Kööpenhaminan reissu vappuna toi ihanaa vaihtelua arkeen. Tapasimme siellä siskoni perheen kanssa ja meillä oli loppujen lopuksi oikein mukava pitkä viikonloppu (jos jätetään mieheni kiukuttelu väliin).
Keväällä kypsyin arjen ruuanlaittoon. Lapset eivät suostuneet enää menemään joko iltapäiväkerhoon, missä olisi ollut lounas (kuopus) tai käymään koulussa syömässä (esikoinen). Joten lounaasta huolehtiminen jäi minun vastuulle. Aterian lämmittäminen ja syöminen lasten itsensä vastuulle. En muista milloin aikaisemmin olisin ollut turhautuneempi. Sumplin töihin menoni ja muutkin menoni sen mukaan, että sain aina laitettua lapsille ruuan valmiiksi. Ruoka kelpasi harvoin ja kiitosta en saanut. Mutta auta armias, jos en laittanut ruokaa. Olin onnellinen kun kesä tuli ja tämä show loppui. Nyt pikkuhiljaa saan taas kokattua niin, että nautin siitä.
Alkukesästä miehen isä kuoli. Se pysäytti ja muutti monta asiaa. Esim. kuinka tärkeää on puhua asioista lähimmäisten kanssa kun se vielä on mahdollista. Miehen kanssa on tullut puhuttua monista asioista apen kuoleman jälkeen suoraan ja rehellisesti – aidosti. Ei helppoa, mutta parantavaa.
Kesä oli muuten vaiherikas ja vauhdikas. Lomaa pidin silloin tällöin, mutta en koskaan viikkoa pitempään yhteen putkeen. Se oli pidemmällä tähtäimellä väärä ratkaisu. Patterit olisi pitänyt saada ladattua uudestaan kunnolla kesän aikana syksyä varten. Kesällä tuli käytyä lyhyesti kotikaupungissa Helsingissä ja se oli ihanaa. Viikon loma Korsikan saarella teki myös hyvää sielulle. Rento rantaloma ja mukavat ihmiset lomakylässä olivat ihanaa pakoa arjen kiireestä ja raadollisuudesta.
Syksy toi mukanaan uudet rutiinit. Kuopuksen alku uudessa koulussa - lukiossa - oli jokseenkin vauhdikas ja rasittava. Lasten koulunkäynti rytmitti koko meidän perheen syksyä.
Marraskuussa jännitimme miehen influenssaa (sika vai tavallinen) ja hänen siitä selvittyään lensimme Lontooseen viettämään hänen 50v-syntymäpäivää. Syntymäpäivää, jota hän ei halunnut juhlia eli pakenimme Lontooseen. Ihastuin Lontooseen ja ystävällisiin englantilaisiin. Minulla oli kummallinen ennakkoasenne, että englantilaiset ovat töykeitä – no tämä ennakkoluulo tuli kumottua. Matka lasten ja miehen kanssa sujui odotetusti ;-) ja kiukutteluistakin selvittiin (sekä miehen että lasten).
Marraskuun lopulla siskoni kävi Wienissä ja hänen vierailunsa toi ihanaa vaihtelua arkeen.
Joulukuu tuli ja meni ja sitten yht’äkkiä oli joulu. Joulun vietimme kotona ja perinteinen oma joulumme oli oikein onnistunut. Se, että olin jo syksyllä kertonut totuuden joulupukista ja Christkindl’stä lapsille osoittautui järkeväksi ja teki koko juhlimisesta hauskemman ja kevyemmän kuin edellisinä vuosina.
Tämä vuosi on ollut töiden suhteen ehkä paras vuosi koko seitsemänä vuonna, mitä olen tässä firmassa työskennellyt. Suhteet työkavereihin ovat kunnossa ja töitä riittää ainakin tällä hetkellä. Perheen tasapainoksi työpaikasta on välillä tullut melkein pakopaikka – tosin vain aina lyhyeksi aikaa –teenhän osa-aikatyötä. Kotiäidiksi ja pelkästään huushollin pyörittäjäksi minusta ei ole – sen olen tänä vuonna huomannut ja hyväksynyt. Tarvitsen kontakteja kodin ulkopuolelta ja tarvitsen erilaisia näkökohtia kuin pelkästään oman pienen perheen ja parisuhteen näkökulmasta.
Kontaktia, yhteyttä muihin ihmisiin on tullut pidettyä monivuotisten kaveruuksien merkeissä kuten myös aktiviisena jäsenenä yhdistystoiminnassa. Olen erittäin kiitollinen itselleni siitä, että olen lähtenyt toimintaan mukaan.
Tämän vuoden aikana olin kolmessa eri seminaarissa (siis ei työn puolesta, vaan yksityshenkilönä) ja niistä on jäänyt ihanat muistot sekä edelleen yhteys muutamiin kurssikavereihin.
Lapset ovat kasvaneet ja tämä tosiasia on mahdollistanut minulle ja siipalle uuttaa liikkumavaraa. Emme tarvitse enää lapsenvahtia. Eli olemme alkaneet käymään useammin elokuvissa ja teatterissa kahdestaan. Sellaista pientä parisuhteen hoivaamista.
Yksi tärkeimmistä opeista tänä vuonna on ollut kuunnella itseään ja pohtia tarkkaan, mikä todellakin on tärkeää – mikä on se motivaatio, mikä saa minut tekemään mitä teenkin. Harjoitella tietoisia tekoja – kiireenkin keskellä. Ja kun on tarve levätä, todella levätä. Ei kirjoja, ei taidenäyttelyitä, ei televisiota, ei blogipäivitystä eikä merkintää naamakirjaan “että lepään” ;-)
Olen ollut lähes terve koko vuoden. Vain pikkujuttuja. Sydän jaksaa edelleen pumpata. Kroppa toimii ja pitää minut liikkeellä – ja olen kiitollinen. Olen yrittänyt laihduttaa, pitää enemmän huolta kehostani. Tähän tuli tauko ja otan tämän uudestaan alkavan vuoden painopisteeksi (sanan varsinaisessa merkityksessä).
Perinteitä tulee ja menee. Tänä vuonna otamme uutta vuotta vastaan uusissa merkeissä. Kivaa. On muutoksen paikka.
2009 oli hyvä vuosi. Onnea, terveyttä ja elämäniloa uudelle vuodelle 2010.
