Seitsemän paljastusta

Kaaosteorian uutena lukijana sain tämän Awardin. Tehtävänä on seitsemän paljastusta omasta elämästä.
No tässä:

1. Olen toista kertaa naimisissa. Lapseni olen saanut nykyisen mieheni kanssa.


2. Tykkään katsoa joko yksin tai tyttären kanssa romanttisia elokuvia. Tapanani on elää stoorissa mukana ja kyynelehtiä ;-)

3. Pidän sateessa kävelystä kumisaappaat jalassa - myös Wienissä mieheni kauhuksi.

4. En ole koulutukseltani mitään, yo-paperit kyllä on. Jostain kumman syystä olen kuitenkin eksynyt it-alalle. Tätä ihmettelen itse lähes päivittäin.

5. Ratkon mielelläni sudokuja

6. Ennen olin himosiivoja, nykyään aika laiska siivoja ;-)

7. Ajattelen kahdella kielellä – suomeksi ja saksaksi


Tänne blogiin on tullut paljasteltua yhtä sun toista. Ehkä jokin asia yllä mainituista on jo tullut mainittua. Olen huono kutsumaan ihmisiä mukaan näihin Award juttuihin... joten lähetän avoimen kutsun kaikille, jotka haluavat osallistua.

Perhanan perhana

Aamupäivällä söin eväitä täällä työpaikalla. Ranskalaista maalaisleipää ja tomaatteja. Yht'äkkiä kuului hampaiden välistä kauhea rutina ja nirskunta. Kivi! Tai siis pieni kivi - soranpalanen. Inhotti. Syljeskelin leivänjämät roskikseen. En tuntenut mitään kipua hampaissa, kuitenkin kokeilin varovasti kielellä tuliko vahinkoa. Ja tulihan sitä. Yhdestä poskihampaasta on lohjennut pala, aika isolta alueelta (siis suhteessa hampaan kokoon). Hammaslääkärini on lomalla ja koska minulla ei ole kipuja sain ajan lääkärille vasta syyskuun 13. Toivottavasti hammas pysyy kasassa tuonne saakka.

Ihana sunnuntai

Aamu kului raukeasti kahvia juoden ja lehteä lukien. Sitten perheen kanssa myöhäinen aamiainen, lounaan valmistelua. Puolen päivän aikaan pyörälenkki koko perheen voimin. Lenkillä tuli kuuma. Ei muuta kuin rantaan. Ihanan vilvoittavaan Tonavan veteen. Vähän auringonnottoa ja rupattelua. Sitten leikkikentälle - perheen sisäinen pingisturnaus. Kuopus voitti. Kotiin ruuan laittoon. Myöhäinen lounas ja sitten siestaa neljästä kello kuuteen. Kuumus (34 astetta varjossa) voitti.
Aurinko laskee juuri. Sirkat soittavat ja vihdoinkin voi tuulettaa asunnon. Päivä on ollut kuin lomapäivä jossain muualla kuin kotona. Mies, joka aina silloin tällöin haikailee takaisin keskustaan asumaan, sanoi että tämä päivä näytti taasen meidän asuinalueen hyvät puolet. Esikoinen, 14v., joka kaipaa actionia elämään myönsi, että on täällä "maalla" välillä ihan kivaakin. Niin minustakin.

Lomi Lomi

Olin siis eilen Lomi Lomi hieronnassa. Hieronta on peräisin Hawaijin saarilta. Ai että se oli ihanaa! Minulla oli tunne kuin olisin ollut vedessä, aaltojen vietävänä. Ensin tunti vatsalla maaten ja sitten tunti selällä maaten. Ajankulua ei huomaa ollenkaan ja ajatukset alkavat lentämään. Ei pysty keskittymään yksittäisiin ruumiinosiin - kuvia tulee tajuntaan, miellyttäviä. Tuntuu kuin hieroja olisi koko ajan jokapuolella.
Ja olen niin kiitollinen itselleni, että uskalsin mennä. Koska en ole aina sujut kroppani ja ylikilojen kanssa. Olen kuin uudelleen syntynyt. Etsin youtubesta videota mikä kuvaisi parhaiten, mitä hoidon aikan tapahtuu ja tämä seuraava video kuvaa hyvin lyhyesti mistä on kyse. Samanlaisesta musiikista sain nauttia itse eilen.



Löysin hyvän seuraavan kuvauksen:

LomiLomi tarkoittaa ”sydämen, käsien ja sielun välinen rakastava kosketus” ja on luonteeltaan parantava, rakastava ja hoitava hieronta.

Lomi Lomissa yhdistyy rukous (pule), hengitys (ha), ja energia (mana) tanssivaan hierontatekniikkaan joka vapauttaa jumiutunutta energiaa ja kehon jännityksiä. Hieronta suoritetaan kuin rytminen tanssi peukaloiden, kyynärvarsien ja kyynärpäiden avulla tavalla joka rentouttaa hermostoa, lisää verenkiertoa ja luo vahvan hyvänolon tunteen. Lomi Lomi on yhtä ihana antaa kuin vastaanottaa

Kaikki ok ja kelausta

Äitini soitti ja oli huolissaan blogiteksteistäni. Rauhoittelin, että kaikki on OK, sillä kaikki on OK. Minun elämä on välillä vuoristorataa. Ja ellen ymmärrä jarruttaa ajoissa, kroppa kyllä antaa viimeistään vinkkejä, milloinka on pysähdyttävä.


Minulle tänne blogiin purkautuminen (omalla tavallani) on yksi tapa auttaa itseäni selviytymään. Haluan olla rehellinen itseäni kohtaan. Tämä on paikka, missä voin puida asioita, mitkä pyörivät päässäni. Self-Empathy!

Tänä kesänä on ollut kaikenlaista. Ja omaksi harmikseni huomasin liian myöhään, että olen niellyt liikaa pettymyksiä alas (jo pidemmän aikaa).

Oli aivan älyttömän vapauttavaa huomata tämä ja alkaa ottamaan itseni huomioon, pitämään huolta itsestäni ja olla nielemättä pettymyksiä enää. Ja oppia sanomaan ei. Ihan viime päivinä olen sanonut usein ei tilanteissa, joissa ennen refleksinomaisesti sanoin kyllä (jota sitten tietenkin harmittelin jälkeenpäin).

Syksy lähestyy ja sen mukana arkirutiinit. Koulu, työ, järjestöelämä, treenajakoulutus. Olen päättänyt luopua luottamustehtävistäni ja keskittyä olemaan rivijäsen. Haluan keskittyä treenajakoulutukseen sekä säästää voimani perhettä ja arkea varten. Olenkin jo tehnyt mullistavia ratkaisuja syksyä varten. Olen hankkinut meille siivojan – säästää minun ja muidenkin perheenjäsenten energiaa ja hermoja. Joku saattaa kysyä, että miksi, teethän vain osapäivätyötä? Koska olen ollut siivoamisesta lähes katkera. Asunnossa on koko aika kaikki sekaisin ja en ole saanut viestiä tietystä järjestyksestä perille ja enkä jaksa jankata asiasta enää. Joten olikin aika laittaa tälle stoppi. Tietenkin kelasin edes takaisin kuluja ja onko minulla varaa tällaiseen luksukseen ja suonko sen itselleni? Pitkän kelailun jälkeen päätin, että tämä on luxusta mistä olen valmis maksamaan ja todellakin haluan suoda tämän itselleni ja nauttia elämästä ja elämisestä. En todellakaan halua katkeroitua huushollin pyörittämisestä. Pidemmän päälle siivojan hankinta edesauttaa perheen ja varsinkin minun hyvinvointia.

Lopetin keväällä viikottaiset käynnit TaiChi-kurssilla. Huomasin, että vaikka rakastan TaiChi’ta ei tunti maanantai-iltaisin ole harmoniassa tarpeitteni kanssa. Sitäpaitsi kypsyin muutaman muun osallistujan jatkuvaan puhumiseen/pälpättämiseen harjoittelun aikana. Ei kai se puhuminen niin paljoa olisi haitannut, mutta teemat. Ulkomaalaisvastainen politisointi. Tai Chi kurssilla. Unbelievable!! Nyt syksystä on tarkoitus etsiä uusi kurssi tai aloittaa jokin yhteinen jumppaharrastus tyttären kanssa. Tämä on myös osa itsensä huolehtimisesta.

Ja koska olen päättänyt pitää enemmän huolta itsestäni, menen tänään elämäni ensimmäisen kerran oikealla hierojalle. Olen varannut ajan Lomi-hierojalle. Olen innoissani ja hiemän jännitän minkälaista se on ja osaanko rentoutua. Sitä toivoisin itselleni, että osaan nauttia ja rentoutua.

Lupaan kertoa minkälaista se oli.

Paula, perkele!

Mutta kuuluhan mulle hyvääkin. Olen antanut itselleni luvan otta iisimmin ja sen ansiosta olen ilman omantunnon vaivoja viime viikkoina lukenut paljon. Ja nyt kun olen päässyt lukemisen makuun, en halua lopettaa enää ollenkaan.
Suomen reissulta toin mukana suomenkielisiä kirjoja. Lempikirjailijoitani ja tällä kertaa Anna-Leena Härkösen tuotantoa. Vaikka hänen tuotantoaan ei välttämättä aina helppoa luettavaa olekaan, olen ahminut jokaikisen kirjan. Pidän Härkösen suorasta, saikalemattomasta teksistä. Hän kuvaa hyvin tunteiden vuoristorataa. Hän käyttää ihanan värikästä kieltä - slangista murteisiin. Puhumuttakaan farssinomaisista tilanteista ja huumorista.
Lopuksi luin kirjan Juhannusvieras ja tämän blogikirjoituksen otsikko viittaa tämän teoksen sisältöön. Kirjan päähenkilö palaa lapsuutensa maisemiin maalle ja joka ikinen tervehtii häntä etunimellä perkeleen kera. Kyllä nauratti. Lukiessani kirjaa mieleeni muistui muutama entisaikojen tuttu Suomesta, jotka tervehtivät juuri samalla tavalla.
Ja välillä kiroilu on niin vapauttavaa! Perkele!

Virran vietävänä

Luulin päässeeni jo kriisin yli (edellinen postaus) ja kuvittelin pystyväni taasen jatkamaan samalla tavalla kuin ennen. Todella lyhytnäköistä minulta!!!

Kroppa sanoi viime viikolla Njiet. Vyöhyketerapeutti kysyi tiistaina, että onko minulla ollut mahan kanssa ongelmia, koska hänen mielestään mahani on tulehtunut. Joo- onhan sitä vähän kivistänyt, kerroin. Hän ehdotti tahdin hidastamista ja vatsan hoivaamista kauravellillä jne. Jotenkin en älynnyt ottaa hänen sanojaan tosissani?? Kunnes perjantaina kivut olivat sitä luokkaa, että pois alta. Parikymmentä vuotta sitten minulla oli stressistä johtuva mahakatarri (en tiedä onko käännös oikea, mutta antaa kuitenkin osviittaa) ja kivut olivat samanlaisia. Ymmärsin kipujen vakavuuden ja komensin itselleni lepoa ja „dieetti“-ruokavalion koko viikonlopuksi ja tekee se hyvää ihan jatkossakin.


Nyt alkaa tämäkin olotila helpottumaan. Minusta on hämmästyttävää, etten älynnyt aikaisemmin hidastaa vauhtia ja ottaa kehon merkkejä vakavasti.
Olen niin kiinni tässä suorittamisessa!! Lojaali Paula kyllä hoitaa osansa. Ottaa ihan älyttömasti aivoon oma käyttäytymiseni itseäni kohtaan.

Minun sydämen ääni sanoo minulle, että anna asioiden välillä olla. Kuuntele mitä haluat oikeasti! Anna tämän virran viedä sinua. Ja se toinen minä, se „pitää tehdä“-ajatusten minä yrittää uida tuota virtaa vastaan.

Onneksi kroppa pysäyttää, antaa mahdollisuuden hengähtää ja antaa mahdollisuuden mennä sydämen virran mukana.

viimeinen tippa

Alkuviikosta vielä jaksoin nauraa, kun en tiennyt itkeäkkö vai nauraa. Eilen näköjään tuli sitten se viimeinen tippa, mikä laittoi kyyneleet valumaan. Ensin kahvilassa järjestelytoimikunnan pikapalaverissa. Yritin pitää kyyneleitä sisälläni, mutta eihän siitä tullut mitään. Illalla treenajakoulutuksen toinen treenaja soitti ja kyseli mitä kuuluu. Oli saanut vinkkiä järjestelytoimikunnan muilta jäseniltä, että Paulaa ahdistaa. Kerroin, että minua itkettää, mutta kaikki on OK. Niin kuin olikin, koska tiesin, että nyt on saatava itkettyä kaikki kyyneleet, mitkä ovat kerääntyneet viime kuukausien aikana.Sitten mies soitti Firenzestä ja kertoi kuulumisia ja sitten minulla taas valuivat kyyneleet. Kerroin, että vika ei ole hänessä, että minua nyt vain itkettää - enkä pysty lopettamaan. Puhelun jälkeen päästin kaikki tunteeni valloilleen ja annoin kyynelten, nyyhkytysten, huokausten ja voihkinnan tulla ulos. Ja alkoi helpottamaan, aloin näkemään selvemmin. Tajusin, että olen viime aikoina aivan liian nopeasti palannut pettymysten jälkeen arkeen ja "toiminut", sen sijaan että olisin antanut pettymykselleni ja sen takana piilevälle surulle tilaa. Kysyin itseltäni, että kuinka paljon pettymyksiä kestän. Ja huomasin, että olen kestänyt aika paljon. Kelasin asioita päässäni ja pikkuhiljaa alkoi valjeta. Alkoi valjeta kuinka tärkeitä luottamus ja rehellisyys minulle ovat. Kuinka tärkeitä läheinen, hyvä kontakti ja suhde ystäviin ja sukulaisiin. Kuinka tärkeätä tuki ja ymmärrys.
Ja sitten tein ratkaisun asiaan, mikä on vaivannut minua jo kauan. Laitoin yksipuolisesti kontaktin poikki erääseen kaukaiseen ystävään. Luottamus on mennyt ja koen, että nyt on tullut tämän askeleen paikka.
Ai että, kuinka helpotti ja keveä olo minulla olikaan tämän jälkeen.

Kesäleskenä ja Jokisen eväät

Kuopus vietiin eilen kahden viikon kesäleirille ja tytär ja siippa lähtivät illalla junalla Firenzeen. Olen jälleen kesäleskenä - viikon. Tänään aamulla pyöräilessäni töihin tuli jostain mieleni sopukoista tajuntaani suomalainen sanonta "levinneenä kuin Jokisen eväät" - siis, että jotain on hajalla tai epäjärjestyksessä. Ajattelin samassa yhteydessä järjestelytoimikuntaa missä olen mukana, sekä tietenkin töitä.
Ihme kyllä en ahdistunut, ajatus oli jotenkin kirkas, että en voi muuttaa asiaa.
Töihin tultuani aavistukseni alkoi selvitä. Tuuraan osapäivähommallani neljää kolleegaa, jotka ovat täyspäiväduunissa. En pystynyt muuta kuin nauramaan ja priorisoimaan.
Kymmenen aikaan aamupäivällä järjestelytoimikunnan toinen jäsen soitti minulle ja kysyi, että istunko varmalla alustalla, koska jos seison tulen tipahtamaan... tiesin, ennen kuin hän kertoi mistä on kysymys, että nyt ne Jokisen eväät ovat levinneet lopullisesti. Ja niinhän se oli. Mutta en ihmetellyt. Jo viime viikot ovat antaneet osviittaa, että seminaaritalossa, jossa olimme aikoineet järjestää syyskyyn kolmen päivän tapaamisen, ei kaikki ole kunnossa. Kaksi viikkoa sitten kuulimme, ettei siellä voi tarjota enää ruokailua. Tänään saimme tietää, että seminaaria (sitä on suunniteltu noin 8 kuukautta) ei voida pitää suunnittelemassamme ja varaamassamme paikassa, koska talon omistaja 1. on mennyt konkurssiin, 2. eronnut vaimostaan kaksi viikkoa sitten ja 3. on sairaalassa välilevyn pullistuman takia.... Että näin. Minä vain nauroin. Ja niin nauroi puhelimen toisessa päässä tuttukin. Ja me ei todellakaan tiedetä, että mitä me nyt tehdään. Kai me tämäkin jotenkin hoidetaan. Tsiisus....