Viime kirjoituksesta on kulunut kolme viikkoa. Kuinka aika rientääkään. Kolme viikkoa sitten olin vielä onnellinen, että koulut alkaa. Jos nyt kysyttäisiin, vastaisin ehkä toisin. On tämä vain niin käsittämätöntä. Osa kuopuksen uusista koulukamoista on jo hävinnyt. Kuten myös uusi huppari. Harmittaa. En tiedä miten hän voisi oppia pitämään paremmin huolta tavaroistaan. Kuopus kompastui koulun rappusissa - pikkusormessa lasta kolmeksi viikoksi. Kuopus joutui kahakkaan koulussa (kuten viime syksynä) ja siitä piti kirjoittaa raportti.... aina tapahtuu jotain. Juuri silloin, kun äiti tarvitsisi hieman rauhaa. Mutta tiedänhän minä ettei se näin mene.
Miksi tarvitsen rauhaa? Se iso tapahtuma jonka järjestelykomiteassa olin, oli viime viikonloppuna. Olin yksin paikalla järjestelytoimikunnasta ja käytännössä vaikka olin myös osallistujana, olin järjestäjänä paikalla. Kaikki meni hyvin, sain hyvää palautetta ja tutustuin uusiin ihmisiin. Mutta olin aivan poikki. Poikki muutaman päivän vielä tapaamisen jälkeenkin.
Poskihammas lohkesi pari viikkoa sitten, maanantain sain ensimmäisen kruununi. Tein hammaslääkäriapulaisen onnelliseksi kun kehuin, että vihdoinkin minullakin on kaunis hammas suussa.
Kuopus seisoo huoneen ovella ja sanoo: "Äiti, minun pitää tehdä fysiikan tunnille esitelmä. Aihe fysiikka ja lelut. Voitko auttaa?" Voinhan minä. Pari päivää myöhemmin: Äiti, oletko tehnyt sen esitelmän ja julisteen valmiiksi?" HÄH. Pieni väärinkäsitys. No se saatiin selvitettyä: Sinä teet ja pidät esitelmän, äiti auttaa, äiti ei tee.
Töissä on stressiä. Minulla on hieman huono omatunto, koska olen jälleen vapaalla. Treenajakoulutuksen kolmas osio alkaa huomenna. En jaksa riemastua. Tarvitsen lepoa. Syvä huokaus.
1 kommentti:
Siis se on juuri tätä.
Ei jaksa paljoo riemastua.
Yritä löytää hetki levolle.
Peace & Love ♥
Lähetä kommentti