Osa 1:
Kuopus lähti aamulla kouluun puoli kahdeksan jälkeen. Hieman myöhässä. Hänen lähdettyään päätin mennä keräämään hänen huoneestaan likaiset vaatteet pyykkikoriin. Ehkä kysytte, että miksi hän ei tee sitä itse - en tiedä. Olen pyytänyt, uhkaillut, yrittänyt lahjoa - mikään ei auta. Jonkun ne pyykit kuitenkin jossain vaiheessa on kerättävä ja pestävä, riipustettava narulle, viikattava ... Niin mutta takaisin tähän aamuun. Aukaisin huoneen oven. Pilkkopimeää, ulkosalusiinit alhaalla. En laittanut valoja päälle, käytävän valo riittäisi, että pääasisin ikkunan luokse ja voisin vetää salusiinin ylös. Pari askelta ennen ikkunaa minusta tuntui kuin olisin jäänyt johonkin naruun kiinni. Kurkotin nostamaan salusiinin. Auringon valo valaisi huoneen ja huomasin olevani en pelkästään yhdessä vaan useammassa narussa kiinni. Poika oli pingottanut ennen lähtöä kouluun huoneeseensa hämähäkkimies-tyyliin nylon-narusta ansan... no jotenkin irrottauduin... nauratti, vaikkei näky huoneessa naurattanutkaan. Kamoja sikin sokin, varsinkin vaatteita... Oliko poikani viesti, että äiti pysy ulkona? Don't know... joka tapauksessa jätin kaiken paikoilleen. Mielenkiintoista tulee olemaan, että muistaako hän, kun hän noin tunnin kuluttua tulee kaverin luota kotiin, mitä on tehnyt huoneessaan aamulla? Saa nähdä.
Ohessa kuva "seitistä", osa näkyy kuvassa. Sitä on enemmän kuin kuvassa näkyy. Sotkuinen huone on siis ihan yleinen.
Osa 2:
Mies soitti minulle vähän jälkeen kolme ja kertoi, että koulusta oli soitettu ja kerrottu, ettei kuopus ollut ilmestynyt iltapäiväkerhoon. Mies kertoi opettajalle, että pojalla oli laitettu meidän vanhempien allekirjoittama poissaoloviesti mukaan, koska hän ei tule koko loppuviikkona kerhoon. Tämä on niin tyypillistä. Soitin kuopukselle ja hän kertoi, ettei hän ollut antanut lappua kerhon työntekijälle, koska hänellä oli kiire kaverin luokse ja että hän antaa lapun huomenna. Siis tähänkin asiaan on kokeiltu asioiden selittämistä, seuraamusten ymmärtämistä, uhkailua, lahjuksia ... So what.
Mitä tästä opin? Olen vastuussa, mutta en pysty kontroillamaan mitä lapseni loppujen lopuksi tekevät...
Jos jollain on jotain hyviä vinkkejä selittämisen, uhkailun, lahjomisen, rankaisemisen, perhekonferenssin, mother's little helper ... ohella, niin kertokaa minullekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti