Helpottaa jo, sillä elämä auttaa ja rehellisyys itseään kohtaan. Onneksi on ollut torstaista lähtien vapaata - torstai oli pyhäpäivä ja perjantain olin jo kauan aikaa sitten merkannut vapaaksi. Minä olen suruni ja ensi häkellykseni kanssa jo sujut. Miehelleni isän kuolema on vaikea paikka.
Ja kuitenkin elämä jatkuu. Kävin lasten kanssa vaateostoksilla hautajaisia varten ja vaikka tuntuu oudolta sanoa tämä, niin se auttoi ja sitä jotenkin alkoi käsittämään, että näin se nyt vain on. Ja on hyvä näin.
Sain anonyymeja kommentteja viime kirjoitukseen, joissa kysyttiin, että oliko mieheni isä minulle läheinen ja tärkeä. Häkellyin hieman näistä kysymyksistä ja mietin, että mitä kysymyksillä ajetaan takaa? Jäivät vastaamatta, kun en ymmärtänyt, että mitä merkitystä sillä on anonyymille ;-)
Elämä auttaa, joten lähden nyt ulkoilemaan perheen kanssa.
3 kommenttia:
Elämä todella kummasti auttaa ...
Mina en kovasti anoppini kuolemaa surisi joten siksi kysyin laheisyydesta. Vaikka rakastaa miestaan ei tarvitse valttamatta pitaa hanen sukulaisistaan.
Anteeksi, jos aiheutin hammennysta.
Anonyymi
@anonyymi: kiitos, että selitit vähän tarkemmin. minulle ei ole tärkeää minun pitäminen tai läheisyys jotain ihmistä kohtaan. Kyseessä on puolisoni isä ja siten tietty kunnioitus, kunnioitus myös mieheni menetykselle ja hänen surulleen, hänen sisartensa menetykselle ja surulle ja tietenkin kunnioitus anoppia kohtaan, joka menetti elämänkumppaninsa. Kunnioitus heidän suruaan kohtaan.
Lähetä kommentti