Valokuvatorstain 99. haaste on iho.
torstai 28. elokuuta 2008
torstai 21. elokuuta 2008
Takaisin töihin viikoksi
Olen ollut tämän viikon töissä. Ensi viikolla on taasen lomaa. Ehkä tulevalla viikolla osaan nauttia lomastani oikein olan takaa. Ei sen puoleen, nautin kyllä lomasta Itävallassa golfaillen ja Suomessa sukulaisten luona mökillä, MUTTA (miten Rosenberg sanoikaan "don't put your but in my face" ...) en osannut relata työasioista. Ne pyörivät päässä koko ajan ja kannoin huolta. Maanantaina kun saavuin toimistolle selvisi huoleni syy. Tuuraajani oli ollut koko lomani ajan sairaslomalla ja on sitä edelleen. Muut tiimin kundit olivat tehneet, mitä pystyivät omilta hommiltaan tekemään. Eli lasku ei ollut pehmoinen, kuitenkin olin onneksi varautunut jollain tapaa.
Meillä on tiimissä kaksi uutta työntekijää ja he tarvitsevat edelleen paljon apua.
Toisen kanssa heistä meinasi palaa pinna tänään. Kuitenkin onnistuin sanomaan sanottavani ilman että olisin ollut loukkaava. Lähdin siitä mitä minä tarvitsen. Hän oli muninut yhden työjutun ja yritti ohittaa sen olankohautuksella ja että hotfix on jo valmiina. Kuitenkaan hän ei suostunut kertomaan tarkempia yksityiskohtia ja hänen puheistaan minulle ilmeni, että häneltä puuttuu ymmärrys asioiden yhteenkuuluvudesta - usein helpot asiat tai pienet virheet voivat muuttua hyvin komplekseiksi seikoiksi. Eli mitä siis tarvitsen? Faktaa - pelkkää faktaa ilman tiettyjen osioiden poisjättämistä (häpeän paikkako?) ja rehellisyyttä, jotta saan kokonaiskuvan (kun minulla se päävastuu kuitenkin on) ja voin analysoida, mistä ongelma johtui ja miten vältämme sen tulevaisuudessa. Jouduin selittämään asian kolmen kertaan, ennen kuin hän ymmärsi tai antoi minun puhua loppuun. Sain asian kuitenkin selvitettyä, mutta voimille ottaa.
Toinen asia, mikä vaivaa on, että pomoni hakee minulta neuvoja, miten toimia esimiehenä. Siis minulta osa-aikatyöntekijältä... en tiedä miten suhtautua tai paremminkin en uskalla puhua ihan suoraan. Itse asiassa minulla on aika selvä käsitys monesta asiasta minkä hoitaisin eri tavalla - minun tavallani - MUTTA en ole esimies. Joten se siitä.
Kuten kerroin olin ensin golfaamassa miehen kanssa. Olimme kolme päivää Steiermarkissa "huitsin Nevadassa" täällä (Golfclub Almenland) ja sitten kaksi päivää Loipersdorfissa. Vaikka alkuun hieman jännitinkin pelkkää golflomaa aloittelijana - oli se aivan ihanaa. Eli koukussa ollaan ja miehellä oli hermoissa kestämistä ;-) Mukava muisto tuolta Almenlandin kurssilta oli "purokalja". Varjossa oli yli 30 astetta, mutta kylmästä purosta sai 9. reiän jälkeen raikastavaa juomaa:

lauantai 2. elokuuta 2008
Lomalla
Lomailen lähes koko elokuun, joten saattaa olla, että en päivitä blogia. Riippuu mielialasta, olinpaikasta ja säästä. Ohjelmassa on lomailua Itävallassa ja Suomessa. Mukavaa loppukesää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)