Lupa olla - ihan sama oletko nainen vai mies

Pari viikkoa sitten tuli luettua Kirsi Virtasen kirja "Lupa olla nainen". Olin etukäteen innostunut ja utelias lukemaan suomalaisen naisen näkemyksiä naisen elämästä. Kirja herätti minussa hyvin ristiriitaisia tunteita ja oli osittain - miten sen nyt sanoisin - ärsyttävä. Ja toisaalta kirjassa oli muutama osio, mitkä koin hyvin rikastuttaviksi. Mikä minua ärsytti? Se, että Kirsi Virtanen täyttää itse kaikki negatiivisiksi kuvaamansa naisten piirteet esim. naisten tapaa haukkua toiset naiset. Toisten feminismi ei olen niin hyvää kuin hänen feminisminsä... Sitten minua ärsytti se, että kirja on täynnä stereotypioita naisista. Esim. että naiset huutavat naama punaisena... ? Anteeksi mitä? Ja minä kun luulin, että meitä on niin moneen lähtöön. Tietenkin kirjaan mahtuu myös stereotypiat synnytyksistä ja imetyksestä. Tässäkin kohtaa haluaisin keveyttä keskusteluun. Meitä naisia on niin moneksi, joten juuri näissäkin teemoissa uskoisi olevan liikkumisen varaa ja mielipidevapautta.
Vanha feministien (S. Beauvoir) väite, että vasta yhteiskunta tekee meistä naisia (ja siten eriarvoisia) on Virtasen mielestä avuton eikä lisää tasa-arvopyrkimyksen uskottavuutta. Mielipide sinällään on virkistävä, kuitenkin kirjaa lukiessa alkaa ihmettelemään miten Virtanen voi kutsua väitettä avuttomaksi. Joka ikinen sivu kirjasta kuvaa miten me yhteiskunnassa kohtelemme tyttöjä, naisia ja miten yritämme ajaa tasa-arvon asiaa eteenpäin (usein) onnistumatta. Virtasen analyysi tyttöydestä ja sen alempiarvoisuudesta poikuuden suhteen on naulankantaan osuvaa analyysia ja hän esittää oikean kysymyksen - mitä pahaa on tyttöydessä? Ei mitään! Ja kuitenkin kaikki tyttömainen leimataan yhteiskunnassame huonoksi (eli teemme tyttöydestä huonoa) ja tyttöjenkin olisi parempi olla enemmän poikamaisia eli hyviä jätkiä. Ja pojat eivät saa missään tapauksessa olla tyttömaisia. Tämä analyysi jos mikä kuvaa, että S. Beauvoir on edelleen oikeassa. Kirjan nais-mies, aiti-isä vastakkainasettelut kuvaavat tätä yhteiskunnallista asetelmaa vielä enemmän. Hyvin pinnallista kuvausta ja syyttelyä. Etsin kirjasta arvoja ja motiiveja ja niiden analyysia. Jos kirjan tarkoitus on ärsyttää, niin ainakin minun kohdalla tämä onnistui. Virtanen sanoo loppusivuilla, että huutaminen tasa-arvon perään ei riitä, vaan tasa-arvokeskustelun kaivataan uusia ajatuksia ja tuoreita näkemyksiä siitä, mitä kumpikin sukupuoli pitää tasa-arvona ja minkälainen tasa-arvo on sellaista tasa-arvoa, jota molemmat sukupuolet haluaisivat. Voin allekirjoittaa tuon. Virtasen sijaan en kuitenkaan halua morkata muiden feministien pyrkimyksiä tasa-arvon suhteen. Enemminkin toisiapäin, ehkä olisi jo korkea aika nostaa hattua naisliikkeen saavutuksille ja lähteä tältä pohjalta eteenpäin. Mitä tarvitsemme tänään - mitä haluamme elämältämme? Voinko seistä sanojeni takana ja tuntea, että tässä on hyvä olla?