lauantai 31. toukokuuta 2008

Positiivista palautetta

Edellisen postauksen kuva on saanut positiivista palautetta. Otin viime viikonloppuna sarjan kuvia luonnosta, mitkä mielestäni kuvaavat hyvin naiseneergiaa. Työstin kuvat ja tein 4 kuvan kokoelman. Tämän lähetin kaikille goddess-workshopin osallistujille. Sain todella paljon itselleni hämmentävää palautetta ja pyynnön saada suurentaa "Alkuvoima-Tuli" kuva ja laittaa esille erään tilitoimiston tiloihin. Tietenkin suostuin. Yes. Tästä tuli hyvä mieli.

tiistai 27. toukokuuta 2008

Puuta, heinää 100. kunniaksi

On tuhat ja kaksi kotiaskaretta, mitkä pitäisi tehdä. Olisi pitänyt aloittaa jo viikkoja sitten. Sitten kuitenkin teen muita juttuja. Ei kiinnosta, kunnes on pakko. Luen mieluummin, oleskelen kaupungilla, laitan ruokaa, mietiskelen, tapaan muita ihmisiä. Kotona teen vain kosmeettisen pikasiivouksen, roinat ja kamat ängen komeroon jne. Huomenna, ylihuomenna, ensi viikolla otan itseäni niskasta kiinni - lupaan itselleni. Ja kun katson kalenteria tiedän, että olisi parempi aloittaa jo tänään. Huokaus. Huomenna ;-)

Workshoppi vain naisille on ohi ja annan sen vielä vaikuttaa näin jälkeenpäin. 10 naista, ikäsauma 20-74 vuotta. Huumoria. Elämänkokemusta. Surua. Nauttimista naisena olemisesta. Avautumista asioista, joita yleensä pidetään tabuina. Oman seksuaalisuuden hyväksyminen ja aistiminen. Omien voimavarojen huomiointi ja hoiva. Alkuvoiman ja sisäisen tulen tunteminen.



Ihana yhteys, ei häpeää. Olen onnellinen, tyytyväinen ja kiitollinen, että minulla oli tilaisuus tähän kokemukseen. Toisaalta olo on haikea ja vähän surullinen kun näitä naisten rundeja ei enää ole.

Yllä mainitsin, että luen. Luen tällä hetkellä Dalai Laman ajatuksia myötätunnosta - pieninä snackseinä koko päivälle jaettuna. Illalla alkaa tapaaminen uuden romaanin kanssa. Carlos Ruiz Zafón'in Tuulen varjo. (Saksaksi Der Schatten des Windes). Tässä linkki Hesarin arvosteluun.

perjantai 23. toukokuuta 2008

Kaksi


Me kaksi auringonpalvojaa onnittelemme myöskin valokuvatorstaita 2-vuotis päivän johdosta.

Uusi ulkonäkö

Kevätsiivous myös blogissa. Entinen layout ei miellyttänyt enää, joten eilen sitten sain muutettua ulkonäköa mieluisammaksi. Lämmin ja kuitenkin mielestäni riehakas oranssi sopii minun maailmankuvaani ja tunnetilaani. Mandala (punottu seinälautanen Sardiniasta) sai jäädä.
Eilen oli täällä vapaa päivä, kuitenkin kiirettä pitää. Kouluvuosi lähestyy pikku hiljaa loppua kohden ja viimeiset ponnistukset alkavat. Viime päivinä olen auttanut poikaa tekemään esitelmää lepakoista. Edellisenä viikonloppuna harjoittelimme tyttären kanssa matematiikkaa.
Vielä muutama viikko ja sitten alkaa koululaisten kesäloma. Minäkin nautin, kun on koulusta vapaata. Töissä menettelee, yritän antaa stressin tulla ja mennä. Ja ottaa etäisyyttä. Taas kerran. Ja suren sitä, että joudun vaihtamaan toiseen huoneeseen. Viime vuodet olen ollut kahden hengen huoneessa. Nyt on edessä muutto 6 hengen huoneeseen. Syy, miksi joudun muuttamaan on se että tupakoivia kolleegoita on enää vain kaksi, kun ennen meitä tupakoimattomia oli vain kaksi. Sinänsä positiivista, kuitenkin harmittaa - "vapaus" ja tilavuus ovat ohi. Saa nähdä miten minä ja viisi miestä sopeudumme ....

maanantai 19. toukokuuta 2008

Myötätuntoa kerran toisella tavalla

Opin tänään jotain aivan uutta itsestäni. Aikaisemmin illalla olin NVC (NonViolentCommunication) harjoitteluryhmässä ja teimme mielenkiintoisen harjoituksen pareittain. Vuoronperään kumpikin kertoo jostain itselleen tärkeästä asiasta ja siihen liittyvistä tunteista fantasiakielellä (esim. jokeltaen tai vaikka siansaksaa puhumalla). Toisen tehtävä on kuunnella tarkkaan ja antaa empatiaa - myöskin fantasiakielellä. Kun kumpikin kommunikoi näin, yhteys kahden ihmisen välille syntyy nopeasti ja myötätunnon tunteminen ja antaminen ei ole vaikeaa. Koko "show" mikä syntyy meidän oikeasta kielestä, sen käyttämisestä ja tulkitsemisesta jää pois. Kun kuuntelin toisen tarinaa siansaksaksi olin alta aikayksikön yhteydessä toiseen henkilöön. Tunsin sen koko kropassa, huomioni kiinnittyi toisen mimiikkaan ja muuhunkin kehonkielen. Kun tuli minun vuoroni kertoa, valitsin asian, mitä olen jo pitkään kantanut mukanani, mutta mistä en ole uskaltanut/kehdannut puhua kenellekään. Mielikuvituskielellä ei mikään ongelma - oli ihanaa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Kuulostaa kyllä aika hullulta, mutta ihanan vapauttavaa.

On ihanaa, kun elämä pystyy yllättämään miellyttävästi tällaisilla yksinkertaisilla asioilla.



Bella luna! La vita e bella!
Kuva otettu toissa iltana parvekkeelta. Kuu sai minut pauloihinsa ja se oli pakko kuvata. Vaikkei kuvasta tullutkaan sellaista kuin alunperin halusin, ihastuin tuohon tiettyyn usvaan ..

torstai 15. toukokuuta 2008

Ihmisoikeudet


Valokuvatorstain 90. haaste on seuraava:

Blogiyhteisö nimeltä BlogCatalog haastaa bloggaajat kautta maailman kirjoittamaan ihmisoikeuksista torstaina 15.5.2008. Ihmisoikeudet on osa BlogCatalogin haastesarjaa Bloggers Unite - Blogging for hope. Mutta kuinka käsittelet aihetta valokuvan keinoin?



2 artikla. 1. Jokainen voi vedota kaikkiin tässä julistuksessa julistettuihin oikeuksiin ja vapauksiin, katsomatta mihinkään erotukseen, erityisesti mitä tulee rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntymään tai muuhun olosuhteeseen.


Tämä artikla kuulostaa sadulta ja laittaa ajattelemaan. Ajattelemisen aiheita:

a) kuinka moni meistä on aloittanut lauseen näin: "En ole rasisti, mutta ...." ?

b) uskonnonvapaus?

c) saatko vähemmän palkkaa, koska olet nainen?

d) onko sinua katsottu, kohdeltu kummasti, koska puhut vierasta kieltä? Miten itse kohtelet vierasmaalaisia?

e) tunnetko olevasi parempi, koska omistat jotain? vähätteletkö muita sen takia?

f) onko sinun terveytesi toisarvoista, koska sinulla ei ole yksityistä sairasvakuutusta?

... aiheita löytyy eli listaa voisi jatkaa loputtomiin ...
Kuvassa on Wienin Juhlaviikkojen 2008 juliste.


sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Mother's little helper

Doctor, pleaaaaase, some more of theeeeeeeese, outside the door she took four more ...
mother's day 11th of May 2008

Mukava sunnuntai - kulttuuria

siis ihan tavallinen sunnuntai, niin tai siis koulun ja mainonnan mielestä ei ole tavallinen sunnuntai - on siis äitienpäivä.... huh. Parempii unohtaa "virallinen" puoli ja nauttia vain ihanasta sunnuntaista. Esimerkiksi näin.

Ensin kansallisoopperaan katsomaan/kuuntelemaan Wagnerin Nibelungenring - oopperaa lapsille:




Minun mielestäni esitys oli upea. Poikani oli kuitenkin toista mieltä. Tylsää, kun se Siegfried ei kylpenytkään lohikäärmeen veressä.... No oltiin sitten eri mieltä. Sitten taidehistorialliseen museoon katsomaan Arcimboldo näyttelyä. Mahtavat puitteet,





näyttely mielenkiintoinen.



Ja tietenkin kaiken tämän jälkeen oluelle Wienin upeimpaan paikkaan keskellä kaupunkia eli Museumsquartier'iin "ä"-päivä-oluelle. Tässä tunnelmaa aurinkoiselta aukiolta.



Tuossa lojuessa näky vastapäätä oli tämä:



this is art!

lauantai 10. toukokuuta 2008

Katse ikkunasta

Valokuvatorstain tämänkertaisena haasteena on jatkaa tästä Henri de Toulouse-Lautrec'n kuvasta :


Pyykkäri alpeilla miettii, että onpa hiljaista. Karjaakaan ei näy.

tiistai 6. toukokuuta 2008

Työmatkan varrelta

Tässä taasen muutamia kuvia työmatkan varrelta. Olin eilen pirun hyvässä Workshopissa ja olen kuin uudesti syntynyt. Aamulla innoistuin valokuvaamaan maisemaa ennen toimistoon menoa.



Töissäkin olin kuin eri ihminen verratuna esim. eiliseen ja edellisiin viikkoihin. Ja tietenkin kevät inspiroi.

Aatteen paloa 2

Tervehdys Tiibetistä.


Kapteenit vaihtoivat lippuja.

Joukkeet: Tibet - FC Stadlau

Marian valokuva Milanosta innosti minut lähettämään vielä nämä valokuvat valokuvatorstain haasteeseen aatten palo. Viime lauantaina meidän paikallinen jalkapalloseura pelasi epävirallisen maaottelun Tiibettia vastaan. Hyväntekeväisyyspelin tarkoituksena oli kerätä rahaa Tiibetin jalkapallojoukkueelle. Fiilis oli hieno. Matsissa ei oikein tiennyt kumman puolella olisi. FC Stadlau voitti Tiibetin 6-2.

torstai 1. toukokuuta 2008

Aatteen paloa


Aatteen palo teemana valokuvatorstaissa. Vapaus, veljeys, tasa-arvo. Monta vallankumousta. Monta strategiaa. Aihe kiinnostaa minua sekä historian valossa että nykypäivän teemana. Kuvassa pieni ote aiheesta omasta kirjahyllystä.