Viime viikko oli kiirettä ja ajatuksia täynnä. Alkuviikosta puuhailin lasten kanssa kunnes keskiviikkona lapset lensivät edeltä Suomeen. Lasten lähtö laittoi minut taasen mietteliääksi. En voi sille mitään, mutta tunnen olevani huono äiti, kun lähetän lapset pois. Toisaalta työelämässä olevana en halua, että he viettävät koko lomaa kotona telkkaria katsoen. Ja minkäs teen, kun ei ole sukulaisia lähellä - joten lapset lensivät Suomeen. Ja hyvinhän heillä siellä vanhempieni luona menee. Sääkin on mitä parhain. Alkuviikosta jopa huomattavasti parempi kuin täällä. Tänään sitten onkin taasen ollut kuuma.
Viime viikolla huomasin, että erääseen tuttuun on yhteys yksinkertaisesti katkennut. Ystävyys on ollut pitempään jo väkinäistä ja nyt vihdoin viime viikolla tajusin, että on aika antaa meidän kummankin osapuolen jatkaa loppuelämää omiin suuntiimme. Olen ajatellut tätä ystävyyssuhdetta pitkään. Ja nyt olen tavallaan helpottunut. Pidän muistoissa mukavat ajat ja pikkuhiljaa karistan eron haikeuden harteiltani. On aika saada pääkoppa vapaaksi muita juttuja varten.
Viimeinen työviikko ennen kahden viikon lomaa alkaa huomenna. Olen tänään tarkoituksella vain ottanut rennosti (vihdoinkin sain luettua Zafonin romaanin loppuun). Kerännyt voimia ensi viikkoa varten. Kyllä se tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti