Valokuvatorstain 103. haaste

Tällä kertaa valokuvatorstain inspiksenä on vajaa säepari Joona Kivirinnan runosta 'Paluu', joka löytyy kirjailijan esikoisrunokokoelmasta Kymmenen vuoden päästä annamme lapsille nimet (Tammi 2008, s. 54):

Painavinta mitä tiedän on salaisuus joka jäi kertomatta ---

Blogin pitäjä lomailee ...

huomisesta sunnuntaihin NonViolent Communication Dancefloor seminaarissa ja muutenkin.
Pää ja sydän kaipaavat tuuletusta ja vaihtelua.

Tässä lempibiisini tällä hetkellä:

Oletko jo kuullut?

Mies soitti minulle puolen päivän aikaan töihin ja kysyi, että olenko jo kuullut siitä koulujutusta. Mielessäni ajattelin eri kouluja joihin kuopuksemme ehkä menee ensi syksystä lähtien, kysyin mitä koulujuttua hän tarkoittaa.
Hänen vastaustaan en olisi halunnut kuulla. Suomessa on taas ammuttu koulussa. Luin työn ohella äkkiä uutiset internetistä. Ja tietenkin monta kysymystä jäi pyörimään päähän. Miksi (taas)? Kuinka ahdistunut ihmisen täytyy olla, kun hän ainoana ratkaisunaan näkee enää toisten ja itsensä satuttamisen ja murhaamisen? Miten uhrien omaiset selviävät tästä tuskasta, menetyksestä? Miten me yhteiskunnan jäsenet kohtaamme tämän ongelman? Mitä jokainen meistä voi tehdä, jotta .... tämä maapallo on elämää rikastuttava paikka? ...jotta nuoret, lapset ja vanhemmatkin katsoisivat luottavaisin mielin tulevaisuuten? ...jotta elämä on elämisen arvoista? ... jotta jokainen tulee kuultua eikä jää ongelmiensa kanssa yksin? ...
Mikä meidän systeemissä mättää? Näitä kysymyksiä mietin. Nopeita vastauksia ei ole. Olen äärettömän järkyttynyt ja surullinen tapahtuneesta.

Tarina tälle päivälle

Eräs ystäväni lähetti minulle seuraavan tarinan tälle päivälle. Tahdon jakaa sen teidän kanssa. Tässä nopeasti käännettynä:

Minulla oli haastattelu Jumalan kanssa.
"Sinä haluaisit mielelläsi haastatella minua?" kysyi Jumala.
"Jos sinulla on aikaa" sanoin minä.
"Minun aikani on ikuisuus. Mitä kysymyksiä ajattelit esittää minulle?"
"Mikä yllättää sinua eniten ihmiskunnassa?"
Jumala vastasi:
""Että lapsuutta pidetään pitkäveteisenä. Kaikilla on kiire tulla nopeasti aikuiseksi ja sitten heillä on kaipuu olla taas niin kuin lapsi."
"Että ihmiset menettävät terveytensä, jotta voivat tienata rahaa ja sitten menettävät rahaa, jotta olisivat jälleen terveitä."
"Että he ajatellessaan tulevaisuutta peläten unohtavat tämänhetkisen tilanteen niin, että eivät pysty elämään tässä päivässä saatikka tulevaisuudessa."
"Että ihmiset elävät niin kuin eivät kuolisi koskaan ja kuolevat niin kuin eivät olisi koskaan eläneet."
Jumala otti minun käteni omaansa ja olimme hetken hiljaa.
Sitten kysyin: "Jos olisit vanhempi, mitä opettaisit lapsillesi elämää varten?"
Jumala vastasi lempeästi hymyillen:
"Opettaisin, ettet voi pakottaa ketään rakastamaan sinua. Voit ainoastaan tulla rakastetuksi."
"Opettaisin, ettei ole hyvä vertailla itseään muiden kanssa."
"Opettaisin, ettei rikas henkilö ole joku, jolla on eniten vaan että hän on joku, joka tarvitsee vähiten."
"Opettaisin, että tarvitset vain muutaman sekunnin avaamaan rakkaan ihmisen syvät haavat ja joskus vuosia parantamaan ne."
"Opettaisin, että on olemassa ihmisiä, jotka rakastavat sinua hartaasti, mutta eivät tiedä, miten näyttää rakkauttan tai ilmaista tunteitaan."
"Opettaisin, että kaksi ihmistä voi katsoa samaa asiaa, mutta nähdä tämän eri tavalla."
"Opettaisin, että aina ei riitä, että toinen antaa sinulle anteeksi vaan että myös itse annat itsellesi anteeksi."
Ja opettaisin, että OLEN AINA TÄÄLLÄ.

Astu toiselle puolelle

Marian postaus toi teinivuodet mieleeni. Muistan kuinka 13-vuotiaana "löysin" The Doors yhtyeen. Mikään ei sen jälkeen enää ollut samanlaista kuin ennen. Tajusin, että minulla on valinnan mahdollisuus - aina. Voin jäädä tälle puolella tai astua toiselle puolelle. Päätin, että pidän mieleni ovia auki. Moniin maailmoihin on tullut sen jälkeen astuttua.

Ajatus

Valokuvatorstain 101. haastesana on "ajatus".

Ihmettelyn aiheita

Arki siis lähti käyntiin. On ollut kaikenlaista hommaa hoidettavana: vanhempainiltoja, koulutarvikkeita ja muuta vastaavaa.

Kaiken arjen keskellä riittää minulla ihmettelemisen aiheita. Esim. tämä Wienin sää - mukava intiaanikesä. Ei enää älyttömän kuuma vaan kivasti lämmintä iltapäivisin. 24-28 astetta varjossa. Toivon sään jatkuvan kauniina ja mukavan lämpimänä yli viikonlopun. Tarkoitus on pitää piknik-tapaaminen vihreässä Praterissa - kivaa.


Eilen ihmettelin ruokakaupassa heti sisäänkäynnin vieressä olevia tarjouksia. Joulukeksejä... siis 9. syyskuuta - kolme ja puoli kuukautta ennen "suurta tapahtumaa" ja todellakin yllä mainitsemani lämpötilat ulkona. Hohhoijaa. Välillä mietin, että elämästä selviää helpommalla ilman joulua ja jouluhössötystä. Kaikki jouluun liittyvä kaupallisuus on tuhonnut minun kohdallani lähes kaiken taianomaisen, minkä olen liittänyt jouluun. Tämä tosiasia tekee minut osittain surulliseksi ja osittain olen helpottunut. Ihanaa levähtää valtavirran menosta ;-)


Kolmas ihmettelemisen aihe on työpaikalla. Eräs kolleegani on viidettä viikkoa sairaslomalla. Kukaan ei (edes esimies) tiedä mikä hänellä on ja milloinka hän palaa töihin. Työnantaja ei ole ottanut häneen yhteyttä... Ihmettelen mitä tällaisella käyttäytymisellä halutaan viestittää. Mietin, miten tämä vaikuttaa meihin muihin työporukan jäseniin - varsinkin ihmisinä? Minä olen lievästi häiriintynyt tilanteesta. Kannan huolta kolleegasta, vaikkemme läheisiä olekaan. Olen sitä mieltä, että myös työnantajalla on vastuu ottaa selvää mistä on kysymys. Inhimillinen vastuu....

Itävallassa pidetään parlamenttivaalit syyskuun lopulla. Puolueiden ehdotuksissa vasta ihmettelmistä riittääkin. Lähes kaikki puolueet ovat populistisella vaalikampanjalla liikkeellä. Ja taas kaikkeen etsitään syyllisiä ulkomaalaisista. Sekä EU-ulkomaalaisista kuten myös EU:n ulkopuolisista ihmisistä jotka asuvat Itävallassa. Esim. äärioikeisto vaatii, että sosiaali- ja terveyshuolto kuuluvat vain Itävallan kansalaisille.... tietenkin moni hakkaa kämmenellään polveaan ja toteaa että aivan, oikeassa he ovat, vihdoinkin joku, joka ajaa meidän "pienten" ja "tavallisten" ihmisten etuja. Helpolta ratkaisulta kuulostaa ja ainakin minulle tulee aikamoinen Déjà-vu-tunne, että historia tuntuu toistavan itseään. Eivätkö ihmiset ikinä opi? Ihanko oikeasti ihmiset luulevat heidän olojensa parantuvan jos ulkomaalaiset häädetään maasta ulos?

Eli ihmettelemistä riittää.

Arki on taas täällä

Lomat on ohi ja arki on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin. Arjella tarkoitan lapsiperheen arkea. Esikoinen aloitti uudessa luokassa kielilinjalla – kuvaan tulivat uudet opettajat ja uudet luokkakaverit. „Vanhat“ kaverit valitsivat matemaattisen linjan. Kova paikka 12v:lle. Nyt kun muutama päivä on ehtinyt kulua, uskallan olla varovaisesti optimistinen. Kuulemma uudet opettajat ovat kivempia ja yhteys vanhoihin kamuihin on kunnossa.
Kuopuksen kohdalla tilanne on se, että hän aloitti nyt kansakoulun viimeisen luokan. Tällä luokalla erotetaan ns. jyvät akanoista eli oppisuoritus ja todistus määrävät jatkokoulutuksen suunnan. Itävallassa ei ole peruskoulua niin kuin Suomessa. Neljännen kansakoulun luokan jälkeen on haettava joko lukioon tai mentävä keskikouluun. Lukio on tähtäimessä. Joten koulussa ollaan nyt sitten tositarkoituksella. Jo esikoisen kohdalla tämä lasten jako eri kouluihin näin varhaisessa vaiheessa oli minulle vierasta. Tässä systeemissä nyt kuitenkin elämme, joten yritän parhaani, jotta sekä kuopuksen että vanhempien tarpeet tulee huomioitua.
Suomen loman jälkeen Itävallan ja Wienin sää on tehnyt minulle kepposen. Täällä kesä jatkuu kuumana ja minä sitten vilustuin ja nyt seuranani on kuiva, kumiseva yskä. Helle tuntuu rasittavalta ja nautin illoista kun ilma viilenee. Aamut ovat myös oivia hetkiä hengittää viileätä, raikasta ilmaa. Viikonlopuksi on luvattu kunnon hellettä eli yli 30 astetta varjossa. Yritän olla valittamatta…