Lazy sunderday afternoon

Siirryttiin kesäaikaan. Minun sisäinen kello haluaa vain laiskotella. Meidän 17-vuotias kolli osaa nauttia iltapäivän auringonsäteistä:

Uupumuksesta ja tekopirteydestä

Tuossa taannoin luin Rosa Meriläisen kolumin Kerran uupunut, aina uupunut. Kolumnissa Rosa pohtii sitä, kuinka uupumus ja/tai masennus muuttaa ihmistä. Olen miettinyt itsekin viime aikoina paljon uupumusta. Olen kokenut sitä työpaikalla ja aavistanut ystävien puheista. Parhaimmassa tapauksessa uupumuksesta selviäminen on opintomatka omaan sieluun, omaan sisimpään minäänsä. Niin kuin Rosa kirjoittaa, sitä oppii tuntemaan oman haurautensa, heikkoutensa ja voimiensa rajallisuuden. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tällainen havainto ei pilaa ihmistä vaan on terveellistä (siis ainakin omalla kohdallani). Sitä oppii jakaamaan resurssinsa oikein ja hyväksymään, ettei aina jaksa, pysty tai viitsi - so what.
Olen myös kiinnittänyt huomiota Rosan kuvaamaan suomalaiseen mentaliteettiin, että se on itsestä kiinni (jos ei pärjää). Ja vaikkei pärjättäisikään, niin ainakin yritetään näyttää siltä ulospäin, esim. olemalla supertehokkaita, erittäin reippaita ja tekopirteitä. Huolista ja murheista ei tietoakaan. Aivan kuin olisimme kaikki Stepfordin asukkaita. Tällainen ilmapiiri ei ole minua varten. Olen mieluummin hauras muiden hauraiden joukossa ja tunnen eläväni.

Muutama sana ...rakkaudesta

Eilen lukasin Anja Snellmanin Rakkauden maanosat. Tarina kuvaa Oonan ja Alexin rakkaussuhdetta ja tämän suhteen maailmanympärysmatkaa. Jokaisella rakkauden vaiheella on oma maanosansa. Rakkaustarina on ytimekkäästi ja värikkääasti, mielikuvitusta ja arvatenkin myös todellisuutta käyttäen, kerrottu (takakannessa mainitaan, että kuvaus on vahvasti omakohtainen). Luin tarinan yhteen putkeen ja tunsin jollain tavalla myötätuntoa tarinan naispuolisen päähenkilön kanssa. Tosin yritin myös samaistua miespuoliseen henkilöön, mutta en saanut hänen ääntään, hänen mielipiteitään, tarpeitaan kuuluviin päässäni.
Kirja sai minut miettimään omia menneitä suhteita sekä nykyistä suhdettani. Ja ajauduin miettimään sanaa rakkaus. Mitä sillä tarkoitetaan? Mitä se merkitsee? Kun sanotaan "rakastan sinua", mitä itseasiassa halutaan sanoa? Minulla on aina ollut vaikeuksia rakkaus-sanan kanssa. Se voi sisältää niin paljon ja kuitenkin se usein on pelkkä tyhjä sananhylsy. Tai se on niin kuin naimisiin menemisessa. On olemassa lyhyt kaava ja pitkä kaava. Eli lyhyt kaava "rakastan sinua". Sitten on olemassa aina tilanteen mukaan muuttuva pitkä kaava, esim. "kun istumme tässä yhdessä illalla jutellen, niin tunnen lämmön aallon sisälläni. Tunnen kuinka vuosien varrella olemme oppineet toinen toistemme huumorin - se antaa ihanan keveyden, läheisyyden ja turvallisuuden tunteen. Nautin näistä yhteisistä hetkistä - kiitos". Olen alkanut harjoittelemaan tätä "pitkää kaavaa". Näin minulle itsellenikin selviää, mikä minulle on suhteessa toiseen ihmiseen tärkeää.
Sana rakkaus osui myös silmiin Tommy Tabermannin lakialoitteesta viikon pituisesta rakkauslomasta. Ymmärtääkseni kaikilla työssäkäyvillä ja parisuhteessa elävillä pitäisi olla oikeus viikon pituiseen rakkauslomaan. Pidän aloitetta hyvänä keskustelun alkuna sille, miten voimme itse vaikuttaa omiin valintoihimme, omiin arvoihimme sekä ottaa itse vastuun omista tunteistamme ja valinnoistamme. Voidaksemme elää elämänmyönteistä elämää - nauttia elämän kauneudesta kaikkine sateenkaaren vivahteineen. Ylimääräinen viikko lomaa voi olla yksi strategia tällaisen näkökannan edistämiselle/laajentamiselle. Mielenkiintoista seurata kuinka paljon aiheesta keskustellaan lähitulevaisuudessa vai oliko aihe vain pieni tuulahdus meediassa?

viikon luontoilmiö

Minulla on nyt neljä päivää vapaata ja yritän - eikun haluan vain nauttia. Viime viikkoina on ollut niin rasittavaa töissä ja yhdistystoiminnassa, että minun on ihan pakko kuunnella sisäistä ääntäni ja ottaa relasti. Ja niinhän minä otankin. Oleskelua perheen kanssa, kokkaamista, lukemista, elokuvien katselua, musan kuuntelua, ulkona luonnossa jne. Tänään esim. tein elämäni ensimmäisen tuorejuustokakun - reseptin löysin uudesta Oliviasta (kiitos sisko oivasta synttärilahjasta!). Huomenna sen pitäisi olla valmis. Tietenkin pääsiäismunien koristelua - tosin vain minimaalisesti - muuten alkaa ahdistaa ;-) Monta kirjaa yhtä aikaa työn alla, niistä sitten erikseen lisää kun olen lukenut ne. Viime viikolla muu perhe olikin jo lomalla, minä töissä. Ilmat eivät pahemmin suosineet - kylmää, rakeita, vettä ja räntää. Tänään tuuli laantui ja kas kummaa sain porukan lähtemään kanssani ulos. Ulkona veden äärellä huomasimme tyttäreni kanssa viikon luontoilmiön - monta puuta juuresta jyrsittynä. Majavan jälkiä. Niitä oli hauska seurata:

Tällä seuraavalla kuvalla olisi voinut vaikka osallistua Valokuvatorstain edelliseen haasteeseen - heijastuksia. Pidän tästä maisemasta. Kävelen täällä usein lataamassa pattereita.

Jatkoimme matkaa ja kävelimme erään maatilan ohi. Pihaan olivat ilmestyneet nämä vauhtiveikot - vähän erilaiset puutarhatontut:

No niin nyt mies huutelee katsomaan elokuvaa, joten ei tällä kertaa muuta. Hauskaa pääsiäistä kaikille Wienistä:

Fiiliksiä, keveyttä osa 2

Maria aloitti loistavasti sitaattien keräämisen. Luen juuri Albert Einsteinin sitaattikokoelmaa, tosin saksaksi. Mutta ehkä minäkin innostun lainailemaan enemmän. Tosin tällä hetkellä pyörin enemmän viihteen ja keveyden lähteen parissa ja kiitän universumia siitä, että you tube on keksitty. Ja tietenkin haluan jakaa seuraavankin ihanan videon teidän kanssa. Loppukohtaus elokuvasta "Lost in Translation". Ihana Bill Murray, ihana Scarlett Johansson ja ihana musa eli
The Jesus And Mary Chain ja biisi 'Just like Honey'.

Fiiliksiä, keveyttä

Seuraava biisi on soinut mun päässä nyt muutaman viikon (muutamien vuosien tauon jälkeen). Biisi on fiilikseltään ihana rakkauslaulu, todella kaunis ja todella diggaan miten Neil Young vetää biisin.
Nyt kaikki mukaan laulamaan:

Die Fälscher, The Counterfeiters

Tänään kävin mieheni kanssa katsomassa itävaltalaisen elokuvan "Die Fälscher" . Englanninkielinen nimi "The Counterfeiters" Elokuva voitti Oscarin parhaana ulkomaalaisena elokuvana tänän vuonna. Tässä linkki filmin viralliselle kotisivulle. Elokuva kertoo natsien operaatio Bernhardista, tarkoituksena väärentää rahaa suureen malliin nujertaaksen vihollisen - lähinnä Englannin. Rahaa väärentämään värvätään keskitysleirien vangeista parhaat pankkialan ammattilaiset, graafikot, painajat sekä mestariväärentäjä. Väärennyspaja perustetaan Sachsenhausenin keskitysleiriin ja väärentäjiä kohdellaan etuoikeutetusti keskitysleirillä muista eristettyinä. Filmi kertoo keskittyneesti väärentäjien tarinan sekä heidän taistelun omantuntonsa kanssa. Pidin Karl Markovics'n roolisuorituksesta Salomon Sorowitsch'ina - mestariväärentäjänä.

Heijastuksia

Valokuvatorstain 83. haastesana on "heijastuksia". Kuten usein ennenkin, löytyi tälläkin kertaa kuvattavaa matkalla töistä kotiin. Sateen keskellä sain napattua seuraavan kuvan kännykällä:

"Askel sillalle oli kuin askel tyhjään."

Laitan tänne nyt myös sen kuvan, millä halusin alunperin osallistua. Kuva Prahan yöstä viime toukokuulta:

Viikonloppu ja kevättä ilmassa

Viikonloppuna tuli pidettyä huolta kulttuurinnälästäni. Kävin katsomassa Leopold Museumissa kaksi näyttelyä. Egger-Lienzin sekä Rotter-Petersin maalaukset miellyttivät minua suuresti.

Olin ulkona hyvän ystävättären kanssa - pidimme hauskaa: kävimme elokuvissa, söimme ja joimme. Itse asiassa olin kaksi kertaa elokuvissa. Ystävän kanssa katsoimme elokuvan Away from Her. Pääosassa Julie Christie. Elokuva kertoo avioparista, joka 45 aviovuoden jälkeen joutuu kovan ratkaisun eteen. Vaimo Fiona sairastaa Alzheimerin tautia ja haluaa hoitokotiin. Christie näyttelee hyvin, mutta muuten en oikein lämmennyt leffalle. Elokuvan teema on mielenkiintoinen, mutta tarina kerrotaan niin laahaavasti ja aviomiehen flegmaattisuus oli jotenkin ärsyttävää. Käännekohta elokuvan loppupuolella oli mielestäni kaukaa haettu. Totesimme ystävättäremme kanssa, että tulipa nähtyä tämäkin elokuva. Onneksi meillä ei ollut miehiämme mukana.

Eilen kävin siipan kanssa katsomassa elokuvan I'm Not There. Elokuva on hyvin monitasoinen ja paikoittain multa meni yli ymmärryksen. En tunne niin hyvin Bob Dylanin elämänkertaa, että olisin ymmärtänyt tiettyjen kohtien sanomaa. Kuitenkin elokuva on todella katsomisen arvoinen. Kehun taasen elokuvan parasta naisnäyttelijää. Cate Blanchet on aivan uskomaton. Mieletön suoritus. Heath Ledgerin roolisuoritusta katsoessa tuli väkisinkin haikea olo. Soundtrack on tietenkin mainio ja korvia ja mieltä huumaava.

Täällä Wienissä on kevättä ilmassa ja harmaiden tienreunojen sijasta kadunvarrella tervehtivät ihanat keltaiset pensaat:

Huomio on arvokas

Valokuvatorstaissa on pitkästä aikaa tekstihaaste. Innoitteen antaa norjalainen kirjailija Erlend Loe ja katkelma on teoksesta Supernaiivi (Like 1998. Suomentanut Outi Menna. Alkuteos Naiv. Super.1996). Lainaus on vuonna 2002 ilmestyneen pokkaripainoksen sivulta 18):
"Istuudun penkille tarkastelemaan listaa. Arvioin sitä pitkään. Lista on rehellinen. Olen tyytyväinen siihen. Kenties etsimäni esine on olemassa, kenties ei. Se ei ole kovin tärkeää. Mutta lista on tärkeä. Sillä huomiolla on minulle merkitystä. Se on todella arvokas."

Tässä minun versio:
Seisahdan sängyn viereen tarkastelemaan listaa. Arvioin sitä pitkään. Lista on tavoite. Olen innostunut siitä. Kenties etsimäni sisäinen rauha on olemassa, kenties ei. Se ei ole kovin tärkeää. Mutta liike on tärkeä. Sillä huomiolla on minulle merkitystä. Se on todella arvokas.

Tai Chi Peking muoto, yhteensä 174 liikettä, 106:n kohdalla ollaan menossa.

Suorat sanat, luu kurkkuun, oma napa ...

No tänään sitten räjähdin. Olen puurtanut viime viikot hullun lailla, päivittäin tehnyt ylitöitä. Yksinkertaisesti kypsyin tilanteesen ja tiimipalaverissa ilmoitin jatkossa kieltäytyväni tietyistä tehtävistä. Jätkät katsoivat minua (kaikki lähimmät työkaverini ovat miehiä) montut auki. Pomo yritti inistä jotain, panin hanttiin. Sitten hän yritti heittää tsoukkia ja loukata. Pyysin pysymään asiassa. Piste. Hän sanoi palaavansa vielä asiaan. Selvä. Tiimipalaveri on muutenkin aikamoinen farssi. Pidämme sen kahdesti viikossa.Tähän mennessä muistion palaverista on kirjoittanut vain minä - tänään kysyin, eikö ketään muuta kiinnostaisi tehdä sitä. Siis onhan se tarpeen, mutku. Kysyin uudestaan löytyykö halukkaita. Kokeilin kepillä jäätä. Silloin eräs kolleegoista ilmoittautui suostuvansa tekemään sen minun kanssa vuorotellen. Plääh woouuoooouuuuuooouuuu - kuvitelkaa susi jossain ulvomassa. Haluan selveyttä, kunnioitusta, järjestystä. Woouuoooouuuuuooouuuu .

Nyt juuri äsken peruutin yhden iltamenon tällä viikolla , jonne en ole halunnut lähteä. Mutta jostain syystä en ole saanut otettua itseäni vakavasti ja niskasta kiinni, että peruuttaisin osallistumiseni. Tänään kelasin koko työmatkan edestakaisin mistä on kysymys ja kappas EI:n sanominen onkin ihan helppoa, kun on aito ja rehellinen itseään kohtaan.

Okei, lähden tästä pakkaamaan reppua ja häippäsen Tai Chi-kurssille. Mukavaa alkuviikkoa kaikille.

Harmittaa

Edelleenkin harmittaa... Viime maanantai-aamuna lukiessame sanomalehteä mieheni kanssa huomasimme, että olimme unohtaneet sekä Neil Youngin että The Curen konsertit. Koko viikko on ollut yhtä tuskaa tätä sulatellessa. En vieläkään oikein ole ymmärtänyt kuinka näin pääsi käymään. Onko tämä nyt sitä dementoitumista?