Kun vuoden alussa ilmoittauduin treenajakoulutukseen en osannut aavistaa kuinka paljon päätös tulisi muuttamaan minua. On kuin taas yksi palapelin pala olisi loksahtanut paikoilleen. Uskon löytäneeni takaisin kadonneeksi luulleen palan itsestäni. Päätös on saanut minut lukemaan entistä enemmän. Olen alkanut tekemään muistiinpanoja teksteistä. En koneelle vaan käsin. Olen huomannut, että opin ja muistan paremmin kun kirjoitan käsin paperille -ei siis koneelle. Koneella oleskeluun ei siis ole jäänyt paljoa aikaa. Olen uskaltautunut ulos ihmisten ilmoille eri tavalla ja varovaisesti alkanut "esiintymään". Ja mikä ihaninta palaute on ollut tähän mennessä positiivista.
Oikeassa leipätyössäni käyn, teen työni ja tienaan rahaa - sydämeni sykkii kuitenkin muille asioille.
Olen myös yksityiselämässä tehnyt muutama viiiko sitten mullistavaa. Uskalsin olla aito. Kuulostaa hurjalta ja jotenkin käsittämättömältä. Mitä tarkoitan? Uskalsin olla oma haavoittuva itseni ja kertoa syvimmistä tunteistani ilman että olisin syyttänyt toista. Olen tullut elämässäni kai sellaiseen pisteeseen, että minulla ei ole aikaa tuhlata siihen, että elän kaukosäädettyä elämää. Tulee Monty Python mieleen... What do I got to loose? Nothing!
1 kommentti:
Ihanaa kun palaset loksahtavat paikoilleen, erityisesti silloin kun jokut palase ovat olleet kadoksissa.
♥
Lähetä kommentti