lauantai 26. tammikuuta 2008

Mistä keveys tähän tilanteeseen?

Siis tällä viikollahan olen kirjoittanut töistä ja valokuviakin laitoin työpaikaltani valokuvatorstain haasteesen. Eilisen päivän jälkeen mun kirjoitukset ja valokuvat tuntuvat todella kummallisilta. Mietin jopa hetken, että poistaisin edelliset kaksi kirjoitusta, mutta en sitten teekään niin. Ne ovat minun tuntoja niiltä päiviltä. Eilen minulla oli konflikti töissä samassa huoneessa työskentelevän kolleegani kanssa huoneen lämmittämisestä. En jaksa kuvata tässä koko konfliktia. Pähkinänkuoressa teema oli se, että minun mielestäni 23 astetta on tarpeeksi huoneemme lämpötilaksi ja pyysin työkaveriani olemaan säätelemättä pattereita enemmälle lämmölle (viimeksi 26 astetta) sinä aikana kun minä olen töissä (teen puolta päivää). Johon hän vastasi, että yritän estää hänen tekojaan ja että haluan hänen jäätyvän. Olin hieman hämmilläni hänen reaktiostaan. Tajusin, että kärpäsestä tulee nyt härkänen ja etten pysty arvioimaan tilanteen jatkoa. Tiedustelin, että mistä oikeasti on kysymys ja tulihan se vastaus: hänellä on se tunne, että morkkaan häntä koko ajan, etten pidä hänestä henkilökohtaisesti ja ihan sama miten hän työnsä tekee minulta kuulemma satelee aina kritiikkiä. Annoin itselleni hiljaa pikaempatiaa ja kysyin voisiko hän kertoa minulle jonkin konkreettisen esimerkin yllämainituista tilanteista. Siihen hän ei pystynyt vastaamaan. Jatkoimme keskustelua, yritin pysyä tilanteessa, kuuntelin, yritin ymmärtää tilannetta. Sitten hän kertoi käyneensä edellisenä päivänä psykiatrin vastaanotolla ja hänellä todettiin vaikea bipolaarinen häiriö eli että hän on maanis-depressiivinen. Siis tämä tieto iski tietoisuuteeni kuin salama. (Ensimmäiset ajatukseni olivat: EI, APUA, miten selviän tästä, miten selviän hänen kanssaan, miten suojaan itseäni, miten käyttydyn hänen suhteen jne. Annoin ajatusten tulla, otin ne vastaan, huomioin ne - eli pikaempatiaa). Sitten kysyin työveriltani, että miltä hänestä tuntuu. Seuraava keskustelumme kesti kaksi ja puoli tuntia. Pääasiassa kuuntelin, kun hän puhui. Kun meinasin antaa neuvoja purin itseäni kieleen, etten antaisi neuvoja ja keskeyttäisi haurasta hetkeä. Ymmärsin hänen puheistaan, että hänelle jokainen työkaveri tai esimies on potentiaalinen "vihollinen". Aistin kuinka pelottava hänen oma tilansa on hänelle ja kuinka ahdistavaa koko hänen tämänhetkinen elämäsä on. Sain kuitenkin sen tunteen, että minun kanssa puhuminen oli helpottavaa hänelle.
Mitä minuun tulee niin olin eilisen työpäivän jälkeen aivan puhki. Eilinen ilta perheen kanssa teki hyvää. Teimme yhdessä ruokaa, juttelimme, katsoimme hauskan filmin ja nautimme perjantai-illasta. Tunsin kuinka olen kiitollinen tästä onnesta, että kotona ja perheen keskellä on hyvä olla - jokaiselle perheen jäsenelle.
Tarvitsen tämän viikonlopun itseni keräämiseen ja henkiseen valmistautumiseen tulevaan. Haluan keveyden takaisin.

2 kommenttia:

maria kirjoitti...

Aika rankkaa... Toivottavasti sait ladattua akkuja viikonlopun aikana. Älä kuitenkaan tuhlaa kaikkea töissä. Tuo tilanne on sellainen, että työkaverisi pitää saada ammattiapua jos tilanne kärjistyy puoleen tai toiseen ("apua mitä teen ton kanssa" tai "kuuntelen ja yritän tukea").

Pauli kirjoitti...

Akut on ladattu ja fiilis on melko selvä. Not my problem.