Kiire jatkuu

Lontoon reissu tuli tehtyä ja arjen kiire jatkuu. Uskalsin eilen hieman levähtää iltapäivällä, kunnes muistin kuinka täysi tämä päivä on ja minulle tuli huono omatunto. Pikainen postaus tänne. Huommenna kauan odotettu vieras tulossa Suomesta viikonlopuksi kylään. Kivaa. Ohjelmassa Placebo-konsertti ja .... who knows. Tänään kämpän siivous, töihin, infotilaisuus koululla esikoisen jatkamismahdollisuuksista, ai niin lahjan ostaminen kuopuksen  kaverille lauantaisia juhlia varten... En jaarittele pitempään, lähden hommiin.

Helpottaa

olen viime viikosta porskuttanut eteenpäin kuin työhevonen. Olen saanut kaiken tehtyä, mitä olen halunnutkin tehdä. Mies paranee hiljalleen ja pääsemme lähtemään hänen 50v. synttärimatkalle. Helpotus ja huokaus...
Otamme lapset päiväksi pois koulusta ja tietenkin minun tuurilla juuri tuona päivänä on vanhempainilta. Emme pääse tällä kertaa. Äsken laitoin sähköpostia jokaiselle opettajalle, taisi olla 16 viestiä. Kuopuksen ja esikoisen opettajat! Yksi vastauskin jo tuli - tämähän onkin näin paljon fiksumpaa kuin jonottaa opettajien puheille.
Viime viikon kiireessä unohdin lähettää isoäidilleni Suomeen syntymäpäiväkortin. Ja hyvä niin. Juttelin hänen kanssaan puhelimessa ja totesimme kumpikin, että oli kiva turista ja vaihtaa kuulumisia. Jos olisin laittanut kortin, en olisi soittanut. Olen niin iloinen puhelusta.
Teatterissakin tuli käytyä - oli sekin vain niin rentouttavaa ja inspiroivaa. Olen pessyt pyykkiä hullun lailla (miehen sairastumisen takia), harjoitellut kuopuksen kanssa englantia ja tehnyt tyttären kanssa maantiedon esitelmää. Kämpänkin siivosin .. pikaisesti.
En päässyt harrastuksen pariin, tein ruokaa. Ei se mitään. Pikkuhiljaa helpottaa.

Mihin aika katoaa? Mietteitä syntymäpäivän kunniaksi….

Olen viime viikkoina, päivinä ollut huomaavinani, että aika kulkee nopeammin. Syksy on alkanut aikamoisella vauhdilla ja tuntuu, että aika ei tunnu riittävän kaikkeen siihen mitä haluaisi tehdä.
Olenko liian aktiivinen vai saamaton? Bloginkirjoittamisesta ei meinaa tulla mitään. Lähes päivittäin muistutan itseäni asioista mitkä haluaisin kirjoittaa muistiin blogiin ja sitten illalla, kun minulla olisi vähän omaa aikaa olen aivan liian väsynyt istumaan vielä kerran koneelle ja naputtelemaan tekstiä virtuaalimaailmaan.
Arki – aikuisten työelämä, lasten koulu, huushollin pyörittäminen – täyttävät päivät. Minulla ohessa maanantaisin harrastus, sihteerin virka yhdistyksessä. Jossain välissä tavataan ystäviä – yhä harvemmin.
Repussa kannan kirjoja, jotta lukisin edes työmatkalla. Usein kuitenkin katson vain ikkunasta ulos. Pieni hengähdystauko kaikesta tekee hyvää. Jos illalla ennen nukahtamista luen pari riviä – enempään en tällä hetkellä pysty. Lasten koulunkäynti ja heidän tukeminen vie armottomasti aikaa. Paljon läksyjä, paljon kokeita – syksyn kuumin vaihe käynnissä. En niinkään välitä numeroista ja todistuksista. Kunhan mielenkiinto säilyy ja lapsi ymmärtää mistä on kysymys.
Miehelle nousi lauantaina yhtäkkiä korkea kuume. Eilen maantaina käynti lääkärissä. Diagnoosina influenssa – joko tavallinen tai sitten sika. Tässä vaiheessa nielukoe ei auta enää, sanoi lääkäri ja antoi ohjeet kotikaranteenia varten. Potilaalla oma huone ja hygieniasta pidettävä huolta. Ei ulos seitsemään päivään. Eli nyt sitten pyörittelen kaikkea yksin :-)
Lauantaina meillä on kahteen eri teatterinäytokseen liput. Tarkoitus oli, että toinen meistä aikuisista menee kuopuksen kanssa ja toinen esikoisen ja tämän tyttöystävän kanssa… Kyllä minä tämän kai jotenkin sumplin.
Työkaverit onnittelivat tänään syntymäpäivän johdosta. Onnitteluita tuli tyyliin, olet ikinuori ja vasta 29, eikö niin. Vastasin kaikille, että voit onnitella ihan vapaasti 42-vuotiasta. Ei tätä tosiasiaa voi muuttaa kuitenkaan. Ja ihan oikeasti? Kuka haluaa olla ikuisesti nuori?