Räkätauti vei minusta kaikki voimat koko viime viikonloppuna. Perjantaina jaksoin töiden jälkeen aspiriinin avulla käydä koko perheen kanssa ostoksilla Ikeassa. Mutta lauantai-aamuna oli puhti poissa. Pää ihan täynnä mömmöä, joka paikkaa särki - varsinkin päätä, ja aivastelin sen tuosta ja nenä valui. Painuin pehkuihin takaisin - itseasiassa mies lähetti takaisin ja menin ihan kiltisti. Otin lauantaina asperiinin sijasta homeopaattista lääkettä ja kas kummaa tänään aamulla olin kuin uusi ihminen. Eilen illalla luulin vielä jääväni sairaslomalle.
Onneksi parannuin!!! Töissä kaksi kolleegaa poissa ja sehän tarkoitti, että minulla armoton työmäärä edessä.
Viikko on onneksi minulle lyhyt. Torstaina ja perjantaina minulla on vapaata: lähden seminaariin yksin ja tulen vasta sunnuntaina takaisin. Tänään meinasin kuitenkin kyllä saada slaagin. Pomo ilmoitti, että koska nyt on nämä poissaolot, saattaa olla, että loppuviikon lomia joudutaan peruuttamaan. Laitoin heti hanttiin, kuten myös kaksi muuta työkaveria. Emme tasan peruuta lomiamme!!! Minulla tiedossa siis seminaari, jota olen ollut järjestämässä viime joulukuusta lähtien. Toisella työkaverilla edessä matka Välimerelle sukeltamaan ja toisella lento jonnekin. Otti hetken päähän ja loppujen lopuksi vain ihmettelin. Torstaina on puolet tiimistä paikalla ja perjantaina heitä on kolme (siis mikäli kahden työkaverin poissaolo jatkuu). Jos ihan kovasti mietin, niin ainakin kahden käden sormilla voin laskea pikaisesti milloinka olen ollut töissä ja meitä on ollut paikalla vain kaksi tai kolme. Miksi ne muut eivät pärjäisi 1-2 päivää ilman meitä? Vai pitäisikö tässä olla ihan onnesta soikeana, että ilman meitä ei tulla toimeen? Mieheni mielestä pomoni virhe, koska ylipäätään oli suostunut siihen, että me kolme (jotka nyt tulemme olemaan poissa) olemme yhtä aikaa lomalla - sairaslomia voi tulla aina. Odotan kyllä aika mielenkiinnolla miten tämä homma kehittyy seuraavina päivinä.
Katselin tänään tuntilistojani ja kesän lomista olen tehnyt lähes puolet jo takaisin sisään. Tänään tein lisätunteja, huomenna ja keskiviikkona on varmasti lisätunteja tiedossa. Kunhan ei kunto nyt pragaa....
2 kommenttia:
älä prakaa - it's not worth it!
Ja mukavaa loppuviikkoa seminaarissa!
Hyvältä näyttää, töitä olen kyllä tehnyt liikaakin. Näin voin kuitenkin hyvillä mielin häipyä työpaikalta taas muutamaksi päiväksi.
Lähetä kommentti