sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Nukkumisen maailmanennätys

Tänä viikonloppuna on tullut kokeiltua nukkumisen maailmanennätystä. Kuten viime postauksessa kerroin, olen ollut armottoman väsynyt. Sellaista oikeaa taakka-väsymystä. Mutta onneksi sitä väsymystä voi nukkua pois. Olen mennyt aikaisin nukkumaan ja olen nukkunut putkeen 8-10 tuntia. Ottanut kahdetkin päiväunet ja muutenkin lököillyt paljon. Ja käynyt ulkona. Kävelemässä. Haistelemassa ilmaa. Kuvaamassa. Kokeilemassa kepilla jäätä. Ja kuinka ihanalta tuntuukaan kun sekä mieli että kroppa kiittävät ;-)
Viime viikko oli raskas töissä. Se handshake-ohjelma on laitettu jäihin - liian moni (ja "väärä") halusi lähteä. Vahinko on kuitenkin jo päässyt tapahtumaan.
Minua pyydettiin mukaan työryhmään kehittämään koko osaston yhteistyötä (nk. teambuilding), koska motivaatio on nollassa. Olen yleensä aina valmis näihin tehtäviin ja minulla on paljon ideoita ja osaamista. Nyt sanoin ei. Koska puitteet eivät sovi. Teambuilding-projektia olisi pitänyt tehdä oman työn ohessa, ilman mitään lisätienestiä tai vapautusta muista tehtävistä. Päätin kuunnella omaa kroppaa ja sanoin ei.  Kun ei jaksa, niin ei jaksa. Ihan hyvällä mielellä kuitenkin, itseasiassa olin aika ylpeä itsestäni.
Kyllä tämä tästä. Ensi viikonloppuna tiedossa jälleen Workshop, mitä odotan jo innolla. Ja ensi kuun alussa on tiedossa viikonloppuloma Berliinissä mukavassa seurassa. Yes.
kevättä ilmassa

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

loksahduksia

Kun asioita tarpeeksi pyörittelee omassa päässä ja kun ajankohdan ollessa valmis puhuu asioista muiden kanssa, alkavat palat loksahtelemaan paikoilleen. Pikkuhiljaa alkaa aurinko paistamaan risukasaankin.
Olen ollut armottoman väsynyt ja ahdistunutkin tilaanteestani työpaikalla. Olen tietoisesti hillinnyt itseäni tekemästä liian nopeita ratkaisuja. Tiistaina minulla oli mahdollisuus kertoa treenajakoulutuksen peergroup-tapaamisessa tilanteestani. Ei neuvoja, ei sympatiaa - vain neljä muuta naista, jotka olivat valmiita kuuntelemaan, olemalla joko sanallisesti tai vain olemassaolollaan empaattisia ja läsnä. On ihanan vapauttavaa, kun voi kertoa pelkäämättä. Pelkäämättä sitä, että syyllistetään ratkaisuista. Tai pelkäämättä, että alkaa syyttämään itseään. Kun tietää, että kun kerron tässä porukassa ne pystyvät kantamaan tilanteen. Ja samoin on ihanan vapauttavaa, kun pystyy toisten kertoessa omia juttujaan kantamaan/kestämään tuskan ja ilon, olemalla läsnä. Niin ja nyt juhlin ihan itsekseni, että palat taas loksahtavat paikoilleen - tai että antavat osviittaa siihen suuntaan, että loksahtavat ;-)

torstai 10. helmikuuta 2011

Kuulumisia

Olen järjestellyt ajatuksia päässäni työn suhteen. Ja ahdistunut ja säikähtänyt olo alkaa väistymään. Paine on suuri työpaikalla, mutta pysyn nyt toistaiseksi vielä siellä. Pelaan avoimin kortein, eli olen kertonut kollegoilleni ja uudelle pomolleni, että minua viehättävät uudet tuulet ;-) En halua kuitenkaan hätäillä. Halusin aikaa miettiäkseni mitää teen ja vaikka viime viikolla uutiset olivat shokki, palaan siihen, mitä minä tarvitsen.

Viikko on kulunut nopeasti. Töitä, kodin siivousta. Ai niin, mun siivoja ilmoitti viimeksi lapulla pöydällä, ettei tule enää (vaikka aamulla olimme vielä sopineet seuraavan siivouskerran). Elokuvissa siipan kanssa. Kirjojen lukemista, pohdintaa. Ja varaosien metsästystä tiskikonetta varten....
Eilen kävin illalla näyttelyssä ihastelemassa näyttelyä "Der Blaue Reiter" Albertinassa täällä Wienissä. Olen aina pitänyt expressionistisesta taiteesta. Tulin näyttelystä hyvälle mielelle. Ja meillä oli siipan kanssa mielenkiintoinen keskustelu modernista taiteesta ja sen vaikutuksesta yhteiskuntaan.... jälkeenpäin nakkikioskilla makkaraa syödessä ja olutta hörppiessä;-)

Tänään on ladies night, eli tapaan pitkäaikaisimman ystävättäreni täällä Wienissä. Tapasimme ensimmäistä kertaa 22 vuotta sitten. Hän merkitsee minulle todella paljon. Hänen kanssaan voin puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. Fabulous!

Huomenna menemme siipan ja ystäväpariskunnan kanssa kuuntelemaan aitoa "Wieniläis" (kaikkine naapurimaiden vaikutteineen)-musiikkia. Odotan jo innolla. Tunnelma on varmasti kevyt ja viini virtaa ;-)

Tässä video eräästä esiintymisestä, raskaan rokin ohella pidän myös tällaisesta musiikista.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Life is ...

what happens while making other plans. JÄLLEEN KERRAN. Olin suunnitellut tästä keväästä rauhallisen, mutta toisin käy. On kyse työpaikastani. Olemme kahdeksan hengen tiimi isossa firmassa ja hommia riittää. Fuusion jälkeen vauhti on vain kiihtynyt ja fiilis koko lafkassa on kafkamainen. Fuusion myötä työntekijöiden määrä viisinkertaistui. Nyt meitä on 10 000. Ja pienemmän ja isomman firman eri kulttuurit! Nyt tietenkin isomman firman kulttuurista on tulossa valtakulttuuri ja jahkailen tilanteen kanssa. Se kultturi, mikä aikoinaan viehättikin on jäämässä jalkoihin. Jäädäkö vai lähteä?
Mutta pomo ja yksi kolleega ehtivät ensin. He lopettavat jo helmikuun lopulla. Kahdeksan hengen sijaan meitä on sitten 6. Sama työ pienemmällä porukalla. Shokki istuu syvällä. Tekninen puoli on hoidettavissa, mutta miten voimme paikata 18 vuoden kokemuksen? Mutta ymmärrän, mietinhän itsekin, että lähdenkö. Nyt sitten mietin, että voinko minä lähteä. Töissä on tarjolla erikoismaksuja,  mikäli ottaa lopputilin maaliskuun viimeiseen mennessä (niin kutsuttuja handshake-tarjouksia). Ihmettelen, että niitä tarjotaan kaikille. Kuka ne duunit sitten tekee, kun  hommien oppimiseen, prosessien suhtkoht ymmärtämiseen menee 6-12 kuukautta riippuen jokaisen oppimistaidoista ja samalla tulee uusia järjestelmiä koko aika kehiin?
Jotenkin on ihan kummallinen olo? Mitä merkitystä, arvoa tällä työllä on, jos kaikki voivat vain lähteä? Miksei ketään johtoryhmään kuuluvaa kiinnosta, miten palvelun ja huollon käy? Tämä on ehkä se, mikä minua eniten rassaa... Minulle tietty lojaalisuus on tärkeä arvo, mutta jossakin menee myös raja - jokaisen henkilökohtainen raja.
Miehellä periaatteessa samanlainen tilanne. Fuusion myötä hänenkin työmääränsä on kasvanut ja samaan aikaan vihjaillaan, tarjotaan golden handshake'a (siis paljon parempaa kuin yllä mainitut tavalliset). Ei mene minulla jakoon. Ihmettelen ylimmän johdon touhua. Ja kuitenkin olemme markkinoiden ykkönen. Tai siis onhan tämä ihan selvä asia. Menoja pitää vähentää ja henkilöstö on kallein kohta, joten tässä säästetään (maksakoon mitä vain ;-)).

Eli tämä duunijuttu pyörii päässä. Otan kuitenkin itselleni aikaa ja yritän selvittää, mitä ajatukseni yrittävät minulle sanoa. Mikä oikeasti on minulle tärkeätä.

On lauantai-aamu. Olen ollut kello puoli kuudesta hereillä. Ulkona tuuli paiskaa ikkunaan. Lapset lensivät eilen illalla hiihtolomaviikoksi Suomeen. Olivat hyvällä tuulella - ihanaa.

Ja kuten aina - kyllä tämä tästä.