Empatiaa sisäisille susille: Perhanan perhana

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Perhanan perhana

Aamupäivällä söin eväitä täällä työpaikalla. Ranskalaista maalaisleipää ja tomaatteja. Yht'äkkiä kuului hampaiden välistä kauhea rutina ja nirskunta. Kivi! Tai siis pieni kivi - soranpalanen. Inhotti. Syljeskelin leivänjämät roskikseen. En tuntenut mitään kipua hampaissa, kuitenkin kokeilin varovasti kielellä tuliko vahinkoa. Ja tulihan sitä. Yhdestä poskihampaasta on lohjennut pala, aika isolta alueelta (siis suhteessa hampaan kokoon). Hammaslääkärini on lomalla ja koska minulla ei ole kipuja sain ajan lääkärille vasta syyskuun 13. Toivottavasti hammas pysyy kasassa tuonne saakka.

1 kommentti:

M. Metrossa kirjoitti...: Hei, heitin sua tunnustuksella, jonka voit hakea blogistani :)

Ajattelin toivottaa pikaista paranemista hampaallesi, mutta se ei kait sovi tähän yhteyteen (mikseivät lohjenneet/katkenneet hampaat vain voisi KASVAA entiselleen???); 25. elokuuta 2010 klo 21.54

Lähetä kommentti

Lempisitaatti

Our deepest fear is not that we are inadequate. Our deepest fear is that we are powerful beyond measure. It is our light, not our darkness, that most frightens us.
We ask ourselves, who am I to be brilliant, gorgeous, talented, and fabulous? Actually, who are you not to be? You are a child of God. Your playing small doesn't serve the world. There's nothing enlightened about shrinking so that other people won't feel insecure around you.
We are all meant to shine, as children do. We are born to make manifest the glory of God that is
within us. It's not just in some of us, it's in veryone. And as we let our own light shine, we unconsciously give other people permission to do the same.
As we are liberated from our own fear, our presence automatically liberates others.
~ Marianne Williamson ~