No tänään sitten räjähdin. Olen puurtanut viime viikot hullun lailla, päivittäin tehnyt ylitöitä. Yksinkertaisesti kypsyin tilanteesen ja tiimipalaverissa ilmoitin jatkossa kieltäytyväni tietyistä tehtävistä. Jätkät katsoivat minua (kaikki lähimmät työkaverini ovat miehiä) montut auki. Pomo yritti inistä jotain, panin hanttiin. Sitten hän yritti heittää tsoukkia ja loukata. Pyysin pysymään asiassa. Piste. Hän sanoi palaavansa vielä asiaan. Selvä. Tiimipalaveri on muutenkin aikamoinen farssi. Pidämme sen kahdesti viikossa.Tähän mennessä muistion palaverista on kirjoittanut vain minä - tänään kysyin, eikö ketään muuta kiinnostaisi tehdä sitä. Siis onhan se tarpeen, mutku. Kysyin uudestaan löytyykö halukkaita. Kokeilin kepillä jäätä. Silloin eräs kolleegoista ilmoittautui suostuvansa tekemään sen minun kanssa vuorotellen. Plääh woouuoooouuuuuooouuuu - kuvitelkaa susi jossain ulvomassa. Haluan selveyttä, kunnioitusta, järjestystä. Woouuoooouuuuuooouuuu .
Nyt juuri äsken peruutin yhden iltamenon tällä viikolla , jonne en ole halunnut lähteä. Mutta jostain syystä en ole saanut otettua itseäni vakavasti ja niskasta kiinni, että peruuttaisin osallistumiseni. Tänään kelasin koko työmatkan edestakaisin mistä on kysymys ja kappas EI:n sanominen onkin ihan helppoa, kun on aito ja rehellinen itseään kohtaan.
Okei, lähden tästä pakkaamaan reppua ja häippäsen Tai Chi-kurssille. Mukavaa alkuviikkoa kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti