Kävin eilen kahden kuukauden tauon jälkeen vyöhykehieronnassa. Hieroja (hyvä ystäväni) sanoi minulle: „Paula, sinun organismisi on ihan täynnä! Nyt olisi aikaa jättää jotain pois… sinun resurssit ovat lopussa.. tarvitset tauon. Tiedät kyllä itse mistä!”
No niin, kyllä minä tiedän. On ollut kiireinen syksyn alku. Ja syksyn kohokohta tapahtumineen oli viime viikon lauantaina, kun pidimme yhdistyksen (NonViolentCommunication Austria) avointen ovien päivän. Vedin aamupäiväsession yhteydessä ensimmäisen ryhmätyöni tuntemattomien ihmisten kanssa. Ja palaute oli kaikinpuolin myönteistä ja ihmiset olivat otettuja panoksestani ja taidoistani. Palautetta oli ihana kuulla ja kannan tätä mukanani kuin aaretta – tätähän itse asiassa haluan tehdä. Ja haluan tehdä sitä omalla tyylilläni ja olla autenttinen. Haluan opastaa ihmisiä myötätuntoiseen kanssakäymiseen.
Samaan aikaan olen treenajakoulutuksessa ja tämän yhteydessä meillä on kolme peer-ryhmää. Kaksi 4-hengen ryhmää ja yksi 8-hengen ryhmä. Koulutuksen ensimmäisen osion yhteydessä perustimme nämä ryhmät. Meidän treenajamme kehoitti meitä perustamaan ryhmät ja hän esitti kolme osanottajaa (joilla on jo paljon kokemusta myötätuntoisesta kanssakäymisestä) ryhmien vetäjiksi ja pyysi osallistujia menemään mielensä mukaan haluamaansa ryhmään. Minä vedän yhtä ryhmää… niin sitä 8-hengen ryhmää. Tapaamme viikottain. Ja vaikka ryhmässä työskentely on mukavaa, niin huomaan itsessäni uupumusta ryhmäprosesseja kohtaan. Niitä on kohdallani ollut tänä vuonna ehkä liikaakin ja olen antanut mielelläni paljon. Ja nyt on tarve antaa muiden vetää/johtaa. Ryhmäprosessti väsyttävät minua tällä hetkellä. Ja huomaan, etten jaksa olla koko “sydämellä” asiassa mukana. Huomaan, että tämä on minulle “vaikea” paikka. Jäänkö jostain paitsi, jos en olekaan koko aikaa mukana kaikessa? Tätä kelaan tällä hetkellä. Päässä on taasen aikamoinen vyyhti. Onneksi on tämä blogi. Tänne pääsee purkautumaan – ilman ryhmäprosessia ja ihan vain omana itsenään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti