Maria pohti blogissaan, että minkälaisia ihmiset ovat oikeasti? Mitä kirjoittaminen tarkoittaa itse kullekin? Miksi on usein helpompaa sanoa asioita kirjoittamalla kuin puhumalla? Olen kauan miettinyt myöskin samoja kysymyksiä. Itse en ole koskaan pitänyt itseäni hyvänä kirjoittajana ja herääkin kysymys, että miksi pidän blogia. Blogin pitäminen on minulle henkireikä tunteiden aallokossa - asioista kirjoittaminen auttaa minua eri tilanteissa. Toinen tärkeä seikka on se, että olen asunut tammikuussa 19 vuotta Wienissä ja puhun tosin lasteni kanssa suomea, mutta huomaan, että sanavarastoni kapenee ja suomen käyttäminen tuntuu kankealta. Joten tämän blogin avulla yritän pelastaa äidinkielentaidoistani sen mitä pelastettavissa on. Tämä on myöskin kanava kertoa tutuille Suomessa pikaisesti, että mitä kuuluu. Puhelimessakin tulee tosin juteltua - tämä blogi täyttää kivasti puheluiden välit. Samalla tavalla suhtaudun myös itse tuntemieni ihmisten blogeihin. Marian blogia seuraan lähes päivittäin. Minun mielestäni hän pohdiskelee aivan samalla tavalla blogissaan kuin silmät vastakkain, joten ainakaan vielä ei ole tullut mitään totaalisen uutta puolta tai hämmentävää hänestä esiin.
Kysymykseen, että miksi konflikteja on helpompi selvittää kirjoittamalla on mielestäni vastaus se, että aika usein verbaalisessa kanssakäymisessä tulee sanottua mitä sylki suuhun tuo. Ei ehdi miettimään loppuun saakka, mitä oikeastaan haluaa sanoa. Kirjoittamalla tulee usein mietittyä pariin kertaa ja samalla kun miettii antaa itselleen arvokasta pika-empatiaa. Mitä tarkoitan pika-empatialla? Tarkoitan, että aika usein konfliktitilanteessa yksi tärkeimmistä tarpeista on kuulluksi tuleminen. Kun kirjoittaa ajatuksensa muistiin ja miettii omia tuntemuksiaan, sitä ikään kuin kuuntelee itseään. Näin kun on saanut (tai antanut itselleen) empatiaa, ei enää vaadikaan sitä konfliktin vastapuolelta vaan on ehkä hieman enemmän valmis kuuntelemaan, mitä toisella on sanottavana.
Kysymykseen, että onko ihminen luonnostaan paha vai hyvä, haluan sanoa seuraavaa. Jos miettii, että on olemassa hyvä ja paha, niin sitten pitää varmaan olla olemassa joku, joka päättää, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Ja tässä kohtaa alkaa sydämeni (käytän sanaa tarkoituksella) hyppimään ja yrittää viestiä minulle, että eihän se näin voi mennä. Se mikä jonkun toisen mielestä on hyvä voi hyvinkin olla jonkun toisen mielestä paha. Aina kun meillä on negatiivisia tunteita (esim. ärtymystä, häpeää, vihaa, pettymystä jne.) tai kun alamme arvostelemaan itseämme tai muita ihmisiä, on tämä tärkeä merkki siitä, että jokin meidän tarpeistamme ei tule huomioiduksi saatikka tyydytettyä. Otetaan yksinkertainen esimerkki: jos olen hulvakkaalla tuulella ja lapset pitävät hauskaa riehumalla musiikin tahtiin, otan itse myöskin osaa riehaan. Tarpeeni juhlia, leikkiä ja liikkua tulee tyydytetyksi. Seuraavana päivänä olen väsynyt ja lapset riehuvat jälleen. Tarvitsen rauhaa ja mahdollistua vetäytyä - ovatko lapseni siis seuraavana päivänä pahoja? Ei, vaan minun tarpeeni ovat erilaiset. Ei siis ole olemassa oikeaa tai väärää, hyvää tai pahaa. Suuri haaste on, että kummankin osapuolen tarpeet tulevat kuulluksi. Tätä harjoittelen ja yritän elää päivittäin.
