Kroppa alkaa pikku hiljaa tottua kesäaikaan ja onneksi tänä aamuna sai nukkua univelkoja pois.
Eilen oli esikoisen koulussa vanhempainilta ja kävin kaikkien pääaineiden opettajien luona kysymässä miten tyttäreni koulunkäynti edistyy. Vastaukset olivat hyvin mielenkiintoisia. Joko opettajat olivat todella tyytyväisiä lapseni koulutyöhön tai sitten olivat todella pettyneitä, koska taso on laskenut roimasti (!) ja tyttö kuulemma yrittää olla jonkinasteen kovis. Tilanne on siis jotenkin kuin Jekyll and Hyde... No osasimme mieheni kanssa odottaa jotain tämän tapaista. Kotona on ollut jo merkkejä kapinasta. Kuuluu ikään. Kuitenkin tilanne laittaa mietteliääksi. Miten keskustella asiasta niin, että sekä tyttären, vanhempien ja opettajien tarpeet otetaan huomioon. Kaikkia osapuolia kunnioittaen ja ilman syyllistämistä. Minä käyn itseni kanssa sisäistä keskustelua ja annan omille ajatuksilleni ja tarpeilleni pikaempatiaa, jotta pystyn myötuntoiseen kanssakäymiseen tyttäreni kanssa. Sanon suoraan, että on todella haastavaa hommaa. Mutta se on hyvä niin, ja jos muistan oikein, niin kukaan ei tainnut sanoa, että vanhempana olo olisi helppoa tai että se jossain varttumisen vaiheessa muuttuisi helpoksi. Se muuttuu vain vaikeusasteeltaan vaativammaksi. Eikä sitä vastuuta pääse kuitenkaan pakoon eli parempi olla sen kanssa sinut.
Olen seurannut viime viikkoina tuttuun tapaani myös Suomen lehtiä ja vihdoinkin Suomenkin sisäpolitiikassa tapahtuu mullistavaa. Ulkoministeri joutui SITTENKIN lähtemään tekstiviestikohun jälkeen. Hyvä niin. Pelkäsin todella, että juttu painetaan villaisella tyyliin "no pojat on poikia". Mielestäni Kanerva käyttäytymisellään näytti, ettei hän arvosta omaa virkaansa eikä siten ole luottamuksen arvoinen - edustamaan suomalaisia ja Suomen hallitusta ulkomailla. Eikä hän myöskään ymmärtänyt minkälaisen vaaran kohteeksi hän omalla käyttäytymisellään joutui lähtiessään leikkiin mukaan (siis tekstailuun). En halua kommentoida itse tekstiviestejä enkä niiden vastaanottajaa. Lehdissä on ollut myös puhetta tasa-arvosta, ja että nyt potkujen antaminen on ollut edistystä tasa-arvolle sukupuolten välille. Siinä mielessä kyllä, että yllä mainitsemallani ajatusmaailmalle "pojat on poikia" laitettiin stoppi eteen. Nainen olisi saanut potkut heti, nyt mies sai potkut muutaman viikon jälkeen. Toivottavaa on, että tulevaisuudessa ei tarvitse enää miettia viikkotolkulla onko potkuille aihetta - olkoon sukupuoli mikä tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti