prrrrr - kylmä

Otin sitten koko viime viikon suhtkoht rauhallisesti. Kävin tosin töissä, mutta annoin itseni levätä myös. Tulehduksesta selvittiin. Teatterissa oli ihanaa. Torstain konserttireissun peruutimme siipan kanssa. Oli alkanut satamaan lunta ja meitä ei yksinkertaisesti huvittanut lähteä tunnin päähän autolla konserttiin ja myöhään yöllä takaisin. Vaikka orkesteri olisi meitä kiinnostanutkin. Luistelu liukkailla teillä ei sitten ollenkaan.
Eilen kävin ystävien pikkujouluissa. Koska lunta tuli pyryttäen en päässyt lähtemään pyörällä. Keskiyöllä marssin kotia päin lumipyryssä ja pohjoistuulta vastaan. Onneksi suomalaisena tietää miten pukeutua, kun on pakkasta ja lunta tulee viistona ;-) Tänään aamulla tuuli jatkui ja lämpömittäri näytti -10° C. Wienin olosuhteisiin on siis kylmä. Ei siinä auttanut muu kuin lähteä kuopuksen kanssa ulos pulkkamäkeen ja käymään muutama lumitaistelu. Lämpimästi päälle ja vitalista poskiin.
Lumessa leikkimisen jälkeen kävimme koko perheen voimin ostamassa meille joulukuusen. Ensimmäistä kertaa vuosiin valoisaan aikaan päivällä - viime vuosina meillä onkin ollut mitä ihmeellisempiä hökötyksiä - pimeässä ovat näyttäneet ostotilanteessa aivan oikeilta kuusilta. Tällä kertaa näyttää hyvältä.
Iltapäivällä leivoimme kuopuksen kanssa kanelitähtiä. Llahjat on hankittu. Ohjelmassa vielä ennen torstaita vaniljasarvien leipominen ja ruokaostokset.
Nyt 4. adventtisunnuntaina on hieman joulua ilmassa. Valitettavasti ensi viikon keskiviikoksi on luvattu lämmin aalto sään suhteen, eli +10°C. Se tarkoittaa sitä, että lumet sulavat pois ja joulusta tulee sään suhteen pimeä ja kurainen. Että näin. Onneksi saan nauttia pakkasista vielä muutaman päivän.

Josko sittenkin tulisi talvi? ... ja kaikenlaista löpinää...

Eilen aamupäivällä sateli hieman lunta. Eihän lunta tietenkään paljoa tullut, sai kuitenkin minut hyvälle tuulelle. Josko nyt kuitenkin talvi tulisi ja joulukin tuntuisi siten joululta. Glögi ja punssi maistuvat, kun ulkona on kylmä. Kynttilöitäkin voi poltella, ettei tunne itseään ihan kahjoksi ;-)
Mies on ostanut tänä vuonna suurimman osan lasten lahjoista. Hän vapaaehtoisesti sanoi hoitavansa asian. Olen vain muutaman pikkujutun hankkinut. Ottaa päähän tämä mieletön kulutushysteria joulun aikaan. Ostoskadut ja -keskukset saavat minut huonolle tuulelle ja olen tullut niille totaalisen allergiseksi. Krääsästä olemme tainneet päästä eroon. 10- ja 13- vuotiaan lahjatoivomukset ovat aika järkevia - pääasiassa kirjoja. Niitä kyllä voi lahjoittaa aina.
Minua vaivaa näköjään eilisestä lähtien virtsarakon tulehdus. Minulla ei ole ollut vastaavaa tulehdusta  aikaisemmin. Mutta oireet sopivat. Huomenna on aika vyöhyketerapeutille. Soitin hänelle varoittaakseni ja hän neuvoi minua hankkimaan puolukkauutetta sekä rakkoteetä, hän katsoo huomenna miten hän voi edesauttaa tervehtymistä. En halua mennä vielä tavalliselle lääkärille, kun saan sieltä kuitenkin vain antibioottikuurin.Se on niinkuin se viimeinen hätävara. Tänään meillä on siipan kanssa liput teatteriin. Saas nähdä miten selviän illasta, kun vähän väliä pitää käydä vessassa?

Siipasta puheen ollen, hän teki taas maineelleen kunniaa pyykkimiehenä. Olen viimeiset 15 vuotta yrittänyt opettaa miten pyykkiä pestään, lajitellaan, mikä vedenlämpö valitaan jne. Monta asiaa hän on oppinut. Yhtä asiaa hän ei ole tähän päivään mennessä tajunnut: villavaatteet pestään erikseen ja yleensä käsin.
Tänään aamulla löysin vaatekaapistani nätisti viikatun beigen-värisen villa-napa-paidan.Siis ihana villapaitani oli pesty normaalin pyykin seassa, laitettu kuivumaan telineelle roikkumaan - ei siis laitettu vaakataasoon ja tietenkään paitaa ei ollut vedetty saumoista takaisin muotoonsa. Siis mukava hyvin istuva paita oli muuttunut kireäksi napapaidaksi. Kyllä vähän harmitti. En ymmärrä miten saan viestin perille? Olen ainakin sata kertaa sanonut, että minä hoidan villavaatteet ja niiden pesun. Mutta kun ei mene perille, niin ei mene. Sitä siis voi elää toisen ihmisen kanssa monta vuotta yhdessä ja jotkut asiat eivät vain muutu. Todella turhauttavaa.

elonmerkkejä, mikä joulu, haikea fiilis, kuopuksen käsiala

Ollaan siis joulukuussa... en tiedä mistä ottaa joulufiilistä. Ulkona paistaa aurinko, äsken laitoin pyykkejä parvekkeelle kuivumaan. T-paita päällä oli aivan riittävä... Tietenkin iltaisin joulumarkkinoilla viileämpinä päivinä, iltoina sitä voi uskotella itselleen, ettei joulu ole enää kaukana... Ensimmäinen adventti tuli aivan liian pian. Sain kuin sainkin kranssin tehtyä - lauantai-iltana. Sisko oli käymässä Suomesta ja oli mukava juhlia ensimmäistä adventtia hänen kanssaan. Mutta.... joulufiilis - sitä pitää vielä odotella. Tuleeko ollenkaan? Ensi viikonloppuna olemme päättäneet lasten kanssa, että pidämme pipari- ja keksitalkoot. Josko silloin?

Siskoni oli siis käymässä Suomesta täällä Wienissä. Meillä juttu luistaa ja on ihanaa vaihtaa ajatuksia hänen kanssaan. Neljä päivää hurahti aivan liian nopeasti. Maanantaina kun saatoin häntä alas taksiin tuli haikea olo - milloin näemme toisemme seuraavan kerran? On ihanaa kun on netit, sähköpostit ja puhelimet, mutta kyllä LIVENÄ näkeminen voittaa kaiken tekniikan. Hush, close your eyes - soulmates never die. Kävimme yhdessä Placebon konsertissa perjantaina. Konsertti oli loistava ja olen iloinen, että siskoni tuli tänne saakka katsomaan bändiä kanssani. Bändi loisti uuden rumpalinsa kera ja takavuosien synkkyys on muuttunut elämänmyönteisyydeksi. Yes.

Lapsilla on edessä pitkä viikonloppu. Tarpeeseen tulee. Koulu, läksyt ja kokeisiin lukeminen meinaa viedä lapsista viimeisetkin energianrippeet. Olen huolissani kuopuksen koulunkäynnistä. Hän on viikon aikana kehittänyt itselleen uuden "nopean" tavan kirjoittaa kaunokirjaimia. Huomasin asian eilen. Hänen tekstiään tuskin pystyy lukemaan, varsinkin t-kirjoin on f- tai s-kirjaimen näköinen, ei t:n näköinen. Hermostuin asiasta. Jo pari viikkoa sitten kaksi opettajaa oli huomauttanut asiasta, ettei kuopuksen tekstiä pysty lukemaan. Hän osaa kirjoittaa selvästi - jos haluaa, mutta näköjään tällä hetkellä hän ei halua. Päätin, että tätä asiaa en pysty hoitamaan pelkästään puhumalla nätisti. Nyt on toimittava. Laitoin pojalle ukaasin, ellei hän heti ala kirjoittamaan t-kirjainta "normaalisti" ei hän saa toivomaansa joululahjaa. Heti kun olin saanut ukaasin sanottua, tuli minulle tietenkin aivan järkyttävä morkkis. Olen aivan kamala äiti. Poika pelästyi ukaasiani, korjasi kaikista vihkoistaan t-kirjaimen, nin vaadittuani (huom. siis vaadin en pyytänyt). Tänään  aamulla otin asian uudestaan puheeksi, tarkistaakseni ettei asia ole unohtunut. Ei ole unohtunut. Huomenna on englannin koe - tekstin pitää olla selvää, opettajan muistutus viime kirjallisen harjoituksen jälkeen. Ihan oikeasti, miten tällaisia ongelmia setvitään ilman morkkista ja ukaasia? Otan kaikki vinkit ilomielin vastaan.

Nyt lähden töihin, aamulla siivosin kämpän, tällä kirjoituksella kevensin vähän mieltä, kyllä tämä tästä.

Kiire jatkuu

Lontoon reissu tuli tehtyä ja arjen kiire jatkuu. Uskalsin eilen hieman levähtää iltapäivällä, kunnes muistin kuinka täysi tämä päivä on ja minulle tuli huono omatunto. Pikainen postaus tänne. Huommenna kauan odotettu vieras tulossa Suomesta viikonlopuksi kylään. Kivaa. Ohjelmassa Placebo-konsertti ja .... who knows. Tänään kämpän siivous, töihin, infotilaisuus koululla esikoisen jatkamismahdollisuuksista, ai niin lahjan ostaminen kuopuksen  kaverille lauantaisia juhlia varten... En jaarittele pitempään, lähden hommiin.

Helpottaa

olen viime viikosta porskuttanut eteenpäin kuin työhevonen. Olen saanut kaiken tehtyä, mitä olen halunnutkin tehdä. Mies paranee hiljalleen ja pääsemme lähtemään hänen 50v. synttärimatkalle. Helpotus ja huokaus...
Otamme lapset päiväksi pois koulusta ja tietenkin minun tuurilla juuri tuona päivänä on vanhempainilta. Emme pääse tällä kertaa. Äsken laitoin sähköpostia jokaiselle opettajalle, taisi olla 16 viestiä. Kuopuksen ja esikoisen opettajat! Yksi vastauskin jo tuli - tämähän onkin näin paljon fiksumpaa kuin jonottaa opettajien puheille.
Viime viikon kiireessä unohdin lähettää isoäidilleni Suomeen syntymäpäiväkortin. Ja hyvä niin. Juttelin hänen kanssaan puhelimessa ja totesimme kumpikin, että oli kiva turista ja vaihtaa kuulumisia. Jos olisin laittanut kortin, en olisi soittanut. Olen niin iloinen puhelusta.
Teatterissakin tuli käytyä - oli sekin vain niin rentouttavaa ja inspiroivaa. Olen pessyt pyykkiä hullun lailla (miehen sairastumisen takia), harjoitellut kuopuksen kanssa englantia ja tehnyt tyttären kanssa maantiedon esitelmää. Kämpänkin siivosin .. pikaisesti.
En päässyt harrastuksen pariin, tein ruokaa. Ei se mitään. Pikkuhiljaa helpottaa.

Mihin aika katoaa? Mietteitä syntymäpäivän kunniaksi….

Olen viime viikkoina, päivinä ollut huomaavinani, että aika kulkee nopeammin. Syksy on alkanut aikamoisella vauhdilla ja tuntuu, että aika ei tunnu riittävän kaikkeen siihen mitä haluaisi tehdä.
Olenko liian aktiivinen vai saamaton? Bloginkirjoittamisesta ei meinaa tulla mitään. Lähes päivittäin muistutan itseäni asioista mitkä haluaisin kirjoittaa muistiin blogiin ja sitten illalla, kun minulla olisi vähän omaa aikaa olen aivan liian väsynyt istumaan vielä kerran koneelle ja naputtelemaan tekstiä virtuaalimaailmaan.
Arki – aikuisten työelämä, lasten koulu, huushollin pyörittäminen – täyttävät päivät. Minulla ohessa maanantaisin harrastus, sihteerin virka yhdistyksessä. Jossain välissä tavataan ystäviä – yhä harvemmin.
Repussa kannan kirjoja, jotta lukisin edes työmatkalla. Usein kuitenkin katson vain ikkunasta ulos. Pieni hengähdystauko kaikesta tekee hyvää. Jos illalla ennen nukahtamista luen pari riviä – enempään en tällä hetkellä pysty. Lasten koulunkäynti ja heidän tukeminen vie armottomasti aikaa. Paljon läksyjä, paljon kokeita – syksyn kuumin vaihe käynnissä. En niinkään välitä numeroista ja todistuksista. Kunhan mielenkiinto säilyy ja lapsi ymmärtää mistä on kysymys.
Miehelle nousi lauantaina yhtäkkiä korkea kuume. Eilen maantaina käynti lääkärissä. Diagnoosina influenssa – joko tavallinen tai sitten sika. Tässä vaiheessa nielukoe ei auta enää, sanoi lääkäri ja antoi ohjeet kotikaranteenia varten. Potilaalla oma huone ja hygieniasta pidettävä huolta. Ei ulos seitsemään päivään. Eli nyt sitten pyörittelen kaikkea yksin :-)
Lauantaina meillä on kahteen eri teatterinäytokseen liput. Tarkoitus oli, että toinen meistä aikuisista menee kuopuksen kanssa ja toinen esikoisen ja tämän tyttöystävän kanssa… Kyllä minä tämän kai jotenkin sumplin.
Työkaverit onnittelivat tänään syntymäpäivän johdosta. Onnitteluita tuli tyyliin, olet ikinuori ja vasta 29, eikö niin. Vastasin kaikille, että voit onnitella ihan vapaasti 42-vuotiasta. Ei tätä tosiasiaa voi muuttaa kuitenkaan. Ja ihan oikeasti? Kuka haluaa olla ikuisesti nuori?