Sattumanvaraisia asioita minusta

Sain Vilinalta seuraavanlaisen haasteen. Oli kiva miettiä, mitä kertoisin itsestäni. Linkityskin ja sääntöjen julkaiseminen onnistui. Eteenpäin lähettäminen tökkää nyt kuitenkin... muista blogeista huomasin, että tämä on jo ollut monessa blogissa. Joten en tällä kertaa laita haastetta eteenpäin. Mikäli sinä haluat ottaa osaa haasteeseen, niin ole hyvä.

1. Linkitä henkilö, joka haastoi sinut.
2. Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen

Kuusi sattumanvaraista asiaa minusta:

1. Työskentelen seitsemän hengen työporukassa. Olen työporukan vanhin ja ainoa nainen.
2. Talvisin en syö jugurttia enkä jäätelöä. Muutenkin yritän välttää maitotuotteita talvella. Syön vihanneksia ja hedelmiä vuoden ajan mukaan. Eli talvella lähinnä juureksia, itävaltalaisia omenoita ja säilöttyjä vihanneksia. Ruuan suhteen uskon perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen ja sen vaikutukseen terveyteni suhteen.
3. Pidän siivotusta asunnosta. Välillä jätän siivoamatta, koska luen mieluummin. Luen saksan-, suomen- ja englanninkielisiä kirjoja sekä lehtiä.
4. En välitä muodista. Pidän mukavista vaatteista ja kengistä. Käytän vuodessa enemmän rahaa kirjallisuuteen kuin esim. vaatteisiin.
5. Käyn empatiakeskusteluja itseni kanssa.
6. Minulla on vain tämä yksi elämä. Yritän elää tätä elämääni niin, että joka aamu voin tervehtia itseäni avoimin mielin peilistä.

Valokuvatorstain 116. haaste - Planeetta

:ATTEENALP

nisilaakisum nisievret

gnagfloW suedamA trazoM

-

W.A. Mozart oli yksi meidän planeettamme neroista ja kuulemma harrasti myös väärinpäin puhumista. Valokuvatorstain 116. haaste.

Poissaolo

Keskustelu äidin ja tyttären (12v.) välillä:
T: Äiti, sun täytyy kirjoittaa mulle ensi viikon keskiviikolle poissaololappu.
Ä: Miksi?
T: Bealla on synttärit ja ne alkavat jo kello kaksi. Joten en voi mennä liikuntatunnille. Kirjoita, että menen lääkäriin.
Ä: Miksi minun pitää kirjoittaa, että menet lääkäriin?
T: Sofia on myös kutsuttu ja hänen äitinsä kirjoittaa poissaololappuun, että he ovat lääkärissä tai teatterissa.
Ä: Ymmärrän. Mitäs jos annan sinulle luvan mennä juhliin ja kirjoitan lappuun, että olet poissa tunnilta, koska sinut on kutsuttu syntymäpäiväjuhliin?
T: En tiedä voiko sitä kirjoittaa...
Ä: Jos tämä asia on kerran minun vastuulla, niin me kirjoitetaan poissaoloon oikea syy. Mikäli asiasta tulee sanomista, hoidan minä keskustelun koulun kanssa. Minulle rehellisyys on tärkeätä.
T: OK.

Synttärit ovat huomenna. Mikäli tulee sanomista, raportoin tietenkin tänne.

Lukutauko

On tullut pidettyä taukoa virtuaalimaailmasta. Huomasin joulunpyhien jälkeen, että tarvetta rentoutumiseen on edelleen. Jotta pysyn tasapainossa. On tullut ulkoiltua ja mikä minulle tärkeintä rentoutumista – on tullut taasen luettua. Tähän olikin ehtinyt tulla jo liian pitkä tauko. Hankimme kaikille perheen jäsenille kirjastokortit ja meitä voikin kaikkia kutsua ihan vapaasti lukutoukiksi.
Omasta takaa löytyy kirjoja ja nyt sitten kirjastosta vaihtelua.
Olen lukenut esim. Barack Obaman alkuvuosien elämänkerran „Dreams from my father“. En voi kuin hämmästellä tätä miestä. Kuinka avoimesti, rehellisesti hän kirjoittaa tunteistaan kertoessaan omasta lapsuudestaan, vanhemmistaan, isovanhemmistaan, isän kaipuusta ja “heräämisestään” oman identiteetin suhteen. Miltä tuntuu kasvaa valkoisen äidin ja isovanhempien luona ja huomata olevansa musta. Epävarmuus tulevaisuudesta, nuoruusvuosien bilemeininki, rajukin alkoholin ja huumeiden käyttö. Kaiken tämän Obama tuo julki ilman itsepieskentää ja moralisointia. Hänellä on mahtava kyky kokea empatiaa itseään ja toisia kohtaan. Uskomattomalta tuntuu tie, minkä B. Obama valitsi valmistuttuaan yliopistosta. Sen sijaan, että olisi tehnyt uraa ja takonut rahaa, hän päätti lähteä Chicagoon sosiaalityöntekijäksi. Kun hän siellä muutaman vuoden jälkeen huomasi eteentulevat rajat, päätti hän opiskella lakia, jotta voisi auttaa paremmin huono-osaisempaa väestöä. Unbelievable! Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä miten hän käyttää tätä taitoa Washingtonin politiikan parketilla. Mieleenpainuvaa on myös hänen tapaamisensa afrikkalaisen perheensä kanssa ja tätä kautta afrikkalaisten juurien löytäminen ja jo kuolleen kenialaisen isän hyväksyminen. Todella hyvä kirja - inhimillinen ja loistavasti kirjoitettu.

Välillä kaukana, välillä lähellä

Valokuvatorstain haasteena on tällä kertaa katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008). 115. haaste:

"Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu." (ss. 107-108)

Yhteys toimii kun kummankin tarpeet tulevat kuulluiksi.

Tammikuun riemuja

Tammikuisin kun pakastaa (paitsi jos on leuto talvi) jäätyy niin nk. Vanha Tonava (Alte Donau) usein umpeen. Tänäkin vuonna on pakastanut jo lähemmäs kaksi viikkoa, joten olemme päässeet nauttimaan kävelystä ja luistelusta jäällä. Mukavaa ja halpaa huvia. Tyttären viimevuotiset luistimet olivat jääneet pieniksi, joten hän sai minun luistimeni nyt täksi talveksi käyttöön. Ja ihan hyvin se luistelu sujui äidin vanhoilla luistimilla. Muistaakseni sain luistimet joululahjaksi ollessani 17 tai 18 vuoden ikäinen eli luistimet ovat reippaasti yli kaksikymmentä vuotta vanhat ja edelleen kunnossa. Tänään sää oli utuinen, joten valokuvat ovat sen mukaisia.

Ensimmäisessä kuvassa lapset lähtivät edeltä. Kuopuksella kova kiire otta sisko kiinni.

Ranta"mökkejä" vierekkäin. Suomalaisena miettii, että onpa ahdasta.

Hiljaista ja ihanan rauhallista kävellä sekä luistella. Taustalla näkyy utuisena YK:n Wienin konttori.

Paluu arkeen, missä exit?

Olin perjantaina töissä. Onnekseni ja harmikseni. Kumpaakin sen vuoksi, että uusi tuurajani oli sairastunut (tämä juttu jotenkin toistuu aika usein kun olen lomalla...) ja tietenkin tärkeät työt olivat jäänet puolentoista viikon ajalta tekemättä. Ei siinä auttanut muu kuin ruveta hommiin. Tunnustaa asiakkaille duunit, mitkä oli jäänyt tekemättä. Kestää nuhtelu kunnialla. Ottihan se voimille ja aivoon. Selvisin kuitenkin. Mulla on nyt vapaata keskiviikkoon saakka. Ja tunnen nyt jo stressin kutittelevan ja kiusaavan vatsanpohjaa. Tiedän, että minullakin on oikeus lomaan. Jos tämä meno jatkuu, en ehkä pian osaa nauttia lomasta - jos aina on pienoinen katastroofi odottamassa kun palaan töihin. Perjantaina olin todella turhautunt työpäivän jälkeen. Asiakkaat eivät olleet saaneet aikaiseksi toimittaa minulle tiedostoja, joita tarvitsen tiettyjä duuneja varten. Ilman tiedostoja en voi laittaa mitään vireille. Kuitenkin asiakas olisi mieluiten halunnut homman valmiina jo perjantaina. Laitoin tanakasti hanttiin, ilmoitin pomolle - ja sain vahvennusta sieltä. Kuitenkin nämä työt odottavat heti vapaiden jälkeen. Ja ovat urgent - joo, joo. Vastahan ilmoitin marraskuun lopulla, mitä tiedostoja tarvitaan. Ketuttaa.
No miehen kanssa päätettiin ottaa relasti perjantai. Juotiin punkkua, syötiin juustoa ja pähkinöitä. JACKPOT! Minulla armoton migreeni koko eilisen päivän. Puolet päivästä lojuin pimennetyssä huoneessa. No tänään on taas sellainen olo, että kyllä tämä tästä kai pikkuhiljaa.