Kiviä matkan varrelle kohti keveyttä

No niin, uuden vuoden juhlinnasta selvittiin ja keskiviikkona palasin suhtkoht rentoutuneena töihin. Mieheni jäi lomalle ja lasten kanssa kotiin. Kun ensimmäisen työpäivän jälkeen palasin kotiin tuli minusta hetkessä kolmen lapsen "yksin" huoltaja. Mies oli 39° C kuumeessa ja valmista kamaa. Siis ihan oikeasti, mikään ei ole rankempaa kuin oma aviosiippa sairastuneena. Lasten kanssa kaikki toimii, mutta miehen kanssa. Siinä on hermot kireällä. En edes jaksa kirjoittaa kaikkia yksityskohtia. Lasten kohdalla vanhempien (tai siis lähinnä äidin, ainakin meidän perheessä) on toimittava ja otettava vastuu lapsen paranemisesta tai siihen liittyvistä toimenpiteistä. Aikuisen miehen ja partnerin kohdalla tilanne muuttuu. Mies haluaa pitää päänsä, mutta haluaa kuitenkin että häntä hoivataan. On parempi olla antamatta neuvoja. Vaikka vaikeaa se kyllä onkin, esim. silloin jos toinen kieltäytyy lähtemästä lääkäriin. No onneksi osasin toisella yrittämällä vetää oikeasta narusta eli vetosin työhommiin. Ekaksi yritin linjaa "olen huolissani, parempi mennä lääkäriin ennen kuin olosi vielä heikkenee". Ei tuo linja toimi. Pitää olla parempi syy kuin vaimon huoli. Työasiat. No nyt on lääkkeet ja sairaslomaa koko seuraava viikko.
Lapset ovat onneksi jo niin isoja, että pärjäävät puolet päivästä ihan omillaan ja tulivat sitten minua vastaan töistä. Vein heidät sekä torstaina että perjantaina ulos syömään - loman ja omien hermojeni kestämisen kunniaksi. Leffassakin kävimme.
Mies sai olla rauhassa ja nukkua. Kotona minua odotti kumpanakin päivänän täysi kaaos ja sotku. Miehelleni en viittinyt motkottaa, otti väin päähän. Ihan kuin sairastuminen olisi vapaalippu holtittomuudelle. Lapsille kyllä pidin pienen puhuttelun - ymmärsivät tuskani sotkun suhteen ja auttoivat huushollissa.
Eilen muistui mieleeni hartain toiveeni tälle vuodelle eli keveys. Kun katsoin ympärilleni tunsin ihan fyysisesti kuinka raskas tunnelma asunnossa vallitsi ja lyhyen empatiatuokion jälkeen siivosin joulun ulos asunnosta. Vaihdoin hieman huonekalujen paikkaa ja kas kummaa nyt on tilaa ja ilmaa. Tämän jälkeen jaksoin jopa ohittaa miehen kiukuttelut olankohautuksella.
Huomenna alkaa taasen koulu eli lapsilla arki. Hyvä niin. Lapset jo tuntuvat kaipaavan koulukavereitaan. Minäkin kaipaan jo taasen arkea varsinkin viikottaista Tai Chi ryhmää. No huomenna sinne taas pääsee.