keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
Terapeutin neuvo
Tämän vuoden alusta lähtien olen sietänyt särkyä vasemmassa olkapäässä. Välillä vähemmän ja välillä enemmän. Välillä vain nukkuessa tai tiettyjä liikkeitä tehdessä. Ei mitään sietämätöntä kipua, mutta kuitenkin sellaista mikä aina muistuttaa olemassaolostaan. Ensin alkuun ajattelin, että olen tehnyt jonkin typerän liikkeen ja nyt olkapää on vähän revähtänyt tai jotain vastaavaa. Mutta kipu ei mennyt ohi. Aloin jo kuvittelemaan vaikka mitä. Huhtikuussa otin sitten itseäni vihdoinkin niskasta kiinni ja sovin ajan vyöhyketerapeutille tai paremminkin jalkavyöhykehierojalle. Olen nyt käynyt kaksi kertaa. On aina mielenkiintoista kuinka hieroja jalan vyöhykepisteitä painamalla löytää „ongelmakohtia“ kehosta. Minun ongelmani ei ole olkapää vaan ruuansulatus. Hieroja pyysi minua pitämään kolmen viikon „dieettiä“ – ei tuoreita hedelmiä eikä vihanneksia (korkeintaan aamupäivällä mikäli pakko), ei maitotuotteita korkeintaan feta-juustoa, ei tuoretta leipää. Kova paikka. Nyt on vihannekset ja marjat parhaimmillaan: tomaatit, mansikat, kirsikat jne. Ja rakastan juustoja… Olen nyt kuitenkin päättänyt pitää tiukasta linjasta kiinni. Josko tästä löytyisi apua? Tippuukko paino ehkä myös?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti