Toivomus vuodelle 2008

Olen lähdössä perheeni kanssa kälyni luokse juhlimaan 'Silvester'iä eli Uuden Vuoden Aattoa. Ehdin vielä kuitenkin päivittämään blogini. Ajatukseni ovat aika usein raskasmielisiä ja synkkiä. Eivät tosin tällä hetkellä - loma on tehnyt myönteisen tehtävänsä. Toivon itselleni keveyttä tulevalle vuodelle. Haluan auttaa itseäni löytämään iloa ja kaunetta. Haluan nauttia olemisen sietämättömastä keveydestä - niin paradoksilta kuin tämä kuulostaakin. Olen luottavainen.

Ohessa kuva Wieniä Tonavan länsipuolella ympäröivästä metsästä - Wienerwald. Tämä ihana maisema tuntuu jatkuvan loputtomiin. Juuri tätä keveyttä ja kaunetta tarvitsen.

Susikirahvi toivottaa kaikille rauhallista Joulua

Joulu on rauhan juhla. Center for Nonviolent Communication - sivuilta löysin seuraavat kymmenen askelta edistämään jokaisen ihmisen sisäistä rauhaa, rauhaa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa sekä rauhaa järjestoissä.

10 things we can do to contribute to internal, interpersonal, and organizational peace

(1) Spend some time each day quietly reflecting on how we would like to relate to ourselves and others.
(2) Remember that all human beings have the same needs.
(3) Check our intention to see if we are as interested in others getting their needs met as our own.
(4) When asking someone to do something, check first to see if we are making a request or a demand.
(5) Instead of saying what we DON'T want someone to do, say what we DO want the person to do.
(6) Instead of saying what we want someone to BE, say what action we'd like the person to take that we hope will help the person be that way.
(7) Before agreeing or disagreeing with anyone's opinions, try to tune in to what the person is feeling and needing.
(8) Instead of saying “No,” say what need of ours prevents us from saying “Yes.”
(9) If we are feeling upset, think about what need of ours is not being met, and what we could do to meet it, instead of thinking about what's wrong with others or ourselves.
(10) Instead of praising someone who did something we like, express our gratitude by telling the person what need of ours that action met.

The Center for Nonviolent Communication (CNVC) would like there to be a critical mass of people using Nonviolent Communication language so all people will get their needs met and resolve their conflicts peacefully.

Vihdoinkin lomaa

Eilisestä selvisin joten kuten. Meillä oli oikein hauskaa työporukan kanssa. Olimme siis ensin syömässä ja sitten päätimme lähteä vielä "yksille". Heh Heh. No kapakkakierroshan siitä tuli. Mutta kannatti vaikka meillä kaikilla olikin sitten eilen päässä humiseva harju. Onneksi työpäiväni päättyi jo klo 12:30. Ja nyt minulla on näillä näkymin lomaa 2.1.2008 asti, mikäli ei tarvitse mennä töihin uuden vuoden aattona, mutta nautitaan nyt viikostakin - I-H-A-N-A-A. Tämän tarpeessa olenkin ollut. Koko muu perhe myös. Tämäkin lauantai on mennyt lähinna laiskotellen - päätettiin koko perheen voimin, että relaamme tänään. Huomenna viimeistellään jouluvalmisteluja. Lapset ovat tosin jo hieman rauhattomia - jouluaatto on vielä niin kaukana. Mutta on ihanaa kun ei ole kiire minnekään. Saa olla vain, lukea, katsoa filmejä, pelata pelejä, nukkua, ulkoilla, syödä - nauttia olemisesta perheen kanssa. Arvostan tätä todella. Kissakin tuntuu nauttivan, kun olemme kaikki kotona.
Vaikkei hän enää kauheasti hulinaa arvostakaan. Ehkäpä hyvään olon osansa teki saadut kalanpalat, mitkä jäivät yli laittaessamme suolakalaa. Nyt lähden katsomaan Chaplinin Modern Times elokuvaa. Mukavaa illanjatkoa.

Seuraava lyhyt päivitys

Aamupäivällä minulla oli vapaata ja täyskaheli kun olen, niin en käyttänyt sitä rentoutumiseen vaan huushollissa rempallaan olevien asioiden korjaamiseen. Tätä kun tein kirosin kohtaloani ... en osaa rentoutua ennen kuin tietyt asiat on hoidettu....
No niin kun aikani rehkin olikin aika lähteä töihin. Ja töissä olikin ihan kivaa. Yllätys. Nyt illalla menen vielä työporukan kanssa ulos syömään. Sushia. Yes.

Lyhyt päivitys

Eilen kävin poikani kanssa hammaslääkärissä kontrollissa alaetuhampaiden takia. Kaikki on taas hyvin. Kolmen viikon varominen kannatti. Nyt mietitään, että miten tätä juhlitaan.
Jouluvalmistelut ovat kutakuinkin valmiit. Keksit (siis ei pelkästään pipareita) ja konvehtit on tehty. Joulukuusi haettin tänään lasten kanssa. Se oli hauskaa. Naapurin poika oli meidän mukana kantoapuna.
Joulutoreillakin on tullut käytyä. Eilen olimme Spittelbergin joulumarkkinoilla ja siellä oli hieno tunnelma. Paljon taidetta ja kansainvälistä tavaraa. Ihania ruoka- ja punssikojuja.

Ostimme valkoista kaakaota, afrikkalaisen kynttilän ja pojalleni kitalakipillin - Gaumenpfeiferl tai paremminkin lintupillin. Ne on nyt poikien keskuudessa todella "must have".

Tässä vielä tunnelmaa raatihuoneen joulumarkkinoilta:

Muistoja matkan varrelta

Olin tässä pari päivää sitten Wienissä liikkeellä ja kävelin Türkenstraßea pitkin. Lyhyen hetken kuluttua osui eteeni oheinen hotellin sisäänkäynti. Muistoja nousi mieleen kesältä 1987. Olin interraililla siskoni kanssa ja yövyimme kyseisessä paikassa. Tunnelma oli kuin suoraan John Irvingin romaanista. Hotel Goldener Baer:

Netissä käväisin katsomassa hotellin hintoja. Wienin hintatasoon nähden hotelli on edelleenkin edullinen. Tosin silloin 20 vuotta sitten hotelli oli todella halpa ja huoneetkin sen mukaiset (WC ja suihku käytyvällä), ei aamiaista. Nykyään kaikissa huoneissa on wc ja suihku, aamiainen kuuluu hintaan. Harmi että asun jo täällä, muuten buukkaisin heti ;-)

Pikaempatiaa

Ottaa päähän. Oikein kunnolla. Lomaa NYT. Ei enää puheluita. Ei kysymyksiä. Ei enää muiden tavaroiden poiskorjaamista. Ei enää tuhanteen kertaan saman asian selittämistä aikuisille ihmisille. Ei enää siivoamista. Ei enää riitoja. Ei yhtään ainutta uutta työtehtävää. Ei valmiusvuoroa uudenvuoden aattona. En halua motkottaa enää esim. ulkokenkien kanssa lampsimisesta sisällä. En jaksa olla kiltti. Yksinkertaisesti riittää. Tuntuu etten pääse rauhoittumaan, rentoutumaan ollenkaan. Tarvitsen aikaa itselleni. Tarvitsen vapaata kaiken maailman vastuusta, jota tunnun kasaavani harteilleni. Plääh.
No niin alkaa helpottaa.

Äiti, minä menen jo!

Kiire kouluun.

Päivä kotona

Poikani valitti jo eilen illalla pääkipua, annoin ensiapuna häneen kuvaamaan kipuun homeopaattisia helmiä Belladonna D30. Poikani nukkui yön hyvin ja sikeästi. Aamulla tuntui herääminen kovin vaikealta ja olokin oli vielä hieman heikko (ei tosin samanlaista päänsärkyä kuin illalla), mutta lievempää. Päätin, että jään pojan kanssa kotiin ja katsomme mikä tauti kehittyy (jos on kehittyäkseen). Päivämme kului leppoisasti jutellen, lukien ja pelaten eri pelejä.
Pelasimme mm. Abalonea, Soloa, lasten Taru sormusten herrasta peliä, Mastermindia ja Micky Fortunaa. Päänsärky häipyi muutaman tunnin kuluttua tulematta uudelleen. Tällä kertaa rennosti ottaminen kotona oli paras lääke kipuun. Käväisimme tosin lääkärissä hakemassa minulle todistuksen työnantajalle. Samalla kertaa saimme haukattua happea. Muuten ei kyllä ulkona käyminen kauheasti houkutellut - vettä on tullut kaatamalla viimeiset 24 tuntia.

Äsken teimme kotona olemisen kunniaksi hyvin tavallista itävaltalaista kotiruokaa. Wurstfleckerl ja Jägersalat. Vapaasti suomeksi käännettynä makkaratilkkuja ja metsästäjän salaattia. Wurstfleckerl on pannuruoka, johon tulee kestomakkaraa, Fleckerl (eli tilkku) pastaa ja sipulia. Mausteina musta pippuri ja persilja.
Jägersalat on kiinankaalisalaatti. Salaatissa on tärkeintä marinadi. Huhmareessa hienonnetaan noin 8 mustaa pippuria ja teelusikallinen kuminaa kokonaisena. Tämä jauhe marinadikippoon. Lisäksi 4 rkl esim. rypsiöljyä, 1 rkl valkoviinietikkaa, 1 valkosipulinkynsi puristettuna, merisuolaa ja puolikkaan sitruunan mehu. Sekoita hyvin ja sitten salaatin joukkoon. Minä käytän oheisen määrän marinadia salaattiin, johon olen ottanut 8-10 lehteä kiinankaalista. Paksun keskiosan leikkaan pois. On todella hyvää. Alla kuvat näistä ruuista. Nyt lapset huutavat minua katsomaan jotain. Joten ei muuta tällä kertaa.

Minun lauantai oli tänään tällainen

Saunaporukkani kanssa olin tänään aamupäivällä YK:n naiskillan kansainvälisessa basaarissa. Meillä on pieni saunaporukka ja tavaksi on tullut mennä basaariin tuhlaamaan vuoden aikana kertyneet saunatulot. Ostin kirjoja kirpputorilta, söin intialaista ruokaa, join tsekkiläistä olutta, ostin eteläafrikkalaisen pinssin ja norjalaisia joulukoristeita. Tunnelma oli ihanan kansainvälinen. Oikea kuva on matkalta basaariin.
Iltapäivällä lähdimme perheen kanssa lasten museoon Museums Quartier'iin Wienin keskustaan. Lapset olivat ihanassa näyttelyssä, missä teemana oli värit. Mistä värit tulevat, missä kaikkialla on väreja ja miten hahmotamme eri värejä. Lapset eivät meitä paljoa tarvinneet joten... Mieheni ja minä joimme sillä aikaa ulkona punssia ja söimme paahdettuja kastanjoita. Vietimme mukavan juttutuokion muiden vanhempien kanssa. Minä myöskin nautin siitä, että lapseni ovat jo niin isoja, että osaavat ja haluavat olla näyttelyssä ilman vanhempia. . Olimme kuitenkin mieheni kanssa sen verran uteliaita, että kävimme myös kurkistamassa näyttelyn puolella. Minä pääsin leikkimiään varjoilla. Näyttelyn jälkeen olimme vielä MQ:ssa (Museums Quartier) kävelyllä. Seurasimme Alppi-Curlingia eli Eisstockschießen. Joimme vielä alkoholitonta punssia ja nautimme menosta. Keskusta oli täynnä kansaa ja tunnelma oli sen mukainen. Tässä vielä tunnelmaa MQ:sta.

PS. Isompi kuva kun klikkaa.

Juhlava

Olin eilen illalla juhlimassa täällä Wienissä Cafe Carinassa Suomen 90. itsenäisyyspäivää. Esiintyjinä olivat 'Saunan takana on tilaa' Suomesta ja multi-kulti-bändi Pingviinit täältä Wienistä. Valokuvatorstain teemana on tällä kertaa Juhlava ja otan osaa haasteseen kuvalla Pingviinien suomalaisesta naissolistista. Samalla tulee hoidettua tuo puseron pyyntö Make Me Famous. Tunnelma oli loistava ja musiikki oli kunnon suomalaista perusrokkia (suomen kielellä). Perusrokin lisukkeeksi kuulimme tangoa. Perisuomalaista menoa siis. Itävaltalaisilla ystävilläni riitti ihmettelemistä. Mainittakoon vielä, että tarjolla oli savukalaa suoraan Suomesta ja se oli taivaallisen hyvää.

Joulukuu on taas ja keittiössä aika kuluu

Mies ja tytär lähtivät teatteriin. Poikani ja minä päätimme leipoa pipareita oikein urakalla. Laitettiin suomalaisia joululauluja soimaan ja laulettiin mukana. Laulu raikas ja pipareita syntyi.

Meillä oli loistava fiilis ja annoimme mielikuvituksemme lentää, joten ei syntynyt pelkästään "tavallisia" pipareita vaan myös rasta-pipareita ja tietenkin kirahvi-pipareita. Ohessa näette tuotoksia. Kuvien tarkkuus on vähän heikko, mutta antaa noi nyt kuitenkin hieman osviittaa siitä, mitä kehittelimme.

Tänään on muutenkin tullut seistyä melkein koko päivä keittiössä ruokaa laittamassa. Pidän ruuanlaitosta ja tänään aamulla kun tein perunasalaattia lounasta varten, mieleeni tuli muistoja lapsuudesta. Muistot tulivat kun tyhjensin perunakattilasta vettä pois - perunoiden tuoksu nosti mieleeni seuraavia asioita. Meillä syötiin tavallista kotiruokaa eli lähinnä perunaa ja kastiketta. Luulen muistavani, että vihannekset olivat porkkanaraaste ja välillä kaalisalaatti. Mausteet olivat suola, maustepippuri, valkosipulisuola, paprika ja kanan kanssa curry. Tomaatteja ja kurkkua sai kesällä. Tölkkipersikat olivat suurta herkkua, puhumattakaan ranskanleivästä.

Muistan kun ensimmäisen kerran mentiin koko perhe syömään "elefantin korvia" (isäni vitsi pizzasta). Siis se pizza oli hyvää. Pidän edelleenkin pizzasta - tosin itsetehdystä. Parhaimpia pizzoja saa kotona, siskon luona tai sitten Roomassa (Il Maratoneta:Via dei Sardi 20, San Lorenzo).

Yksi mielenkiintoisimmista muistoista on se kuinka tein tuttavuutta valkosipuliin kanssa. Kuten yllä mainitsin meillä tunnettin kyllä valkosipulisuola mutta ei oikeaa valkosipulia. Ensituttavuus tuli tuoksun kautta. Rapussamme asui lentokapteeni perheineen. Kotona ollessan lentokapteeni teki itse ruokaa ja maustoi ruokia eri tavalla kuin muut perheet. Kuten esim. valkosipulilla. Rapussa tuoksui taivaalliselta. No pian meilläkin syötiin valkosipulia ja vanhemmistani kehittyi oikeita valkosipulin asiantuntijoita. Ja entäs minä? En ole asiantuntija, mutta en voisi kuvitella elämääni enää ilman valkosipulia. Tulipa nyt hieno kaari pipari-pizza-valkosipuli. Ei muuta tällä kertaa.

Tenkkapoo

Näin perjantai-illan kunniaksi ihan ajankohtainen vastaus valokuvatorstain haasteesen tenkkapoo:

Näin nopeastiko tämä loppui? Vielä tekisi mieli lasillista, kun oheisessa pullossa oli vain tilkka eli "ein Achterl" siis 1/8 l jäljellä. Aivan ihana Wieniläinen punaviini (kuvaa klikkaamalla pitäisi näkyä paremmin):

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

Kirjoittamisesta ja muustakin

Maria pohti blogissaan, että minkälaisia ihmiset ovat oikeasti? Mitä kirjoittaminen tarkoittaa itse kullekin? Miksi on usein helpompaa sanoa asioita kirjoittamalla kuin puhumalla? Olen kauan miettinyt myöskin samoja kysymyksiä. Itse en ole koskaan pitänyt itseäni hyvänä kirjoittajana ja herääkin kysymys, että miksi pidän blogia. Blogin pitäminen on minulle henkireikä tunteiden aallokossa - asioista kirjoittaminen auttaa minua eri tilanteissa. Toinen tärkeä seikka on se, että olen asunut tammikuussa 19 vuotta Wienissä ja puhun tosin lasteni kanssa suomea, mutta huomaan, että sanavarastoni kapenee ja suomen käyttäminen tuntuu kankealta. Joten tämän blogin avulla yritän pelastaa äidinkielentaidoistani sen mitä pelastettavissa on. Tämä on myöskin kanava kertoa tutuille Suomessa pikaisesti, että mitä kuuluu. Puhelimessakin tulee tosin juteltua - tämä blogi täyttää kivasti puheluiden välit. Samalla tavalla suhtaudun myös itse tuntemieni ihmisten blogeihin. Marian blogia seuraan lähes päivittäin. Minun mielestäni hän pohdiskelee aivan samalla tavalla blogissaan kuin silmät vastakkain, joten ainakaan vielä ei ole tullut mitään totaalisen uutta puolta tai hämmentävää hänestä esiin.
Kysymykseen, että miksi konflikteja on helpompi selvittää kirjoittamalla on mielestäni vastaus se, että aika usein verbaalisessa kanssakäymisessä tulee sanottua mitä sylki suuhun tuo. Ei ehdi miettimään loppuun saakka, mitä oikeastaan haluaa sanoa. Kirjoittamalla tulee usein mietittyä pariin kertaa ja samalla kun miettii antaa itselleen arvokasta pika-empatiaa. Mitä tarkoitan pika-empatialla? Tarkoitan, että aika usein konfliktitilanteessa yksi tärkeimmistä tarpeista on kuulluksi tuleminen. Kun kirjoittaa ajatuksensa muistiin ja miettii omia tuntemuksiaan, sitä ikään kuin kuuntelee itseään. Näin kun on saanut (tai antanut itselleen) empatiaa, ei enää vaadikaan sitä konfliktin vastapuolelta vaan on ehkä hieman enemmän valmis kuuntelemaan, mitä toisella on sanottavana.
Kysymykseen, että onko ihminen luonnostaan paha vai hyvä, haluan sanoa seuraavaa. Jos miettii, että on olemassa hyvä ja paha, niin sitten pitää varmaan olla olemassa joku, joka päättää, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Ja tässä kohtaa alkaa sydämeni (käytän sanaa tarkoituksella) hyppimään ja yrittää viestiä minulle, että eihän se näin voi mennä. Se mikä jonkun toisen mielestä on hyvä voi hyvinkin olla jonkun toisen mielestä paha. Aina kun meillä on negatiivisia tunteita (esim. ärtymystä, häpeää, vihaa, pettymystä jne.) tai kun alamme arvostelemaan itseämme tai muita ihmisiä, on tämä tärkeä merkki siitä, että jokin meidän tarpeistamme ei tule huomioiduksi saatikka tyydytettyä. Otetaan yksinkertainen esimerkki: jos olen hulvakkaalla tuulella ja lapset pitävät hauskaa riehumalla musiikin tahtiin, otan itse myöskin osaa riehaan. Tarpeeni juhlia, leikkiä ja liikkua tulee tyydytetyksi. Seuraavana päivänä olen väsynyt ja lapset riehuvat jälleen. Tarvitsen rauhaa ja mahdollistua vetäytyä - ovatko lapseni siis seuraavana päivänä pahoja? Ei, vaan minun tarpeeni ovat erilaiset. Ei siis ole olemassa oikeaa tai väärää, hyvää tai pahaa. Suuri haaste on, että kummankin osapuolen tarpeet tulevat kuulluksi. Tätä harjoittelen ja yritän elää päivittäin.

Empatiaa miehelle ja itselleni

Tuohon edelliseen kirjoitukseen vielä lisäyksenä, että liikematkasta mies on viettänyt suuren osan ajasta lentokentällä - eilen kuusi tuntia Wienin lentokentällä ja tänään Tukholman kentällä useita tunteja. Syynä erilaiset myöhästymiset. Ja miten kulutetaan aikaa lentokentällä kun on tylsää - soitetaan vaimolle. Oli empatian tarpeessa. Niin olin minäkin tänään nyt illalla - ja nyt kun olen tänne kirjoittanut alkaa taasen helpottaa. Pyykit saavat vielä hetken odottaa - taustalla soi aivan mahtava Placebo.

Kun arki huristaa vasemmalta ohi

Siis tämä viikko on alkanut aivan "loistavasti". Mieheni lähti eilen kahden päivän työreissulle. Kivaa - voimme lasten kanssa valmistella pikkuhiljaa joulua ja minä saan kaksi omaa iltaa... Näin minä siis kuvittelin. Eipä mitään - klo 9 tuli puhelinsoitto poikani koulusta. Opettaja kertoi, että poikani kaatui liikunnan tunnilla ja alahampaat osuivat lattiaan. Minä hoidin nopeasti tärkeimmät asiat toimistolla ja hain pojan koulusta kotiin. Ei sinänsä mitään vakavaa - siis ei murtumia, mutta 2 pysyvää hammasta heiluvat. Hammaslääkäri totesi, että varsinkin vasen alaetuhammas tai siis hampaan juuri on kokenut trauman (en tiedä sanotaanko näin myös Suomessa, käännän nyt suoraan saksasta) ja nyt pitää vain odottaa. Ei saa purra etuhampailla, ei kylmiä tai kuumia juomia (voi olla shokki juurelle), ei ainakaan viikkoon liikuntaa/ jumppaa/ futista tai muutakaan riehumista. Kerroin, että olin heti aloittanut arnican (potenssi d6) antamisen. Lääkäri suositteli homeopaattisten helmien antamista vielä viikon verran. Seuraava tarkastus on kolmen viikon kuluttua. Ja nyt sitten pidetään peukkuja, että saamme hampaan taas kuntoon. Suunnittelimme poikani kanssa miten teen hänen välipalansa kouluun, jotta syöminen onnistuisi ongelmitta: leipä ja omena pieniksi palasiksi. Tässä kohden on hyvä tietää, että poikani lempihedelmä on omena ja parasta on kun puraisee ensimmäisen palan. Pojaltani pääsi itku kun hänelle selvisi, että saattaa käydä niin että hammas kuolee. Sanoin hänelle, että nyt ensin yritämme parhaamme, jotta hammas tervehtyisi. Jos emme tässä onnistu, niin pidämme hampaalle surujuhlan, missä surraan menetettyä hammasta. Poikani katsoi minua äimistyneenä ja kysyi, että voimmeko todella surra hammasta. Kun nyökkäsin, hän hymyili minulle ja sanoi "hyvä". Tämä hymy oli ihana lahja.

No saatin me sitten hieman jouluakin valmisteltua. Tänään teimme adventtikranssin. Ensi sunnuntaina sytytetään ensimmäinen kynttilä. Pidän tästä perinteestä ja adventin ajasta - joulun odottamisesta. Pidän odotuksesta, perinteestä, yhdessäolosta - pysähtymisestä.

Tässä kuva meidän kranssista - hyvin "rustikaali".

Ajan mittaamisesta

Tällä viikolla valokuvatorstain haaste on seuraava tekstinpätkä:

Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua - "kello 11.00, 11. marraskuuta 1918" - vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat. (Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007, suomennos Erkki Jukarainen)

Usein mietin, miten tulin ennen toimeen ilman outlookin kalenteria. Kännykkä muistuttaa vähän väliä jostain tärkeästä asiasta. Lomalla onneksi riittää aurinkokello.

Kuitenkin tuosta sitaatista jäi tuo Vonnegutin mainitsema päivämäärä mieleen. Otin selvää. Ensimmäinen maailmansota päättyi 11.11.1918.

20. marraskuuta ...

on mun mieheni syntymäpäivä kuten myös mun systerini. Miehen kanssa juhlitaan täällä Wienissä. Oheisen videon omistan systerille Suomessa - hauskaa syntymäpäivää!!

This rules.

perjantai-iltapäivän huumaa

Tänään on naistenilta. JEEE. Eli töiden jälkeen en menekään suoraan kotiin vaan jään kaupungille. Pitkäaikaisimman ystävättäreni kanssa täällä Wienissä meillä on joka kolmas kuukausi Naisten Jour Fix. Ohjelmassa on leffassa käynti ja sen jälkeen tärkeiden asioiden vatvomista hyvän ruuan ja juoman äärellä. Menemme katsomaan Ang Lee'n uusinta elokuvaa. Olen nyt jo utelias. Mieleni on kevyt, iloinen ja odottavainen.

Talo näyttää keskeneräiseltä...

Tällä viikolla valokuvatorstain haaste on "keskeneräinen". Tämäkin kuva on otettu päivittäiseltä työmatkalta. Ohitan keltaisen talon joka päivä ja juuri tästä kulmasta se näyttää keskeneräiseltä - siinähän on vain seinä, julkisivu....

Ihana aamu

Eilen tuli 40 v. täyteen. Pidin kunnon juhlat. Oli hauskaa. Nukkumaan menin joskus 3 aikaan.
Yhdeksältä heräsin tsekkaamaan, että lapsilla on kaikki okei ja menin uudestaan nukkumaan. Kun kaksi tuntia myöhemmin heräsin oli näkymä ikkunasta tämä:


Voiko paremmin seuraava vuosikymmen alkaa?

Tiheästä tummasta metsästä valoa päin

Valokuvatorstain tehtävänä on tutkailla ylläpidon valitsemaa kuvaa ja lähteä analysoimaan, assosioimaan, tai jatkojalostamaan sitä oman kuvan kautta.

Raskaan tunnelman keskelle tarvitsen valoa ja keveyttä. Tämä kuva on otettu viikko sitten Wienissä Lainzin eläintarhan metsässä. Vanhempani olivat Suomesta mukana vaelluksella. Oikein mieluinen muisto.

Paula, Pauli

No niin, lukot tuli vaihdettua. Töissä oli hirveä stressi. Mies on matkoilla. Lapset syö pizzaa ja minä rentoudun tässä koneella lyhyesti ennen kuin lähden taloyhtiön kokoukseen. Kokous ottaa nyt jo päähän, mutta menen koska haluan tietää miten erinnäiset asiat edistyvät.
Täältä löysin kirjameemin ja tässä valitsemani kirja amazonin saksankielisiltä sivuilta. Paula Modersohn-Beckerin elämänkerta. Olen aina pitänyt expressionistisesta taiteesta, joten valinta oli helppo. Tästä Wikipediaan.

Etsin vielä huvin vuoksi lempinimelläni ja löysin tämän elämänkerran: Wolfgang Pauli, itävaltalainen fyysikko ja Nobelisti. Mielenkiintoista.

Siis tässähän ihan viisastuu :-) Ai niin, kirjat ja yllä olevat kuvat löytyvät näiltä sivuilta.

Ja mukaan haastan Marian.

lukkoseppää odotellessa...

.. voi vaikka päivittää blogin ;-) Tyttäreni hukkasi eilen kotiavaimensa. Sellaista sattuu. Ongelma on, että hän ei muista ottiko hän avaimet mukaan ovesta sulkiessaan ovea vai hukkuivatko avaimet koulumatkalla iltapäivän oppitunneille. Avaimet ovat voineet kadota siis aivan asunnon lähellä tai sitten kaukana kotoa. Asunnossa avaimet eivät löytyneet. Katoamisilmoitus on tehty, löytötavaratoimistoon soitettu. Mietin voinko jättää asunnon lukon vaihtamatta? Tulin tulokseen, että en. Kamppailen itseni kanssa: ääni sisälläni sanoo, että olen hysteerinen ja ylivarovainen. Sisäinen toinen myötätuntoinen ääni sanoo, että tarvitsen turvallisuuden tunteen ja varmuuden tunteen. Eli soitin lukkosepälle ja nyt odotetaan.
Eilen taisin olla hermoromahduksen partaalla. Olisin eilen etsiessäni avaimia lasten kanssa ja sunnittellessani jatkotoimenpiteitä tarvinnut tukea. Miehelläni oli iltatilaisuus. Yritin itse tukea itseäni . Seuraava kriisin paikka oli, että kumpi, mieheni vai minä, tsekkaa käytännön hommat (kaikki yllä mainitut asiat) tänään aamulla. Minun oli tarkoitus olla tänään klo 07.30 toimistolla - ei onnistunut! Mieheni ei missään tapauksessa voisi jäädä pois yhtään mistään.... joten minä ilmoitin vielä illalla työnantajalle esteeni, siirsin nyt aamulla palaverini myöhempään jne.
Illalla ennen nukkumaanmenoa otin Rescue-tippoja ja sain nukuttua kunnolla.
Tänään pystyn taas toimimaan. On päiviä, jolloin on sellainen tunne, että kaikki kaatuu päälle.
Pieni asia nousee päässä älyttömän isoksi ongelmaksi. Eilen oli sellainen tunne ja tänään, kuten edellä mainitsin, jaksan taas. Ja tänne blogiin purkaminen auttaa myös.
Vaikka tekeekin kipeää huomata, ettei aina olekaan niin täydellinen ja on tilanteita, joissa huomaa olevansa heikko - on ihanan vapauttavaa myöntää se itselleen ja kun itse huomaa mistä kenkä puristaa (mitä tarvitsen juuri nyt), alkaa olo helpottua.
Susi ja kirahvi sisälläni tanssivat taas.

Portaat

Kun tänään olin lähdössä töistä kotiin, käväisin vielä äkkiä katsomassa mikä on valokuvatorstain tämän viikon aihe. Siis portaat. Aivoni alkoivat toimia ja kelata aihetta portaat ja yht'äkkiä mieleeni tuli lapsuuden muisto retkestä joskus 70-luvun loppupuolella. Meidän perhe ja liuta muita sukulaisia teimme retken Karoliinan portaille. Olin jotain 10-12 v. ja kyllä oli jännää.

Mutta taas tähän päivään. Eli olin siis matkalla työpaikalta metroasemalle, kun ylitin Tonavan kanavan. Ja katseeni osui näihin portaisiin:

aika lohduton näky. Menin portaiden luo ja nappasin kuvan kanavan reunasta poispäin ja nyt näky oli tämä:

Itse asiassa miellyttävät vanhat, syksyisten lehtien peittämät portaat.

Ja nyt kun istun tässä koneen ääressä minulle muistuivat vielä nämä portaat mieleen. Kuva on otettu Sardiniassa elokuussa 2006:

Tumma aukko on luola, jota pääsee katsomaan joko vesiteitse veneellä tai sitten portaita pitkin (oikeassa reunassa).

Eipä muuta tällä kertaa.

Kun vaan ehtis ja muutama sana tyttären matikan opesta

Arki ja kylmät säät painavat päälle. Alkuviikosta lähtien on ollut todella koleaa, vain pari astetta plussan puolella ja kylmä pohjoistuuli. Eihän se minua sinänsä yhtään haittaa ... paitsi, että talvivaatteet olivat vielä hyvin pakattuina kellarissa. No tänään hain takit, lakit, saappaat jne. kellarista tarkistettavaksi. Lasten vaatteiden kohdalla on tilanne se, että tyttärelle pitää hankkia kengät, pipo, hanskat ja kaulaliina. Pojalleni sopii vielä kaikki viime talvesta. Hyvä näin. Säästyypi kuluja. Seuraava ongelma onkin sitten, miten saada kaikki mahtumaan eteisen kaappiin ja naulakkoon.... Järjetyksen pitäminen nelihenkisessä perheessä on sellaista arjen sisyphus-työtä. Kun saa yhden nurkan kuntoon, odottaa urakka seuraavassa. Viikonloppuna sain komeron siivottua. Tänään kun hain noita yllä mainittuja vaatteita kellarista, ajattelin, että kellarikin pitäisi siivota. Ja tässä koneen äärellä kun katselen työpöydän pinoja, alkaa omatunto kolkuttamaan. Pinot pitäisi tsekata, tehdä seulontaa kaiken maailman papereista ja esitteistä, jotka olen ollut muka laittavani syrjään seuraavia päiviä varten ... pinossa on papereita/esitteitä/lehtiä kesäkuulta. No kyllä minä tuon kasan jossain vaiheessa tarkistan. Onneksi tiedän, että kasassa ei ole mitään tärkeätä - kuten esim. laskuja. Ne "osaan" ja jaksan hoitaa ajoissa. Pidän järjestyksestä, mutta en jaksa järjestää koko aikaa. Siinä dilemmani ja onneni - onneksi on siis muitakin kiinnostuksen kohteita ja huolen aiheita.
Huolen aiheesta puheen ollen, tällä hetkellä suurin huoleni on tyttäreni uusi matematiikan opettaja. Hän ei tule toimeen luokan kanssa ja on keksinyt rangaistuskeinoksi selittämättä jättämisen. Eli tunnilla otetaan uusi aihe teemaksi ja jos luokka on rauhaton opettaja jättää teeman selittämättä. Tyyliin "katsokaa miten pärjäätte". Onneksi asia on nyt tullun luokanopettajan tietoon ja tilannetta yritetään "korjata". Saa nähdä. Olen tästä tilanteesta itse asiassa aika ahdistunut. Huomaan, että tyttäreni on menettämässä mielenkiintonsa koko aineeseen - ja hän nyt kuitenkin on vasta 11 vuotta. Minua ahdistaa lähinnä se, että aikuisen ihmisen (opettajan) kyvyttömyys johtaa siihen, että lapset menettävät mielenkiinnon matematiikkaan. Onneksi tyttärelleni vielä äidin apu kelpaa. Ja kun käymme aineistoa läpi, huomaan että hänestä löytyy valmiutta ja mielenkiintoa oppia. Ja mikä tärkeintä; hän innostuu tehtävistä, kun ymmärtää mistä on kysymys. Tänään hän kiittelikin ja sanoi, että hän oppii enemään kotona kuin koulussa. Just näin. Tietenkin minä autan, kuitenkin mielestäni aine tulisi oppia koulussa ja kotona kerrataan. Huomenna luokanopettaja ja vanhempainedustajat keskustelevat tästä aiheesta kyseisen matematiikan opettajan kanssa. En ole kovin optimistinen.

Volver - paluu

Katsoin eilen elokuvan Volver. Elokuva on tarina naisista ja siitä kuinka he pitävät yhtä tosipaikan tullen. Mielestäni elokuvan pääteemat ovat kaipuu, arjen taiturointi, kipu, kuolema ja yhteys ihmisten välillä. Tarina etenee sujuvasti - ei liian nopeasti. Pidin elokuvan hengestä, näyttelijöistä, musiikista ja väreistä. Näyttelijät ovat mielestäni vakuuttavia rooleissaan. Suosittelen elokuvaa kaikille, joita kiinnostaa muukin kuin pelkästään amerikkalainen mainstream.

saasteesta

En ole ehtinyt tällä viikolla kirjoittamaan yhtään mitään. Monta kertaa on ollut mielessä, mutta sitten kirjoittaminen on kuitenkin jäänyt.

Valokuvatorstain tämän viikon teema on saaste. Kävin jo katselemassa muiden otoksia. On se kumma kun roskat pitää heittää luontoon. Ihmettelen usein, että mikä saa ihmiset käyttäytymään näin. Onko roskien, jätteiden korjaaminen pois liian kallista? Vaiko juuri toisia päin - liian halpaa tai jopa ilmaista? Täällä Wienissä kaupungin roskapisteisiin voi viedä ilmaiseksi melkein mitä vain (ymmärtääkseni vain jääkaapeista täytyy maksaa pieni summa). Neuvonta on laadukasta ja jätteen kierrätys ja lajittelu on tehty helpoksi. Tästä huolimatta ympäristöön (kaduille, puistoihin, metsiin jne.) heitetään roskia - isojakin tavaroita. Jätehuolto tosin kerää roskat luonnostakin. En löydä vastausta esittämääni kysymykseen?

Toisenlainen saaste on virtuaalinen saaste, spam-posti. Kuten kuvasta osaatte varmaankin arvata on päiviä, jolloin spam-posti yksinkertaisesti kypsyttää ....

Työpaikan arkea

Valokuvatorstain teemana arki. Nämä kaksi viehättävää pikkupossua (noin 1cm x 1cm ) istuvat päätteeni päällä ja vahtivat päivittäin työntekoani ettei mene sikailuksi ;-)

Sunnuntaisin

Minulla on tapana käydä sunnuntaisin poikani kanssa "kylämme" kirjastossa ja sen jälkeen kävelyllä (yllä tämän päivän maisemakuva). Kirjasto on pappilan yhteydessä ja yleinen - auki keskiviikkoisin iltapäivällä ja sunnuntaisin aamupäivällä. En kuulu kirkkoon, enkä usko jumalaan. Olen kuitenkin vakioasiakas kirjastossa ja tulen hyvin toimeen kirjastonhoitajan kanssa. Hän ehdottaa minulle uusia lukuelämyksiä ja keskustelemme kirjoista. Tänään lainasin seuraavat kirjat:

• Lida Wniniewicz: Alte Dame, grauer Hund


• Daniel Glattauuer: Theo und der Rest der Welt


• Eric-Emmanuel Schmitt: Das Kind von Noah (L'enfant de Noé)


• Isabel Allende: Die Stadt der wilden Götter (La ciudad de las bestias)

Enemmän kyseisistä teoksista ja kirjalijoista voi käydä lukemassa täältä.

Kaunokirjallisuuden ohessa luen tällä hetkellä myös tätä kirjaa:

Kelly Bryson: Don't be nice, be real. NVC käsikirja.

Eilen illalla kävin lukemassa ajatuksia. Olen pitkälle samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Mieleeni tuli Laotsen 76. lause teoksesta Tao Te King. Luen teosta Saksan kielellä. Tässä pikainen käännös (suomennos kursiivissa):

***********************************************

Der Mensch wenn er ins Leben tritt, ist weich und schwach, und wenn er sirbt, so ist er hart und stark.

Ihminen astuessaan elämään, on pehmeä ja heikko,ja kun hän kuolee, on hän kova ja vahva.

Die Pflanzen, wenn sie ins Leben treten, sind weich und zart, und wenn sie sterben, sind sie dürr und starr.

Kasvit astuessaan elämään, ovat pehmeitä ja hauraita, ja kuollessaan ne ovat kuivuneita ja jäykkiä.

Darum sind die Harten und Starken Gesellen des Todes, die Weichen und Schwachen Gesellen des Lebens.

Siksi ovat kovat ja vahvat kuoleman kumppaneita, pehmeät ja heiveröiset ovat elämän kumppaneita.

Darum:

Sind die Waffen stark, so siegen sie nicht. Sind die Bäume stark, so werden sie gefällt.

Das Starke und Große ist unten. Das Weiche und Schwache ist oben.

Siksi:

Kun aseet ovat vahvoja, ei niillä voi voittaa. Kun puut ovat vahvoja, ne kaadetaan.

Kova ja iso ovat alhaalla. Pehmeä ja heiveröinen ovat alhaalla.

***********************************************

Laotsen mietteet antavat minulle sanattoman määrän lohtua, toivoa, mielenrauhaa ja voimaa.

Nyt täytyy lopetella tällä kertaa. Mieheni pyytää minua katsomaan keittiön vesihanaa kanssaan.

Näyttää siltä, että olemme putkimiehen tarpeessa.

Tulevaisuus?

Löytyykö vastaus tulevaisuuten menneisyydestä?

Valokuvatorstain teemana tulevaisuus. Kuva otettu viime viikolla Wienin keskustassa. Yksityiskohta "Lange Nacht der Museen"-tapahtuman myyntikojusta.

Päivän pelastus

Lähdin tänään kiukkuisena ja myöhässä töihin. Sydän hakkasi ja kaikenlaiset ikävät ajatukset pyörivät päässä. Onneksi MP3-soittimet on keksitty. Olen huomannut kun sisäisesti kiehun, auttaa hyvä musa: Placebo, Van Halen, Bob Dylan, Neil Young jne.
Matkalla töihin mielentilani alkoi nousta kellarista ylöspäin. Annoin ajatusten, sekä negatiivisten että positiivisten tulla ja mennä musiikin mukana. Hengitys tasaantui ja oloni alkoi keventyä. Metrosta noustuani kävelin toimistoon, korvissa soi Gianna Nannini ja biisi Io. Katseeni eksyi taivalle ja oheinenen kuva ilmestyi näköpiiriini. Raikas ilma, kirkas sininen taivas ja keltaiset lehdet. Tunsin kuinka paha oloni kaikkosi lentävien lehtien mukana jonnekin. No tästä on hyvä jatkaa tätä päivää.

Altweibersommer - intiaanikesä

Täällä on ollut viikonlopusta lähtien ihan mieletön ilma. Aamuisin noin kymmenen astetta ja sumuista. Päivällä ja iltapäivällä aurinkoista ja lämmintä, about 22 astetta. Eli tyyppillinen Altweibersommer. Ilmassa leijailee kaikennäköisiä hentuvia ja nyt illalla heinäsirkat soittelevat nurmella.

Pidän syksystä ja kylmenevästä ilmasta. Tänä syksynä ehkä ensimmäistä kertaa nautin myös näistä lämpimistä päivistä.

Sunnuntaina olin poikani kanssa kävelyllä Tonavan "vanhoilla uomilla". Oheinen kuva on sieltä - Mühlwasser, suomeksi myllyvesi. Nimi tulee niiltä ajoilta kun Tonavan varrella sijaitsivat keisarin myllyt.

Kursiivinen melankolia

Valokuvatorstain teemana tällä kertaa kursiivinen melankolia. Aihetta ajatellessani katseeni eksyi toimiston ikkunasta ulos ja vastaus löytyi. Vastapäinen talo on niin harmaa ja eloton. Tästähän voisi vaikka masentua. Köynnöskasvit sentään jatkavat matkaansa kursiivisesti seiniä pitkin.

Kivet

Viime valokuvatorstain (20.09.2007) teemana on kivet. Laitan tämän kuvan vielä äkkiä mukaan. Kuva on tasan kaksi vuotta vanha, lapset tekivät kivimosaaikkeja:

Takaisin juurille

Kaksi viikkoa sitten "eksyin" kirjakauppaan ostamaan miehelleni yllätyslahjaa (Carlos Ruis Zafon'in kirja ) ja kuinka ollakaan ostin itselleni myös uuden kirjan. Nimittäin TCM:n (Traditional Chinese Medicine) perustuvaan viiden elementin keittokirjan. Luin kirjan alta aikayksikön ja tänään kokkasin perheelle ensimmäisen "kiinalaisen"ateriani - ilman lisäaineita, tai mitään E-jotain tilbehööveriä. Kaikille maistui. Ja ruuan laittaminen oli ihana kokemus.

Jo ennen kuin aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa olin kiinnostunut kiinalaisista perinteistä ja kävin Tai Chi kurssin. Rakkauden, suhteen, lapsen, avioliiton, arjen, toisen lapsen, arjen jälkeen on tullut aika palata niille juurille, jotka antoivat 12 vuotta sitten voimaa minulle.

Lokakuun alussa aloitan taasen Tai Chin. Ja olen onnellinen, että olen rehellinen itseäni kohtaan.

Olen vakuuttunut että näille juurille palaaminen rikastuttaa sekä minun että mieheni ja lasteni elämää, jotka "joutuvat" elämään kanssani ;-)

Siivoamisesta ja tarpeista

Siivosin tänään. Itse asiassa pidän siivoamisesta. Nautin, kun saan nähdä työn jäljen. Nautin järjestyksestä ja sen mukana tulevasta "nyt kaikki on kondiksessa" fiiliksestä. Kun siivoan asuntoa, siivoan samalla päätäni. Järjestelen tavaroiden ohella ajatuksia ja tunteita. Viime päivinä olen miettinyt ja pohtinut ihmisten tarpeita - tarpeita, joita meillä kaikilla on jokapuolella maailmaa. Yleensä ajattelen näitä asioita saksaksi. Haluan kuitenkin rikastuttaa suomenkielistä sanavarastoani, joten teen tänne listan. NVC:n (Non Violent Communication) mukaan nämä tarpeet ovat:
* kehon tarpeet:Ilma, liikunta ja urheilu, seksuaalisuus, ruumiillinen läheisyys, ruoka, lepo ja uni, "katto pään päällä", vesi, suoja viiruksilta, bakteereilta ja petoeläimiltä.
* tarve itsemääräämisoikeuteen: Saada itse päättää omista unelmista, tavoitteista ja arvoista. Saada itse päättää miten haluaa toteuttaa edellä mainitut asiat.
* tarve juhlia: Toteutuneitten unelmien juhliminen, täyteläisen elämän luomisen juhliminen. Menetyksien, rakkaan ihmisen, unelmien jäähyväisten juhliminen - sureminen.
* tarve olla sinut oman itsensä kanssa: aitous, luovuus, tarkoitus, sisäinen oma arvo
* tarve henkevään yhteenkuuluvaisuuteen: Kauneus, harmonia, inspiraatio, järjestys, rauha.
* tarve leikkiä
* tarve vuorovaikutukseen, kontaktiin toisten ihmisten kanssa: hyväksyntä, läheisyys, huomioon ottaminen, rakkaus, myötätunto, luottamus, lämpö, arvostus, yhteenkuuluvaisuus, suoja, kunnioitus, tuki, ymmärrys, rehellisyys - se rehellisyys, mikä antaa meille voimaa oppia omista rajoistamme. Tarve omalta osaltaan rikastuttaa elämää -antaa sitä, mikä edistää elämää ja näin elävöittää omat voimavarat.

Aurani väri

Luettuani täältä vinkin MTV3:n aura-testistä päätin minäkin tehdä sen.

Testin mukaan aurani väri on turkoosi:

Turkoosi yhdistää aurassa älyn ja tunteen värit. Persoonana turkoosi on järjestelmällisen ajattelun ja herkkyyden yhdistelmä.
Herkkä turkoosi on myötätuntoinen ja rakastava ihminen, joka ei kuitenkaan sulje järjen ääntä omia valintoja tehdessään. Hän on hiljainen taustahahmo, joka tukee läheisiään ja vaistoaa herkästi heidän vaikeutensa. Ongelmien ratkaisuissa hän kuitenkin turvautuu analyyttiseen ajatteluun, eikä helposti sorru tunteen sanelemiin ylilyönteihin.
Vaikka turkoosin omat tunteet ovat herkät ja vaistonsa hyvä, pitää hänkin omat tunteensa mieluimmin kätkettynä toisilta. Ongelmien ilmetessä hän ei käänny ystävien puoleen apua pyytääkseen, vaan etsii järkevimmän ratkaisun omasta sisimmästään.

Siis mitä, tytöt tanssimaan ja pojat jalkapalloon

Kahdeksanvuotias poikani käy Wienissä kansakoulun kolmatta luokkaa. Tänään oli vanhemmille tiedotustilaisuus tulevan kouluvuoden päämääristä, retkistä jne. Joka vuosi on ollut tarjolla myös mahdollisuus tutustua uusiin urheilulajeihin tai eri urheiluyhdistysten toimintaan. Tänä vuonna tarjolla on tanssia ja jalkapalloa. Kun kuulin tämän lauseen, ajattelin mielessäni, että Yes - poikani on kova tanssimaan. Leukani loksahti alas, kun opettaja jatkoi puhumista ja sanoi, jottei tästä nyt tule ongelmaa niin olemme jo ilmoittaneet lapsenne näihin tapahtumiin:

tytöt menevät tanssimaan ja pojat pelaavat jalkapalloa. Anteeksi mitä? Minä muutaman muun vanhemman ohessa kysyin, että saako vaihtaa, kun poika jo harrastaa jalkapalloa ja tanssiminenkin voisi olla kivaa (muutaman tytön vanhempi ilmoitti, että tytärtä kiinnostaisi jalkapallo). No vastaus oli, että valitettavast se ei enää käy (blaa blaa tai siis emme enää halua muuttaa tätä, kun tämän ratkaisun olemme jo tehneet) ja sillä sipuli. No onneksi en ole koulun tarjonnasta riippuvainen. Kuitenkin harmittaa, koska tällaisella jakosysteemillä jos millä ängetään lapset tuttuihin vaaleanpunaisiin ja vaaleansinisiin roolimalleihin. Yritä siinä sitten olla pienenä, nuorena ihmisenä oma itsesi, nauttia vapaudesta, kokeilla uutta. DOING!!! Seinä vastaan. Sori, olet tytto. Sori, olet poika. Tällaisten vääristymien korjaaminen ei tule olemaan helppo juttu.