Luulin päässeeni jo kriisin yli (edellinen postaus) ja kuvittelin pystyväni taasen jatkamaan samalla tavalla kuin ennen. Todella lyhytnäköistä minulta!!!
Kroppa sanoi viime viikolla Njiet. Vyöhyketerapeutti kysyi tiistaina, että onko minulla ollut mahan kanssa ongelmia, koska hänen mielestään mahani on tulehtunut. Joo- onhan sitä vähän kivistänyt, kerroin. Hän ehdotti tahdin hidastamista ja vatsan hoivaamista kauravellillä jne. Jotenkin en älynnyt ottaa hänen sanojaan tosissani?? Kunnes perjantaina kivut olivat sitä luokkaa, että pois alta. Parikymmentä vuotta sitten minulla oli stressistä johtuva mahakatarri (en tiedä onko käännös oikea, mutta antaa kuitenkin osviittaa) ja kivut olivat samanlaisia. Ymmärsin kipujen vakavuuden ja komensin itselleni lepoa ja „dieetti“-ruokavalion koko viikonlopuksi ja tekee se hyvää ihan jatkossakin.
Nyt alkaa tämäkin olotila helpottumaan. Minusta on hämmästyttävää, etten älynnyt aikaisemmin hidastaa vauhtia ja ottaa kehon merkkejä vakavasti.
Olen niin kiinni tässä suorittamisessa!! Lojaali Paula kyllä hoitaa osansa. Ottaa ihan älyttömasti aivoon oma käyttäytymiseni itseäni kohtaan.
Minun sydämen ääni sanoo minulle, että anna asioiden välillä olla. Kuuntele mitä haluat oikeasti! Anna tämän virran viedä sinua. Ja se toinen minä, se „pitää tehdä“-ajatusten minä yrittää uida tuota virtaa vastaan.
Onneksi kroppa pysäyttää, antaa mahdollisuuden hengähtää ja antaa mahdollisuuden mennä sydämen virran mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti