perjantai 6. elokuuta 2010

viimeinen tippa

Alkuviikosta vielä jaksoin nauraa, kun en tiennyt itkeäkkö vai nauraa. Eilen näköjään tuli sitten se viimeinen tippa, mikä laittoi kyyneleet valumaan. Ensin kahvilassa järjestelytoimikunnan pikapalaverissa. Yritin pitää kyyneleitä sisälläni, mutta eihän siitä tullut mitään. Illalla treenajakoulutuksen toinen treenaja soitti ja kyseli mitä kuuluu. Oli saanut vinkkiä järjestelytoimikunnan muilta jäseniltä, että Paulaa ahdistaa. Kerroin, että minua itkettää, mutta kaikki on OK. Niin kuin olikin, koska tiesin, että nyt on saatava itkettyä kaikki kyyneleet, mitkä ovat kerääntyneet viime kuukausien aikana.Sitten mies soitti Firenzestä ja kertoi kuulumisia ja sitten minulla taas valuivat kyyneleet. Kerroin, että vika ei ole hänessä, että minua nyt vain itkettää - enkä pysty lopettamaan. Puhelun jälkeen päästin kaikki tunteeni valloilleen ja annoin kyynelten, nyyhkytysten, huokausten ja voihkinnan tulla ulos. Ja alkoi helpottamaan, aloin näkemään selvemmin. Tajusin, että olen viime aikoina aivan liian nopeasti palannut pettymysten jälkeen arkeen ja "toiminut", sen sijaan että olisin antanut pettymykselleni ja sen takana piilevälle surulle tilaa. Kysyin itseltäni, että kuinka paljon pettymyksiä kestän. Ja huomasin, että olen kestänyt aika paljon. Kelasin asioita päässäni ja pikkuhiljaa alkoi valjeta. Alkoi valjeta kuinka tärkeitä luottamus ja rehellisyys minulle ovat. Kuinka tärkeitä läheinen, hyvä kontakti ja suhde ystäviin ja sukulaisiin. Kuinka tärkeätä tuki ja ymmärrys.
Ja sitten tein ratkaisun asiaan, mikä on vaivannut minua jo kauan. Laitoin yksipuolisesti kontaktin poikki erääseen kaukaiseen ystävään. Luottamus on mennyt ja koen, että nyt on tullut tämän askeleen paikka.
Ai että, kuinka helpotti ja keveä olo minulla olikaan tämän jälkeen.

maanantai 2. elokuuta 2010

Kesäleskenä ja Jokisen eväät

Kuopus vietiin eilen kahden viikon kesäleirille ja tytär ja siippa lähtivät illalla junalla Firenzeen. Olen jälleen kesäleskenä - viikon. Tänään aamulla pyöräilessäni töihin tuli jostain mieleni sopukoista tajuntaani suomalainen sanonta "levinneenä kuin Jokisen eväät" - siis, että jotain on hajalla tai epäjärjestyksessä. Ajattelin samassa yhteydessä järjestelytoimikuntaa missä olen mukana, sekä tietenkin töitä.
Ihme kyllä en ahdistunut, ajatus oli jotenkin kirkas, että en voi muuttaa asiaa.
Töihin tultuani aavistukseni alkoi selvitä. Tuuraan osapäivähommallani neljää kolleegaa, jotka ovat täyspäiväduunissa. En pystynyt muuta kuin nauramaan ja priorisoimaan.
Kymmenen aikaan aamupäivällä järjestelytoimikunnan toinen jäsen soitti minulle ja kysyi, että istunko varmalla alustalla, koska jos seison tulen tipahtamaan... tiesin, ennen kuin hän kertoi mistä on kysymys, että nyt ne Jokisen eväät ovat levinneet lopullisesti. Ja niinhän se oli. Mutta en ihmetellyt. Jo viime viikot ovat antaneet osviittaa, että seminaaritalossa, jossa olimme aikoineet järjestää syyskyyn kolmen päivän tapaamisen, ei kaikki ole kunnossa. Kaksi viikkoa sitten kuulimme, ettei siellä voi tarjota enää ruokailua. Tänään saimme tietää, että seminaaria (sitä on suunniteltu noin 8 kuukautta) ei voida pitää suunnittelemassamme ja varaamassamme paikassa, koska talon omistaja 1. on mennyt konkurssiin, 2. eronnut vaimostaan kaksi viikkoa sitten ja 3. on sairaalassa välilevyn pullistuman takia.... Että näin. Minä vain nauroin. Ja niin nauroi puhelimen toisessa päässä tuttukin. Ja me ei todellakaan tiedetä, että mitä me nyt tehdään. Kai me tämäkin jotenkin hoidetaan. Tsiisus.... 

perjantai 23. heinäkuuta 2010

lähdössä

reissuun. Kolmen vartin kuluttua tulee taksi hakemaan lentokentälle. Vielä haluaisin ehtiä suihkuun, vaihtaa vaatteet. MUTTA päivitys on ihan pakko tehdä ;-) Minulla on ollut niin intensiiviset ja hikiset viikot takana, etten ole ehtinyt tänne kertomaan. Yritetään uudelleen viikon loman jälkeen.
So long!

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Hyvin menee

Treenajakoulutuksen kolmas päivä tiedossa. Hyvin menee, vaikka koenkin uusia rajoja.
On pirun kuuma, joka päivä 33-36 astetta varjossa ja seminaarissa istuminen ottaa koville. Olosuhteet ovat samat kaikille - ainoa lohtu. Ja juuri nyt aamulla on hyvä fiilis. Istun avoimen ikkunan vieressä, nautin läpivedosta, jota voisi kutsua suhtkoht viileäksi näin aamulla ;-) Tunti vielä aikaa, ennen kuin pyöräilen kurssille. Ja seuraava biisi soi päässä. Yes!

PS. Video ei välttämättä ole jokanaisen makuun.



Placebo - Pure Morning from Placeboworld on Vimeo.

torstai 8. heinäkuuta 2010

yksi päivä vielä

ja sitten on viikon loma. Tai siis treenajakoulutus alkaa. Odotan jo innolla ja hieman jännitän. Hyvä niin. Lapset ovat olleet jo viikon Suomessa isovanhempien luona. Siellä on hienot säät ja kaikki tuntuu olevan OK. Lasten loma tulikin jo kaikille tarpeeseen. Olemme olleet siis lapsettomia tämän viikon. Minä olen lähinnä paiskinut ylitöitä viikonloppuna olevan fuusion takia. Järjestelmienkin pitää toimia fuusion jälkeen. En jaksa kuulla enää koko fuusio-sanaa. Aika näyttää mitä tuleman pitää.
Ei meinaa tulla millään mitään tekstiä. Tekisi mieli kirjoittaa vaikka mistä, mutta jotenkin on stressi päällä - ei jaksa. Sorry.
Paperikasat ja pyykit odottavat. Siivosin kyllä parvekkeen ja laitoin kasvit uuteen multaan ja isompiin ruukkuihin. Chilipaprikan kuivuneista siemenistä aloitettu kokeilu on tuottanut yli kymmenen chili-kasvia... Saa nähdä saanko satoa. Herneet tuli jo syötyä. Tomaatit kukkii. Persiljaa, basilikaa, oreganoa ja tilliä on omasta takaa. Ja parveke on vaivainen kooltaan - pieni palmu ja lehmuksen alkukin löytyy. Tykkään kokeilla, parvekkeella kasvien kanssa "leikkiminen" on sellaista mielen pudistamista - reset nappi.
No niin lopetan tältä erää, koska tämä kannettava alkoi käyttäytymään oudosti. Näyttö hyppii edes takaisin pieneksi ja isoksi....

torstai 17. kesäkuuta 2010

Kun nainen käy ...

kampaajalla, niin aika usein on muutosten paikka. Raitoja ja fleda aivan lyhyeksi. Kas kummaa, samaan menoon oli ihan pakko vaihtaa blogin ulkoasua;-)