tiistai 26. lokakuuta 2010

Takaisin "lomalta", sairaskertomusta, pitkä stoori

Innsbruckin reissu tuli tehtyä. Matka sujui joutuisasti junalla Wienistä Innsbruckiin - 4,5 tuntia. Aika kului junassa lukien ja ihmisten kanssa jutellen. Majoittauduimme ihan vanhankaupungin kylkeen suhtkoht uuteen hotelliin, 4 hengen sviittiin. Innsbruck tervehti meitä ihanan kirpeällä, aurinkoisella ja lumentuoksuisella ilmalla. Palloilimme ensimmäisenä päivänä vanhassa kaupungissa, kävimme syömässä tirolilaisessa gasthausissa tuhdin iltapalan. Kaloreita polttelimme vielä hotellin uima-altaalla sekä höyryhuoneessa. Nukkumaan menimme noin kello 10 aikoihin. Ja nyt seuraa tämän reissun anekdootti:

Ensimmäisenä yönä herään lasten kinasteluun puoli kahden maissa. Menen viereiseen huoneeseen tsekkamaan mistä on kysymys - kuopus tuskailee kipujen kanssa! Esikoinen on kiukkunen, koska kuopus on herättänyt hänet... Otan kuopuksen mukaani kylpyhuoneeseen. Yritän rauhoittaa hysteerisesti itkevää lasta, selvittää omaa päätäni herätäkseni  ja saadakseni selville mistä oikein on kysymys. Aika pian saan selville, että kuopusta sattuu oikealle puolelle korvan alapuolelle -siinä on patti! Patti on punainen ja todella kosketusarka. Poika ei saa aukaistua suuta kunnolla, eikä  pysty kääntämään päätään kuin hyvin varovaisesti. Jokainen pään liike sattuu. Ei kuumetta. Mistä oikein on kysymys? Mitä lääkkeitä minulla on mukana? Homeopaattisia... Annan Aconitum D30 kuulia (sopivat aina sairastumisen alkuvaiheessa, mietin myös Belladonnaa - mutta kuopus kuvasi särkyä tasaiseksi ja ei jomottavaksi). Vien pojan minun ja miehen sänkyyn.  Mies herää ja kerron että kuopus on sairastunut. Sanon epäileväni tulehdusta korvassa tai imusolmukkeiden "tulehtumista". Olimmehan illalla vielä uimassa. Ihmettelen kuitenkin, ettei pojalla ole kuumetta. Sanon olevani huolissani, koska kuopus ei pysty liikuttamaan päätään ilman kipua. Ja oikean korvan alapuolella on selvä pullistuma. Päätämme hälyttää lääkärin paikalle. Mies soittaa respaan ja respa kertoo, ettei hän voi soittaa paikalle kuin ambulanssin. Ambulanssi tulee. Kaksi pelastushenkilöä saapuu vartin sisällä. Tsekkaavat tilanteen ja päättävät, että on lähdettävä Innsbruckin yliopistolliseen lastensairaalaan. Autan kuopusta pukemaan päälle (minä olin pukenut päälle ambulanssia odotellessa). Lähden tietenkin mukaan. Klinikalla on hiljaista, pääsemme lähes heti lääkärin tutkittavaksi. Kello on puoli kolme. Lääkäri tutkii pojan tarkkaan ja sitten diagnoosi: korvansylkirauhasen tulehdus - parontiitti. Viruksen aiheuttama, ei voi muuta kuin ottaa särkylääkettä ja odottaa että menee ohi, taudin kesto 2-7 päivää. Lääkäri suosittelee kuitenkin vielä verikokeen ottamista, jotta bakteeripohjainen tulehdus voidaan sulkea pois. Pojalta otetaan ensimmäisen kerran verta sitten syntymän. Kuopus saa särkylääkettä kipuihin ja saamme toisen tabletin mukaan aamua varten sekä reseptin. Lääkäri sanoo, että laboratorion tulokseen menee noin tunti. Voimme odottaa klinikalla tai lähteä takaisin hotelliin. Hän soittaisi minulle kun tulokset tulevat. Päätämme kuopuksen kanssa lähteä takaisin hotelliin. Särkylääke vaikuttaa ja poika nukahtaa heti vanhempien väliin. Kymmentä vaille neljä lääkäri soittaa ja kertoo, ettei ole kyse bakteerista. Kysyy kahteen kertaan minulta, että olenko varma että kuopus on rokotettu sikotautia vastaan. Vastaan kahteen kertaan olevani täysin varma (koska tiedän).
Aamulla poika herää kello yhdeksän aikoihin. Pirteänä, patti on lähes häipynyt. Hänellä on nälkä. Oliko kaikki pelkää unta vain? No ei.

Eli  - Life is what happens! Vietimme hyvin rauhallisen sunnuntain. Kävimme tutustumassa yhteen linnaan, istuimme paljon kahvilassa. Minä tietenkin pidin poikaa tarkasti silmällä ja iltapäivän vietin hänen kanssaan hotellilla. Mies ja esikoinen lampsivat vesisateessa katsomaan Berg Isel'in hyppyrimäkeä. Poika askarteli ja katsoi lastenohjelmia, minä nukuin ;-) Illalla kävimme yhdessä syömässä. Poika hyvässä kunnossa ja nälkäisenä - söi pihvin.
Eilinen maanantai kului Svarovskin kristallimaailmassa sekä lumimaisemaa ihmetellessä. Aamulla tuli nimittäin lunta! Iltapäivän vietimme olutkellarissa ja kello kuusi lähdimme junalla takaisin Wieniin.
Sanoin miehelle, että olipas miniloma.... sekä ihmettelen koko viikonloppua, en jaksa lopettaa sen tosiasian ihmettelemistä, että niin yllättäen kuin kivut tulivat, niin yhtä yllättäen ne häipyivät. Life ist what happens.

2 kommenttia:

maria kirjoitti...

No onneksi ei ollut mitään vakavampaa, ja että meni nopeasti ohi!
Kiva kuulla, että pääsitte nauttimaan lomastakin!

Paula kirjoitti...

aivan, onneksi ei ollut vakavampaa. ihan hullu tilanne, M. ei ole koskaan tai siis hyvin harvoin kipeä. Minä pelkäsin jo vaikka mitä (esim. aivokalvontulehdus, koska pää jäykkä)..