keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Paulan vuosi 2009

Vuosi 2009. On aika tehdä pieni vuosikatsaus. Muistelin aamulla matkalla töihin raitiovaunussa ja metrossa tätä vuotta. Mitä vuodesta 2009 jää minulle henkilökohtaisesti mieleen? Ensimmäistä kertaa vuosiin matkustin vuoden sisällä useampaan kohteeseen. Keväästä on jäänyt muistiin Berliinin sekä Kööpenhaminan matkat. Berliinin matka oli sinänsä merkittävä minulle, koska matkustin uudessa porukassa ilman perhettä. Ja nautin Berliinistä, sekä lyhyestä lomastastani ilman perhettä.
Kööpenhaminan reissu vappuna toi ihanaa vaihtelua arkeen. Tapasimme siellä siskoni perheen kanssa ja meillä oli loppujen lopuksi oikein mukava pitkä viikonloppu (jos jätetään mieheni kiukuttelu väliin).
Keväällä kypsyin arjen ruuanlaittoon. Lapset eivät suostuneet enää menemään joko iltapäiväkerhoon, missä olisi ollut lounas (kuopus) tai käymään koulussa syömässä (esikoinen). Joten lounaasta huolehtiminen jäi minun vastuulle. Aterian lämmittäminen ja syöminen lasten itsensä vastuulle. En muista milloin aikaisemmin olisin ollut turhautuneempi. Sumplin töihin menoni ja muutkin menoni sen mukaan, että sain aina laitettua lapsille ruuan valmiiksi. Ruoka kelpasi harvoin ja kiitosta en saanut. Mutta auta armias, jos en laittanut ruokaa. Olin onnellinen kun kesä tuli ja tämä show loppui. Nyt pikkuhiljaa saan taas kokattua niin, että nautin siitä.
Alkukesästä miehen isä kuoli. Se pysäytti ja muutti monta asiaa. Esim. kuinka tärkeää on puhua asioista lähimmäisten kanssa kun se vielä on mahdollista. Miehen kanssa on tullut puhuttua monista asioista apen kuoleman jälkeen suoraan ja rehellisesti – aidosti. Ei helppoa, mutta parantavaa.
Kesä oli muuten vaiherikas ja vauhdikas. Lomaa pidin silloin tällöin, mutta en koskaan viikkoa pitempään yhteen putkeen. Se oli pidemmällä tähtäimellä väärä ratkaisu. Patterit olisi pitänyt saada ladattua uudestaan kunnolla kesän aikana syksyä varten. Kesällä tuli käytyä lyhyesti kotikaupungissa Helsingissä ja se oli ihanaa. Viikon loma Korsikan saarella teki myös hyvää sielulle. Rento rantaloma ja mukavat ihmiset lomakylässä olivat ihanaa pakoa arjen kiireestä ja raadollisuudesta.
Syksy toi mukanaan uudet rutiinit. Kuopuksen alku uudessa koulussa - lukiossa - oli jokseenkin vauhdikas ja rasittava. Lasten koulunkäynti rytmitti koko meidän perheen syksyä.
Marraskuussa jännitimme miehen influenssaa (sika vai tavallinen) ja hänen siitä selvittyään lensimme Lontooseen viettämään hänen 50v-syntymäpäivää. Syntymäpäivää, jota hän ei halunnut juhlia eli pakenimme Lontooseen. Ihastuin Lontooseen ja ystävällisiin englantilaisiin. Minulla oli kummallinen ennakkoasenne, että englantilaiset ovat töykeitä – no tämä ennakkoluulo tuli kumottua. Matka lasten ja miehen kanssa sujui odotetusti ;-) ja kiukutteluistakin selvittiin (sekä miehen että lasten).
Marraskuun lopulla siskoni kävi Wienissä ja hänen vierailunsa toi ihanaa vaihtelua arkeen.
Joulukuu tuli ja meni ja sitten yht’äkkiä oli joulu. Joulun vietimme kotona ja perinteinen oma joulumme oli oikein onnistunut. Se, että olin jo syksyllä kertonut totuuden joulupukista ja Christkindl’stä lapsille osoittautui järkeväksi ja teki koko juhlimisesta hauskemman ja kevyemmän kuin edellisinä vuosina.
Tämä vuosi on ollut töiden suhteen ehkä paras vuosi koko seitsemänä vuonna, mitä olen tässä firmassa työskennellyt. Suhteet työkavereihin ovat kunnossa ja töitä riittää ainakin tällä hetkellä. Perheen tasapainoksi työpaikasta on välillä tullut melkein pakopaikka – tosin vain aina lyhyeksi aikaa –teenhän osa-aikatyötä. Kotiäidiksi ja pelkästään huushollin pyörittäjäksi minusta ei ole – sen olen tänä vuonna huomannut ja hyväksynyt. Tarvitsen kontakteja kodin ulkopuolelta ja tarvitsen erilaisia näkökohtia kuin pelkästään oman pienen perheen ja parisuhteen näkökulmasta.
Kontaktia, yhteyttä muihin ihmisiin on tullut pidettyä monivuotisten kaveruuksien merkeissä kuten myös aktiviisena jäsenenä yhdistystoiminnassa. Olen erittäin kiitollinen itselleni siitä, että olen lähtenyt toimintaan mukaan.
Tämän vuoden aikana olin kolmessa eri seminaarissa (siis ei työn puolesta, vaan yksityshenkilönä) ja niistä on jäänyt ihanat muistot sekä edelleen yhteys muutamiin kurssikavereihin.
Lapset ovat kasvaneet ja tämä tosiasia on mahdollistanut minulle ja siipalle uuttaa liikkumavaraa. Emme tarvitse enää lapsenvahtia. Eli olemme alkaneet käymään useammin elokuvissa ja teatterissa kahdestaan. Sellaista pientä parisuhteen hoivaamista.
Yksi tärkeimmistä opeista tänä vuonna on ollut kuunnella itseään ja pohtia tarkkaan, mikä todellakin on tärkeää – mikä on se motivaatio, mikä saa minut tekemään mitä teenkin. Harjoitella tietoisia tekoja – kiireenkin keskellä. Ja kun on tarve levätä, todella levätä. Ei kirjoja, ei taidenäyttelyitä, ei televisiota, ei blogipäivitystä eikä merkintää naamakirjaan “että lepään” ;-)
Olen ollut lähes terve koko vuoden. Vain pikkujuttuja. Sydän jaksaa edelleen pumpata. Kroppa toimii ja pitää minut liikkeellä – ja olen kiitollinen. Olen yrittänyt laihduttaa, pitää enemmän huolta kehostani. Tähän tuli tauko ja otan tämän uudestaan alkavan vuoden painopisteeksi (sanan varsinaisessa merkityksessä).
Perinteitä tulee ja menee. Tänä vuonna otamme uutta vuotta vastaan uusissa merkeissä. Kivaa. On muutoksen paikka.



2009 oli hyvä vuosi. Onnea, terveyttä ja elämäniloa uudelle vuodelle 2010.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Aikaa sydämelle, itselle ja perheellekin

Joulun kunniaksi laitan tänne internetistä löytämäni sydänmeditaation:

Rauhaisa sydän


Tunne rauha sydämessäsi

Sydän on rauhan keskus. Sydämessäsi voit tuntea tyyneyden ja harmonian. Rauha on aina läsnä meissä, syvällä meidän sydämessämme. Sydän on rajattoman rauhan ja rakkauden lähde. Hiljentymällä voit tuntea sen itsessäsi. Tuo rauha on aina sinun sisälläsi. Tällä menetelmällä voit kokea sydämesi sisäisen rauhan.

Ota mukava asento, ja rentouta koko kehosi. Tunne mielessäsi suuren rauhan laskeutuvan koko rintakehäsi alueelle. Kuvittele, kuinka tuo tunne täyttää koko rintakehäsi ja sydämesi. Rentoudu, ja lepää syvällä tuossa rauhassa ja tyyneydessä. Tunne kuinka olet täysin turvassa, ja kaikki on hyvin. Anna rauhan syventyä ja kasvaa. Lepää rentoutuneena tässä tunteessa.


Mukavaa rauhaisaa Joulunaikaa kaikille.
           Peace!
                      Shalom aleichem!
                                                  As-Salam Alaykum!
                                                                                      Namaste!

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

prrrrr - kylmä

Otin sitten koko viime viikon suhtkoht rauhallisesti. Kävin tosin töissä, mutta annoin itseni levätä myös. Tulehduksesta selvittiin. Teatterissa oli ihanaa. Torstain konserttireissun peruutimme siipan kanssa. Oli alkanut satamaan lunta ja meitä ei yksinkertaisesti huvittanut lähteä tunnin päähän autolla konserttiin ja myöhään yöllä takaisin. Vaikka orkesteri olisi meitä kiinnostanutkin. Luistelu liukkailla teillä ei sitten ollenkaan.
Eilen kävin ystävien pikkujouluissa. Koska lunta tuli pyryttäen en päässyt lähtemään pyörällä. Keskiyöllä marssin kotia päin lumipyryssä ja pohjoistuulta vastaan. Onneksi suomalaisena tietää miten pukeutua, kun on pakkasta ja lunta tulee viistona ;-) Tänään aamulla tuuli jatkui ja lämpömittäri näytti -10° C. Wienin olosuhteisiin on siis kylmä. Ei siinä auttanut muu kuin lähteä kuopuksen kanssa ulos pulkkamäkeen ja käymään muutama lumitaistelu. Lämpimästi päälle ja vitalista poskiin.
Lumessa leikkimisen jälkeen kävimme koko perheen voimin ostamassa meille joulukuusen. Ensimmäistä kertaa vuosiin valoisaan aikaan päivällä - viime vuosina meillä onkin ollut mitä ihmeellisempiä hökötyksiä - pimeässä ovat näyttäneet ostotilanteessa aivan oikeilta kuusilta. Tällä kertaa näyttää hyvältä.
Iltapäivällä leivoimme kuopuksen kanssa kanelitähtiä. Llahjat on hankittu. Ohjelmassa vielä ennen torstaita vaniljasarvien leipominen ja ruokaostokset.
Nyt 4. adventtisunnuntaina on hieman joulua ilmassa. Valitettavasti ensi viikon keskiviikoksi on luvattu lämmin aalto sään suhteen, eli +10°C. Se tarkoittaa sitä, että lumet sulavat pois ja joulusta tulee sään suhteen pimeä ja kurainen. Että näin. Onneksi saan nauttia pakkasista vielä muutaman päivän.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Josko sittenkin tulisi talvi? ... ja kaikenlaista löpinää...

Eilen aamupäivällä sateli hieman lunta. Eihän lunta tietenkään paljoa tullut, sai kuitenkin minut hyvälle tuulelle. Josko nyt kuitenkin talvi tulisi ja joulukin tuntuisi siten joululta. Glögi ja punssi maistuvat, kun ulkona on kylmä. Kynttilöitäkin voi poltella, ettei tunne itseään ihan kahjoksi ;-)
Mies on ostanut tänä vuonna suurimman osan lasten lahjoista. Hän vapaaehtoisesti sanoi hoitavansa asian. Olen vain muutaman pikkujutun hankkinut. Ottaa päähän tämä mieletön kulutushysteria joulun aikaan. Ostoskadut ja -keskukset saavat minut huonolle tuulelle ja olen tullut niille totaalisen allergiseksi. Krääsästä olemme tainneet päästä eroon. 10- ja 13- vuotiaan lahjatoivomukset ovat aika järkevia - pääasiassa kirjoja. Niitä kyllä voi lahjoittaa aina.
Minua vaivaa näköjään eilisestä lähtien virtsarakon tulehdus. Minulla ei ole ollut vastaavaa tulehdusta  aikaisemmin. Mutta oireet sopivat. Huomenna on aika vyöhyketerapeutille. Soitin hänelle varoittaakseni ja hän neuvoi minua hankkimaan puolukkauutetta sekä rakkoteetä, hän katsoo huomenna miten hän voi edesauttaa tervehtymistä. En halua mennä vielä tavalliselle lääkärille, kun saan sieltä kuitenkin vain antibioottikuurin.Se on niinkuin se viimeinen hätävara. Tänään meillä on siipan kanssa liput teatteriin. Saas nähdä miten selviän illasta, kun vähän väliä pitää käydä vessassa?

Siipasta puheen ollen, hän teki taas maineelleen kunniaa pyykkimiehenä. Olen viimeiset 15 vuotta yrittänyt opettaa miten pyykkiä pestään, lajitellaan, mikä vedenlämpö valitaan jne. Monta asiaa hän on oppinut. Yhtä asiaa hän ei ole tähän päivään mennessä tajunnut: villavaatteet pestään erikseen ja yleensä käsin.
Tänään aamulla löysin vaatekaapistani nätisti viikatun beigen-värisen villa-napa-paidan.Siis ihana villapaitani oli pesty normaalin pyykin seassa, laitettu kuivumaan telineelle roikkumaan - ei siis laitettu vaakataasoon ja tietenkään paitaa ei ollut vedetty saumoista takaisin muotoonsa. Siis mukava hyvin istuva paita oli muuttunut kireäksi napapaidaksi. Kyllä vähän harmitti. En ymmärrä miten saan viestin perille? Olen ainakin sata kertaa sanonut, että minä hoidan villavaatteet ja niiden pesun. Mutta kun ei mene perille, niin ei mene. Sitä siis voi elää toisen ihmisen kanssa monta vuotta yhdessä ja jotkut asiat eivät vain muutu. Todella turhauttavaa.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

elonmerkkejä, mikä joulu, haikea fiilis, kuopuksen käsiala

Ollaan siis joulukuussa... en tiedä mistä ottaa joulufiilistä. Ulkona paistaa aurinko, äsken laitoin pyykkejä parvekkeelle kuivumaan. T-paita päällä oli aivan riittävä... Tietenkin iltaisin joulumarkkinoilla viileämpinä päivinä, iltoina sitä voi uskotella itselleen, ettei joulu ole enää kaukana... Ensimmäinen adventti tuli aivan liian pian. Sain kuin sainkin kranssin tehtyä - lauantai-iltana. Sisko oli käymässä Suomesta ja oli mukava juhlia ensimmäistä adventtia hänen kanssaan. Mutta.... joulufiilis - sitä pitää vielä odotella. Tuleeko ollenkaan? Ensi viikonloppuna olemme päättäneet lasten kanssa, että pidämme pipari- ja keksitalkoot. Josko silloin?

Siskoni oli siis käymässä Suomesta täällä Wienissä. Meillä juttu luistaa ja on ihanaa vaihtaa ajatuksia hänen kanssaan. Neljä päivää hurahti aivan liian nopeasti. Maanantaina kun saatoin häntä alas taksiin tuli haikea olo - milloin näemme toisemme seuraavan kerran? On ihanaa kun on netit, sähköpostit ja puhelimet, mutta kyllä LIVENÄ näkeminen voittaa kaiken tekniikan. Hush, close your eyes - soulmates never die. Kävimme yhdessä Placebon konsertissa perjantaina. Konsertti oli loistava ja olen iloinen, että siskoni tuli tänne saakka katsomaan bändiä kanssani. Bändi loisti uuden rumpalinsa kera ja takavuosien synkkyys on muuttunut elämänmyönteisyydeksi. Yes.

Lapsilla on edessä pitkä viikonloppu. Tarpeeseen tulee. Koulu, läksyt ja kokeisiin lukeminen meinaa viedä lapsista viimeisetkin energianrippeet. Olen huolissani kuopuksen koulunkäynnistä. Hän on viikon aikana kehittänyt itselleen uuden "nopean" tavan kirjoittaa kaunokirjaimia. Huomasin asian eilen. Hänen tekstiään tuskin pystyy lukemaan, varsinkin t-kirjoin on f- tai s-kirjaimen näköinen, ei t:n näköinen. Hermostuin asiasta. Jo pari viikkoa sitten kaksi opettajaa oli huomauttanut asiasta, ettei kuopuksen tekstiä pysty lukemaan. Hän osaa kirjoittaa selvästi - jos haluaa, mutta näköjään tällä hetkellä hän ei halua. Päätin, että tätä asiaa en pysty hoitamaan pelkästään puhumalla nätisti. Nyt on toimittava. Laitoin pojalle ukaasin, ellei hän heti ala kirjoittamaan t-kirjainta "normaalisti" ei hän saa toivomaansa joululahjaa. Heti kun olin saanut ukaasin sanottua, tuli minulle tietenkin aivan järkyttävä morkkis. Olen aivan kamala äiti. Poika pelästyi ukaasiani, korjasi kaikista vihkoistaan t-kirjaimen, nin vaadittuani (huom. siis vaadin en pyytänyt). Tänään  aamulla otin asian uudestaan puheeksi, tarkistaakseni ettei asia ole unohtunut. Ei ole unohtunut. Huomenna on englannin koe - tekstin pitää olla selvää, opettajan muistutus viime kirjallisen harjoituksen jälkeen. Ihan oikeasti, miten tällaisia ongelmia setvitään ilman morkkista ja ukaasia? Otan kaikki vinkit ilomielin vastaan.

Nyt lähden töihin, aamulla siivosin kämpän, tällä kirjoituksella kevensin vähän mieltä, kyllä tämä tästä.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Kiire jatkuu

Lontoon reissu tuli tehtyä ja arjen kiire jatkuu. Uskalsin eilen hieman levähtää iltapäivällä, kunnes muistin kuinka täysi tämä päivä on ja minulle tuli huono omatunto. Pikainen postaus tänne. Huommenna kauan odotettu vieras tulossa Suomesta viikonlopuksi kylään. Kivaa. Ohjelmassa Placebo-konsertti ja .... who knows. Tänään kämpän siivous, töihin, infotilaisuus koululla esikoisen jatkamismahdollisuuksista, ai niin lahjan ostaminen kuopuksen  kaverille lauantaisia juhlia varten... En jaarittele pitempään, lähden hommiin.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Helpottaa

olen viime viikosta porskuttanut eteenpäin kuin työhevonen. Olen saanut kaiken tehtyä, mitä olen halunnutkin tehdä. Mies paranee hiljalleen ja pääsemme lähtemään hänen 50v. synttärimatkalle. Helpotus ja huokaus...
Otamme lapset päiväksi pois koulusta ja tietenkin minun tuurilla juuri tuona päivänä on vanhempainilta. Emme pääse tällä kertaa. Äsken laitoin sähköpostia jokaiselle opettajalle, taisi olla 16 viestiä. Kuopuksen ja esikoisen opettajat! Yksi vastauskin jo tuli - tämähän onkin näin paljon fiksumpaa kuin jonottaa opettajien puheille.
Viime viikon kiireessä unohdin lähettää isoäidilleni Suomeen syntymäpäiväkortin. Ja hyvä niin. Juttelin hänen kanssaan puhelimessa ja totesimme kumpikin, että oli kiva turista ja vaihtaa kuulumisia. Jos olisin laittanut kortin, en olisi soittanut. Olen niin iloinen puhelusta.
Teatterissakin tuli käytyä - oli sekin vain niin rentouttavaa ja inspiroivaa. Olen pessyt pyykkiä hullun lailla (miehen sairastumisen takia), harjoitellut kuopuksen kanssa englantia ja tehnyt tyttären kanssa maantiedon esitelmää. Kämpänkin siivosin .. pikaisesti.
En päässyt harrastuksen pariin, tein ruokaa. Ei se mitään. Pikkuhiljaa helpottaa.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Mihin aika katoaa? Mietteitä syntymäpäivän kunniaksi….

Olen viime viikkoina, päivinä ollut huomaavinani, että aika kulkee nopeammin. Syksy on alkanut aikamoisella vauhdilla ja tuntuu, että aika ei tunnu riittävän kaikkeen siihen mitä haluaisi tehdä.
Olenko liian aktiivinen vai saamaton? Bloginkirjoittamisesta ei meinaa tulla mitään. Lähes päivittäin muistutan itseäni asioista mitkä haluaisin kirjoittaa muistiin blogiin ja sitten illalla, kun minulla olisi vähän omaa aikaa olen aivan liian väsynyt istumaan vielä kerran koneelle ja naputtelemaan tekstiä virtuaalimaailmaan.
Arki – aikuisten työelämä, lasten koulu, huushollin pyörittäminen – täyttävät päivät. Minulla ohessa maanantaisin harrastus, sihteerin virka yhdistyksessä. Jossain välissä tavataan ystäviä – yhä harvemmin.
Repussa kannan kirjoja, jotta lukisin edes työmatkalla. Usein kuitenkin katson vain ikkunasta ulos. Pieni hengähdystauko kaikesta tekee hyvää. Jos illalla ennen nukahtamista luen pari riviä – enempään en tällä hetkellä pysty. Lasten koulunkäynti ja heidän tukeminen vie armottomasti aikaa. Paljon läksyjä, paljon kokeita – syksyn kuumin vaihe käynnissä. En niinkään välitä numeroista ja todistuksista. Kunhan mielenkiinto säilyy ja lapsi ymmärtää mistä on kysymys.
Miehelle nousi lauantaina yhtäkkiä korkea kuume. Eilen maantaina käynti lääkärissä. Diagnoosina influenssa – joko tavallinen tai sitten sika. Tässä vaiheessa nielukoe ei auta enää, sanoi lääkäri ja antoi ohjeet kotikaranteenia varten. Potilaalla oma huone ja hygieniasta pidettävä huolta. Ei ulos seitsemään päivään. Eli nyt sitten pyörittelen kaikkea yksin :-)
Lauantaina meillä on kahteen eri teatterinäytokseen liput. Tarkoitus oli, että toinen meistä aikuisista menee kuopuksen kanssa ja toinen esikoisen ja tämän tyttöystävän kanssa… Kyllä minä tämän kai jotenkin sumplin.
Työkaverit onnittelivat tänään syntymäpäivän johdosta. Onnitteluita tuli tyyliin, olet ikinuori ja vasta 29, eikö niin. Vastasin kaikille, että voit onnitella ihan vapaasti 42-vuotiasta. Ei tätä tosiasiaa voi muuttaa kuitenkaan. Ja ihan oikeasti? Kuka haluaa olla ikuisesti nuori?

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Syksyn kauneutta

Kävin tänään pitkästä aikaa pitkällä kävelylenkillä. Olin kahdestaan kuopuksen kanssa. Pienestä lähtien olen tehnyt hänen kanssa pitkiä kävelylenkkejä. Me kutsumme lenkkejämme aarteenetsinnäksi. Aina löydämme jotain mielenkiintoista. Niin myös tänään. Paljon kauniita maisemia. Reippailessa tuuletin päätäni. Olen tyytymätön moneen juttuun ja pääkopan tyhjennys ulkoillen ja täyttäminen raikkaalla ilmalla teki hyvää.

torstai 22. lokakuuta 2009

Kiitos

Puhuin siskon kanssa puhelimessa. Hän ymmärsi heti. Oli ihanaa puhua ja vaihtaa kuulumisia. Tunsin yhteyden. Tytär sai harjoittelupaikan, taas yksi huoli vähemmän. Helpottaa. Ja nyt lähden saunaan.

Sekalaisia mietteitä

Viime päivät ovat olleet täynnä. Mutta täynnä mitä? Niin, eivät päivät ole täynnä vaan minun pää on taasen täynnä. Kannan jotain ihmeen Weltschmerziä tällä hetkellä mukanani ja ajatukset pyörivät päässä, miten pelastaa tämä maapallo. Hohhoijaa. Eihän tällaisesta hyvää seuraa. Törmään netissä, lehdissä asenteisiin, mitkä saavat minut vähintäänkin ahdistuneeksi. Olen jo ennenkin puhunut mainitsemastani laatikko- ja leimaamisajattelusta. En välty siltä itsekään, mutta osaan onneksi itse auttaa itseäni. Osaan itseni kohdalla katsoa tämän ajattelun taakse. Ihmisten laittaminen eri laatikoihin tai leimaaminen joksikin on traaginen osoitus siitä, kuinka kaukana olemme elämänmyönteisestä ajattelusta. Käyttäydymme elämää vastaan haukkumalla, syyttämällä toisiamme. Teemme analyysia, diagnoosia ja tunnemme olomme vieläkin pahemmaksi. Etsimme ratkaisuja. Päätämme ratkaisuista. Mutta kysymys kuuluu, mitä etsimme ja miksi? Maailmanlaajuisen talouskriisin kourissa tuntuu vastaus yleensä olevan: lisää rahaa. Kaikkeen tarvitaan rahaa… Laittaa kyllä todella mietteliääksi. Et ole mitään, ellet omista ja kuluta. Hyvinvointimmekin tuntuu olevan pelkästään rahasta kiinni. Opiskelemme, jotta saamme hyvän ammatin ja siten paljon rahaa. Luonnonresurssit tuntuvat olevan vain meitä ihmisiä varten, jotta voimme kuluttaa entistä enemmän? Mitä tarvitsemme oikeasti? Parannuskeinoa ei tunnu olevan – ihmiskunnan kipu omasta olotilasta on liian suuri. Tunnen sisälläni valtavaa kipua ja ahdinkoa, kun kirjoitan näitä ajatuksia ylös. Eräs ääni sisälläni sanoo, että älä välitä, pidä huolta itsestäsi. Tämä ääni tahtoo suojella minua juuri tältä kivulta – jos kuuntelisin vain tätä ääntä muuttuisin apaattiseksi (kreikan sana apatheia tarkoittaa olla kärsimättä). Ja sitten on tämä ääni, joka kirjoittaa esim. tänne blogiin. Tämä ääni sanoo, että ota kipu vakavasti ja tarkista mitä tarvitset. Haluan luottaa ja olla optimistinen. Haluan tukea ja muuttaa. Haluan tuntea koko maailman syleilyn....

Kuuluisa amerikkalainen eko-aktivisti ja Berkeleyn yliopiston professori Joanna Macy sanoo seuraavasti:

Olemme eläviä olentoa elävässä ruumiissa – maapallossa, täysin vastavuoroisesti ja syvästi yhteydessä kaikkien muiden elämän muotojen kanssa. Tämän tosiasian selväksi tekeminen itsellemme voi auttaa.
Tästä näkökulmasta sanoma on seuraavanlainen: ole yksi kipusi kanssa, ymmärrä kipua ja katso sen ytimeen. Aukaise itsesi voimalle, yhteydelle ja yhteisölle, mikä tästä kivusta nousee esiin. Tuntea surua maailman olotilasta on OK, sillä sydämesi ei voi murtua. Ja jos sydämesi murtuu siitä huolimatta, on viesti sinulle: „Sydän mikä murtuu, pystyy vastaanottamaan koko maailmankaikkeuden“. Tämä kipu sanoo sinulle, ettet ole yksin. Jokaisella meistä on oikeus nousta pystyyn maapallon autoriteetin kanssa ja vastustaa tätä kehitystä. Vain hän, joka tuntee itsensä eristäytyneeksi, on heikko. Elämän verkossa olemme pidemmällä tähtäimella pistämättömiä. Tämä meidän täytyy ymmärtää.

torstai 15. lokakuuta 2009

Perhosia vatsassa

Minua pyydettiin radio-ohjelmaan kahden muun ystävän kanssa kertomaan myötätuntoisesta kanssakäymisestä eli teemasta NonViolent Communication. Suostuin ja nyt olen ihan valmista kamaa ;-)
Perhosia vatsassa. Jännittää. Odotan mielenkiinnolla. Huh. Lauantaina puolen päivän aikaan. Yes I Can.

torstai 8. lokakuuta 2009

Elämän tarkoitus

Our goal is not to live happily ever after.

It is to cry all our tears and laugh all our laughter.

To celebrate the things that meet our needs and

to mourn the things that don't meet our needs.

And to do this celebration and mourning without a blame.


- Marshall Rosenberg -

Taas mennään lujaa tunteiden vuoristoradassa, kouluasiaa

En tiedä, mitä sanoa. Olen vain uupunut. Uupunut on hyvä sana. Teemakin on jo tuttu.

Kuopuksen kouluvuosi uudessa koulussa on lähtenyt hyvin erikoisella tavalla käyntiin. Opettajien kanssa sujuu hyvin, aineetkin ovat kiinnostavia ja kuitenkin on hieman häikkää. Yritän jättää analyysin ja liian selittämisen,miksi kaikenlaista tapahtuu vähän niinkuin takavasemmalle. Liika asioiden vatvominen ja ajatteleminen vaikeuttaa vain asioita eikä muuta tapahtunutta.
Viime viikolla kuopus oli sekaantunut tappeluun. Saapui kotiin silmä mustana. Riitapukareiden kanssa asia on selvitetty. Kotona puhuttiin pitkään tappelemisesta, tarpeista, huomioon ottamisesta, rajoista, vastuun kantamisesta.
Toissapäivänä koulusta soitettiin, että poika on törmännyt toisen lapsen kanssa yhteen ja viedään nyt ambulanssilla sairaalaan. Arvatkaapa miltä tuntui? Onneksi vain lievä aivotärähdys. Kysymys kuuluukin, oliko tarpeellista viedä lapsi pillit soittaen ambulanssilla sairaalaan. Eilen taas soitto koulusta, että poika on loukannut polvensa kaaduttuaan ihmisjoukossa välitunnilla. Sekä tiistaina että eilen lähdin kesken työpäivän hakemaan pojan kotiin. Tiistaina sairaalasta ja eilen koulusta. Kumpanakin päivänä poika oli illalla aivan pirteä oma itsensä. Eilen illalla hyppeli olohuoneessa – polvi näytti olevan kunnossa, pään takia piti toppuuttaa.
No näitähän tapahtuu, siellä missä on ihmisiä tapahtuu myös onnettomuuksia. Minä vain itsekseni mietin, että ylireagoidaanko koulussa vai olenko se minä, joka alireagoi? Eilenkin jutellessani koululääkärin kanssa aamupäivällä, kysyin suoraan, että mikä on hänen mielipiteensä? Voiko poika ottaa osaa oppitunteihin (paitsi tietenkin liikuntaan), jos polvea ei rasiteta? Hän antoi vastuun päätöksestä minulle. Tiistaina minun mielestäni, olisi riittänyt, että haemme pojan kotiin. Lepoa ja tilanteen seuraamista. Mikäli hän olisi saanut päänsärkyä ja alkanut voimaan pahoin, olisin heti lähtenyt lääkäriin. Mutta hänellä ei ollut päänsärkyä, eikä hän voinut pahoin… Kuitenkin oli viety varmuuden vuoksi abulanssilla sairaalaan. No kai se oli parempi näin päin.
Tai sitten myös viime viikolla. Eräs pojan kaveri oli vahingossa pakannut sekä oman että kuopuksen Saksan läksykirjan reppuunsa. Huomatessaan tapahtuneen oli kaveri vienyt kirjan kuopukselle Judo-treeneihin. No eihän kuopus muistanut ottaa kirjaa mukaan salilta. Seuraavana päivänä kirjaa ei löytynyt mistään. Autoin etsinnässä koulussa – ei mitään varmaa käytäntöä, kukaan ei tiennyt mistä etsiä, keneltä kysyä tai kun kysyin, että mihin löydetyt kirjat laitetaan? Oli vastaus, että ei meillä ole mitään käytäntöä, joku tekee näin ja toinen noin. Tsiisus. No kai lapset sitten oppivat näin pitämään huolta tavaroistaan. Vasta tällä viikolla luokanvalvoja oli saanut kirjan ja antoi sen pojalleni. Fiksuna äitinä kun olin laittanut nimitarran muovikelmun alle.
Muuten koulu on siis lähtenyt hyvin käyntiin, mitä nyt minua ja lompakkoa rasittaa, että listaa siitä, mitä pitää hankkia, jatketaan sillai niinkuin hiljakseen. En viitsisi rampata ostoskeskuksissa joka viikko erikseen vihkon, geokolmion, harpin tai jonkin muun tavaran takia. Eikö tätä tarvikelistaa voi antaa vanhemmille yhdellä kertaa?
Olen käynyt koululla viimeisen nejän viikon aikana useammin kuin yhteensä edellisenä kolmena vuotena. Ja olen uupunut. Haluaisin, että asiat rullaavat. Etsin taasen keveyden lähdettä.
Kuten alussa sanoin, en aio analysoida tätä tarkemmin tai kysellä missä/kenessä on vikaa? Ei siihen tyydyttävää vastausta löydy kuitenkaan. Kunhan nyt puran tätä vyyhtiä tänne.
Toivo elää, että arki lähtee rullaamaan!

torstai 1. lokakuuta 2009

The Change

One must be the change one wishes to see in the world.
- Mahatma Gandi -


2.10.2009 tulee kuluneeksi 140 vuotta Mahatma Gadhin syntymästä.
Vuonna 2007 YK julisti lokakuun toisen päivän kansainväliseksi väkivallattomuuden päiväksi.

Maailmankulkue rauhan ja väkivallattomuuden puolesta lähtee liikkeelle 2.10.2009 Uudesta Seelannista.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Elokuvissa 2 - Plastic Planet


Tänään olimme koko perheen kanssa elokuvissa. Kävimme katsomassa itävaltalaisen ohjaajan Werner Boote:n käsikirjoittaman ja ohjaaman dokumenttielokuvan Plastic Planet. Ohjaajan isoisä oli 60-luvulla ohjaajan ollessa pieni lapsi muovitehtaan johtaja. Eli muovi, plastiikka on tullut pienestä lähtien tutuksi. Muovia on nykyään joka puolella ja muovista ei pääse eroon.
Dokumentti on hyvin tehty, ei liian kuiva, omalla tavallaan humoristinenkin ja kuitenkin täynnä faktatietoa. Ja elokuva laittaa mietteliääksi. Siksi otimme lapsetkin mukaan katsomaan tätä dokumenttia.
Eräässä kohtaa elokuvaa minulle tuli kyyneleet silmiin. Kohdassa kerrotiin vauvojen juomapullojen muovista ja siitä irtoavista myrkyistä. Samaa muovia on tuteissa, mukeissa ... ihan kaikkialla. Muoviteollisuus on vain aina jaksanut ja osannut propagoida tuotettaan mitä parhaiten - eikä kovin moni viime vuosiin saakka ole paljoa kysellyt muovin haitallisuuden perään. On ollut helpompaa olla tietämättä. Siskoni on puhunut muovin haitallisuudesta jo pitkään ja nyt minullekin pikkuhiljaa valkenee.
Minä haluan muuttaa omia ostostottumuksiani ja poistaa ylimääräisen muovin taloudestamme. Eihän muovista tietenkään kokonaan eroon pääse, mutta sitä omaa käyttöä voi kyllä vähentää.
Ai niin - suosittelen tietenkin elokuvaa ;-)

Elokuvissa


Perjantaina tuli pitkästä aikaa käytyä siipan kanssa elokuvissa. Kävimme katsomassa Quentin Tarantinon huimat kritiikit saaneen elokuvan Inglourios Basterds. Minua kiinnosti eritoten itävaltaisen näyttelijan Christopher Waltzin suoritus. Hänethän valittiin parhaaksi näyttelijäski tämän vuoden Cannesin elokuvafestivaaleilla.
Elokuva oli mielestäni hyvä. Tosin minulle ovat aina tehneet pahaa väkivaltakohtaukset, kuitenkin pystyin katsomaan elokuvan (esim Kill Bill-elokuvia en pystynyt katsomaan). Elokuvan on stoori on aivan käsittämätön, mustaa huumoria täynnä oleva komedia. Liittoutuneiden erikoisjoukolla on tehtäävään  tappaa mahdollisimman monta natsia. Vastahenkilönä on natsi HansLanda, joka taasen etsii juutalaisia. Sitä tietenkin voi kysyä, että saako näin vakavasta asiasta tehdä komedian? Tämä onkin ehkä ensimmäinen onnistunut yritys. Näyttelijät ovat kauttaaltan aivan loistavia. Elokuvan ainoa supertähti eli Brad Pitt taitaa olla elämänsä roolissa. Nauroimme kyyneleet silmissä. Ja Christopher  Waltz on yltiömäinen kaikkine ilmeineen, äänenvivahteineen. Suosittelen. Arri Vederci.

Haloo syksy, missä viivyt?

Syksy antaa odotella itseään. Koko viime viikko oli yhtäkkiä aivan älyttömän lämmin. Aamuisin raikasta ja iltapäivisin 26-28 astetta lämmintä. Haluan että syksy tulee, että saa hyvällä omalla tunnolla lököillä viikonlppuna sohvalla ja lukea.... Haluan taas pukeutua lämpimästi. En jaksa nähdä enää kesävaatteita, T-paitoja ja balleriinoja. Enkä jaksa hikoilla metrossa, bussissa tai missä vaan. Haluan pukea baskerin päähän, kietoa lämpimän huivin kaulan ympärille ja nauttia koko päivän raikkaasta tuulesta.
Olen aivan selvä syksyihminen, kesä on ihan kiva juttu, mutta nyt riittää ;-)
Syksyisin meidän kylällä pidetään aina kolmen päivän pituiset markkinat. Siellä tuli käytyä eilen. Kaikenlaista krääsää myydään, paljon nakki- ja langoskioskeja. Olutta myydään hintaan 2,50 euroa tuoppi. Pakkohan sitä oli maistaa. Talouskriisin takia tänä vuonna ei pidetty ilotulitusta. Kuunneltiin paikallista rokki-bändiä ja nautittiin vain olosta. Poika pääsi ajamaan laitteissa ja tytärtäkään ei hävettänyt ihan hirveästi vanhempiensa seurassa.

Porukkaa markkinoilla eilen illalla.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Sielun ravintoa

Olin siis viime viikonlopun seminaarissa. Itse asiassa olin sekä seminaarissa osallistujana että koko viikonlopun järjestäjänä (järjestelykomitean jäsen). Neljä päivää kuluivat kuin siivillä. Täysiä päiviä, pieniä lepohetkiä. Opin paljon uutta ja koin huimia matkoja tunteiden vuoristoradassa. Olin liikuttunut, kiitollinen, hämmästynyt, järkyttynyt, rauhallinen, iloinen, surullinen, ärsyyntynyt, riehakas, väsynyt, onnellinen. Nauroin ja itkin paljon. Meitä oli yhteensä 30 paikallisen NonViolentCommunication yhdistyksen jäsentä paikalla. Konfliktejakin oli selvitettävänä. Tässä porukassa konflikti ei kuitenkaan ole mikään ongelma. Porukka on kuin turvaverkko – kaikki tunteet ovat tervetulleita ja jokainen voi olla varma, että hänet napataan turvaverkkoon. Tämä tietoisuus on ihanaa ravintoa sielulleni. Tiedän, että saan olla oma itseni, eikä minua arvostella tai tuomita sen takia. Sitä kovempaa on paluu arkeen!! Kannan viikonlopun ja seminaarin aikana kokemiani tilanteita ja opittuja uusia asioita kuin arvokasta aarretta. Muisto siitä on kuin vara-energia-tankki. Kun tulee kriittinen hetki arjessa, matkustan lyhyesti muistoihin ja otan empatia-energiaa mukaan tähän päivään.
Arjessa liikkuessani usein mietin, että miten kestäisin arkea ilman tätä tukiverkkoa? Yrittäisinkö myös olla „tunneamputoitu“, niin kuin moni muu tämän ajan kulkija? Olisihan sekin tietenkin ratkaisu. Jos ei tunne, anna tunteilleen tilaa – ei myöskään koe kipua…eikä tietenkään iloakaan. Olisin Marshall Rosenbergin sanoja lainatakseni: Nice dead people.
Mutta minä elän, olen ja se on ihanaa.

In the flow.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Reissussa

Lähden seminaarin huomenna ja olen sunnuntaihin saakka liikenteessä. Olen innostunut ja odotan mielenkiinnolla, mitä uutta tulen oppimaan. On kiva nähdä vanhoja tuttuja.
Palaillaan.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Back to 80's - osa 5: 1984

Ja sitten tuli mustan kajaalin ja pystytukan aika. Minua pidettiin täysin friikkinä. Ja edelleen brittipoppia.

The Cure, Love cats

Taas kunnossa, valittamista pomosta

Räkätauti vei minusta kaikki voimat koko viime viikonloppuna. Perjantaina jaksoin töiden jälkeen aspiriinin avulla käydä koko perheen kanssa ostoksilla Ikeassa. Mutta lauantai-aamuna oli puhti poissa. Pää ihan täynnä mömmöä, joka paikkaa särki - varsinkin päätä, ja aivastelin sen tuosta ja nenä valui. Painuin pehkuihin takaisin - itseasiassa mies lähetti takaisin ja menin ihan kiltisti. Otin lauantaina asperiinin sijasta homeopaattista lääkettä ja kas kummaa tänään aamulla olin kuin uusi ihminen. Eilen illalla luulin vielä jääväni sairaslomalle.
Onneksi parannuin!!! Töissä kaksi kolleegaa poissa ja sehän tarkoitti, että minulla armoton työmäärä edessä.
Viikko on onneksi minulle lyhyt. Torstaina ja perjantaina minulla on vapaata: lähden seminaariin yksin ja tulen vasta sunnuntaina takaisin. Tänään meinasin kuitenkin kyllä saada slaagin. Pomo ilmoitti, että koska nyt on nämä poissaolot, saattaa olla, että loppuviikon lomia joudutaan peruuttamaan. Laitoin heti hanttiin, kuten myös kaksi muuta työkaveria. Emme tasan peruuta lomiamme!!! Minulla tiedossa siis seminaari, jota olen ollut järjestämässä viime joulukuusta lähtien. Toisella työkaverilla edessä matka Välimerelle sukeltamaan ja toisella lento jonnekin. Otti hetken päähän ja loppujen lopuksi vain ihmettelin. Torstaina on puolet tiimistä paikalla ja perjantaina heitä on kolme (siis mikäli kahden työkaverin poissaolo jatkuu). Jos ihan kovasti mietin, niin ainakin kahden käden sormilla voin laskea pikaisesti milloinka olen ollut töissä ja meitä on ollut paikalla vain kaksi tai kolme. Miksi ne muut eivät pärjäisi 1-2 päivää ilman meitä? Vai pitäisikö tässä olla ihan onnesta soikeana, että ilman meitä ei tulla toimeen? Mieheni mielestä pomoni virhe, koska ylipäätään oli suostunut siihen, että me kolme (jotka nyt tulemme olemaan poissa) olemme yhtä aikaa lomalla - sairaslomia voi tulla aina. Odotan kyllä aika mielenkiinnolla miten tämä homma kehittyy seuraavina päivinä.
Katselin tänään tuntilistojani ja kesän lomista olen tehnyt lähes puolet jo takaisin sisään. Tänään tein lisätunteja, huomenna ja keskiviikkona on varmasti lisätunteja tiedossa. Kunhan ei kunto nyt pragaa....

perjantai 11. syyskuuta 2009

Vilustumisesta

Velkein tasan vuosi sitten kirjoitin siitä, kuinka olen vilustunt ja että seuranani on kumea kuiva yskä. No nyt mulla on duha-dedä. Samaan aikaan, sama stressi. Sää tekee minulle näköjään joka vuosi tähän aikaan vuodesta kepposen. Aamut ovat raikkaita. Hyvin raikkaita - tänäänkin vajaa 10 astetta. Iltapäiväksi on luvattu 25 astetta. Plääh. Ei auta muu kuin inkivääriä ja valkosipulia enemmän kehiin.
Arki on lähtenyt pyörimään. Ensi viikolla lähden seminaarin ja sitten on siipan vuoro pyörittää ruljanssia muutama päivä. Mutty nyt töihin.

torstai 10. syyskuuta 2009

Back to 80's - osa 4: 1983

Oli se sitten niin hienoa, kun sai joskus harvoin katsoa musiikkivideoita MTV:ltä.... tämä video on jäänyt mieleen:

Madness, Our House

Back to 80's - osa 3: 1982

Kävin Helsingissä Saksalaista koulua ja tätähän me sitten hoilattiin koko seuraavan lukukauden.

Trio, Da Da Da

Back to 80's - osa 2: 1981

Tätä biisiä kuuntelen edelleen usein. Biísi on vuodelta 1981, video seuraavalta vuodelta:

Depeche Mode, Just Can't Get Enough

Back to 80's - osa 1: 1980

Innostuin käytyäni Marian blogissa etsimään minulle ikimuistoisia ihania biisejä 80-luvulta juutuubista. Oli kyllä aika hauskaa. Tässä vuoden 1980 klassikko:

Queen, Another One Bites The Dust


keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Gossip on rautaa

Etsiessäni ihan muuta löysin tämän. Todella hyvä!

maanantai 7. syyskuuta 2009

Ei ole aikaa

kirjoittaa blogiin. Olen lomalla, koulut alkoivat tänään. Nousin ylös kello 6 ja juuri äsken istahdin tähän koneen ääreen lyhyesti. Nukuttaa. Ja menenkin tästä aivan pian koisimaan. Vaikka minulla on kaikenlaista tekemistä koulun alkamisen kanssa, on kivaa tehdä sitä ilman työn tuomaa lisästressiä. Joten vaikka olen väsynyt, olen hyväntuulinen ja jollain tavallakin kai levännyt. Pää on ollut sekaisin ajatuksista ja olen ollut hajamielinen - unohdin esim 90 euroa pankkiautomaattiin muutama päivä sitten. Miten se menee: hulluilla ja pikkulapsilla on aina onnea. No ystävällinen työntekijä oli ottanut rahat talteen ja sain ne sitten tunteja myöhemmin, huomattuani oman hölmöyteni. Että näin täällä. Öitä.

maanantai 31. elokuuta 2009

Innostuin

pyöräilemään pitkästä aikaa töihin. Aamulla oli vielä ihanan raikasta - noin 15°C. Iltapäivällä 27°C. En kiiruhtanut, poljin niin, että oli aikaa seurata ympäristöä ja kuunnella ääniä. Ai hitsi, kun oli mukavaa. Lapset olivat iltapäivällä kavereidensa luona, joten minä poikkesin kotimatkalla ystävättären luokse kahville. Meillä oli mukava juttutuokio.


Iltapäivällä puiden varjossa oli kiva pyöräillä kotiin:

Ja sitten sillan yli Tonavan toiselle puolelle:


Olin unohtanut kuinka kivaa pyöräily yksin on. Olin varovainen. Parin vuoden takainen melkein kolari on tehnyt minusta varovaisen. Osasin kuitenkin taas nauttia.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Purkaus auttaa

Näköjään purkaus auttaa. En ole vielä kehittänyt meidän perheelle uutta sunnitelmaa, kuitenkin loppuviikko sujui harmonisesti ja tämä viikonloppukin on ollut OK. Lapset ovat ihan selvästi ottaneet itseään hieman niskasta kiinni. Perjantaina tytär oli siivonnut oma-aloitteisesti kylpyhuoneen. Ja nyt kun kuljen sunnuntai-iltana asunnossa en ole epätoivon partaalla.
Kehittelen mielessäni sääntöjä meidän perheelle. Palailen kertomaan, kunhan arki lähtee rullaamaan.
Purkaus lapsille ja sitten tänne blogiin puhdisti pääkoppaani ja aloitin vihdoinkin uuden projektin. Hyvä olo.

perjantai 28. elokuuta 2009

Perheellisenä olemisen sietämäton keveys vai miten se meni?

Eilen vielä kirjoitin, että yritän kestää kunnes arki taas rullaa, mutta enhän mä kestä.
Olen viime päivinä ankarasti yrittänyt muistella, kuinka sotkuinen yhteinen huoneemme siskoni kanssa oli nuoruudessamme. En millään tavalla saa aivan älyttömän sotkuista kuvaa mieleeni. Meillä ei varmasti ollut niin paljoa vaatteita kuin minun lapsillani on tänään. En muista, että vaatteita olisi lojunut lattialla. Me jaoimme siis siskoni kanssa huoneen, noin 13 neliötä. Eli periaatteessa kummallakin oli hieman yli 6 neliötä tilaa sängylle ja kirjoituspöydälle. Meillä ei ollut kerrossänkyä, vaan vuodesohvat – eli tilaa sotkea ei ollut. Kirjoituspöytien pinta oli aina jos minkälaisen kaman peitossa. Ehkä aika on muuttanut muistikuvaani. Muistan, että kävimme siskon kanssa kaupassa, tiskasimme, pesimme pyykkiä ja siivosimme – jo aika varhaisessa vaiheessa äidin sairastuttua.
Välillä se oli tylsää, mutta ei siihen maailma kaatunut.
Omien lasteni kohdalla, jos pyydän heiltä apua huushollin hoitamisessa otetaan pyyntö vastaan pahemmanpuoleisena rangaistuksena – vaikka en pakota!! Juttelin tästä eilen miehen kanssa ja hän sanoi, että juuri siinä piilee ongelma, koska tiukan paikan tullen kuitenkin teen itse kaiken. KOSKA minä haluan järjestystä ja pidän siististä asunnosta. Lasten kasvamisen myötä järjestyksen pitämisestä on tullut yhä vaikeampaa. Tavarat kulkevat huoneesta toiseen. Unohtuvat jonnekin. Eivät löydä tietään takaisin omalle paikalle. Olenko liian tiukkapipoinen tässä asiassa? En mielestäni. Joskus aikaisemmin taisin olla hyvinkin kunnianhimoinen kodin siisteydessä. Olen antanut kaikessa periksi, koska en ole jaksanut taistella tuulimyllyjä vastaan. Ja nyt pää sauhuaa taas kerran. Miten selviän tästä huushollin pyörittämisestä ilman, että luovun kaikista periaatteistani? Toinen kysymys, minkä kanssa taistelen on, että teenkö edes lapsilleni sillä mitään hyvää, etten vaadi heiltä osallistumista? Lellinkö heidät pilalle tyylilläni? Pitäisikö minun yksinkertaisesti vaatia heiltä enemmän vastuunottoa ja antaa tehtäviä? Eikä vain pyytää nätisti? Kyseessä on siis ihan itsestäänselvyyksiä, kuten astioiden korjaaminen astianpesukoneeseen, likaisten vaatteiden kerääminen pyykkikoriin, roskien laittaminen roskakoriin, omista tavaroista huolehtiminen (varsinkin koulutavaroista) jne. Listaa voisi jatkaa vielä monella asialla. Tai yhden mainitsen vielä: meillä tyhjät juomatölkit (tetrapakkaukset) laitetaan lasten toimesta takaisin jääkaappiin… koska se on helpompaa kuin huuhdella vedellä ja taittaa kasaan keräystä varten. Pikkuhiljaa minulle valkenee, ettei minulla kai ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa vaatimaan, että asiat hoidetaan tietyllä tavalla. Vai olenko valmis kestämään tätä olotilaa niin kauan kunnes lapset muuttavat pois kotoa?

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Lähtölaskenta arkeen on alkanut

Lasten kesälomat alkavat olemaan loppusuoralla. Tämä ja ensi viikko heillä on vielä lomaa. Mies ja minä ollaan töissä. Lapset ovat kotona. Viime viikon vietimme yhdessä perheen kanssa Korsikassa rannalla löhöillen ja nähtävyyksiä katsellen. Toinen viikko perään olisi tehnyt terää, mutta minkäs teet kun perheellä on vain yksi viikko yhteistä lomaa… Nämä pätkälomat koko kesän ajan ovat olleet enemmän stressaavia kuin rentouttavia. Nyt alkaa valmistautuminen arkirutiineihin. Koulukamat pitää laittaa kuntoon kuten myös lastenhuoneet. Itseasiassa huoneet ovat ihan OK, mutta se sotku… En tiedä, mitä tehdä. Siivota en jaksa huoneita enää. Tulen siitä niin masentuneeksi, kun alta aikayksikön (minun) järjestykseni on aivan sekaisin. Vaatteet ovat periaatteesta aina lattialla!!! Olisivat edes tuolin selkänojalla. Äidin toiveajattelua… Taidan olla liian kiltti. Nytkin kun lapset ovat kaksistaan kotona, on sotku ympäri asuntoa aikamoista. Siivous- ja järjestyksenpitämispyyntöni lausun kuuroille korville. Yritän kestää – kunhan arki taas lähtee rullaamaan…
Kuopus aloittaa uudessa koulussa lukion. Meidän perheelle koulu tosin ei ole uusi, sillä esikoinen käy jo tätä koulua. Kuitenkin muutos on kuopukselle iso. Samoin minulle vanhempana. Kansakoulun jälkeen muutos on suuri, kun lähtee lukioon. Muistan kun esikoinen aloitti lukiossa. Ensimmäiset puoli vuotta menivät uusiin opettajiin, luokkakavereihin ja aineisiin tottumiseen. Myönnän, että minä hieman jännitän miten kuopus kaikkeen tottuu. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tottuu hän nopeammin kuin minä.
Päässä pyörii kaikennäköisiä ajatuksia ja en tiedä mistä alkaa purkamaan vyyhtiä.
Paljon on asioita mielessä, joita pitäisi tehdä. Toppuuttelen kuitenkin itseäni, etten taas aloita liian montaa asiaa yhtä aikaa. Uusi blogikin pyörii mielessä.
Missäs se OFF-nappula taas olikaan?

torstai 13. elokuuta 2009

Päivitys ennen lomaa! Au revoir!

Viimeinen työpäivä ennen puolentoista viikon lomaa on takanapäin. Siitä huolimatta, että teen puolipäivätyötä, tulee tämä loma todella tarpeeseen. Tarvitsen etäisyyyttä työympäristöön, työasioihin ja kolleegoihin. Edellisen viikonpituisen loman ehdin tehdä jo ylitunteina takaisin sisään. Tekee hyvää päästä muihin ympyröihin ja miettimään välillä ihan muita asioita.
Lapset haemme huomenna leiriltä takaisin kotiin. Viime sunnuntaina kävimme heitä tapaamassa vierailupäivänä. Sen koommin en ole heistä kuullut. Uskon, että kummallakin on ollut mukava viimeinen viikko. Esikoinen oli jopa helpottunut, kun vihdoinkin poistuimme sunnuntaina vierailemasta ;-) Kuopuksella oli haikea mieli, mutta kuten sanoin: ei ole tullut puheluita tai tekstiviestejä.
Lasten poissaollessa aika on kulunut töitä tehden ja nauttien työn ohessa vapaudesta eli „lapsettoomudesta“. Olemme käyneet siipan kanssa usein ulkona syömässä. Kun kerran on mahdollisuus. Tämäkin on tehnyt minulle hyvää. Olin jo kevään jälkeen niin kypsä ruuanlaittoon, etten osaa muuta sanoa. Muutaman viikon tauon jälkeen innostuin taas tällä viikolla tekemään pikkaisen itse ruokaa. Painotus todellakin kuuluu sanalle pikkaisen. Jääkaappi on ollut tyhjänä niinkuin aikoinaan parhaimpina sinkkuaikoina. Maitoa, viiniä ja olutta tietenkin löytyy, mutta ei muuta.

Sunnuntaina suuntaamme välimerelle koko perheen voimin. Ihanaa päästä mereen uimaan ja nauttimaan välimeren herkkuja. Ihanaa viettää edes yksi yhteinen viikko lomaa kesän aikana.

Palailen loman jälkeen. Au Revoir!

torstai 6. elokuuta 2009

kipsi pois ja väsynyt olo

Juttelimme eilen kuopuksen kanssa puhelimessa. Hän oli hyvin allapäin, koska ei voinut osallistua leirin toimintaan niin kuin olisi halunnut. Mietimme yhdessä vaihtoehtoja. Illalla soitin leirin vetäjälle ja sovimme, että kipsi voidaan ottaa aikaisemmin pois. Minä kannan vastuun. No tänään sitten kipsi poistettiin ja poika oli heti pirteämmällä tuulella. Kuulin, että alunperinkin kipsiä ei olisi tarvinnut laittaa - varmuuden vuoksi kipsasivat, koska kuopus oli halunnut jalan tulevan kuntoon tulevaa Korsikan matkaamme varten. No tuota oli "kiva" kokeilla pari päivää. Ei kymmenvuotias, jolla ei koskaan ole ollut kipsiä osaa aavistaa kuinka rankkaa ja rajoittavaa kipsijalan kanssa eläminen voi olla.
Eilisen puhelun jälkeen avasimme miehen kanssa pullon viiniä ja rupattelimme keittiössä seisten kello kolmeen saakka aamulla. Kuusi tuntia. Juttua riitti ja viini maistui. Tänään oli edessä rankka työpäivä ja kyllä väsytti - mutta ei kaduttanut.
Huomenna suunnistamme Salzburgiin teatteriin, lauantaina ystävien luokse kylään ja sunnuntaina on leirillä vierailupäivä. Joten viikonloppu ollaan on the road. Ja nyt lähden nukkumaan.

tiistai 4. elokuuta 2009

Äidinvaisto

Sunnuntaina ajoimme kaksisataa kilometriä ja veimme lapset kahden viikon kesäleirille. Telttaleirille. Paljon ohjelmaa tiedossa. Oma lampi. Mukavia vetäjiä. Jne.
Sanoin itselleni, että kaikki on ok. Lapset jäivät mielellään ja mies rauhoitteli minua. Hän tuntee minun kontrolloinnin tarpeeni tietyissä tilanteissa. Ja kuitenkin tuonne vatsanpohjan nurkille sekä sydämen tuntuville jäi kummallinen möykky. En uskaltanut puhua miehelleni mitään, en olisi kuitenkaan osannut selittää, että mistä hermoiluni johtuu.

Eilen illalla sain tekstiviestin tyttäreltä, että kuopus on loukannut jalkansa ja ovat matkalla sairaalaan. Vastasin viestiin ja sitten odottelimme mieheni kanssa viestiä lapsilta ja ohjaajilta. Myöhemmin illalla se tuli. Jalkaterään ja isovarpaan kohdalle oli tullut ruhje penkin pudottua sen päälle. Ei murtumaa. Kipsi kuitenkin viikoksi, jotta jalka saa „levätä“. Poika saa jäädä leirille, ei tarvetta huolestua. Ohjaaja oli asiallinen puhelimessa ja poika itseasiassa yllättävän reipas.

Minun olisi kuulunut olla huolestunut, mutta en ollut.. Sen sijaan kummallista kyllä, kun ensimmäinen tekstiviesti tuli, oli minulla sellainen tunne kuin palat olisivat loksahtaneet paikoilleen. Rauhoituin, olin osannut odottaa jotain tällaista… Extremely weird!! Se kummallinen olo oli kuin poispyyhditty ja minulta löytyi jostain kummasta luottamus siihen, että kyllä ne leirinvetäjät osaavat hommansa. Yht’äkkiä minulla oli se varmuus, mitä olin edellisinä päivinä tarvinnut, että minulle ilmoitetaan, jos jotain vakavaa tapahtuu.

Olen ollut tänään vain hämmilläni omasta käyttäytymisestäni. Tämä rauhoittuminen on ollut kaikkein yllättävintä – normaalisti muutun hieman hysteeriseksi tyylin tiikeriäiti taistelee pentunsa puolesta viimeiseen saakka. Sekä vatsanpohja että sydämen tienoo tuntuvat kevyiltä. Puhuin aamulla miehen kanssa olotilastani ja hän sanoi, että varmaan äidinvaistoni aavistivat, että jotain tapahtuu.

Ehkä. En tiedä. Aavistelen vain.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Keskustelu

Lentokentällä baarissa, mies saattamassa vaimoa.

Mies: Olen miettinyt yhtä asiaa ja haluaisin kertoa siitä.
Vaimo: Ok.
Mies: Minulle on selvinnyt tällä viikolla, että viime viikon loma taisi olla aika rankka sinulle.
Vaimo: No olihan se.
Mies: Haluaisin kiittää sinua siitä, että vietit viikon kanssani golfaten. Että teit niin, koska halusit ottaa huomioon mitä minä halusin tehdä.
Vaimo: Niin.
Mies: ensi kerralla, otamme huomioon sinunkin tarpeesi. Vain pari päivää golfia ja sitten tehdään muuta. Miltä kuulostaa?
Vaimo: Kuulostaa hyvältä. Kiitos. Saat minut itkemään (pyyhkii silmäkulmia). En ole tottunut, että puhumme näin avoimesti. Pidän siitä.
Mies: Niin minäkin.

torstai 23. heinäkuuta 2009

kuuma, kuumempi, kuumin päivä

Tiistaina oli kuuma päivä, 31°C. Iltaa vietin ystävätteren kanssa ihanassa puistokapakassa. Hyvän ruuan ja juoman lisäksi paikalta sai myös mainiota hyttyssuihketta. Tulvien takia täällä on älyttömästi hyttysiä iltaisin. Eilen lämpötila nousi 34°C tienoille. Illalla toisen ystävättären kanssa Tonavan kanavan varrella syömässä ja lököilemässä työpäivän jälkeen. Ai kun oli ihanaa heittää kengät jalasta, työntää varpaat hiekkaan ja olla vaan rantatuolissa. Jutella, katsoa ohikulkevia ihmisiä ja hörppäillä huurteista.

Tässä vielä selkä aurinkoon.

Tänään tänne on luvattu 38°C.... minulla edessä toimiston jälkeen pakkaamista viikonloppua varten ja illansuussa lento Helsinkiin. Trooppisista oloista hieman viileämpään olotilaan.




Aurinko on jo laskenut ja kiva hämärä laskeutuu.

Kännykkäkuvien laatu nyt on sitä mitä, hyvä fiilis kuitenkin.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Kääk - onneksi lyhyt viikko

Viikon "loma" tuli pidettyä. Minun makuuni pelasimme liian paljon golfia... mutta miehen mielestä oli kivaa ... Nyt jälkeenpäin on tietenkin turha marmattaa, mutta tiedänpähän varautua tulevaisuudessa - järjestän itselleni muutakin ohjelmaa. Pelatkoon mies välillä muiden kanssa ;-) Minä tarvitsen enemmän sitä elämästä nauttimista ja rentoutumista. En tosin ollut myöskään etukäteen ilmoittanut toivomuksiani ja mies oli buukannut ja järjestänyt kaiken oman mielensä mukaan. Ja se tarkoittaa golfia, golfia, golfia .... Sunnuntaina kotimatkalla poikkesimme pyynnöstäni spontaanisti katsomassa nähtävyyksiä Steiermarkin metsissä ja minä innostuin sienestämään. Löysin herkkutatteja ja kanttarelleja, mustikoitakin poimittiin. Mies katsoi vinoon, kun sanoin, että tällaista upeaa kokemusta ei saa rahalla... Minkäs sille voin, kun rakastan metsissä samoilua ja esim. juuri sienestämistä.
Lyhyt työviikko alkoi eilen ja minua odotti viiden päivän poissaolon jälkeen lähes 600 sähköpostia.. Tsiisus! En meinannut uskoa silmiäni. Töitä riittää ja ylitöitä tulee tehtyä ja rautalankaa väännettyä... Vastapainoksi menen tänään ja huomenna ystävättärien kanssa ulos kaupungille. Ylihuomenna on lento Helsinkiin hakemaan lapsia takaisin kotiin. Näinkö nopeasti pari viikkoa kuluivat?

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Bloginpitäjä lähtee lomalle

Lyhyt päivitys. Edessä viikon loma miehen kanssa Itävallassa. Luvassa ensi viikon puolesta välistä lähtien aurinkoista ilmaa ja yli 30° helteitä. Hyvä väli pitää lomaa myöskin blogistaniasta, sähköposteista ja facebookista. Ohjelmassa golfin peluuta ja elämästä nautiskelua ;-)

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Ihmisoikeusjulisteita

Tässä muutamia ajatuksia herättäviä julisteita Lahden juliste-biennaalista.

Amnesty Inernational juliste:

Juliste "Love", maailma voisi myös näyttää tältä:


Juliste "Speak Out - End Violence against girls and women"


Juliste "Agir contre les violences faites auxfemmes"



Juliste "Piano"

Univelkaa

Lyhyt Suomen reissu tuli tehtyä. Lapset jäivät hyvillä mielin isovanhempien luokse ja minä matkustin kotiin laukussa mukana kaksi Kjell Westö'n romaania ja univelkaa.

Perjantaina saavuimme perille noin yhdentoista aikaan illalla. Lapset kävivät tietenkin ylikierroksilla varsinkin kun samanikäiset serkut olivat odottamassa. Turisin vanhempieni kanssa kello kahteen saakka ja aamulla olin puoli seitsemän aikaan hereillä. Se sisäinen kello!

Lauantain vietin siskoni kanssa kahdestaan. Matkustimme Helsingistä Lahteen junalla juliste-biennaaliin. Takaisin Helsingissä kävimme syömässä ja tutustuimme Helsingin yöelämään. Nukkumaan taas kello kahden aikaan ja aamulla mun sisäinen kello taas herätti minut. Koska olo oli hieman kuin humiseva harju lojuin sängynpohjalla puoli yhteentoista saakka... Mutta kyllä kannatti ;-) Meillä oli todella hauskaa ja antoisia keskusteluja. Ihanaa kun tulemme niin hyvin toimeen!

Sunnuntaina menin tosin aikaisin pötköttämään, mutta en saanut kunnolla nukahdettua. Maanantai-aamuna olikin herätys kello puoli kuusi lennon takia. Lentokentältä suoraan töihin. Töistä suoraan miehen kanssa ulos syömään. Ja minä onneton söin liikaa - huomaamattani. Olimme nimittäin syömässä running sushia ja siinä jutellessa tuli työnnettyä muutama sushi liikaa suuhun. Seurauksena todella huonosti nukuttu yö närästyksineen. Tänään aamulla kello viisi ylös ja kello seitsemäksi hierojalle ja sitten töihin. Iltapäivällä kävin kolmen aikaan kastelemassa naapurin kukat ja sitten kellahdin omalle sängylle ottamaan päivänokosia. Nukuin melkein 4 tuntia. I-H-A-N-A-A. Nyt taas jaksaa ;-)


Yritys kuvata oma heijastus ikkunasta juliste-biennaalin jälkeen.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Kansakoulut käyty

No niin. On tämäkin etappi sitten ohi. Meidän perheen osalta on kansakoulut käyty. Kuopus päätti kansakoulun mitä parhain arvosanoin ja syksyllä alkaa lukio. Minulta pääsi koulussa hyvästelytilaisuudessa itku (liikutun nykyään todella helposti) ja kuopus totesi minulle, että onpa huvittavaa, että äiti itkee vaikka hän juhlii... Sai minut nauramaan. Esikoisen todistus on myös oikein hyvä. Loppupinnistys kannatti ja nyt hän voi olla todella tyytyväinen saavutukseensa.
Nyt kuitenkin ensin vietetään kesää ja lomaa. Matkalaukut ovat viimeistä vaille pakattuina ja illalla lennän lasten kanssa Helsinkiin. Lapset jäävät kolmeksi viikoksi lomalle isovanhempien luokse. Minä palaan maanantaina Wieniin ja töihin. Kivaa, kun lasten lomat vihdoinkin alkoivat.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Lazy Sunday

Lähes koko päivän on taas satanut ja minä olen laiskotellut. Eilen tulikin oltua pitkästä aikaa todella aktiivinen. Kauan suunniteltu picknick Praterin puistossa saatiin pidettyä - huonoista säänennusteista huolimatta. Kerran olimme jo siirtäneet huonon ilman vuoksi. Meitä oli epävakaan sään takia eilenkin vain 8 henkilöä, kuitenkin olen tyytyväinen että saimme tapahtuman pidettyä. Tytär oli mukana ja illalla lähdin hänen kanssaan vielä ilmaiseen vapaailmakonserttiin katsomaan itävaltalaisia poptähtiä ja muutamaa kansainvälistä tähteä - esim. irlantilaista bändiä Snow Patrol (mulle vain tuttu Grey's Anatomyn alkumusasta, tytär hoilasi puolet lauluista mukana).


Kotiin tulimme yhden aikaan yöllä. Ja minun sisäinen kelloni herätteli minua heti kuuden jälkeen, joten tänään on ollut laiskottelupäivä. Päässäni teen jo listoja tulevaa viikkoa varten. Perjantaina alkavat lomat ja lennän lapset Suomeen lomalle. Eliedessä on mun "lempipuuhaa" eli pakkaamista. Tämän illan laiskottelen vielä.


Snow Patrol Ö3-lavalla.

Itävaltalainen Christina Stürmer, muutaman vuoden takainen Itävallan Idolsin kakkonen ja nykyään supertähti saksankielisessä Euroopassa. Tytär on fanittant 8v:stä lähtien. Kuva videoseinältä, sillä me oltiin aika kaukana takana noin 40 tuhannen ihmisen joukossa.

Sieltä kaukaa takaa zoomailin lavalle:

perjantai 26. kesäkuuta 2009

20 asiaa lapsuudesta

Tässä on 20 sanaa.
Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia,
asioita tai tunnelmia kyseisestä sanasta tulee mieleen.


Nappasin tämän idean Asetelma-blogista .

Kampa:
Elviskampa farkkuhaalareiden sivutaskussa.
Lintu:
"Hullu" tikka mökillä! Naputti aina innoissaan sähköpylvään metallilaattaa.
Meri:
Kotikaupungin Helsingin rannat, Suomenlinnan kalliot. Risteilyt Ruotsin laivalla (oli niin fiiniä) ja matkat Finnjetillä Saksaan.
Kitara:
Kitarasta tulee mieleen isä. Niin kauan kuin muistan on isä aina säestänyt kitaralla laulua.
Kello:
Herätyskello tulee mieleen. Minun herätyskello soitti aina aikaisin, koska minulla oli pisin koulumatka.
Oksentaminen:
En muista lapsuudesta, nuoruudesta kylläkin. Ensimmäiset yritykset olla aikuinen… vieläkin puistattaa.
Mummo:
Muistelen isomummua ja mummoa kunnioituksella ja rakkaudella, toinen mummoni elää vielä. Muistan lapsuudesta perinteet mitkä liittyivät mummolassa käyntiin. Keittiön kaapin, missä lapsille makeisia jugurttipurkissa odottamassa. Tai jo kuolleen mummon mielipide, että lasten suu pitää saada makeaksi, esim. mansikoilla ja kermavaahdolla. Tai, että uusi väritelevisio oli pian muutaman kerran katsomisen jälkeen sivupöytänä pöytäliinan kera, kun sieltä tulee aina vain samaa ohjelmaa (huom. 80-luvulla)
Kirja:
Vanhemmilla paljon kirjoja. Minä olin aktiivinen kirjastossa kävijä ja pian koukussa lukemiseen.
Pipo:
Laitettiin päähän kun lähdettiin kotoa ja otettiin kulman taakse ehdittyämme pois päästä. Ei ollut muodissa pitää pipoa päässä. Onneksi nykyään on toisin.
Matematiikka:
Yksi lempiaineistani koulussa.
Metsä:
Tärkeä osa minun lapsuuttani ja edelleenkin. Kesät metsämökilla olivat ihana paikka kasvaa ja nauttia vapaudesta. Leikimme siskon kanssa mielikuvitustalossa esim. kahden kerroksen väkeä (englantilainen tv-sarja 80-luvulla...) Rakastan metsässä samoilua, sieniretkiä edelleen.
Ukkonen:
Kun mökillä tuli oikein kunnon ukkonen mentiin autoon istumaan. Edelleen olen hyvin varovainen ukkosilmalla.
Hiukset:
Vaaleat, ohuet ja suorat. Lähes aina poikamaisesti lyhyeksi leikattuna. Muistaakseni tämä oli äidistäni helppohoitoisempaa. Kolmekymppisenä kasvatin pitkät hiukset. Nyt taas lyhyet hiukset – on helpompaa ;-)
Veli:
Kasvoin esikoisen rooliin. Myöhemmin sain tietää, että kaksi vuotta ennen minun syntymääni vanhempani olivat menettäneet poikavauvan. Minulle tärkeä tieto, etten olekaan esikoinen – tämä „kunnia“ kuuluu toiselle henkilölle.
Ikkuna:
Talvella ikkunoita pidetään kiinni, ettei lämpö pääse karkaamaan.
Kalenteri:
Taskukalenteri keittiössä, taskussa laskuja ja muita tärkeitä papereita.
Puuro:
Lapsuudesta isältä opittu asia syödä puuroa. Monivilja-, ruis- ja kaurapuuroa lähinnä. Muutaman kerran tattaripuuroa.
Nenäliina:
En kovin usein tarvinnut.
Kynsilakka:
Hienot naiset käyttivät kynsilakkaa.
Taulu:
Meillä ei ollut tauluja.

Tätä listaa oli muuten todella kiva tehdä. Mukavaa piipahtaa omassa lapsuudessa.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Sunken City


Tonava tulvii. Tässä muutamia kuvia tältä päivältä. Wienissä ei kuitenkaan mitään hätää verrattuna vuoden 2002 tulvaan.
Ironista, mutta totta. Huvittelumailia Donauinsel-alueella kutsutaan nimella Sunken City.


" Uusi " Tonava tulvii.

Oikea Tonava pysyy uomissaan Wienissä.


Donaukanal Wienin keskustassa, vielä mahtuu sillan ali.


Tässä vielä lyhyt videonpätkä. Likainen vesi virtaa nopeaa vauhtia. Melu ympärillä johtuu uteliaista ihmisistä. Vasemmalla Donauinsel. Siellä pidetään Itävallan suurin ilmainen Open Air tapahtuma huomisesta lähtien, 13 esiintymislavaa. Toivotaan, ettei tule enempää vettä.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Lisää neuvoja terapeutilta

Viime viikolla vyöhyketerapeutti antoi lisää neuvoja. Pyysi minua välttämään myös kaikkia vehnätuotteita sekä perunoita kuten myös munakoisoa ja linssejä. Siis maitotuotteiden ja tuoreiden vihannesten ja hedelmien lisäksi. Jotta en käytä kaikkea energiaa ruuansulatukseen ja jotta ruuansulatukseni alkaa antamaan minulle energiaa sen ryöstämisen sijaan. En nyt osaa selittää suomeksi paremmin. Ensin ajattelin, että eihän tuossa jää mitään enää sulateltavaksi, mutta kappas... vaikka olen välttänyt kyseisiä ruoka-aineta en ole nähnyt nälkää - enkä ole yllätys yllätys enää niin väsynyt kuin viime kuukausina. Kaikkein vaikeimmalta tuntuu "luopuminen" pastasta, munakoisosta ja linsseistä. Toisaalta tavoitteena on toisenlainen tunne omassa kropassa, toivottavasti kevyempi, virkeämpi ja aktiivisempi. Haluan muuttaa itseäni ja huolehtia itsestäni. Jännittävää tämä joka tapauksessa on.

Elonmerkkejä ja sadetta

Päivät, viikot kuluvat. Loppupinnistys koulussa on ohi (ihanaa, että tulee koululaisten loma, sanoo tämä äiti). Kaikki kokeet, testit ja esitelmät ovat takanapäin. Puolentoista viikon kulutua on edessä 10 viikon kesäloma. Teinin todistus on kaksijakoinen, kuopuksen mitä parhain. Hyvä niin. Syksyllä alkaa lukio. Lomasuunnitelmat on tehty. Nyt sais vain loma tulla ... ai vähän olen sen tarpeessa? Itse asiassa olen muutoksen tarpeessa. Tiedän, että tämän kesän loma ei tule olemaan rentoutumista varten - olen tosin kolme viikkoa lomalla, mutta ....yksittäisten viikkojen välissä on aina pari viikkoa duunia. Niin, kaipaan vaihtelua, uusia elämyksiä, uusia ihmisiä, aikaa lukea enemmän.

Viime viikonloppu kului lukemisen merkeissä. Siis Juhannus. Perjantaista lähtien on tullut vettä kuin saavista. Tonava ja muutkin joet Itävallassa tulvivat. Vielä torstaina oli 31 astetta lämmintä ja sitten lämpötilat romahtivat 10-15 asteen hujakoille. Tytär ja mies vilustuivat. Minä ja kuopus ollaan vielä terveinä (koputtelen samalla pääkoppaa). Käytin sateisen viikonlopun lukemiseen. Olin oikein päättänyt, etten istu koneella enkä siivoa tai tee muutakaan huushollissa - luen. Ja minähän luin. Sain vihdoinkin Kjell Westön romaanin "Missä kuljimme kerran" päätökseen. Pidin romaanista kovasti. Oli mielenkiintoista lukea historiallista romaania Helsingistä ja sen asukkaista. Tuli jopa hieman koti-ikävä syntymäkaupunkiin.

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Elämä auttaa

Helpottaa jo, sillä elämä auttaa ja rehellisyys itseään kohtaan. Onneksi on ollut torstaista lähtien vapaata - torstai oli pyhäpäivä ja perjantain olin jo kauan aikaa sitten merkannut vapaaksi. Minä olen suruni ja ensi häkellykseni kanssa jo sujut. Miehelleni isän kuolema on vaikea paikka.
Ja kuitenkin elämä jatkuu. Kävin lasten kanssa vaateostoksilla hautajaisia varten ja vaikka tuntuu oudolta sanoa tämä, niin se auttoi ja sitä jotenkin alkoi käsittämään, että näin se nyt vain on. Ja on hyvä näin.
Sain anonyymeja kommentteja viime kirjoitukseen, joissa kysyttiin, että oliko mieheni isä minulle läheinen ja tärkeä. Häkellyin hieman näistä kysymyksistä ja mietin, että mitä kysymyksillä ajetaan takaa? Jäivät vastaamatta, kun en ymmärtänyt, että mitä merkitystä sillä on anonyymille ;-)
Elämä auttaa, joten lähden nyt ulkoilemaan perheen kanssa.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Suru-uutinen

On useampaan kertaan käynyt mielessä kirjoittaa. Sitten on tapahtunut jotain muuta, enkä ole ehtinyt. Eilen. Tiistaina. Niin. Ei uutisiin kuolemasta totu koskaan. Ja vaikka kuinka on valmistellut itseään pitkään kuulemaan tietyn sanoman - ei sitä tajua ensi alkuun ollenkaan. Miehen isä kuoli eilen - yllättäen rutiinitarkastuksessa. Nukutuksessa. Kuolemaa osasimme odottaa johtuen syövästä, mutta ei näin. Myöhemmin. Vielä piti olla aikaa. Vastahan kuopus perjantaina puhui Opan kanssa puhelimessa. Itkimme eilen. Mies, lapset ja minä. Yön yli nukkuminen auttoi minua. Kannan surua sisälläni, kuin haurasta kukkaa. Pidän siitä huolta, hoivaan.

Maanantaina etsin runoa, sanoja surunvalitteluun eräälle ystävälle, joka oli muutamaa päivää aikaisemmin menettänyt läheisen. Löysin seuraavan pätkän. Jotenkin sanat koskettivat minua ja kirjoitin ne muistikirjaani ylös:

Kun sateenkaari haihtui
saapui albatrossi
ja kantoi minut kevyin siiveniskuin
kauas yli seitsemän meren.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Terapeutin neuvo

Tämän vuoden alusta lähtien olen sietänyt särkyä vasemmassa olkapäässä. Välillä vähemmän ja välillä enemmän. Välillä vain nukkuessa tai tiettyjä liikkeitä tehdessä. Ei mitään sietämätöntä kipua, mutta kuitenkin sellaista mikä aina muistuttaa olemassaolostaan. Ensin alkuun ajattelin, että olen tehnyt jonkin typerän liikkeen ja nyt olkapää on vähän revähtänyt tai jotain vastaavaa. Mutta kipu ei mennyt ohi. Aloin jo kuvittelemaan vaikka mitä. Huhtikuussa otin sitten itseäni vihdoinkin niskasta kiinni ja sovin ajan vyöhyketerapeutille tai paremminkin jalkavyöhykehierojalle. Olen nyt käynyt kaksi kertaa. On aina mielenkiintoista kuinka hieroja jalan vyöhykepisteitä painamalla löytää „ongelmakohtia“ kehosta. Minun ongelmani ei ole olkapää vaan ruuansulatus. Hieroja pyysi minua pitämään kolmen viikon „dieettiä“ – ei tuoreita hedelmiä eikä vihanneksia (korkeintaan aamupäivällä mikäli pakko), ei maitotuotteita korkeintaan feta-juustoa, ei tuoretta leipää. Kova paikka. Nyt on vihannekset ja marjat parhaimmillaan: tomaatit, mansikat, kirsikat jne. Ja rakastan juustoja… Olen nyt kuitenkin päättänyt pitää tiukasta linjasta kiinni. Josko tästä löytyisi apua? Tippuukko paino ehkä myös?

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Löpinää

Ilta-aurinko paistaa ikkunasta. Ginko-tee höyryää kupissa. Jokavuotinen "Schafskälte" eli miten tämän kääntäisi? Lammaskylmyys? on loppumassa. Joka vuosi kesäkuun alun tienoilla tulee tämä kylmä jakso. Viime viikon keskiviikkona lämpötila romahti 20 astetta ja alkoi satamaan vettä. Nyt ilma näyttää taasen kesäisemmältä. Itävallassa olevan maalaiskalenterin mukaan lampaita ei saa keriä ennen kuin tämä jokavuotinen kylmä jakso on ohi. Että näin.
Olen laiskotellut koko tämän päivän. En ole tehnyt lähes yhtään mitään. Ensin meidän piti lähteä golfkentälle harjoittelemaan, mutta miestäkään ei huvittanut. Joten olen ottanut rennosti ja lukenut. Työn alla on Kjell Westö'n "Missä kuljimme kerran" - olen koukussa.
Mies kokkasi, minä otin päiväunet. Tytär lähti kaverin luokse kylään. Kuopuskin nukkui päiväunet - kolme tuntia. Taisi eilinen vaellus painaa vielä jaloissa. Niin, siis eilen olimme tosi reippaita. Tapasimme sukulaisia ja teimme pienen vaelluksen. Ilma oli pilvinen ja kylmä. Onneksi meillä oli tarpeeksi vaatteita mukana ja liikkuessa ei ehtinyt palella. Oli ihan mukavaa ja vähän rasittavaakin ;-) Olimme liikenteessä lankoni ja tämän naisystävän kanssa. Maailmankatsomuksemme eivät ihan kohtaa - kuitenkin meillä on ihan hyvät välit. Joudun kuitenkin aika usein skarppaamaan, etten sano mitä sylki suuhun tuo. Perheriitaa en halua missään tapauksessa. Parempi pysyä puheenaiheitten kanssa turvallisilla vesillä.

tiistai 26. toukokuuta 2009

Helteitä, arkea, ja lomien suunnittelua

Minulta meinää hajota tämä kone käsiin. Grafiikkakortti vetelee viimeisiään ja Delliltä tilaamani uusi kortti ei ole vielä saapunut. Välillä kuvaruudusta näkee enemmän ja välillä vähemmän. Olen ollut hyvin säästeliäästi kotona koneella, jottei kokonaan pamahda. Siksi olen pitänyt taasen tästä bloggailusta (ja naamakirjastakin) taukoa - jälleen kerran. Olen viettänyt niin kutsuttua laatuaikaa reaalimaailmassa ;-)

Täällä Wienissä on ollut viime päivinä armoton helle, tänäänkin mittari näyttää varjossa +31° C.

Tytär loikoilee parvekkeella, poika lähti pelaamaan jalkapalloa. Minä vetäydyn ihan mielelläni ja kiltisti viileän asunnon suojaan. Iltasella voin taasen lähteä ulos. Ehkä terassille oluelle, mutta katsotaan nyt.

Pidin vapaita pois ja viime viikko menikin sitten taasen töitä ja ylitöitä tehdessä. Jotenkin työt eivät sillä vähene, että on työpaikalta poissa. Huomaan yhä enemmän ajattelevani tulevia lomia. Minulla on kesällä kolme viikkoa lomaa. Lapsilla on kymmenen viikkoa kesälomaa. Miehellä myös vain 3 viikkoa kesälomaa, joten voitte arvata, että sumplimista on ollut, jotta saadaan kesä "hoidettua". Yhteistä koko perheen lomaa on vain viikko, lähdemme Korsikaan. Päätös tehtiin tänään miehen kanssa aika spontaanisti. Mukavaa. Tiedossa on myös yksi viikko lomaa kahdestaan miehen kanssa golfaten. Olen täysi aloittelija, väliäkö sillä. Ihan mukavaa kuitenkin harrastaa yhdessä jotain. Tiedossa on myös kaksi viikonloppua Suomessa, mitä luultavimmin Helsingissä. Kiva käydä "kotona", tavata sukulaisia.

Nyt ramasee, taidan mennä kirjan kanssa pitämään tunnin siestaa ennen kuin pölynimuri kutsuu.



Hyvä lepopaikka viinitarhan kupeessa.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Vapaalla

Alkuviikosta tuli tunne, että tarvitsen muutaman päivän vapaata töistä ja muistakin vastuullisista tehtävistä. Juttelin pomoni kanssa ja hän hyväksyi, että keskiviikosta perjantaihin pidän vapaita pois. On tehnyt hyvää. Olen lähinnä järjestellyt omaa päätäni, hieman työpöytää ja asuntoa. Ikkunat päätin jättää pesemättä, kun on työmaa heti vieressä - ei kannata. Tulisin vain huonolle tuulelle, kun ikkunat olisivat muutaman päivän kuluttua uudestaan likaiset.
Olen myöskin hieman lukenut. Painotus todellakin sanan hieman kohdalla. Olen kova lukemaan ja nyt olen lukenut vain muutamia sivuja. Antanut itselleni aikaa sulattaa lukemaani. Luen tällä hetkellä kolmea kirjaa yhtäaikaa:

  • Sofi Oksanen "Puhdistus" (Finlandia Palkinto 2008)
  • Thich Nhat Hanh "Teachings on Love" - Buddhan oppeja rakkaudesta ( Nhat Hanh on buddhalainen munkki ja Zenin mestari)
  • Oriah Mountain Dreamer "Invitation"

Mielelläni olisin pitänyt tähän väliin muutaman viikon loman. Jos pitäisin nyt enemmän lomaa, ei minulla olisi kesällä enää lomaa. Joten yritän hyväksyä tosiasian, että tällä kertaa kolme päivää "lepoa" ovat tarpeeksi. Lepo on ihana olotila! Olen itsekseni juhlinut lepoani.

Tiistaina illalla tapasin ystävättäreni, kenen kanssa minulla on ollut konflikti ystävyydestä (blogikirjoitus muutaman viikon takaa, en jaksa linkata nyt). Saimme riitamme selvitettyä ja enkä aloita hänen kanssaan kuntosali-harrastusta. Ennen tapaamista tunsin solmun vatsassani. Päättäväisin mielin läksin kuitenkin tapaamiseen. Olin päättänyt olla rehellinen ja kertoa mikä meidän riidassa on liikuttanut minua ja mikä on elävää juuri sillä hetkellä. Olin hyvin keskittynyt, jotten vajoa tuomitsemaan häntä tai itseäni - yritin olla myötätuntoinen sekä häntä että itseäni kohtaan. Ja nyt kaikki on OK. Tuntuu hyvältä.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Mikä kutsu!

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olen ollut seminaarissa. Tänään seminaari aloitettiin lukemalla seuraava teksti. Tekstin on kirjoittanut Oriah Mountain Dreamer (kotisivu).
Tämä teksti jysähti. Laitan tänne talteen englanninkielisen version sekä internetistä löytämäni suomeksi käännettyn version:


The Invitation

It doesn’t interest me what you do for a living.
I want to know what you ache for
and if you dare to dream of meeting your heart’s longing.
*
It doesn’t interest me how old you are.
I want to know if you will risk looking like a fool
for love
for your dream
for the adventure of being alive.
*
It doesn’t interest me what planets are squaring your moon...
I want to know if you have touched the centre of your own sorrow
if you have been opened by life’s betrayals
or have become shrivelled and closed
from fear of further pain.
*
I want to know if you can sit with pain
mine or your own
without moving to hide it
or fade it
or fix it.
*
I want to know if you can be with joy
mine or your own
if you can dance with wildness
and let the ecstasy fill you to the tips of your fingers and toes
without cautioning us
to be careful
to be realistic
to remember the limitations of being human.
*
It doesn’t interest me if the story you are telling me
is true.
I want to know if you can
disappoint another
to be true to yourself.
If you can bear the accusation of betrayal
and not betray your own soul.
If you can be faithless
and therefore trustworthy.
*
I want to know if you can see Beauty
even when it is not pretty
every day.
And if you can source your own life
from its presence.
*
I want to know if you can live with failure
yours and mine
and still stand at the edge of the lake
and shout to the silver of the full moon,
“Yes.”
*
It doesn’t interest me
to know where you live or how much money you have.
I want to know if you can get up
after the night of grief and despair
weary and bruised to the bone
and do what needs to be done
to feed the children.
*
It doesn’t interest me who you know
or how you came to be here.
I want to know if you will stand
in the centre of the fire
with me
and not shrink back.
*
It doesn’t interest me where or what or with whom
you have studied.
I want to know what sustains you
from the inside
when all else falls away.
*
I want to know if you can be alone
with yourself
and if you truly like the company you keep
in the empty moments.
-------------------------
Suomenkielisen käännöksen löysin täältä:
KUTSU

Minua ei kiinnosta mitä teet elääksesi
minä haluan tietää mitä sinä kaipaat
ja uskallatko uneksia
ja kohdata sen mitä sydämessäsi kaipaat
*
Minua ei kiinnosta miten vanha olet
minä haluan tietää riskeeraatko itsesi hullun lailla
rakkaudelle
unelmillesi
sille seikkailulle että olet olemassa
*
Minua ei kiinnosta astrologiset kompositiosi
minä haluan tietää oletko kohdannut oman kärsimyksesi keskustan
oletko kasvanut ja avautunut petetyksi tulemisen kautta
ja mennyt eteenpäin
vai oletko sulkeutunut ja kääntynyt sisäänpäin
pelosta ja kivusta
*
Minä haluan tietää voitko kohdata tuskan
minun tai omasi
piilottamatta sitä
peittelemättä sitä
korjaamatta sitä
*
Minä haluan tietää osaatko kohdata ilon ja onnen
minun tai omasi
ja voitko tanssia villisti
ja antaa ekstaasin täyttää sinut sormenpäitä ja
varpaita myöten
varoittamatta meitä olemaan
varovaisia
realistisia
tai muistamaan ihmisenä olemisen rajoitukset
*
Minua ei kiinnosta onko se tarina jota kerrot totta
minä haluan tietää uskallatko tuottaa pettymyksen toiselle
olemalla tosi itsellesi
kestätkö ulkopuolelta tulevan syytteentai pettämisen
pettämättä omaa sieluasi, olemalla tosi itsellesi
*
Minä haluan tietää näetkö kauneuden
silloinkin kun se ei ole kaunista
joka päivä
ja voiko kauneus, rakkaus olla oman elämäsi pilari
*
Minä haluan tietää voitko kohdata elämässäsi puutteita
tai epäonnistumista
omaasi tai minun
ja silti seisoa järven rannalla täysikuun aikaan
ja huutaa "kyllä."
*
Minua ei kiinnosta missä sinä elät
ja paljonko sinulla on rahaa
minä haluan tietää jaksatko nousta ylös aamulla
tuskaisen, kärsimyksen yön jälkeen
väsyneenä
ja ruokkia lapsesi
*
Minua ei kiinnosta ketä sinä tunnet
tai miten sinä tulit tänne
minä haluan tietää seisotko tulen keskellä
kanssani
pelottomana
*
Minua ei kiinnosta, missä, mitä tai kenen kanssa
sinä olet opiskellut
minä haluan tietää mikä sinua kannattelee sisältä
kun kaikki muu hajoaa
*
Minä haluan tietää
voitko olla yksin itsesi kanssa
rakastaa itseäsi niinä tyhjinä vaikeina yksinäisyyden
hetkinä

Elonmerkki

Olen viettänyt intensiivisen viikonlopun seminaarin merkeissä. Kun tunti sitten tulin kotiin oli koti tyhjänä. Huomasin, että se teki minulle hyvää. Kastelin kukat ja yrtit parvekkella. Nautin pyöräilyn jälkeen parvekkeen varjosta. Ulkona 27° C astetta. Korkkasin olutpullon ja hengähdin. Olen kiitollinen itselleni valitsemastani tiestä. Olen onnellinen, että olin seminaarissa. Opin taasen niin paljon uutta. Ei voi olla empaattinen, jos itse tarvitsee empatiaa. Tietenkin sitä voi yrittää, yleensä toinen ihminen kyllä huomaa, jos empatia ei tule sydämesta, jos toinen ei ole läsnä. Olen viime viikkoina tarvinnut paljon empatiaa - WAU ja nyt pikkuhiljaa alkaa helpottamaan. Juhhuu, tätä on syytä juhlia. Tunnen kehossani helpotuksen tunteen.

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Lomalla

Bloginpitäjä on päättänyt viettää enemmän aikaa reaalimaailmassa ja pitää siten lomaa virtuaalimaailmasta.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Ravintola Saigon


Olin viime torstaina illallisella ravintola Saigonissa. Söin paistettuja nuudeleita vihanneksien kera. Annos oli aivan ihanan näköinen kukinnon kanssa. Annos oli oikeasti todella herkullisen näköinen ja makuinen ;-). Tosi ystävällinen palvelu.

Sitä sun tätä

Viikonloppu on alkanut mukavan rennosti. Viime päivät ovat olleet työntäyteisiä ja eilinen vanhempainilta veti viimeisetkin mehut minusta. Nukuin kuin karhu viime yön. Aamulla heräsin miehen kanssa aikaisin hoitamaan asioita. Huomenna on esikoisen syntymäpäivä. Vihdoinkin teini eli thirteen. Kuopuksen kanssa kävimme vielä tänään ostamassa viimeiset lahjat. Kirjoja ja taiteilijan tarvikkeita. Tytär on kova maalaamaan ja piirtämään.

Iltapäivällä pidin kunnon siestan eli kolmen tunnin päiväunet. Yleensä otan pikanokoset, noin vartin pituiset. Tänään kuitenkin nuo kolme tuntia olivat tarpeen. Herättyäni tunsin itseni pitkästä aikaa pirteäksi. Ei muuta kuin kakun paistoon. Meidän perheen perinne syntymäpäivien suhteen on Sacher-kakku. Muutaman kerran olen tehnyt täytekakun. Ja aina on tullut toivomus, että teethän taas sacherin ensi kerralla. Enää en mieti vaihtoehtoja - tehdään sitä mikä on todettu parhaaksi.

Nyt illalla on tiedossa vielä elokuviin meno. Tänään menemme katsomaan itävaltalaisen elokuvan "Contact High", on kuulemma samantyyppinen kuin "Fear and Loathing in Las Vegas" (mm. Johnny Depp pääosassa). Saa nähdä, traileri ainakin tuntui ihan hulvattomalta.





Torstaina join elämäni ensimmäisen Cosmopolitan-cocktailin. Oli todella ihanan makuinen.