lauantai 20. joulukuuta 2008

DeJaVu

Facebookin kautta olen saanut kontaktin vuosien takaisiin ystäviin, tuttuihin ja työkavereihin. Se on mukavaa, mielenkiintoista ja nostaa monia muistoja vuosien takaa tajuntaan. Iloisia ja ikäviäkin. Olen viime viikkoina käynyt aikamoisen sisäisen matkan läpi. Kaivoin vanhoja päiväkirjoja ja valokuvia esiin. 80-luvun puolesta välistä lähtien. On ollut jännittävää seurata omia ajatuksia vuosien takaa. Ja ymmärrän tänään oikein hyvin miksi aikoinaan lähdin Suomesta pois. Sillä ei ollut mitään tekemistä tuntemieni ihmisten kanssa. Vain pelkästään minun kanssa - lähdin etsimään omaa itseäni. Matkan varrelta on löytynyt paljon johtolankoja. Kuinka janosin elämän (sen oikean - millonka se oikein alkaa) perään ja kuinka nuori olinkaan? Oli aikoja, jolloin kaduin katkerasti tiettyjä tekemiäni ratkaisuja. Aika parantaa kaikki haavat. Olen oppinut elämään itseni kanssa ja osaan olla armollinen itselleni, jotta voin taas katsoa eteenpäin. Kiitos kirahvin ja suden.


1 kommentti:

maria kirjoitti...

Kaunis teksti.

Jotenkin pystyn tuntemaan tunteesi.

Ja välilä on hyvä palata hieman taaksepäin tietääkseen, muistaakseen ja ymmärtääkseen miksi on juuri nyt siinä missä on.

Love, maria