lauantai 22. maaliskuuta 2008

viikon luontoilmiö

Minulla on nyt neljä päivää vapaata ja yritän - eikun haluan vain nauttia. Viime viikkoina on ollut niin rasittavaa töissä ja yhdistystoiminnassa, että minun on ihan pakko kuunnella sisäistä ääntäni ja ottaa relasti. Ja niinhän minä otankin. Oleskelua perheen kanssa, kokkaamista, lukemista, elokuvien katselua, musan kuuntelua, ulkona luonnossa jne. Tänään esim. tein elämäni ensimmäisen tuorejuustokakun - reseptin löysin uudesta Oliviasta (kiitos sisko oivasta synttärilahjasta!). Huomenna sen pitäisi olla valmis. Tietenkin pääsiäismunien koristelua - tosin vain minimaalisesti - muuten alkaa ahdistaa ;-) Monta kirjaa yhtä aikaa työn alla, niistä sitten erikseen lisää kun olen lukenut ne. Viime viikolla muu perhe olikin jo lomalla, minä töissä. Ilmat eivät pahemmin suosineet - kylmää, rakeita, vettä ja räntää. Tänään tuuli laantui ja kas kummaa sain porukan lähtemään kanssani ulos. Ulkona veden äärellä huomasimme tyttäreni kanssa viikon luontoilmiön - monta puuta juuresta jyrsittynä. Majavan jälkiä. Niitä oli hauska seurata:





Tällä seuraavalla kuvalla olisi voinut vaikka osallistua Valokuvatorstain edelliseen haasteeseen - heijastuksia. Pidän tästä maisemasta. Kävelen täällä usein lataamassa pattereita.




Jatkoimme matkaa ja kävelimme erään maatilan ohi. Pihaan olivat ilmestyneet nämä vauhtiveikot - vähän erilaiset puutarhatontut:



No niin nyt mies huutelee katsomaan elokuvaa, joten ei tällä kertaa muuta. Hauskaa pääsiäistä kaikille Wienistä:



2 kommenttia:

maria kirjoitti...

Jännittäviä puita ja todellakin mieltä keventävä heijastus.
Vaikuttaa rentouttavalta pääsiäiseltä...
Montako keitettyä munaa saitte ;-)?

Paula kirjoitti...

Pääsiäinen meni todellakin rentoutumisen parissa. Tänä vuonna saimme "vain" 17 keitettyä munaa... viime vuonna 28. Tosin tänä vuonna karttelimme hieman sukua, tapasimme vai appivanhemmat ja miehen tädin. Näin ollen vältyimme viime vuoden ennätyslukemista, silloin kananmunia oli muistaakseni 28.