keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

siivousta ja alakuloa

Maanantaina lapset lähtivät leirille. Oli se sittenkin tiukka paikka minulle, kun bussi lähti. Lasten takia sain pidettyä kyyneleet sisällä. Kaikkiahan meitä jännitti, minua näköjän eniten. En ole kuullut heistä vielä mitään - lupa soittaa on vain tiettyinä päivinä ja enkä tietenkään muistanut kysyä ohjaajilta, milloin lapset saavat soittaa. Ei sen puoleen, jos soittoa ei tule, on se varma merkki siitä, että lapsilla menee hyvin. Kuitenkin odotan soittoa ja toivon, että he viihtyvät ja ovat jo löytäneet uusia kavereita. Heidä takiaan ja rauhoittaakseni itseäni. En oikein osaa nauttia "vapaudestani" niin kauan kun en tiedä, että onko lapsilla kaikki OK.
Vieraamme Suomesta lähtivät myöskin maanantaina. Hetkessä asunto tyhjeni. Kun meitä edellisenä iltana oli vielä kahdeksan henkeä olimme ma-iltana miehen kanssa kahdestaan. Se vasta outoa olikin ;-) Ja huomenna lähtee mieskin reissuun, joten olen sitten yksin kollin kanssa. Tätä olen odottanutkin, että saa nauttia yksinolemisen luksuksesta. Saan tehdä askareita oman rytmin mukaan. Askareita kuten siivousta. Järjestää paikkoja. Ja järjestää mieltä. Olen sen tarpeessa, että hieman pidän huolta itsestäni.
Tänään aamulla saimme mieheni kanssa tiedon, että hänen isänsä on sairastunut keuhkosyöpään. Tieto veti mielen raskaaksi. Ja itkuhan siinä tuli.
Vaikka järki on yrittänyt jo viikkotolkulla muistuttaa, että näin tässä luultavasti tulee käymään - ei se tiedon tullessa auta mitään. Olen allapäin, enkä tiedä mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ensin kiitos kaikesta, oli ihanaa olla luonanne - meille jäi paljon hauskoja muistoja :-)
Toiseksi, toivon sinulle voimia ja jaksamista kaiken alakulon ja ikävien uutisten keskellä.
t. systeri

Pauli kirjoitti...

Kiitos.