Lähden perjantaina naisporukan kanssa Berliiniin viikonlopuksi. Matkustan ensimmäistä kertaa tämän porukan kanssa. Mukavaa - tosin hieman jännittää. Tunnen yhden naisista ennestään. On mukavaa lähteä reissuun yksin - siis ilman perhettä. Minä saan etäisyyttä ja muu perhe saa etäisyyttä minuun. Tytär eräänä päivän totesi, että hyvä kun lähdet ja häpeän puna nousi hänen poskilleen. Onneksi pystyin kuulemaan, mitä hän tarkoitti ja sanoin hänelle, ettei hänen tarvitse olla pahoillaan siitä, mitä sanoi. Ymmärrän, että hengähdystauko tekee hänellekin hyvää. Murkkuikäisen tyttären ja äidin suhteet kun eivät välttämättä aina ole ruusuilla tanssimista.
Olen viimeksi ollut Berliinissä vuonna 1985. Historiaa on kirjoitettu uusiksi noista päivistä ja Berliini on muuttunut tuttavien ja matkaoppaiden mukaan paljon. Nähtävää riittäisi viikoiksi - nyt saa viikonloppu riittää. Laukku odottaa jo, että pakkaisin. Mielessäni käyn listoja läpi, mitä pitää vielä hoitaa ennen kuin lähden. Mitä haluan ottaa mukaan? Mitä pitää vielä muistaa? Passi, lentolippu ja luottokortti - eikö näillä pärjää?
3 kommenttia:
Jos jotain muuta unohtuu ottaa mukaan niin sen saa varmasti ostettua paikan päältä!
Hyvää matkaa!
@leda: kiitos toivotuksista.
Muista ottaa kamera :)
nimimerkillä "matkakertomusta odotellessa"
Lähetä kommentti