. kuinka tärkeää on puhua asioista lähimmäisten kanssa kun se vielä on mahdollista. Miehen kanssa on tullut puhuttua monista asioista apen kuoleman jälkeen suoraan ja rehellisesti – aidosti. Ei helppoa, mutta parantavaa.
Kesä oli muuten vaiherikas ja vauhdikas. Lomaa pidin silloin tällöin, mutta en koskaan viikkoa pitempään yhteen putkeen. Se oli pidemmällä tähtäimellä väärä ratkaisu. Patterit olisi pitänyt saada ladattua uudestaan kunnolla kesän aikana syksyä varten. Kesällä tuli käytyä lyhyesti kotikaupungissa Helsingissä ja se oli ihanaa. Viikon loma Korsikan saarella teki myös hyvää sielulle. Rento rantaloma ja mukavat ihmiset lomakylässä olivat ihanaa pakoa arjen kiireestä ja raadollisuudesta.
Syksy toi mukanaan uudet rutiinit. Kuopuksen alku uudessa koulussa - lukiossa - oli jokseenkin vauhdikas ja rasittava. Lasten koulunkäynti rytmitti koko meidän perheen syksyä.
Marraskuussa jännitimme miehen influenssaa (sika vai tavallinen) ja hänen siitä selvittyään lensimme Lontooseen viettämään hänen 50v-syntymäpäivää. Syntymäpäivää, jota hän ei halunnut juhlia eli pakenimme Lontooseen. Ihastuin Lontooseen ja ystävällisiin englantilaisiin. Minulla oli kummallinen ennakkoasenne, että englantilaiset ovat töykeitä – no tämä ennakkoluulo tuli kumottua. Matka lasten ja miehen kanssa sujui odotetusti ;-) ja kiukutteluistakin selvittiin (sekä miehen että lasten).
Marraskuun lopulla siskoni kävi Wienissä ja hänen vierailunsa toi ihanaa vaihtelua arkeen.
Joulukuu tuli ja meni ja sitten yht’äkkiä oli joulu. Joulun vietimme kotona ja perinteinen oma joulumme oli oikein onnistunut. Se, että olin jo syksyllä kertonut totuuden joulupukista ja Christkindl’stä lapsille osoittautui järkeväksi ja teki koko juhlimisesta hauskemman ja kevyemmän kuin edellisinä vuosina.
Tämä vuosi on ollut töiden suhteen ehkä paras vuosi koko seitsemänä vuonna, mitä olen tässä firmassa työskennellyt. Suhteet työkavereihin ovat kunnossa ja töitä riittää ainakin tällä hetkellä. Perheen tasapainoksi työpaikasta on välillä tullut melkein pakopaikka – tosin vain aina lyhyeksi aikaa –teenhän osa-aikatyötä. Kotiäidiksi ja pelkästään huushollin pyörittäjäksi minusta ei ole – sen olen tänä vuonna huomannut ja hyväksynyt. Tarvitsen kontakteja kodin ulkopuolelta ja tarvitsen erilaisia näkökohtia kuin pelkästään oman pienen perheen ja parisuhteen näkökulmasta.
Kontaktia, yhteyttä muihin ihmisiin on tullut pidettyä monivuotisten kaveruuksien merkeissä kuten myös aktiviisena jäsenenä yhdistystoiminnassa. Olen erittäin kiitollinen itselleni siitä, että olen lähtenyt toimintaan mukaan.
Tämän vuoden aikana olin kolmessa eri seminaarissa (siis ei työn puolesta, vaan yksityshenkilönä) ja niistä on jäänyt ihanat muistot sekä edelleen yhteys muutamiin kurssikavereihin.
Lapset ovat kasvaneet ja tämä tosiasia on mahdollistanut minulle ja siipalle uuttaa liikkumavaraa. Emme tarvitse enää lapsenvahtia. Eli olemme alkaneet käymään useammin elokuvissa ja teatterissa kahdestaan. Sellaista pientä parisuhteen hoivaamista.
Yksi tärkeimmistä opeista tänä vuonna on ollut kuunnella itseään ja pohtia tarkkaan, mikä todellakin on tärkeää – mikä on se motivaatio, mikä saa minut tekemään mitä teenkin. Harjoitella tietoisia tekoja – kiireenkin keskellä. Ja kun on tarve levätä, todella levätä. Ei kirjoja, ei taidenäyttelyitä, ei televisiota, ei blogipäivitystä eikä merkintää naamakirjaan “että lepään” ;-)
Olen ollut lähes terve koko vuoden. Vain pikkujuttuja. Sydän jaksaa edelleen pumpata. Kroppa toimii ja pitää minut liikkeellä – ja olen kiitollinen. Olen yrittänyt laihduttaa, pitää enemmän huolta kehostani. Tähän tuli tauko ja otan tämän uudestaan alkavan vuoden painopisteeksi (sanan varsinaisessa merkityksessä).
Perinteitä tulee ja menee. Tänä vuonna otamme uutta vuotta vastaan uusissa merkeissä. Kivaa. On muutoksen paikka.



2009 oli hyvä vuosi. Onnea, terveyttä ja elämäniloa uudelle vuodelle 2010.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Aikaa sydämelle, itselle ja perheellekin

Joulun kunniaksi laitan tänne internetistä löytämäni sydänmeditaation:

Rauhaisa sydän


Tunne rauha sydämessäsi

Sydän on rauhan keskus. Sydämessäsi voit tuntea tyyneyden ja harmonian. Rauha on aina läsnä meissä, syvällä meidän sydämessämme. Sydän on rajattoman rauhan ja rakkauden lähde. Hiljentymällä voit tuntea sen itsessäsi. Tuo rauha on aina sinun sisälläsi. Tällä menetelmällä voit kokea sydämesi sisäisen rauhan.

Ota mukava asento, ja rentouta koko kehosi. Tunne mielessäsi suuren rauhan laskeutuvan koko rintakehäsi alueelle. Kuvittele, kuinka tuo tunne täyttää koko rintakehäsi ja sydämesi. Rentoudu, ja lepää syvällä tuossa rauhassa ja tyyneydessä. Tunne kuinka olet täysin turvassa, ja kaikki on hyvin. Anna rauhan syventyä ja kasvaa. Lepää rentoutuneena tässä tunteessa.


Mukavaa rauhaisaa Joulunaikaa kaikille.
           Peace!
                      Shalom aleichem!
                                                  As-Salam Alaykum!
                                                                                      Namaste!