Uusia tuulia

Kiirettä pitää ja siten jää tämä blogikin usein päivittämättä. Valokuviakaan ei ole tullut otettua. Viime viikot ovat olleet aktiivisä ja elämää täynnä  - sekä myös sitä tunteiden vuoristorataa. Laskin äsken pikaisesti, että tuttavapiirini on kasvanut lähes 20:lla henkilöllä viime kuukausien aikana. Nämä ovat siis ihmisiä, joita tapailen kuukausittain erinnäisissä tilaisuuksissa -ei siis mitään naamakirja-tuttavuuksia. Tänään tein listaa "vanhoista" ystävättäristä, joille haluan soittaa. Neljälle ehdin jo soittaa ja sopia, että tavataan - ihan konkreettisesti. Tuli tarve laittaa ystäväpiiriä tärkeysjärjestykseen. Kivaa, kun on uusia tuttuja. En kuitenkaan halua menettää vanhoja tuttuja.
Perheessä arki rulaa. Ensi viikolla on pääsiäisloma. Saamme kaikki hengähtää koulurumbasta.
Töissä puhaltaa uudet tuulet - fuusio edessä. Ketään ei sanota irti vuonna 2010 oli ylimmän johdon "tärkeä" tieto työntekijöille. No arvaahan sen, että irtisanomisaalto tulee sitten uuden vuoden alussa. Paljon epävarmuutta, pettymystä ja arvottomuuden tunnetta liikkeellä. Itsellänikin ehkä hieman. Olen kokenut tämän ennenkin - dejavú iski, mutta toisaalta ajattelen, että tässä on nyt muutoksen paikka minullekin.

Kevät on saapunut vihdoinkin, lämpömittari näyttää lähemmäs 20 astetta varjossa. Ja tuntuu ihanalta, kun kevätaurinko hyväilee poskia ja käsivarsia.

mieli tehdä muuta

Kun vuoden alussa ilmoittauduin treenajakoulutukseen en osannut aavistaa kuinka paljon päätös tulisi muuttamaan minua. On kuin taas yksi palapelin pala olisi loksahtanut paikoilleen. Uskon löytäneeni takaisin kadonneeksi luulleen palan itsestäni. Päätös on saanut minut lukemaan entistä enemmän. Olen alkanut tekemään muistiinpanoja teksteistä. En koneelle vaan käsin. Olen huomannut, että opin ja muistan paremmin kun kirjoitan käsin paperille -ei siis koneelle. Koneella oleskeluun ei siis ole jäänyt paljoa aikaa. Olen uskaltautunut ulos ihmisten ilmoille eri tavalla ja varovaisesti alkanut "esiintymään". Ja mikä ihaninta palaute on ollut tähän mennessä positiivista.
Oikeassa leipätyössäni käyn, teen työni ja tienaan rahaa - sydämeni sykkii kuitenkin muille asioille.
Olen myös yksityiselämässä tehnyt muutama viiiko sitten mullistavaa. Uskalsin olla aito. Kuulostaa hurjalta ja jotenkin käsittämättömältä. Mitä tarkoitan? Uskalsin olla oma haavoittuva itseni ja kertoa syvimmistä tunteistani ilman että olisin syyttänyt toista. Olen tullut elämässäni kai sellaiseen pisteeseen, että minulla ei ole aikaa tuhlata siihen, että elän kaukosäädettyä elämää. Tulee Monty Python mieleen... What do I got to loose? Nothing!

Kevättä ja arkea

Kevät yllätti meidän perheen. Minun jälkeen tytär sairastui räkätautiin ja sitten poika. Päivät ovat kuluneet kevätaurinkoa ihmetellen, niistäen ja leväten. Koulu painaa päälle ja ajatukset lentävät linnunlaulun myötä pois kaikesta rasittavasta.

Taas elävien kirjoissa

Viime viikon olin yksinhuoltaja. Mies oli työmatkalla jenkeissä. Viikko meni oikeastaan ihan kivasti. Minulla oli kahtena iltana menoa ja lapset tulivat hyvin toimeen kotona ilman äitiäkin. Ovat jo sen verran isoja. Hieman mieltä nakersi, että olen huono äiti ja tämä minun sisäinen suteni nakersi voimiani. Torstaina olin jo flunssan kourissa ja kun mies palasi lauantaina jenkeistä jetlagin kera oli kotona odottamassa kaksi innostunutta lasta ja flunssainen, aivasteleva, kyynelehtivä minä. Kyynelehtivä, koska silmäni ja nenäni valuivat vettä ja räkää kuin juokseva vesihana. Yritin sekä lauantain että sunnuntain olla reipas. Mutta olin lähinna "Haufen Elend" eli kasa kurjuutta. Maanantaina jäin sairaslomalle kotiin ja tänäänkin olin vielä kotona.
Ah ihanuus. Yksin. Peiton alla ja unta kaaliin. Ja lepo on auttanut. Tänään iltapäivällä koin ihmeparantumisen. Innostuin jopa siivoamaan ja huomenna menen töihin. Ja bloginkin päivitin ....

Patoutuma

En saa tällä hetkellä tekstiä ulos koneelle. Monta teemaa käsittelen tällä hetkellä ja kaikki on jotenkin patoutunut isoksi möykyksi. Selvittelen. Kameraankaan en ole koskenut moneen viikkoon. Johtuen samasta syystä. On tarve pitää pientä taukoa ja keskittyä tuohon selvittämiseen. Elämän ja tunteiden vuoristorata on vienyt minua. Minulla menee hyvin, paremmin kuin moneen viikkoon, kuukauteen, vuoteen. Siis ei mitään hätää. Olen vain häkeltynyt, liikuttunut... ja kiinni aika monessa uudessa projektissa.

--- The longest journey is the journey inward. ---

Dag Hammarskjold, Swedish diplomat (1905 - 1961)

Vähän niinkuin lomalla

Lapset lensivät perjantai-iltana Suomeen. Lähtöselvitys Wienin lentokentällä oli nopea ja palvelu parhainta. Viime vuonna samaan aikaan ei ollut näin ja jouduin taistelemaan lähtöselvityksen service managerin kanssa minun ja lasteni oikeuksista: olimme ostaneet myös esikoiselle (silloin 12v) yksinmatkustavan lapsen lipun, lähtöselvityspalvelun tekevä firma ilmoitti, ettei yli 11-vuotialle tätä palvelua ole tarjolla. Sanoin tuolloin service managerille, että aion valittaa Finnairille saamastamme palvelusta ja siitä, ettei henkilökunta lähtöselvityksessä tunne sääntöjä. Yksinmatkustavan lapsen lipun saa ostaa aina 17-vuotiaaksi saakka. Pitkän selvittelyn jälkeen Finnair myönsi minun olevan oikeassa ja että lentokentällä vuosi sitten tapahtui virhe. Pyysin Finnairia pitämään siitä huolen, ettei tällaisia virheitä enää satu. Viesti on näköjään mennyt perille. Kuitenkin jännitin lähtöselvitystä jo monta päivää etukäteen ja varauduin mielessäni sananvaihtoon. Ihan turhaan siis hermoilin. Kaikki meni siis hienosti ja kun kone poistui monitorilta, huomasin kuinka hartiani ja suunympärykseni rentoutuivat. Todellinen rentoutuminen tuli sitten tekstiviestin myötä, että lapset ovat saapuneet perille Helsinkiin.
Viikonloppu sujui rentoutumisen merkeissä. Lepoa, lukemista, elokuvia sekä tuttavapariskunnan kanssa ulkona syömässä. Lastenhuoneiden ovet laitoin kiinni, ehkä jaksan siivota ne loppuviikosta ;-) Ei nyt ihan ensimmäisenä tullut mieleen siivota heidän sotkujaan. Loppuviikosta, ehkä.
Eilen kävin silmälääkärissä ja nyt olen sitten virallisesti vanha. Paula saa lukulasit. Moniteholaseja en suostunut vielä ottamaan. Vasemman silmän paine on korkea. Ylittää normaalin, sitä nyt seurataan. Ja rahaa kuluu. Näilllä rilleillä on pakko tulla toimeen muutama vuosi. Viime viikolla mies sai uudet lasit, nyt minä ja ensi viikolla on kuopuksen kanssa aika. Saa nähdä saammeko lomamatkan verran rahaa kulumaan ;-)
Eilen olin töiden jälkeen yksin kotona. Nautin hiljaisuudesta, lukemisesta, katsoin romanttisen elokuvan ja tirautin parit kyyneleet. Laitoin itselleni ruokaa ja nautin siitä, että ei tullut sanomista keneltäkään. Olen ainoa perheessä, joka rakastaa parsakaalia. Tein ison annoksen pasta-parsakaali-vuokaa ja nautin ;-)
Tänään ohjelmassa iltapäivällä edelleen lukemista ja hieman siivoamista ja pyykkejä. Huomenna olen mukana yhdistyksen tapahtumassa yliopistolla. Tarjoamme yliopiston valloittaneille opiskelijoille workshopin myötytuntoisesta kanssakäymisestä siitä kiinnostuneille. Minä lähdin tapahtumaan mukaan lähinnä hakemaan kokemusta. Jännää.
Loppuviikosta ohjelmassa on ystävien tapaamista ja elokuvissa käynti.
Tästä tulikin mieleeni viime aikoina olen nähnyt muutaman todella hyvän elokuvan: Woody Allenin „Whatever Works“ – todella hauska ja „ilkeä“ elokuva – en muista milloin olisin nauranut näin paljon elokuvissa. Toinen hyvä komedia on „It’s complicated“ – pääosissa Meryl Streep ja Alec Baldwin. Valloittava komedia siitä miten käy, kun aloittaa suhteen exän kanssa – leffasta tulee todella hyvälle tuulelle.
Sunnuntaina näimme Clint Eastwoodin elokuvan „GranTorino“ – ajatuksia herättävä tutkielma tämänpäivän Amerikasta, rotuongelmista, kulttuurieroista, uskonnosta ja arvoista. Suosittelen. Laittaa vakavaksi ja mietteliääksi.