sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Bad Painting - Good Art

Olin eilen katsomassa näyttelyn Bad Painting - Good Art MuMoK:issa. Näyttelyssä sain ihanasti pään vapaaksi. Jotkut kuvat olivat mielestäni yksinkertaisesti huonoja. Toisista kuvista loisti taiteilijan anarkia - vapautuslyönti maalaamalla. Nämä taulut saivat minut hyvälle tuulelle.

Minulle uusi löytö oli Francis Picabia sekä Julian Schnabel. Kummallakin on oma tyylinsä. He rikkovat rajoja ja maalaavat vaikuttavia kuvia.

Tässä Picabian maalaus Ganga vuodelta 1927. Se kuuluu sarjaan "Transparences", jossa Picabia on yhdistänyt monia kuvataidehistorian kuuluisia maalauksia.


Julian Schnabel taasen rikkoo rajoja yhdistämällä eri tyylejä. Tässä hänen maalauksensa "Painting Without Mercy" - taulu on täynnä rikkottuja lautasia. Erikoinen ja hätkähdyttävä.



Klikkaamalla kuvaa näet kuvan paremmin.

Ajatuksia

Viime viikko oli kiirettä ja ajatuksia täynnä. Alkuviikosta puuhailin lasten kanssa kunnes keskiviikkona lapset lensivät edeltä Suomeen. Lasten lähtö laittoi minut taasen mietteliääksi. En voi sille mitään, mutta tunnen olevani huono äiti, kun lähetän lapset pois. Toisaalta työelämässä olevana en halua, että he viettävät koko lomaa kotona telkkaria katsoen. Ja minkäs teen, kun ei ole sukulaisia lähellä - joten lapset lensivät Suomeen. Ja hyvinhän heillä siellä vanhempieni luona menee. Sääkin on mitä parhain. Alkuviikosta jopa huomattavasti parempi kuin täällä. Tänään sitten onkin taasen ollut kuuma.
Viime viikolla huomasin, että erääseen tuttuun on yhteys yksinkertaisesti katkennut. Ystävyys on ollut pitempään jo väkinäistä ja nyt vihdoin viime viikolla tajusin, että on aika antaa meidän kummankin osapuolen jatkaa loppuelämää omiin suuntiimme. Olen ajatellut tätä ystävyyssuhdetta pitkään. Ja nyt olen tavallaan helpottunut. Pidän muistoissa mukavat ajat ja pikkuhiljaa karistan eron haikeuden harteiltani. On aika saada pääkoppa vapaaksi muita juttuja varten.
Viimeinen työviikko ennen kahden viikon lomaa alkaa huomenna. Olen tänään tarkoituksella vain ottanut rennosti (vihdoinkin sain luettua Zafonin romaanin loppuun). Kerännyt voimia ensi viikkoa varten. Kyllä se tästä.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Pikainen päivitys


On pitänyt vapaa-ajan kiirettä. En ole siis ehtinyt istumaan koneella kotona ollessani. Ihan hyvä sinänsä. Loput "vapaat" päivät vietin työssä käyden ja miehen kanssa oleillen - lähinna ulkoillen. Mukavaa.
Tänään lapset tulivat takaisin kolmen viikon leiriltä. Jännitin etukäteen, että mitenkä heillä oli mennyt. Kuopus ryntäsi suoraan bussista minun halaukseen ja jälleennäkemisen kyyneleet saivat minut herkäksi. Esikoinen oli todella cool, hyvästeli joka suuntaan kavereitaan ja sitten tuli moikkaamaan meitä vanhempia. Kuopuksella oli jo selvästi koti-ikävä ja esikoinen olisi voinut olla vielä viikon pitempään omien sanojensa mukaan. Kivaa, hyvä näin. Ehkä tämä on vaihtoehto myös seuraavalle kesälle.
Pyykkiä ei onnekseni ollutkaan niin paljoa kuin olin pelännyt. Kaksi koneelllista. Kummankin laukuissa yli puolet vaatteista tuli puhtaina takaisin. En pidä pakkaamisesta ja kun lasten seuraava lähtö on jo tulevana keskiviikkona on ihanaa kun ei ole pyykkirumbaa pyöritettävänä.
Pyykit on pesty ja kuivuvat jo telineellä.
Keskiviikkoon saakka mennään lasten ehdoilla. Sitten lapset lähtevät edeltä Suomeen. Voi olla, että seuraava päivitys tulee vasta keskiviikon jälkeen.

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Sex And The City


Tänään päätin spontaanisti mennä elokuviin suoraan töistä. Kävin katsomassa elokuvan Sex and the City. Viihdettä koko rahan edestä. En kerro leffan juonta. Taattua kamaa ja huulen heittoa, niin kuin sarjassakin. Tietty elokuvan naissankarit ovat nyt 10 vuotta vanhempia kuin sarjan alussa: kiloja kerääntyy, arki on viedä mukanaan ja näköjään NYC:in naisetkin tarvitsevat lukulaseja tiettyyn ikään saapuessaan ;-). Näiden naisten elämää voisin seurata ihan hyvin ainakin vielä muutaman tuotantokauden. Mulle SATC on aina ollut sellainen oma tuokio (mies ei ole koskaan suostunut katsomaan) - mun telkkari-ilta. Vaikka olenkin päähenkilöiden täysi vastakohta, on sarjan huumori aina miellyttänyt minua: itseironia ja suorat (aika usein härskit) puheet. Muodista, kengistä minulla ei ole aavistustakaan. No tuon sarjan kautta sain "tietoa" siitäkin maailmasta. Leffa on MUST kaikille SATC-faneille.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Ukkonen tulee

Eilen vihdoinkin saapui kauan odotettu ukkonen ja sen mukana ainakin hetkeksi viileämpää ilmaa. Laittaessani ikkunoita kiinni ennen ukkoskuuroa oli näky seuraavanlainen:



Aika uhkaavan näköistä. Kuten kuvasta saattaa arvata oli myräkkä aikamoista. Tänään lämpötila nousi taasen kolmeenkymmeneen. Illaksi luvattu uusi ukkoskuuro ei ainakaan vielä ole saapunut meille.

Lisäys 4.9.2008: osanotto Valokuvatorstain kesähaasteseen "Myrsky"

Married Life


Perjantai-iltana olin mieheni kanssa Open Air-elokuvissa. Täällä se on mahdollista, kun puoli kymmeneltä on jo pilkkopimeetä. Kävimme katsomassa elokuvan "Married Life". Hyvin monivivahteinen tarina avioelämästä. Kuinka paljon tiedämme aviopuolisoidemme ajatusmaailmasta? Kuinka tulla onnelliseksi kaiken arjen ja tavanomaisuuden keskellä tai nähdä juuri tämän olotilan onnellisuus? Voiko onnea rakentaa toisen epäonnesta? Miten jättää aviovaimo ilman että tämä joutuu kärsimään? Murhaamallako? Elokuva on humoristinen ja jännittävä kuvaus erään avioliiton tilasta 50-luvun Amerikassa. Elokuvan herättämät kysymykset ovat kuitenkin kaikkina aikoina ajankohtaisia. Pierce Brosnan yllätti koomikon taidoillaan. Tässä linkki leffan kotisivuille: Married Life. Suosittelen. Hyvää viihdettä.

Perjantainen päänpuhdistus toimiston jälkeen

Täällä on ollut niin kuuma, ettei oikein ole tiennyt miten päin olla ja missä. Perjantaina toimiston jälkeen suunnistin jälleen Prateriin varjoon löhöämään, lukemaan ja nauttimaan vapaasta ajasta.

Ihan ensiksi vain kattelin taivaalle ja kuuntelin lehtien suhinaa puissa (lehtien suhinaa videolla).


video


Kaksi tuntia kului hetkessä. Makoillen, lukien, sudokua ratkaisten ja eväitä syöden. Kotimatkalla kuljin tapani mukaan metsän läpi. Pidän puista ja yli 30 asteen helteessä lehtipuiden suojassa oli ihanan varjoisaa ja melkein viileätä. Kameran ollessa mukana tietenkin etsin mielenkiintoisia kuva-aiheita. Esim. seuraavat kohteet kiinnostivat minua varjon ja valon takia:






Nämä perjantai-iltapäivän tauot puistossa ovat tehneet minulle hyvää. Pieni toivon kipinä sisälläni kuiskaa minulle, että minun kannattaa tehdä tästä tapa, jota jatkaa ihan pitkälle syksyyn.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Kesäbiisi

Tämän kesän ehdoton biisi No. 1 on Aluna Quartet'in Ya nour el-ain. Maria ehti jo kehua biisiä. Ja koska itse olen tämän etelä-tirolilaisen (italialaisen) yhtyeen suuri fani on minunkin aivan pakko laittaa video omaan blogiin. Biisin tietty haikeus (harmonikka) ja kuitenkin iloisuus, elämänmyönteisyys miellyttävät minua. Ja tietenkin monipuolisuus ja kansainvälisyys. Yhtyeen levyllä on lauluja monella kielellä. Olen tunnistavinani kielistä ainakin Italian, Saksan, Englannin, Arabian ja Portugalin.



Olkaa hyvä ja nauttikaa.

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Ihanaa kun helpottaa ja on vapaata

Olen nauttinut vapaista päivistäni antaumuksella!


Eilen työpäivän päätteeksi lähdin kaupungille ja vihreään Prateriin. Valitettavasti olin unohtanut kamerani kotiin, mutta onneksi työkännykälläkin saa hyviä kuvia. Praterissa riittää valokuvattavaa, kuten työmatkallakin. Ensin kävelin toimiston viereisen puiston läpi, työnsin nenäni yhteen sun toiseen ruusuun ja hengitin huumaavaa tuoksua sisääni. Voimaeliksiiriä. Divine Energy. Sitten metrolla pari pysäkkiä jätskille ja sen jälkeen raitsikalla vihreään luontoon keskellä Wieniä. Praterissa on ihania vanhoja puita. En saa niistä tarpeekseni. Tankkaan itseeni niiden kauneutta ja voimaa ja tunnen kuinka mieleni rauhoittuu ja on tasapainossa.







Seison suurien puiden juurella ja ihmettelen niiden korkeutta, vain ihmettelen ja nautin. Ainakin hetkeksi kaikki huolet haihtuvat.


Olin sopinut tapaamisen erään tutun kanssa nurmella. Nautimme auringon säteistä, vaihdoimme kuulumisia ja suunnittelimme yhteistä piknik-tapahtumaa syyskuulle. Kaksi ja puoli tuntia hurahti hetkessä - eikä haitannut yhtään, kun minulla ei kerran ollut kiire hakemaan lapsia, käymään kaupassa tai laittamaan ruokaa. Minulla on omaa vapaata aikaa - toitottelin itselleni. Fantastinen tunne.






Olen myös antanut ajatusten tulla ja mennä viime päivinä. Paljon olen miettinyt tulevaa ja tsekannut mitä itse tarvitsen, jotta jaksan olla miehelleni ja hänen perheelleen tukena. Olen myöskin ollut ajatuksissa lasteni luona. Kumpaakin vaivasi ensimmäisinä päivinä aika rankka koti-ikävä. Sisäiset sudet jo aloittivat ulvonnan huonosta äidistä jne. Ja tänään tyttäreni soitti ja sanoi, että hänellä on kivaa leirillä - siis mikä helpotus. Tonneittain kiviä tipahti rinnaltani - vastuun lasti siitä, että teinkö sittenkin väärin, kun lähetin lapset leirille. Päätös periaatteessa oli minun - ei meidän yhteinen, joten vastuu on minun. Ja nyt helpottaa - tottakai.



Kotimatkalla törmäsin puukasaan ja jäin ihmettelemään seuraavaa kuviota puun sahauspinnalla. Kuvio näyttää olevan jokin sairaus. Mielestäni keskellä on kuin mieshenkilön pää. Kuin jostain kaukaa menneisyydestä. Ja aivan kuin hänella olisi jotain sanottavaa minulle. Vasemmalla alkuperäinen kuva ja oikealla käsitelty kuva, jotta kuvio tulee paremmin esiin. Tässä onkin minulle uutta ihmeteltävää.



perjantai 4. heinäkuuta 2008

A Sunday Smile

Valokuvatorstain 97. haaste on lähteä assosioimaan Beirut-bändin A Sunday Smile biisistä. Katoin you tuben videon... ja jotenkin video Sunday Smile ei kolahtanut. Linkit videoihin löytyy tuolta valokuvatorstain sivulta. Täältä löysin biisin Postcards from Italy - ilman videota, vain musaa. Miellytti minua enemmän. No joka tapauksessa Sunday Smile'n video on kai kuvattu New Yorkissa ja Beirutin musiikki on sekoitus monta eri kulttuuria ja minulle tuli mieleen suvaitsevaisuus ja tänään huomasin, että Wienin raitiovaunuissa on taas jalkapallolippujen sijaan ihana suvaitsevaisuuden lippu. Hymy nousi huulille vaikkei sunnuntai olekaan.



keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

siivousta ja alakuloa

Maanantaina lapset lähtivät leirille. Oli se sittenkin tiukka paikka minulle, kun bussi lähti. Lasten takia sain pidettyä kyyneleet sisällä. Kaikkiahan meitä jännitti, minua näköjän eniten. En ole kuullut heistä vielä mitään - lupa soittaa on vain tiettyinä päivinä ja enkä tietenkään muistanut kysyä ohjaajilta, milloin lapset saavat soittaa. Ei sen puoleen, jos soittoa ei tule, on se varma merkki siitä, että lapsilla menee hyvin. Kuitenkin odotan soittoa ja toivon, että he viihtyvät ja ovat jo löytäneet uusia kavereita. Heidä takiaan ja rauhoittaakseni itseäni. En oikein osaa nauttia "vapaudestani" niin kauan kun en tiedä, että onko lapsilla kaikki OK.
Vieraamme Suomesta lähtivät myöskin maanantaina. Hetkessä asunto tyhjeni. Kun meitä edellisenä iltana oli vielä kahdeksan henkeä olimme ma-iltana miehen kanssa kahdestaan. Se vasta outoa olikin ;-) Ja huomenna lähtee mieskin reissuun, joten olen sitten yksin kollin kanssa. Tätä olen odottanutkin, että saa nauttia yksinolemisen luksuksesta. Saan tehdä askareita oman rytmin mukaan. Askareita kuten siivousta. Järjestää paikkoja. Ja järjestää mieltä. Olen sen tarpeessa, että hieman pidän huolta itsestäni.
Tänään aamulla saimme mieheni kanssa tiedon, että hänen isänsä on sairastunut keuhkosyöpään. Tieto veti mielen raskaaksi. Ja itkuhan siinä tuli.
Vaikka järki on yrittänyt jo viikkotolkulla muistuttaa, että näin tässä luultavasti tulee käymään - ei se tiedon tullessa auta mitään. Olen allapäin, enkä tiedä mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan.