tiistai 31. maaliskuuta 2009

Pieni matkakertomus

Berliinin reissu tuli tehtyä. Olin viimeksi käynyt jaetussa Berliinissä vuonna 1985. Muistan, että jo silloin pidin länsi-Berliinistä ja koin huonoa omatuntoa siitä, että länsimaalaisena sain kulkea/matkustella vapaasti. Vierailu itä-Berliinissä oli lähes sokkimainen kokemus minulle silloin. Muurin jakama kaupunki oli loppujen lopuksi ahdistava kokemus – vaikka kuinka pidinkin länsi-puolen fiiliksestä. Kun muuri „murtui“ 9. marraskuuta 1989 koin suurta iloa varsinkin itä-saksalaisten puolesta ja tietenkin kaikkien berliiniläisten puolesta. Joten oli jo aikakin käydä tutustumassa uuteen yhdistyneeseen Berliiniin. Lensimme Air Berlin-lentoyhtiöllä Wienistä suoraan Berliiniin. Air Berlin yllätti mutkattomalla palvelulla ja tehokkuudella. Saavuimme perille puoli kymmenen aikaan perjantaina aamupäivällä ja takaisin lensimme sunnuntai-iltana. Eli meillä oli kolme kokonaista päivää käytössä tutustua kaupunkiin.


Olin etukäteen tutustunut matkaoppaan ja kavereiden vinkkien avulla nähtävyyksiin ja tehnyt seulontaa, mitä haluan tällä reissulla nähdä. Heti ensimmäisenä päivänä huomasin, että minulle kolme päivää ovat liian vähän. Pidän rauhallisesta paikkojen ja nähtävyyksien katselemisesta. Pidän myös poikkeamisesta „viralliselta“ reitiltä eli haluan katsoa ihan tavallisiakin katuja ja paikkoja nähtävyyksien ohella. Ja Berliinissähän rittää nähtävää ja kokemista.

Vaikka olinkin suunnitellut tekeväni kiertoajelun päädyin muiden tavoin ostamaan 48-tunnin turistilipun. Busseilla 100 ja 200 nimittäin saa oikein hyvän yleiskuvan kaikista tärkeistä nähtävyyksistä. Jalan tuli kierrettyä myöskin paljon, tosin aina oli pieni kiireen tuntu - vaikka taukojakin pidimme. Niin paljon nähtävää! Emme liikkuneet isossa porukassa koko aikaa. Ei siitä olisi tullut mitään. Tapasimme aamiaisella, kahvilassa päivällä ja illallisella.

Kapakoita, kahviloita ja ravintoloita on Berliinissä runsaasti ja moneen makuun. Ensimmäisenä iltana kävimme syömässä saksalaista ruokaa ja menettelihän se. Tapoihini kuuluu kokeilla paikallista erikoisuutta. Perjantaina söin annoksen "Königsberger Klopse" eli vaaleita lihapullia kapriskastikkeen ja perunoiden kera. Pulliin olisi voinut hyvin laittaa mausteeksi meiramia ja valkosipulia. Kastikekin oli hieman valjua - mutta en ollut pettynyt, sillä annos oli suunnilleen sellainen kuin olin kuvitellutkin sen olevan. Tässä kuva (lähinna mun siskolle, jolla on tapana kuvata aina ruoka-annokset ravintolassa):

Aikaisemmin päivällä olin syönyt jo hyvin KaDeWe:n (maailmankuulu tavaratalo Kaufhaus des Westens) kattokerroksen talvipuutarhassa, joten tämä oli tyypillinen kokeilu. Lauantaina päätimme maistaa pienenä huikopalana kapakassa currymakkaraa eli Currywurst. Annos grillimakkaraa, tomaattikastiketta, curry-jauhetta ja ranskalaisia. Ihan hauskaa junk foodia. Oluen kanssa hyvää ja oheisen annoksen söimme kahteen pekkaan:

Osa porukasta ei ollut syönyt mitään iltapäivällä, joten olimme sitten illalla pihvipaikassa. Siellä unohdin valokuvata annoksen (koska se ei ollut tyypillistä saksalaista). Sunnuntaina lounastimme hienosti italialaisessa ravintolassa. En myöskään siellä muistanut valokuvata.

Berliinissä on paljon museoita ja oma museosaari eli Museumsinsel. Ehdin käydä yhdessä museossa: DDR museossa. Se oli mielenkiintoinen elämys. Kävimme myös Berliinin muurin muistopaikalla (Gedenkstätte Berliner Mauer) ja seurasimme terrorin topografiaa (Topographie des Terrors). Historiikki Checkpoint Charlien lähellä Berliinin muurista ja sen uhreista. Hyvin liikuttavaa ja samalla vapauttavaa, että se nyt on menneisyyttä.


Neue Wache rakennuksessa on esillä Käthe Kollwitz'in pieta. Neue Wache on yhtenäisen Saksan muistopaikka kaikille sodan ja terrorin uhreille.

Asuimme hotelli Augustassa, lähes keskustassa aivan Kurfürstendammin (iso kauppakatu) kupeessa, Fasanstraßella. Nätti, pieni hotelli ja minulla oli aivan ihana pieni yhden hengen huone kattokerroksessa:

Nautin suuresti olla yksin omassa huoneessa kahden yön ja aamun ajan. Tärkeä pointti rentoutumisen suhteen, että saa vetäytyä omaan soppeen. Kotona minulla ei ole omaa huonetta... Ja liikkeellä olo seitsemän hengen naisryhmässä herättää myös tarpeen saada vetäytyä omiin oloihin yhdessäolon jälkeen.

Säät suosi meitä. Ulkona paistoi välillä aurinko, välillä oli pilvistä. Vettä satoi lähinnä silloin kun olimme kahvilla tai oluella (perfect timing!). Kuitenkin muistan edellisestä käynnistä, että Berliini on kesäkaupunki - ihmiset siirtyvät kaduille kun tulee lämmintä. Ei sen puoleen nytkin kaduilla oli jo kovin vilkasta, myös katukahviloissa, johtuen tupakkakiellosta sisätiloissa. Ja berliiniläiset ovat pyöräilijöitä ja Berliini on pyöräilykaupunki. Sen huomasi ihanasti katuliikenteestä.

Ehkä innostun myöhemmin kirjoittamaan lisää, nyt tällä kertaa saa riittää - kotiaskareet odottavat.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Matkakuume nousee hiljalleen

Lähden perjantaina naisporukan kanssa Berliiniin viikonlopuksi. Matkustan ensimmäistä kertaa tämän porukan kanssa. Mukavaa - tosin hieman jännittää. Tunnen yhden naisista ennestään. On mukavaa lähteä reissuun yksin - siis ilman perhettä. Minä saan etäisyyttä ja muu perhe saa etäisyyttä minuun. Tytär eräänä päivän totesi, että hyvä kun lähdet ja häpeän puna nousi hänen poskilleen. Onneksi pystyin kuulemaan, mitä hän tarkoitti ja sanoin hänelle, ettei hänen tarvitse olla pahoillaan siitä, mitä sanoi. Ymmärrän, että hengähdystauko tekee hänellekin hyvää. Murkkuikäisen tyttären ja äidin suhteet kun eivät välttämättä aina ole ruusuilla tanssimista.
Olen viimeksi ollut Berliinissä vuonna 1985. Historiaa on kirjoitettu uusiksi noista päivistä ja Berliini on muuttunut tuttavien ja matkaoppaiden mukaan paljon. Nähtävää riittäisi viikoiksi - nyt saa viikonloppu riittää. Laukku odottaa jo, että pakkaisin. Mielessäni käyn listoja läpi, mitä pitää vielä hoitaa ennen kuin lähden. Mitä haluan ottaa mukaan? Mitä pitää vielä muistaa? Passi, lentolippu ja luottokortti - eikö näillä pärjää?

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

The Wrestler

No eilen vihdoinkin tuli nähtyä tämä elokuva. Olin jo ehtinyt lukea viikkoja sitten Marian kuvauksen elokuvasta ja kuullut monelta muulta, miten elokuva oli heihin vaikuttanut. (Suosittelen tuota Marian kuvausta). Lisäksi minun piti käydä katsomassa elokuva jo pari viikkoa sitten. Kuitenkin leffan alkamisajat saivat minut muuttamaan mieleni ja katsomaan toista elokuvaa. Eli eilen siis pääsin vihdoinkin ja odotukset olivat kovat. Mickey Rourke on todellakin elämänsä roolissa näytellessään Randy RAM-JAM vapaapainijaa. Hän pystyy oman elämänkokemuksensa kautta eläytymään rooliin todella hyvin. Ja mikä rohkeus näyttää itsensä tässä roolissa / näytella tätä roolia. Vanhentunut vapaapainija-stara yrittää pysyä ajan ja nuorten tasalla. Mutta kroppa ei jaksa enää - eikä oikein mielikään. Ainoat ihmiskontaktit ovat vapaapainija-miljöö sekä strippibaarin myös jo vanhemmanpuoleinen naisstrippari (Marisa Tomei, tästä roolista myös Oscar-ehdokkaana). Kontaktin luominen jo aikuiseen tyttäreen epäonnistuu. Tarina yksinäisestä miehestä, jonka parhaat vuodet ovat ohi. Elokuvan voima on Rourken roolityössä. Hän todella näyttelee loistavasti ja näyttää meille, että kovan kuoren alla on herkkä ihminen kaikkine puolineen. Ja kas kummaa, vaikka hän ei ole kaunis, vaikka hän ei käytokseltään ja puheiltaan ole mikään maailmanmies - lämmitti Randy-Ram minun sydämeni (ainakin elokuvan ajaksi). Painikohtauksista selvisin hermostuneesti nauramalla - ei, minusta ei tule vapaapainin ystävää. Toivon, että Mickey Rourke saa nyt uutta puhtia näyttelijäntyöhönsä ja että saamme pian nähdä hänet jossain toisessa loistavassa roolissa.

Kaupungilla

Eilen lähdettiin esikoisen kanssa kaksistaan ulos. Suuntana joko eläintarha tai keskusta. Sää oli kylmä ja tuulinen - välillä aurinko kurkisti pilvien takaa. Tosi lyhyen neuvottelun jälkeen päädyimme kaupungille. Kävelimme Wienin pisimmällä kauppakadulla (Mariahilfer Straße). Katselimme ihmisiä ja näyteikkunoita. Ostimme pienestä putiikista konvehteja ja jatkoimme matkaamme suklaata mussuttaen - endorfiineja kehään! Samalla ulkoilutimme tyttären uusia kenkiä ihan virallisesti ensimmäistä kertaa. Hävyttömän kalliit - ostettiin kuitenkin kun tytär laittoi osan säästämistään taskurahoista itse kenkiin:

Suurin osa nuorisosta tuntuu käyttävän samanmerkkisiä kenkiä. Eli tytär "kuuluu joukkoon". Hyvä niin. Minä kävin hellimässä esoteeristä minääni America Latina-liikkeessä. Ihania koruja, paitoja ja ennenkaikkea värejä. Tosin hellin lompakkoani myös enkä ostanut mitään. Ensi viikonloppuna olen Berliinissä - jospa sieltä...

Kuljettuamme aikamme alkoi tulla jano. Ei muuta kuin äidin eli minun yhteen lempikahvilaan monista - Cafe Raimund. Löytyy Mariahilferin alkupäästä - läpikulku torille Naschmarkt. Saatiin sopivasti pöytä lähes täydestä kahvilasta. Juttelun ääniä, kahvin ja tupakan tuoksua (en polta itse enää, joten kestän tupakanhajuista kapakkaa vain aika ajoin - tänään ei haitannut). Kaikenikäistä porukkaa, hyvä fiilis. Tyttärelle kokista ja äidille mallasjuomaa. Teki hyvää.

Virkistävän tauon jälkeen vielä muutamaan sisustusliikkeeseen hakemaan inspiraatiota lasten huoneisiin sekä parvekkeelle. Meillä oli mukava iltapäivä.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Kunnossa taas

Kuopus on taas kunnossa ja huomenna on arki edessä. Hyvä näin. Hänelle meinasi tulla äidin kanssa viimeisinä päivinä aika pitkäksi. Antibiootti tehosi niin hyvin, etä minun piti toppuutella poikaa, ettei lähetä liian kovaa liikkeelle. Tietenkin hänen mielestään kamalan tylsää. Minä taasen ajattelin, että kaksi rauhallista, kuumeetonta päivää on tervehtymiselle vain hyväksi.
Minulle ei tullut aika pitkäksi. Jos en touhunut kuopuksen kanssa, siivosin paikkoja (siis keväisin meillä aivan järkkyä, kissan kanssa karvoja ja pölyä riittää), katselin DVD:tä, kokkasin, suunnittelin ensi viikon Berliinin reissua (Yes!) ja lueskelin. No huomenna minua odottavat viikon duunit. Saa nähdä mitä on jäänyt rästiin muilta minulle. Think positive! Työviikko on lyhyt - vain kaksi päivää. Ja ensi viikkokin on lyhyt - vain neljä päivää.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Haikeaa

Olen edelleen hoitovapaalla. Kuopukselle nousi viime torstaina koulun jälkeen kuume (38.5° C). Perjantain olin hänen kanssaan kotona ja eikä hänellä ollut edes lämpöä. Lauantaina kuume tuli yllättäen takaisin kurkkukivun kanssa. Tosin lämpötila ei noussut yli 38.6° C. Kotikonsteilla yritin saada kuumetta laskemaan ja lievitin kurkkukipua. Poppakonsteista huolimatta kuume nousi eilen illalla eli siis sunnutaina lähemmäs 40:een asteeseen. Vilkaisu kurkkuun riitti. Nielurisat turvoksissa ja valkoisia näppyjä eli angiina. Tänään kävimme lääkärissä - hän vahvisti diagnoosini ja kehui, etten ollut yrittänyt laskea kuumetta liikaa eli siis lääkkeillä. Tuntui hyvältä kuulla - välillä olen itse niin pallo hukassa omien vaistojeni kanssa. Tosin angiinan suhteen loppuvat minunkin konstini. Eli antibiooteilla yritetään nyt "tappaa" bakteereja. Särkylääkettä kurkkukipuun. Olen hoitovapaalla ainakin vielä keskiviikkoon saakka.
Haikea olo tuli tänään kun kävelimme kuopuksen kanssa lääkäriin - menimme käsi kädessä. Kesäkuussa hän täyttää kymmenen. Yhtäkkiä minulle valkeni, ettei hän välttämättä enää kovin usein halua pitää julkisesti minun kädestä kiinni. Lääkärin vastaanotolla hän istui tovin sylissäni, koska häntä niin väsytti ja heikotti. Olimme yksin vastaanottohuonessa. Sama haikea olo. Nautin näistä luottamuksen, turvan ja läheisyyden hetkistä.

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Valokuvablogi

Tein itselleni valokuvablogin. Kuuluu myös uusiin tuuliin - kevään myötä. Jatkossa osallistun eri valokuvahaasteisiin uuden blogin kautta. Tänne kirjoittelen arjestani ja mietteistäni. Linkki valkuvablogiin "Havaintoja kameran kanssa" löytyy tuosta vasemmalta.

Pauli vai Paula

Itävaltalaiset ystäväni kutsuvat minua Pauliksi. Se on lempinimeni täällä. Pitkään se tuntui mukavalta myös täällä Blogistaniassa. Kevät on muutoksen aikaa. Eilen en jaksanut katsoa nimeä enää. Se ei jostain syystä tuntunut blogissa enää kivalta - joten olen nyt sitten Paula myös täällä :-) Kunnes mieli muuttuu ja olen jotain muuta.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Lyhyt päivitys

Olen hoitovapaalla, kuopus on kuumeessa ja päätä särkee. Huomenna olisi "pitänyt" tehdä vaikka mitä ja ottaa osaa. Nyt ei tarvitse miettiä miten kieltäytyä. Olen nimittäin kuluttanut suuren osaa energiastani viime päivinä siihen, miten sanon etten halua. Nämä miettimiset loppuivat. Huokaus ja helpotus. Kunhan kuopuksen tauti ei ylly miksikään vakavaksi.

Valokuvatorstain 123. haaste

Tämän viikon haaste on vaihteeksi sitaatti.

"Mieli kuvittaa - mielen tekee mieli ottaa kokonainen kuva elämästä. Mieli koittaa tallentaa viimeiseen asti, mutta me olemme riisuneet muistomme välineen ympärille: kuvalla lähtemisestämme emme voi viestiä muuta kuin keveyden ääntä"



Juhani Ahvenjärvi: Kahvin hyvyydestä (SanaSato 1997, s. 44)


(katselee kuvaa isommassa koossa kuvaa klikkaamalla)

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Pelkkää elämää ...

Musikaalista Hair, Elokuvaversio: I Got Life

I got life, mother
I got laughs, sister
I got freedom, brother
I got good times, man
I got crazy ways, daughter
I got million-dollar charm, cousin
I got headaches and toothaches
And bad times too Like you
I got my hair
I got my head
I got my brains
I got my ears
I got my eyes
I got my nose
I got my mouth
I got my teeth
I got my tongue
I got my chin
I got my neck
I got my tits
I got my heart
I got my soul
I got my back
I got my ass
I got my arms
I got my hands
I got my fingers
Got my legs
I got my feet
I got my toes
I got my liver
Got my blood
I got my guts (I got my guts)
I got my muscles (muscles)
I got life (life)Life (life) Life (life)LIFE!

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Kutsu "tanssiin"

Ja juuri kun sain valitettua edelliseen tekstiin sain sähköpostia koskien huomista yhdistyksen tapaamista (vuosikokouksen organisaatiotoimikunta, lyhyesti orga). Tämä sähköposti oli niin sydäntä lämmittävä, että laitan sen tänne talteen:

was mir jetzt im moment am herzen liegt
mikä juuri nyt koskettaa sydäntäni
und ich gerne mit euch teilen möchte:
ja minkä haluan jakaa teidän kanssanne:
ich wünsche mir, dass wir in leichtigkeit,
minä toivon, että me keveyesti,
mit der freude entenfütternder kinder,
samaa iloa tuntien kuin ankkoja syöttävät lapset
unseren gemeinsamen ORGAtanz machen
tanssimme yhteisen Orga-tanssimme

dass alles raum hat:
että kaikelle on tilaa:
das lachen und das weinen
naurulle ja itkulle
das planen und das spielen
suunnittelulle ja leikille
und vor allem:
ja ennenkaikkea:
dass wir uns gegenseitig darin unterstützen,
että me tuemme toisiamme siinä
in verbindung mit dem zu bleiben,
että pysymme sen kanssa yhteydessä,
warum wir das tun,
miksi tätä teemme,
welche bdürfnisse wir uns damit erfüllen
mitkä meidän tarpeemme tulevat tätä kautta tyydytettyä
in diesem sinne freue ich mich auf euch,
näissä merkeissä iloitsen tavata teidät,
auf morgen und den rest unseres gemeinsamen tanzes
huomisesta ja jäljellejäävästä yhteisestä tanssista.
Saattaa olla, että käännös vähän ontuu. Ei se mitään. Kun pyysin auringonpaistetta - se tulikin sähköposti muodossa.

Valituksia

Viikonloppu tuli ja meni. Oltiin siipan kanssa elokuvissa perjantaina. Se oli ihan jees. Tosin menimme vasta myöhäisempään näytökseen ja huomasin, etten oikein jaksanut keskittyä elokuvaan vaikka se olikin mieleeni. Olin väsynyt. Herätyskello soittaa nykyään kello 5 aamulla.
Näin minulla on aamulla omaa aikaa 1,5 tuntia ennen kuin herätän lapset ja lähden töihin.
Ennen minulla oli tätä omaa vapaata aikaa iltapäivisin 1-2 tuntia. Ja kaipaan sitä. Joten, jotta minulla olisi nytkin omaa vapaata aikaa nousen aikaisin ylös. Nautin näistä aamun hetkistä. Tietenkään näitä hetkiä ei voi verrata vapaaseen iltapäivisin. Tällä hetkellä en käväise pikaisesti kirjakaupassa tai näyttelyssä tai muuten vain kävele kaupungilla. On kiire kotiin keittämään, siivoamaan, "vahtimaan" läksyjen tekoa sekä olemaan tuomarina lasten päivittäisissä riitelyissä. Ja tiedättekö kuinka kypsä tähän olen. Kaksi askelta eteen ja yksi taakse - vai miten se meni.
Välillä tuntuu niin turhauttavalta. Asunto on sekasotkuinen vaikka kuinka järjestelen ja siivoan. Lastenhuoneet ovat kuin pommi-iskun jäljiltä. Ilmoitin kummallekin, etten suostu siivoamaan huoneita. Autan ehkä sitten, kun tavarat/vaatteet/astiat (!!!!) on korjattu lattioilta omille paikoilleen. Välillä tekisi mieli vain huutaa...
Haluan ruikuttaa myös säästä. Minulle riittää kylmä piiskaava pohjoistuuli sekä sateet. Kaipaan jo kevättä ja sen mukana tulevaa lämpöä, uutta elämää. Keveyttä. Ulkoilua ilman pipoa, toppatakkia ja kaulaliinaa. Haluan päästä pyöräilemään ja tuntemaan kuinka aurinko lämmittää ihoa. Tänä talvena talvea on ollut täällä kylliksi. Huomaan kanssaihmisissäni samanlaisia ajatuksia ja toiveita. Meedia on täynnä kriisiä ja kevät antaa odottaa itseään. Onneksi blogiin saa valittaa, marmattaa, ruikuttaa.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

9


Numerokuvahaasteen haastenumero on tällä viikolla 9.

torstai 5. maaliskuuta 2009

Piposta vedetty


Valokuvatorstain 122. haaste.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Kevättä ilmassa


Nyt on muutaman päivän ajan ollut jo oikein keväistä - 10 astetta ja tänään jopa auringonpaistetta. Minun harmikseni kevät on tullut fööni-tuulen kanssa. Saan yleensä aina armottoman päänsäryn, niin myös tänään. Jotenkin jaksoin töissä. Matkalla kotiin aurinko häikäisi ja loisti Tonavan kanavassa. Pajunkissojakin näkyi.

Kotona päänsärkylääketta ja tunti lepoa sohvalla. Sitten kuopuksen kanssa kevätvaateostoksille. Hitsi kuinka helppoa ostosten tekeminen on pojan kanssa. Ainakin meillä. Tyttären kanssa menen lauantaina - en usko, että olemme alta tunnin valmiita niin kuin pojan kanssa ;-) Ystävätär soitti ja kutsui täksi illaksi saunaan. Ihanaa, pääsee rentoutumaan ja tekee mun ontolle pääkopallenikin hyvää.



sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Laiskotuttaa osa II

Ja nyt vasta laiskotuttaakin. Otin nimittäin itseäni niskasta kiinni ja tein kosmeettisen pikasiivouksen... aah ihanaa. Nyt voi laiskotella ja vielä hyvillä mielin ;-)

22 eri tervehdystä

Numerokuvan haastenumero on tällä kertaa kaksikymmentäkaksi. Tällä kertaa mukana tällaisella kuvalla:

Laiskotuttaa

Tytär lähti tyttökaverinsa kanssa elokuviin, samoin siippa kuopuksen ja tämän kaverin kanssa. Minun pitäisi siivota ... en viitsi. Lounas kiinalaisessa ravintolassa ja ruuan kanssa juotu olut ramaisevat ihanasti. Ulkona on harmaa pilvipeite. Minua ei yksinkertaisesti juuri nyt huvita - eihän nuo villakoirat minnekään katoa muutaman tunnin sisällä. Taidan pitää itselleni elokuvailtapäivän kotona.

Kun kulissit romahtavat - Giorni e nuvole


Elsa-vaimo on vihdoinkin saanut toteutettua unelmansa ja saanut tohtorin paperit taidehistorian opinnoistaan. Hänen miehensä Michele järjestää hänelle isot juhlat kotona ystävien kanssa. Kaikki hyvin? Ei. Seuraavana aamuna Michele paljastaa Elsalle, ettei hän enää kahteen kuukauteen ole mennyt töihin. Hänen liikekumppaninsa ovat laittaneet hänet paitsioon ja hän on antanut periksi. Ei firmaa, ei töitä. Sitäkin enemmän laskuja. Hyviin tuloihin tottunut pari ajautuu kriisiin. Asunto pitää myydä. Mitä sanotaan tutuille entäs ainoalle jo aikuisikään ehtineelle tyttärelle? Elsa kohtaa realiteetit nopeasti ja hankkii itselleen töitä Call Centeristä sekä sihteerinä. Unelmastaan restauroida löytämänsä kattofresko hän ei kuitenkaan luovu. Michele rypee itsesäälissä ja hänen on vaikea löytää uutta työpaikkaa. Tunteiden, avioliiton ylä- ja alamäkeä. Ohjaaja Silvio Soldini kuvaa tätä arkipäivän draamaa realistisesti, tarkasti, hellästi. Kulissiksi hän on valinnut kovan Genuan kaupungin, missä tunteille ei tunnu olevan tilaa. Elokuvan loppukohtaus, missä aviopari lojuu lattialla ihailemassa Elsan kattofreskoa antaa aihetta toivoon, takuuta ei kuitenkaan ole. Pidin elokuvasta, vaikka alkuun olinkin hieman pettynyt, että tässä elokuvassa ei ollut elokuvan "Pane e Tulipani" keveyttä, huumoria ja sadunomaisuutta. Olin lähtenyt elokuviin väärin odotuksin. Elokuva kosketti, koska elokuvan päähenkilöiden kohtalo voi tapahtua meille kaikille näinä aikoina milloin vain. Tämä huomio sai minut miettimään, miten itse kohtaisin vastaavan tilanteen. Elokuva kolahti.