keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Paulan vuosi 2009

Vuosi 2009. On aika tehdä pieni vuosikatsaus. Muistelin aamulla matkalla töihin raitiovaunussa ja metrossa tätä vuotta. Mitä vuodesta 2009 jää minulle henkilökohtaisesti mieleen? Ensimmäistä kertaa vuosiin matkustin vuoden sisällä useampaan kohteeseen. Keväästä on jäänyt muistiin Berliinin sekä Kööpenhaminan matkat. Berliinin matka oli sinänsä merkittävä minulle, koska matkustin uudessa porukassa ilman perhettä. Ja nautin Berliinistä, sekä lyhyestä lomastastani ilman perhettä.
Kööpenhaminan reissu vappuna toi ihanaa vaihtelua arkeen. Tapasimme siellä siskoni perheen kanssa ja meillä oli loppujen lopuksi oikein mukava pitkä viikonloppu (jos jätetään mieheni kiukuttelu väliin).
Keväällä kypsyin arjen ruuanlaittoon. Lapset eivät suostuneet enää menemään joko iltapäiväkerhoon, missä olisi ollut lounas (kuopus) tai käymään koulussa syömässä (esikoinen). Joten lounaasta huolehtiminen jäi minun vastuulle. Aterian lämmittäminen ja syöminen lasten itsensä vastuulle. En muista milloin aikaisemmin olisin ollut turhautuneempi. Sumplin töihin menoni ja muutkin menoni sen mukaan, että sain aina laitettua lapsille ruuan valmiiksi. Ruoka kelpasi harvoin ja kiitosta en saanut. Mutta auta armias, jos en laittanut ruokaa. Olin onnellinen kun kesä tuli ja tämä show loppui. Nyt pikkuhiljaa saan taas kokattua niin, että nautin siitä.
Alkukesästä miehen isä kuoli. Se pysäytti ja muutti monta asiaa. Esim. kuinka tärkeää on puhua asioista lähimmäisten kanssa kun se vielä on mahdollista. Miehen kanssa on tullut puhuttua monista asioista apen kuoleman jälkeen suoraan ja rehellisesti – aidosti. Ei helppoa, mutta parantavaa.
Kesä oli muuten vaiherikas ja vauhdikas. Lomaa pidin silloin tällöin, mutta en koskaan viikkoa pitempään yhteen putkeen. Se oli pidemmällä tähtäimellä väärä ratkaisu. Patterit olisi pitänyt saada ladattua uudestaan kunnolla kesän aikana syksyä varten. Kesällä tuli käytyä lyhyesti kotikaupungissa Helsingissä ja se oli ihanaa. Viikon loma Korsikan saarella teki myös hyvää sielulle. Rento rantaloma ja mukavat ihmiset lomakylässä olivat ihanaa pakoa arjen kiireestä ja raadollisuudesta.
Syksy toi mukanaan uudet rutiinit. Kuopuksen alku uudessa koulussa - lukiossa - oli jokseenkin vauhdikas ja rasittava. Lasten koulunkäynti rytmitti koko meidän perheen syksyä.
Marraskuussa jännitimme miehen influenssaa (sika vai tavallinen) ja hänen siitä selvittyään lensimme Lontooseen viettämään hänen 50v-syntymäpäivää. Syntymäpäivää, jota hän ei halunnut juhlia eli pakenimme Lontooseen. Ihastuin Lontooseen ja ystävällisiin englantilaisiin. Minulla oli kummallinen ennakkoasenne, että englantilaiset ovat töykeitä – no tämä ennakkoluulo tuli kumottua. Matka lasten ja miehen kanssa sujui odotetusti ;-) ja kiukutteluistakin selvittiin (sekä miehen että lasten).
Marraskuun lopulla siskoni kävi Wienissä ja hänen vierailunsa toi ihanaa vaihtelua arkeen.
Joulukuu tuli ja meni ja sitten yht’äkkiä oli joulu. Joulun vietimme kotona ja perinteinen oma joulumme oli oikein onnistunut. Se, että olin jo syksyllä kertonut totuuden joulupukista ja Christkindl’stä lapsille osoittautui järkeväksi ja teki koko juhlimisesta hauskemman ja kevyemmän kuin edellisinä vuosina.
Tämä vuosi on ollut töiden suhteen ehkä paras vuosi koko seitsemänä vuonna, mitä olen tässä firmassa työskennellyt. Suhteet työkavereihin ovat kunnossa ja töitä riittää ainakin tällä hetkellä. Perheen tasapainoksi työpaikasta on välillä tullut melkein pakopaikka – tosin vain aina lyhyeksi aikaa –teenhän osa-aikatyötä. Kotiäidiksi ja pelkästään huushollin pyörittäjäksi minusta ei ole – sen olen tänä vuonna huomannut ja hyväksynyt. Tarvitsen kontakteja kodin ulkopuolelta ja tarvitsen erilaisia näkökohtia kuin pelkästään oman pienen perheen ja parisuhteen näkökulmasta.
Kontaktia, yhteyttä muihin ihmisiin on tullut pidettyä monivuotisten kaveruuksien merkeissä kuten myös aktiviisena jäsenenä yhdistystoiminnassa. Olen erittäin kiitollinen itselleni siitä, että olen lähtenyt toimintaan mukaan.
Tämän vuoden aikana olin kolmessa eri seminaarissa (siis ei työn puolesta, vaan yksityshenkilönä) ja niistä on jäänyt ihanat muistot sekä edelleen yhteys muutamiin kurssikavereihin.
Lapset ovat kasvaneet ja tämä tosiasia on mahdollistanut minulle ja siipalle uuttaa liikkumavaraa. Emme tarvitse enää lapsenvahtia. Eli olemme alkaneet käymään useammin elokuvissa ja teatterissa kahdestaan. Sellaista pientä parisuhteen hoivaamista.
Yksi tärkeimmistä opeista tänä vuonna on ollut kuunnella itseään ja pohtia tarkkaan, mikä todellakin on tärkeää – mikä on se motivaatio, mikä saa minut tekemään mitä teenkin. Harjoitella tietoisia tekoja – kiireenkin keskellä. Ja kun on tarve levätä, todella levätä. Ei kirjoja, ei taidenäyttelyitä, ei televisiota, ei blogipäivitystä eikä merkintää naamakirjaan “että lepään” ;-)
Olen ollut lähes terve koko vuoden. Vain pikkujuttuja. Sydän jaksaa edelleen pumpata. Kroppa toimii ja pitää minut liikkeellä – ja olen kiitollinen. Olen yrittänyt laihduttaa, pitää enemmän huolta kehostani. Tähän tuli tauko ja otan tämän uudestaan alkavan vuoden painopisteeksi (sanan varsinaisessa merkityksessä).
Perinteitä tulee ja menee. Tänä vuonna otamme uutta vuotta vastaan uusissa merkeissä. Kivaa. On muutoksen paikka.



2009 oli hyvä vuosi. Onnea, terveyttä ja elämäniloa uudelle vuodelle 2010.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Aikaa sydämelle, itselle ja perheellekin

Joulun kunniaksi laitan tänne internetistä löytämäni sydänmeditaation:

Rauhaisa sydän


Tunne rauha sydämessäsi

Sydän on rauhan keskus. Sydämessäsi voit tuntea tyyneyden ja harmonian. Rauha on aina läsnä meissä, syvällä meidän sydämessämme. Sydän on rajattoman rauhan ja rakkauden lähde. Hiljentymällä voit tuntea sen itsessäsi. Tuo rauha on aina sinun sisälläsi. Tällä menetelmällä voit kokea sydämesi sisäisen rauhan.

Ota mukava asento, ja rentouta koko kehosi. Tunne mielessäsi suuren rauhan laskeutuvan koko rintakehäsi alueelle. Kuvittele, kuinka tuo tunne täyttää koko rintakehäsi ja sydämesi. Rentoudu, ja lepää syvällä tuossa rauhassa ja tyyneydessä. Tunne kuinka olet täysin turvassa, ja kaikki on hyvin. Anna rauhan syventyä ja kasvaa. Lepää rentoutuneena tässä tunteessa.


Mukavaa rauhaisaa Joulunaikaa kaikille.
           Peace!
                      Shalom aleichem!
                                                  As-Salam Alaykum!
                                                                                      Namaste!

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

prrrrr - kylmä

Otin sitten koko viime viikon suhtkoht rauhallisesti. Kävin tosin töissä, mutta annoin itseni levätä myös. Tulehduksesta selvittiin. Teatterissa oli ihanaa. Torstain konserttireissun peruutimme siipan kanssa. Oli alkanut satamaan lunta ja meitä ei yksinkertaisesti huvittanut lähteä tunnin päähän autolla konserttiin ja myöhään yöllä takaisin. Vaikka orkesteri olisi meitä kiinnostanutkin. Luistelu liukkailla teillä ei sitten ollenkaan.
Eilen kävin ystävien pikkujouluissa. Koska lunta tuli pyryttäen en päässyt lähtemään pyörällä. Keskiyöllä marssin kotia päin lumipyryssä ja pohjoistuulta vastaan. Onneksi suomalaisena tietää miten pukeutua, kun on pakkasta ja lunta tulee viistona ;-) Tänään aamulla tuuli jatkui ja lämpömittäri näytti -10° C. Wienin olosuhteisiin on siis kylmä. Ei siinä auttanut muu kuin lähteä kuopuksen kanssa ulos pulkkamäkeen ja käymään muutama lumitaistelu. Lämpimästi päälle ja vitalista poskiin.
Lumessa leikkimisen jälkeen kävimme koko perheen voimin ostamassa meille joulukuusen. Ensimmäistä kertaa vuosiin valoisaan aikaan päivällä - viime vuosina meillä onkin ollut mitä ihmeellisempiä hökötyksiä - pimeässä ovat näyttäneet ostotilanteessa aivan oikeilta kuusilta. Tällä kertaa näyttää hyvältä.
Iltapäivällä leivoimme kuopuksen kanssa kanelitähtiä. Llahjat on hankittu. Ohjelmassa vielä ennen torstaita vaniljasarvien leipominen ja ruokaostokset.
Nyt 4. adventtisunnuntaina on hieman joulua ilmassa. Valitettavasti ensi viikon keskiviikoksi on luvattu lämmin aalto sään suhteen, eli +10°C. Se tarkoittaa sitä, että lumet sulavat pois ja joulusta tulee sään suhteen pimeä ja kurainen. Että näin. Onneksi saan nauttia pakkasista vielä muutaman päivän.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Josko sittenkin tulisi talvi? ... ja kaikenlaista löpinää...

Eilen aamupäivällä sateli hieman lunta. Eihän lunta tietenkään paljoa tullut, sai kuitenkin minut hyvälle tuulelle. Josko nyt kuitenkin talvi tulisi ja joulukin tuntuisi siten joululta. Glögi ja punssi maistuvat, kun ulkona on kylmä. Kynttilöitäkin voi poltella, ettei tunne itseään ihan kahjoksi ;-)
Mies on ostanut tänä vuonna suurimman osan lasten lahjoista. Hän vapaaehtoisesti sanoi hoitavansa asian. Olen vain muutaman pikkujutun hankkinut. Ottaa päähän tämä mieletön kulutushysteria joulun aikaan. Ostoskadut ja -keskukset saavat minut huonolle tuulelle ja olen tullut niille totaalisen allergiseksi. Krääsästä olemme tainneet päästä eroon. 10- ja 13- vuotiaan lahjatoivomukset ovat aika järkevia - pääasiassa kirjoja. Niitä kyllä voi lahjoittaa aina.
Minua vaivaa näköjään eilisestä lähtien virtsarakon tulehdus. Minulla ei ole ollut vastaavaa tulehdusta  aikaisemmin. Mutta oireet sopivat. Huomenna on aika vyöhyketerapeutille. Soitin hänelle varoittaakseni ja hän neuvoi minua hankkimaan puolukkauutetta sekä rakkoteetä, hän katsoo huomenna miten hän voi edesauttaa tervehtymistä. En halua mennä vielä tavalliselle lääkärille, kun saan sieltä kuitenkin vain antibioottikuurin.Se on niinkuin se viimeinen hätävara. Tänään meillä on siipan kanssa liput teatteriin. Saas nähdä miten selviän illasta, kun vähän väliä pitää käydä vessassa?

Siipasta puheen ollen, hän teki taas maineelleen kunniaa pyykkimiehenä. Olen viimeiset 15 vuotta yrittänyt opettaa miten pyykkiä pestään, lajitellaan, mikä vedenlämpö valitaan jne. Monta asiaa hän on oppinut. Yhtä asiaa hän ei ole tähän päivään mennessä tajunnut: villavaatteet pestään erikseen ja yleensä käsin.
Tänään aamulla löysin vaatekaapistani nätisti viikatun beigen-värisen villa-napa-paidan.Siis ihana villapaitani oli pesty normaalin pyykin seassa, laitettu kuivumaan telineelle roikkumaan - ei siis laitettu vaakataasoon ja tietenkään paitaa ei ollut vedetty saumoista takaisin muotoonsa. Siis mukava hyvin istuva paita oli muuttunut kireäksi napapaidaksi. Kyllä vähän harmitti. En ymmärrä miten saan viestin perille? Olen ainakin sata kertaa sanonut, että minä hoidan villavaatteet ja niiden pesun. Mutta kun ei mene perille, niin ei mene. Sitä siis voi elää toisen ihmisen kanssa monta vuotta yhdessä ja jotkut asiat eivät vain muutu. Todella turhauttavaa.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

elonmerkkejä, mikä joulu, haikea fiilis, kuopuksen käsiala

Ollaan siis joulukuussa... en tiedä mistä ottaa joulufiilistä. Ulkona paistaa aurinko, äsken laitoin pyykkejä parvekkeelle kuivumaan. T-paita päällä oli aivan riittävä... Tietenkin iltaisin joulumarkkinoilla viileämpinä päivinä, iltoina sitä voi uskotella itselleen, ettei joulu ole enää kaukana... Ensimmäinen adventti tuli aivan liian pian. Sain kuin sainkin kranssin tehtyä - lauantai-iltana. Sisko oli käymässä Suomesta ja oli mukava juhlia ensimmäistä adventtia hänen kanssaan. Mutta.... joulufiilis - sitä pitää vielä odotella. Tuleeko ollenkaan? Ensi viikonloppuna olemme päättäneet lasten kanssa, että pidämme pipari- ja keksitalkoot. Josko silloin?

Siskoni oli siis käymässä Suomesta täällä Wienissä. Meillä juttu luistaa ja on ihanaa vaihtaa ajatuksia hänen kanssaan. Neljä päivää hurahti aivan liian nopeasti. Maanantaina kun saatoin häntä alas taksiin tuli haikea olo - milloin näemme toisemme seuraavan kerran? On ihanaa kun on netit, sähköpostit ja puhelimet, mutta kyllä LIVENÄ näkeminen voittaa kaiken tekniikan. Hush, close your eyes - soulmates never die. Kävimme yhdessä Placebon konsertissa perjantaina. Konsertti oli loistava ja olen iloinen, että siskoni tuli tänne saakka katsomaan bändiä kanssani. Bändi loisti uuden rumpalinsa kera ja takavuosien synkkyys on muuttunut elämänmyönteisyydeksi. Yes.

Lapsilla on edessä pitkä viikonloppu. Tarpeeseen tulee. Koulu, läksyt ja kokeisiin lukeminen meinaa viedä lapsista viimeisetkin energianrippeet. Olen huolissani kuopuksen koulunkäynnistä. Hän on viikon aikana kehittänyt itselleen uuden "nopean" tavan kirjoittaa kaunokirjaimia. Huomasin asian eilen. Hänen tekstiään tuskin pystyy lukemaan, varsinkin t-kirjoin on f- tai s-kirjaimen näköinen, ei t:n näköinen. Hermostuin asiasta. Jo pari viikkoa sitten kaksi opettajaa oli huomauttanut asiasta, ettei kuopuksen tekstiä pysty lukemaan. Hän osaa kirjoittaa selvästi - jos haluaa, mutta näköjään tällä hetkellä hän ei halua. Päätin, että tätä asiaa en pysty hoitamaan pelkästään puhumalla nätisti. Nyt on toimittava. Laitoin pojalle ukaasin, ellei hän heti ala kirjoittamaan t-kirjainta "normaalisti" ei hän saa toivomaansa joululahjaa. Heti kun olin saanut ukaasin sanottua, tuli minulle tietenkin aivan järkyttävä morkkis. Olen aivan kamala äiti. Poika pelästyi ukaasiani, korjasi kaikista vihkoistaan t-kirjaimen, nin vaadittuani (huom. siis vaadin en pyytänyt). Tänään  aamulla otin asian uudestaan puheeksi, tarkistaakseni ettei asia ole unohtunut. Ei ole unohtunut. Huomenna on englannin koe - tekstin pitää olla selvää, opettajan muistutus viime kirjallisen harjoituksen jälkeen. Ihan oikeasti, miten tällaisia ongelmia setvitään ilman morkkista ja ukaasia? Otan kaikki vinkit ilomielin vastaan.

Nyt lähden töihin, aamulla siivosin kämpän, tällä kirjoituksella kevensin vähän mieltä, kyllä tämä tästä.