"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."
Valokuvatorstain 112. haaste on tällä viikolla yllä mainittu katkelma Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana Nikula).
Edellisessä blogitekstissäni laatikko-ajattelusta kuvasin omaa näkemystäni melkein samasta aiheesta.
7 kommenttia:
Onpas siinä musta kolo!
Musta on kuilu.
Sinne vaan, mustaan aukkoon kaikki turhat sanat :)
Läheltä liippasi, mullakin on musta aukko kuvassani :)
Näin syvä musta aukko on syntynyt vain aikojen kuluessa. Jos sinne on heitetty kaikki pahat sanat, kannattaisi puutarhurin kiireesti muurata aukko umpeen. Niin olen nähnyt tehtävän joissakin puiston puissa. Sillä saadaan estettyä pahojen sanojen pois pääsy (tässä tapauksessa).
Hyvä kuva!
Sanat puunkoloon tungettuna punkevat runkoon ison mustan aukon.
Hyvä kuva.
Lähetä kommentti