tiistai 7. heinäkuuta 2009

Univelkaa

Lyhyt Suomen reissu tuli tehtyä. Lapset jäivät hyvillä mielin isovanhempien luokse ja minä matkustin kotiin laukussa mukana kaksi Kjell Westö'n romaania ja univelkaa.

Perjantaina saavuimme perille noin yhdentoista aikaan illalla. Lapset kävivät tietenkin ylikierroksilla varsinkin kun samanikäiset serkut olivat odottamassa. Turisin vanhempieni kanssa kello kahteen saakka ja aamulla olin puoli seitsemän aikaan hereillä. Se sisäinen kello!

Lauantain vietin siskoni kanssa kahdestaan. Matkustimme Helsingistä Lahteen junalla juliste-biennaaliin. Takaisin Helsingissä kävimme syömässä ja tutustuimme Helsingin yöelämään. Nukkumaan taas kello kahden aikaan ja aamulla mun sisäinen kello taas herätti minut. Koska olo oli hieman kuin humiseva harju lojuin sängynpohjalla puoli yhteentoista saakka... Mutta kyllä kannatti ;-) Meillä oli todella hauskaa ja antoisia keskusteluja. Ihanaa kun tulemme niin hyvin toimeen!

Sunnuntaina menin tosin aikaisin pötköttämään, mutta en saanut kunnolla nukahdettua. Maanantai-aamuna olikin herätys kello puoli kuusi lennon takia. Lentokentältä suoraan töihin. Töistä suoraan miehen kanssa ulos syömään. Ja minä onneton söin liikaa - huomaamattani. Olimme nimittäin syömässä running sushia ja siinä jutellessa tuli työnnettyä muutama sushi liikaa suuhun. Seurauksena todella huonosti nukuttu yö närästyksineen. Tänään aamulla kello viisi ylös ja kello seitsemäksi hierojalle ja sitten töihin. Iltapäivällä kävin kolmen aikaan kastelemassa naapurin kukat ja sitten kellahdin omalle sängylle ottamaan päivänokosia. Nukuin melkein 4 tuntia. I-H-A-N-A-A. Nyt taas jaksaa ;-)


Yritys kuvata oma heijastus ikkunasta juliste-biennaalin jälkeen.

4 kommenttia:

finkinja kirjoitti...

Sehän olikin vauhdikas Suomi-matka:) Voi kun voisin minäkin tehdä pikareissuja Suomeen ja muualla, kaipaan hypähtelyjä ja yllätyksiä tähän tasaiseen arkeen ... vaikka siitä seuraisi univelkaa;)

Paula kirjoitti...

@finkinja: jo pelkästään,että ollaan miehen kanssa lapsettomia pari viikkoa on ihanaa "irtiottoa" arjesta. Aika kalliita noi pikareissut ovat,mutta säästän sitten muissa menoissa. Tänään taas univelkaa,kun tuli kukuttua illalla miehen kanssa.
Toivottavasti teillä pian säät paranee, kesä omalla tavallaan on myöskin irtiottoa arjesta.

Anonyymi kirjoitti...

...kaikki nuoret tyypit tahtoo olla S E K A I S I N ...

Sitä se Suomi meininki teettää!

Olipas meillä hauskaa!

love systeri

Paula kirjoitti...

@systeri: aivan - kyllä kannatti, minua kyllä naurattaa edelleenkin se meno siellä kapakassa illalla. Se oli aika rentoa ja aitoa.