Kun tänään olin lähdössä töistä kotiin, käväisin vielä äkkiä katsomassa mikä on valokuvatorstain tämän viikon aihe. Siis portaat. Aivoni alkoivat toimia ja kelata aihetta portaat ja yht'äkkiä mieleeni tuli lapsuuden muisto retkestä joskus 70-luvun loppupuolella. Meidän perhe ja liuta muita sukulaisia teimme retken Karoliinan portaille. Olin jotain 10-12 v. ja kyllä oli jännää.
Mutta taas tähän päivään. Eli olin siis matkalla työpaikalta metroasemalle, kun ylitin Tonavan kanavan. Ja katseeni osui näihin portaisiin:
aika lohduton näky. Menin portaiden luo ja nappasin kuvan kanavan reunasta poispäin ja nyt näky oli tämä:
Itse asiassa miellyttävät vanhat, syksyisten lehtien peittämät portaat.
Ja nyt kun istun tässä koneen ääressä minulle muistuivat vielä nämä portaat mieleen. Kuva on otettu Sardiniassa elokuussa 2006:
Tumma aukko on luola, jota pääsee katsomaan joko vesiteitse veneellä tai sitten portaita pitkin (oikeassa reunassa).
Eipä muuta tällä kertaa.


5 kommenttia:
Alimmainen kuva (Sardinian portaat) on tosi vaikuttava. Hienoa kun siinä on sekä laiva että portaat
Kivoja portaita ja kaikki hieman erilaisia! Hauskoja :)
Mainio porrassarja! Alimmassa näkymät ovat vallan huimat. :)
Monipuolinen porras-kuva-sarja, jännittävä!
Hienoja portaita kaikki!
Lähetä kommentti