Muutama viikko sitten kirjoitin levon tarpeesta. Olen viime viikkoina yrittänyt levätä aina kun siihen on mahdollisuus. Otin pienen tauon tähän bloginkin pitämiseen. Olen alkanut ottamaan 15-30 minuutin nokosia iltapäivisin kotona. Tosin viime päivinä en ole ehtinyt kotiin kuin vasta illemmalla.
Olen myös yrittänyt asettaa asioita tärkeysjärjestykseen, olla stressaamatta turhista. Elää hetkessä. Just joo. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta tulosta alkaa näkymään.
Yritän nauttia elämää helpottavista asioista (jokin ihmeen ääni sisälläni sanoo etten saisi nauttia, etten ole ansainnut… höh) kuten siivoojasta, luomuvihannes-lähetyksestä viikottain. Ja enhän minä näitä ilmaiseksi saa kuitenkaan – kaikella on hintansa. Parempi maksaa muutama euro palveluista kuin menettää hermonsa kokonaan.
Asiat muuttuvat. Meidän kaupunginosaan alkoi tulemaan metro lokakuun alusta. Työmatkani lyhenivät roimasti ja muutkin menot ovat nyt ihanan helppoja. Kun ennen oli menoa keskustaan piti matkustaa bussilla tai raitiovaunulla ja sitten vielä metrolla – aikaa kului vähintäänkin 40 minuuttia yhteen suuntaan. Kotiapäin saattoi kulua tunnista puoleentoista tuntiin. Nyt hurautamme metrolle keskustaan – matkaan menee noin 10-15 minuuttia riippuen siitä minne keskustassa haluaa. Olen haltioissani. Eilen illalla pyörähdimme tyttären kanssa kaupungilla – ihanaa luksusta. Ennen ei tullut lähdettyä – nyt se on normaalia :-)
Treenajakoulutus jatkuu taas kahden viikon kuluttua. Monia prosesseja minulla edelleenkin käynnissä ja se on ok. Huomaan vain tarvitsevani tähän älyttömästi energiaa. Mutta en kadu hetkeäkään. Yes.
PS. Koulujärjestelmä täällä sucks. Tulipa sanottua rumasti, mutta ihan pakko. Vaatii aikamoista ponnistusta, että kouluajasta sekä lapset että vanhemmat selviävät selväjärkisinä. Juuri nyt ei löydy empatiaa järjestelmälle eikä opettajille. Ehkä joskus toiste jaksan kertoa enemmän.
2 kommenttia:
Olisi mielenkiintoista kuulla sikäläisestä koulujärjestelmästä. Sehän on hienoa, jos työllistää siivoojaa. Ei siitä kannata mielestäni huonoa omaatuntoa kantaa.
@famu falsetissa: joo, ehkä kirjoitan jossain vaiheessa enemmän Itävallan koulujärjestelmästä... nyt on pitkä viikonloppu edessä ja lapset ja minä ollaan vapaalla ;-) joten ei huvita kirjoittaa koulusta nyt.
Aivan, olet oikeassa siivojan suhteen... näistä minun päähänpinttymistä yritän päästä eroon.
Lähetä kommentti