sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Lazy Sunday

Lähes koko päivän on taas satanut ja minä olen laiskotellut. Eilen tulikin oltua pitkästä aikaa todella aktiivinen. Kauan suunniteltu picknick Praterin puistossa saatiin pidettyä - huonoista säänennusteista huolimatta. Kerran olimme jo siirtäneet huonon ilman vuoksi. Meitä oli epävakaan sään takia eilenkin vain 8 henkilöä, kuitenkin olen tyytyväinen että saimme tapahtuman pidettyä. Tytär oli mukana ja illalla lähdin hänen kanssaan vielä ilmaiseen vapaailmakonserttiin katsomaan itävaltalaisia poptähtiä ja muutamaa kansainvälistä tähteä - esim. irlantilaista bändiä Snow Patrol (mulle vain tuttu Grey's Anatomyn alkumusasta, tytär hoilasi puolet lauluista mukana).


Kotiin tulimme yhden aikaan yöllä. Ja minun sisäinen kelloni herätteli minua heti kuuden jälkeen, joten tänään on ollut laiskottelupäivä. Päässäni teen jo listoja tulevaa viikkoa varten. Perjantaina alkavat lomat ja lennän lapset Suomeen lomalle. Eliedessä on mun "lempipuuhaa" eli pakkaamista. Tämän illan laiskottelen vielä.


Snow Patrol Ö3-lavalla.

Itävaltalainen Christina Stürmer, muutaman vuoden takainen Itävallan Idolsin kakkonen ja nykyään supertähti saksankielisessä Euroopassa. Tytär on fanittant 8v:stä lähtien. Kuva videoseinältä, sillä me oltiin aika kaukana takana noin 40 tuhannen ihmisen joukossa.

Sieltä kaukaa takaa zoomailin lavalle:

perjantai 26. kesäkuuta 2009

20 asiaa lapsuudesta

Tässä on 20 sanaa.
Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia,
asioita tai tunnelmia kyseisestä sanasta tulee mieleen.


Nappasin tämän idean Asetelma-blogista .

Kampa:
Elviskampa farkkuhaalareiden sivutaskussa.
Lintu:
"Hullu" tikka mökillä! Naputti aina innoissaan sähköpylvään metallilaattaa.
Meri:
Kotikaupungin Helsingin rannat, Suomenlinnan kalliot. Risteilyt Ruotsin laivalla (oli niin fiiniä) ja matkat Finnjetillä Saksaan.
Kitara:
Kitarasta tulee mieleen isä. Niin kauan kuin muistan on isä aina säestänyt kitaralla laulua.
Kello:
Herätyskello tulee mieleen. Minun herätyskello soitti aina aikaisin, koska minulla oli pisin koulumatka.
Oksentaminen:
En muista lapsuudesta, nuoruudesta kylläkin. Ensimmäiset yritykset olla aikuinen… vieläkin puistattaa.
Mummo:
Muistelen isomummua ja mummoa kunnioituksella ja rakkaudella, toinen mummoni elää vielä. Muistan lapsuudesta perinteet mitkä liittyivät mummolassa käyntiin. Keittiön kaapin, missä lapsille makeisia jugurttipurkissa odottamassa. Tai jo kuolleen mummon mielipide, että lasten suu pitää saada makeaksi, esim. mansikoilla ja kermavaahdolla. Tai, että uusi väritelevisio oli pian muutaman kerran katsomisen jälkeen sivupöytänä pöytäliinan kera, kun sieltä tulee aina vain samaa ohjelmaa (huom. 80-luvulla)
Kirja:
Vanhemmilla paljon kirjoja. Minä olin aktiivinen kirjastossa kävijä ja pian koukussa lukemiseen.
Pipo:
Laitettiin päähän kun lähdettiin kotoa ja otettiin kulman taakse ehdittyämme pois päästä. Ei ollut muodissa pitää pipoa päässä. Onneksi nykyään on toisin.
Matematiikka:
Yksi lempiaineistani koulussa.
Metsä:
Tärkeä osa minun lapsuuttani ja edelleenkin. Kesät metsämökilla olivat ihana paikka kasvaa ja nauttia vapaudesta. Leikimme siskon kanssa mielikuvitustalossa esim. kahden kerroksen väkeä (englantilainen tv-sarja 80-luvulla...) Rakastan metsässä samoilua, sieniretkiä edelleen.
Ukkonen:
Kun mökillä tuli oikein kunnon ukkonen mentiin autoon istumaan. Edelleen olen hyvin varovainen ukkosilmalla.
Hiukset:
Vaaleat, ohuet ja suorat. Lähes aina poikamaisesti lyhyeksi leikattuna. Muistaakseni tämä oli äidistäni helppohoitoisempaa. Kolmekymppisenä kasvatin pitkät hiukset. Nyt taas lyhyet hiukset – on helpompaa ;-)
Veli:
Kasvoin esikoisen rooliin. Myöhemmin sain tietää, että kaksi vuotta ennen minun syntymääni vanhempani olivat menettäneet poikavauvan. Minulle tärkeä tieto, etten olekaan esikoinen – tämä „kunnia“ kuuluu toiselle henkilölle.
Ikkuna:
Talvella ikkunoita pidetään kiinni, ettei lämpö pääse karkaamaan.
Kalenteri:
Taskukalenteri keittiössä, taskussa laskuja ja muita tärkeitä papereita.
Puuro:
Lapsuudesta isältä opittu asia syödä puuroa. Monivilja-, ruis- ja kaurapuuroa lähinnä. Muutaman kerran tattaripuuroa.
Nenäliina:
En kovin usein tarvinnut.
Kynsilakka:
Hienot naiset käyttivät kynsilakkaa.
Taulu:
Meillä ei ollut tauluja.

Tätä listaa oli muuten todella kiva tehdä. Mukavaa piipahtaa omassa lapsuudessa.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Sunken City


Tonava tulvii. Tässä muutamia kuvia tältä päivältä. Wienissä ei kuitenkaan mitään hätää verrattuna vuoden 2002 tulvaan.
Ironista, mutta totta. Huvittelumailia Donauinsel-alueella kutsutaan nimella Sunken City.


" Uusi " Tonava tulvii.

Oikea Tonava pysyy uomissaan Wienissä.


Donaukanal Wienin keskustassa, vielä mahtuu sillan ali.


Tässä vielä lyhyt videonpätkä. Likainen vesi virtaa nopeaa vauhtia. Melu ympärillä johtuu uteliaista ihmisistä. Vasemmalla Donauinsel. Siellä pidetään Itävallan suurin ilmainen Open Air tapahtuma huomisesta lähtien, 13 esiintymislavaa. Toivotaan, ettei tule enempää vettä.

video

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Lisää neuvoja terapeutilta

Viime viikolla vyöhyketerapeutti antoi lisää neuvoja. Pyysi minua välttämään myös kaikkia vehnätuotteita sekä perunoita kuten myös munakoisoa ja linssejä. Siis maitotuotteiden ja tuoreiden vihannesten ja hedelmien lisäksi. Jotta en käytä kaikkea energiaa ruuansulatukseen ja jotta ruuansulatukseni alkaa antamaan minulle energiaa sen ryöstämisen sijaan. En nyt osaa selittää suomeksi paremmin. Ensin ajattelin, että eihän tuossa jää mitään enää sulateltavaksi, mutta kappas... vaikka olen välttänyt kyseisiä ruoka-aineta en ole nähnyt nälkää - enkä ole yllätys yllätys enää niin väsynyt kuin viime kuukausina. Kaikkein vaikeimmalta tuntuu "luopuminen" pastasta, munakoisosta ja linsseistä. Toisaalta tavoitteena on toisenlainen tunne omassa kropassa, toivottavasti kevyempi, virkeämpi ja aktiivisempi. Haluan muuttaa itseäni ja huolehtia itsestäni. Jännittävää tämä joka tapauksessa on.

Elonmerkkejä ja sadetta

Päivät, viikot kuluvat. Loppupinnistys koulussa on ohi (ihanaa, että tulee koululaisten loma, sanoo tämä äiti). Kaikki kokeet, testit ja esitelmät ovat takanapäin. Puolentoista viikon kulutua on edessä 10 viikon kesäloma. Teinin todistus on kaksijakoinen, kuopuksen mitä parhain. Hyvä niin. Syksyllä alkaa lukio. Lomasuunnitelmat on tehty. Nyt sais vain loma tulla ... ai vähän olen sen tarpeessa? Itse asiassa olen muutoksen tarpeessa. Tiedän, että tämän kesän loma ei tule olemaan rentoutumista varten - olen tosin kolme viikkoa lomalla, mutta ....yksittäisten viikkojen välissä on aina pari viikkoa duunia. Niin, kaipaan vaihtelua, uusia elämyksiä, uusia ihmisiä, aikaa lukea enemmän.

Viime viikonloppu kului lukemisen merkeissä. Siis Juhannus. Perjantaista lähtien on tullut vettä kuin saavista. Tonava ja muutkin joet Itävallassa tulvivat. Vielä torstaina oli 31 astetta lämmintä ja sitten lämpötilat romahtivat 10-15 asteen hujakoille. Tytär ja mies vilustuivat. Minä ja kuopus ollaan vielä terveinä (koputtelen samalla pääkoppaa). Käytin sateisen viikonlopun lukemiseen. Olin oikein päättänyt, etten istu koneella enkä siivoa tai tee muutakaan huushollissa - luen. Ja minähän luin. Sain vihdoinkin Kjell Westön romaanin "Missä kuljimme kerran" päätökseen. Pidin romaanista kovasti. Oli mielenkiintoista lukea historiallista romaania Helsingistä ja sen asukkaista. Tuli jopa hieman koti-ikävä syntymäkaupunkiin.

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Elämä auttaa

Helpottaa jo, sillä elämä auttaa ja rehellisyys itseään kohtaan. Onneksi on ollut torstaista lähtien vapaata - torstai oli pyhäpäivä ja perjantain olin jo kauan aikaa sitten merkannut vapaaksi. Minä olen suruni ja ensi häkellykseni kanssa jo sujut. Miehelleni isän kuolema on vaikea paikka.
Ja kuitenkin elämä jatkuu. Kävin lasten kanssa vaateostoksilla hautajaisia varten ja vaikka tuntuu oudolta sanoa tämä, niin se auttoi ja sitä jotenkin alkoi käsittämään, että näin se nyt vain on. Ja on hyvä näin.
Sain anonyymeja kommentteja viime kirjoitukseen, joissa kysyttiin, että oliko mieheni isä minulle läheinen ja tärkeä. Häkellyin hieman näistä kysymyksistä ja mietin, että mitä kysymyksillä ajetaan takaa? Jäivät vastaamatta, kun en ymmärtänyt, että mitä merkitystä sillä on anonyymille ;-)
Elämä auttaa, joten lähden nyt ulkoilemaan perheen kanssa.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Suru-uutinen

On useampaan kertaan käynyt mielessä kirjoittaa. Sitten on tapahtunut jotain muuta, enkä ole ehtinyt. Eilen. Tiistaina. Niin. Ei uutisiin kuolemasta totu koskaan. Ja vaikka kuinka on valmistellut itseään pitkään kuulemaan tietyn sanoman - ei sitä tajua ensi alkuun ollenkaan. Miehen isä kuoli eilen - yllättäen rutiinitarkastuksessa. Nukutuksessa. Kuolemaa osasimme odottaa johtuen syövästä, mutta ei näin. Myöhemmin. Vielä piti olla aikaa. Vastahan kuopus perjantaina puhui Opan kanssa puhelimessa. Itkimme eilen. Mies, lapset ja minä. Yön yli nukkuminen auttoi minua. Kannan surua sisälläni, kuin haurasta kukkaa. Pidän siitä huolta, hoivaan.

Maanantaina etsin runoa, sanoja surunvalitteluun eräälle ystävälle, joka oli muutamaa päivää aikaisemmin menettänyt läheisen. Löysin seuraavan pätkän. Jotenkin sanat koskettivat minua ja kirjoitin ne muistikirjaani ylös:

Kun sateenkaari haihtui
saapui albatrossi
ja kantoi minut kevyin siiveniskuin
kauas yli seitsemän meren.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Terapeutin neuvo

Tämän vuoden alusta lähtien olen sietänyt särkyä vasemmassa olkapäässä. Välillä vähemmän ja välillä enemmän. Välillä vain nukkuessa tai tiettyjä liikkeitä tehdessä. Ei mitään sietämätöntä kipua, mutta kuitenkin sellaista mikä aina muistuttaa olemassaolostaan. Ensin alkuun ajattelin, että olen tehnyt jonkin typerän liikkeen ja nyt olkapää on vähän revähtänyt tai jotain vastaavaa. Mutta kipu ei mennyt ohi. Aloin jo kuvittelemaan vaikka mitä. Huhtikuussa otin sitten itseäni vihdoinkin niskasta kiinni ja sovin ajan vyöhyketerapeutille tai paremminkin jalkavyöhykehierojalle. Olen nyt käynyt kaksi kertaa. On aina mielenkiintoista kuinka hieroja jalan vyöhykepisteitä painamalla löytää „ongelmakohtia“ kehosta. Minun ongelmani ei ole olkapää vaan ruuansulatus. Hieroja pyysi minua pitämään kolmen viikon „dieettiä“ – ei tuoreita hedelmiä eikä vihanneksia (korkeintaan aamupäivällä mikäli pakko), ei maitotuotteita korkeintaan feta-juustoa, ei tuoretta leipää. Kova paikka. Nyt on vihannekset ja marjat parhaimmillaan: tomaatit, mansikat, kirsikat jne. Ja rakastan juustoja… Olen nyt kuitenkin päättänyt pitää tiukasta linjasta kiinni. Josko tästä löytyisi apua? Tippuukko paino ehkä myös?

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Löpinää

Ilta-aurinko paistaa ikkunasta. Ginko-tee höyryää kupissa. Jokavuotinen "Schafskälte" eli miten tämän kääntäisi? Lammaskylmyys? on loppumassa. Joka vuosi kesäkuun alun tienoilla tulee tämä kylmä jakso. Viime viikon keskiviikkona lämpötila romahti 20 astetta ja alkoi satamaan vettä. Nyt ilma näyttää taasen kesäisemmältä. Itävallassa olevan maalaiskalenterin mukaan lampaita ei saa keriä ennen kuin tämä jokavuotinen kylmä jakso on ohi. Että näin.
Olen laiskotellut koko tämän päivän. En ole tehnyt lähes yhtään mitään. Ensin meidän piti lähteä golfkentälle harjoittelemaan, mutta miestäkään ei huvittanut. Joten olen ottanut rennosti ja lukenut. Työn alla on Kjell Westö'n "Missä kuljimme kerran" - olen koukussa.
Mies kokkasi, minä otin päiväunet. Tytär lähti kaverin luokse kylään. Kuopuskin nukkui päiväunet - kolme tuntia. Taisi eilinen vaellus painaa vielä jaloissa. Niin, siis eilen olimme tosi reippaita. Tapasimme sukulaisia ja teimme pienen vaelluksen. Ilma oli pilvinen ja kylmä. Onneksi meillä oli tarpeeksi vaatteita mukana ja liikkuessa ei ehtinyt palella. Oli ihan mukavaa ja vähän rasittavaakin ;-) Olimme liikenteessä lankoni ja tämän naisystävän kanssa. Maailmankatsomuksemme eivät ihan kohtaa - kuitenkin meillä on ihan hyvät välit. Joudun kuitenkin aika usein skarppaamaan, etten sano mitä sylki suuhun tuo. Perheriitaa en halua missään tapauksessa. Parempi pysyä puheenaiheitten kanssa turvallisilla vesillä.