Muutaman päivän loma poissa kotoa teki meikäläiselle hyvää. Vietin aikaa intensiivisesti siskoni ja vanhempieni kanssa. Kaksi ystävätärtäkin vuosien takaa kerkesin tapaamaan.
Kävin kahdessa näyttelyssä. Join maltillisesti ;-) ettei mene tärkeät päivät potemiseen. Ihmettelin elämänmenoa, hintoja. Tietenkin vertailin. Olen itävaltalaistunut…. Helsingissä on mukava käydä, kotini on kuitenkin Wienissä. Näin se vain on.
Kotona minua odottivatkin aivan arkiset ongelmat: asunnon epäsiivo, kadonneet koulutarvikkeet, lasten riitely jne. Tervetuloa kotiin – äiti!
Tällä hetkellä Meksikon lahdella tapahtuu ehkä suurin ympäristökatastroofi ikinä (öljynporauslautan räjähtäminen nelisen viikkoa sitten). Se ei tunnu (ainakaan vielä) eurooppalaisia pahemmin kiinnostavan kun meillä on nyt itsetehty talouskatastroofi. Mieluiten ei lukisi ja kuulisi kummastakaan, niin ahdistavaa luettavaa ja kuunneltavaa. Kun maanantaina aamulla lensin lentokoneella Helsingistä Wieniin ja katselin maisemia Puolan yli lentäessämme tuli mieleeni ajatus siitä, kuinka kaunis tämä maapallomme onkaan ja mitkä resurssit meillä itseasiassa on. Olen täysin vakuuttunut siitä, että täällä on kaikille riittävästi resursseja – ihan kaikkeen. Puhumattakaan omasta luovuudestamme ja sitä myötä avautuvista mahdollisuuksista. Mutta meiltä on katkennut yhteys luontoon ja omiin resursseihimme, usko omiin voimiimme, omaan luovuuteen, usko ihmiseen. Koko ajatteluamme tuntuu ohjaavan vain raha ja sen määrän kasvattaminen. Velalla velkaa maksamaan. Iskulause kuulemma kuuluu: There Is No Alternative. Ihan varmasti on – haloo missä luovuus ongelmien ratkaisuun? Eihän tästä hyvää seuraa. En ymmärrä mihin vanha kunnon maalaisjärki on kadonnut! Minulla, ihan taviksella, tulee näitä uutisia lukiessa raja eteen – ei jaksa!
Islannin tulivuoren purkaus tuntuu ihanan rauhoittavalta, koska ihminen ei sitä pysty kontroillamaan. Laittaa miettimään, pohtimaan vaihtoehtoja – etsimään muita vaihtoehtoja, muuttamaan ajatusten virtaa. Antaa meidän luovuudelle mahdollisuuden.
Kun tuota edellä kirjoittamaani tekstiä luen, huomaan paradoksin. Ihmisen aiheuttamat katastroofit lamaannuttavat ja oikeat luonnonkatastroofit avaavat ovet luovuudelle.
Tällaisia ajatuksia lounastauolla tällä kertaa.
