Olen myöskin hieman lukenut. Painotus todellakin sanan hieman kohdalla. Olen kova lukemaan ja nyt olen lukenut vain muutamia sivuja. Antanut itselleni aikaa sulattaa lukemaani. Luen tällä hetkellä kolmea kirjaa yhtäaikaa:
- Sofi Oksanen "Puhdistus" (Finlandia Palkinto 2008)
- Thich Nhat Hanh "Teachings on Love" - Buddhan oppeja rakkaudesta ( Nhat Hanh on buddhalainen munkki ja Zenin mestari)
- Oriah Mountain Dreamer "Invitation"
Mielelläni olisin pitänyt tähän väliin muutaman viikon loman. Jos pitäisin nyt enemmän lomaa, ei minulla olisi kesällä enää lomaa. Joten yritän hyväksyä tosiasian, että tällä kertaa kolme päivää "lepoa" ovat tarpeeksi. Lepo on ihana olotila! Olen itsekseni juhlinut lepoani.
Tiistaina illalla tapasin ystävättäreni, kenen kanssa minulla on ollut konflikti ystävyydestä (blogikirjoitus muutaman viikon takaa, en jaksa linkata nyt). Saimme riitamme selvitettyä ja enkä aloita hänen kanssaan kuntosali-harrastusta. Ennen tapaamista tunsin solmun vatsassani. Päättäväisin mielin läksin kuitenkin tapaamiseen. Olin päättänyt olla rehellinen ja kertoa mikä meidän riidassa on liikuttanut minua ja mikä on elävää juuri sillä hetkellä. Olin hyvin keskittynyt, jotten vajoa tuomitsemaan häntä tai itseäni - yritin olla myötätuntoinen sekä häntä että itseäni kohtaan. Ja nyt kaikki on OK. Tuntuu hyvältä.
4 kommenttia:
Kuulostaa hyvältä, kaikin puolin.
Tykkään.
Hyva kun rohkenit olla rehellinen ystavasi kanssa, muistan sen aikasemman kirjoituksen :)
Makin olen lukenut viime paivina paljon ja katsonut jopa 4 elokuvaa. Joskus tauko rutiiniin tekee hyvaa.
@maria ja Susa: kiitos kommenteista. Aivan, tauko myös rutiineista tekee hyvää.
Moi Pauli! Luin blogiasi ja huomasin Sinun lukevan kirjaa "Teatchins on Love"- Minuakin tuo Zenin idea on pitkään kiinnostunut - ja sieltä sain ajatuksen uuteen blogiini kotiin tilaamamme pienen päivälehden blogilistalla. "Tuuli liehuttaa lippua" - eli sillä mitä sanion tai teen on oma taustansa ja vaikutuvoimansa...
Terveisin
Leonardo
Lähetä kommentti