Keuhkoparantolassa

Joulu tuli ja meni. Minä nukuin joulun. Flunssa päätti iskeä kunnolla päälle. Nukuin, nukuin, nukuin... 14 tunnin yöunia. En lähtenyt mukaan kylään anoppilaan, vaan nukuin. Väsynyt olo, joka paikan kolotus ja päänsärky ovat ohi. Jäljelle on jäänyt sitkeä yskä. Olo on kuin keuhkoparantolassa. En nyt kuvaile tarkemmin ;-)

Nuhanenän Joulu

No jotenkin sen saattoi arvata, että näinhän tässä käy. Olen vilustunut ja joka paikkaa kolottaa. Ääni on käheänä ja yskä pukkaa päälle. Asperiinilla mennään.
Aavistelin viikonloppuna, että vointini pettää. Sain appelsiineista allergisen reaktion ranteisiin ja käsivarsiin. Muutaman vuoden välein saan tällaisen reaktion. Johtuu joko appelsiinin myrkyistä tai histamiinista. Ihottumaa oli pari päivää ja nyt tuli tämä vilustuminen tilalle.
Kaipaan niin lepoa ja rentoutumista – sitähän tämän minun kroppakin minulle yrittää viestittää.

Joten näissä merkeissä oikein rentouttavaa, mukavaa ja rauhaisaa Joulua kaikille.

Hoitovapaalla

Esikoinen on ollut jo viikon päivät kipeänä. Kunnon flunssa, mutta ei se oikea. Kuumetta, mieletön nuha ja yskä. Lääkärin mukaan keuhkot ovat kuitenkin "puhtaat", joten ei auta muu kuin odottaa parantumista. Vaikka esikoinen on jo 14v., olen kuitenkin ottanut hoitovapaata.
Samaan syssyyn alkoi kuopuskin oireilemaan: lievää lämpöä ja päänsärkyä.
Viime viikolla oli siippa sairaana... Minulla (ei vielä) ole mitään hätää.
Yritän tässäkin tilanteessa ottaa iisisti vaikka minulla onkin paljon töitä työpaikalla odottamassa ja kummallakin lapsella on juuri kuumin koekausi meneillään. Mutta minkäs teet? Jos stressaisin näistä, ei vointi siitä kenelläkään meistä paranisi...
Jouluun on kaksi ja puoli viikkoa aikaa. Minulla ei ole ollenkaan joulufiilistä. Olen tosin jo leiponut pipareita, adventtikranssikin meillä on, ulkona on lunta, punssia ja glögiä olen keittänyt. Joulu-cd:tkin kaivanut esiin... mutta fiilis ei vain tule. Lahjojakaan en ole miettinyt. Tosin ei minun tarvitsekaan, kun siippa tänä vuonna hoitaa kaiken...
Joulumarkkinoilla en ole päässyt käymään (yllä mainituista syistä).
Ääni sisälläni yrittää tsempata minua: Come on, come on - innostu nyt, olethan äiti - joulu on nastaa, kivaa. Ja toinen ääni sanoo, ettei voisi vähempää kiinnostaa - järjetöntä touhua. Joten ehkä saan vielä kipinän tai sitten leikin, että saan kipinän - lasten takia. Kummallinen kaksijakoinen fiilis.

the meaning of life - be true to yourself

Sain tämän ihanan videon eräältä ystävältä sähköpostin kautta. Yes, näin se menee.

pitkästä aikaa muutama rivi

Minulla on edelleenkin kiire ja tuntuu, ettei aika riitä mihinkään. Edes kunnolla lepäämiseen. Marraskuun pimeät illat ja aamut houkuttelevat pitämään lepotaukoja ja jatkamaan unia. Kuitenkin kun priorisoin, niin levolle on tällä hetkellä todella vähän aikaa. Minulta ei tunnu löytyvän aikaa edes kirjoittamiseen blogiin, saatikka valokuvaukseen. Kumpaakin kaipaan todella. Nytkin "nipistän" aikaa muilta hommilta, jotta saan kirjoitettua. Mitä minulle kuuluu? Siis minulle, ihan minulle Paula-itselleni kuuluu hyvää. Nautin elämänvaiheestani, nautin ystäväpiiristäni, nautin kirjoista joita luen, kestän jopa duuniakin aika hyvin ;-)
Sitten, jos ajattelen itseäni suhteessa esim. ihan tähän omaan ydinperheeseeni, niin mieliala hieman lässähtää. Suoraan sanottuna kuopuksen kanssa on tällä hetkellä rankkaa... ja tarvitsen kaikki taitoni ja voimani, jotta pysyn luottavaisena ja jotta jaksan eteenpäin, jotta jaksan kannustaa häntä. Hänellä on osittain massiivisia ongelmia koulussa - eri lukuaineiden kanssa ja sitten varsinkin opettajien kanssa. Hän itse (11v) on sitä mieltä, että tuhlaa vain aikaansa koulussa. Tätä tilannetta nyt pähkäilen, haluanko neuvoja? Joo, sellaisia, missä kaikki osapuolet voittavat. Ettei ketään alisteta. Ettei ketään pakoteta. Että niitä, jotka eivät ole kympin lapsia tuetaan. Haluan kuulla rohkaisevia sanoja siitä, että tässä yhteiskunnassa myös vähän erilaiset pärjäävät. Että kaikilla on mahdollisuus. Kaikki tällaiset neuvot ovat hyvään tarpeeseen. Että näin.
Ja sitten mietin, että kaikella on tarkoituksensa. Tai Beatlesia lainatakseni: let it be. Paula, anna olla, et voi kontrolloida kaikkea. Rentoudu. Irrottaudu emon roolista ja anna vastuu kuopukselle....
Huokaus ja taas pähkäilen. Ehkä viisaus löytyy kummastakin näkökannasta....
Okey, lopetan tällä kertaa. Muut hommat odottavat. Palailen.

harjoittelua

Sain syntymäpäivälahjaksi kauan toivomani järjestelmäkameran. Nyt harjoittelen kaiken maailman toimintoja. En ymmärrä puoltakaan kameran tekniikasta saatikka sanastosta. Onneksi mukana on automatiikka, jotta alkuun päästään.
Kiirettä pitää - töitä, iltamenoja (lasten kouluun, taloyhtiö). En ole ehtinyt kameran kanssa vielä ulos. Eli heti kun pääsen ulkoiluttamaan itseäni ja kameraa, laitan otoksia tänne.

Ystävyyskapula

Maria haastoi minut muistelemaan lapsuuttani... 

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen: "Mikä sinusta tulee isona?"

en tiedä, luultavasti taiteilija

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareita?

Asterix ja Obelix, Harald Hirmuinen, Aku Ankan taskukirjat

3. Lempileikkejäsi?

legot, ulkoleikit pihalla ja metsässä, twist, lautapelit

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

ei harmainata aavistustakaan, ainakaan ei ole jäänyt traumoja ;-)

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?

harrastin tennistä ja jazztanssia, koulussa pidin pesäpallosta, lentopallosta, luistelusta, uinnista

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?

Sammy Babitzin -> Daa-da Daa-da (Daa-da kiitää alla autostraada, aina kiire kiire jonnekin on, on, on...)

7. Paras joululahjasi/ muu lahjasi, jonka olet saanut?

kirjat olivat paras lahja, sitten muistan että jonain jouluna saimme autoradan

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?

siis elämähän ei vielä ole ohi :-) jokainen päivä eletään täysillä tässä ja nyt



Olen laiska kutsumaan muita mukaan meemeihin, joten se ken haluaa ottaakoon tämän kapulan vastaan.

Code freeze

Duunissa on rankkaa tällä hetkellä. Tuhat ja sata rautaa tulessa. Marraskuun puolivälissä on kauan odotettu code freeze, eli järjestelmän koodia ei saa muuttaa kahteen kuukauteen joulumyynnin takia. Kaikki odottavat ja tahkovat hullun lailla, kunhan vain code freeze tulee, niin sitten saadaan hengähtää. Saa nähdä. Teen lähes joka viikko ylitöitä, vaikka ei paljoa huvita. Kuitenkin tiedän, että kun saan hommat hoidettua alta pois, on helpompi aloittaa seuraava työpäivä. Minua ei huvita ylityöt sen takia, että niistä maksettu korvaus on yhtä tyhjän kanssa. Haluaisin ottaa ylityöt mieluummin vapaina, mutta siihen on aina vain kolme kuukautta aikaa (vuosi jaettu neljään osaan) muuten ne maksetaan. Joten en koskaan saa pidettyä vapaita kokonaan pois. Esim. syyskulla tehdyt ylimääräiset tunnit olisi pitänyt ottaa vapaina syyskuun aikana. Ei onnistunut.

Tällainen code freeze voisi olla hyvä muissakin elämäntilanteissa. Esim. koulussa. Ei olisi kokeita, ei mitään uutta, syvennettäisiin jo olemassa olevaa tietoa ja nautittaisiin elämisestä, harjoiteltaisiin elämän sosiaalista puolta. Lapset ja vanhemmat ja opettajat tietenkin myös voisivat hengähtää.
Tai miten olisi code freeze parisuhteessa? Keskitytään oleelliseen. Sen toimivan osan vaalimiseen ja sen juhlintaan. Ikävempiä puolia voisi jokainen miettiä ihan rauhassa ja niistä saisi puhua ja esittää ratkaisumalleja vasta code freezen (pitkän harkinnan jälkeen) päädyttyä.

Sain kutsun siskon 40v-päiville Suomeen. Tekisi ihan hirveästi mieli ottaa osaan juhliin. Mutta minulla ei ole lomaa, eikä oikein rahaakaan tällä hetkellä. Harmi. Onneksi sisko tietää tilanteeni ja ymmärtää. Kuitenkin tunnen kaipuun sisälläni. Huokaus.

Innsbruckin panoraamaa viime viikolta.

Mutta kaiken huokailun keskellä on mukaviakin fiiliksiä. Ensi viikolla on treenajakoulutuksen 4. osio.

Hih - mikä paradoksi. Ylempänä valittelin työmäärää ja olenkin ensi viikon lomalla. No näinhän tämä menee.

Takaisin "lomalta", sairaskertomusta, pitkä stoori

Innsbruckin reissu tuli tehtyä. Matka sujui joutuisasti junalla Wienistä Innsbruckiin - 4,5 tuntia. Aika kului junassa lukien ja ihmisten kanssa jutellen. Majoittauduimme ihan vanhankaupungin kylkeen suhtkoht uuteen hotelliin, 4 hengen sviittiin. Innsbruck tervehti meitä ihanan kirpeällä, aurinkoisella ja lumentuoksuisella ilmalla. Palloilimme ensimmäisenä päivänä vanhassa kaupungissa, kävimme syömässä tirolilaisessa gasthausissa tuhdin iltapalan. Kaloreita polttelimme vielä hotellin uima-altaalla sekä höyryhuoneessa. Nukkumaan menimme noin kello 10 aikoihin. Ja nyt seuraa tämän reissun anekdootti:

Ensimmäisenä yönä herään lasten kinasteluun puoli kahden maissa. Menen viereiseen huoneeseen tsekkamaan mistä on kysymys - kuopus tuskailee kipujen kanssa! Esikoinen on kiukkunen, koska kuopus on herättänyt hänet... Otan kuopuksen mukaani kylpyhuoneeseen. Yritän rauhoittaa hysteerisesti itkevää lasta, selvittää omaa päätäni herätäkseni  ja saadakseni selville mistä oikein on kysymys. Aika pian saan selville, että kuopusta sattuu oikealle puolelle korvan alapuolelle -siinä on patti! Patti on punainen ja todella kosketusarka. Poika ei saa aukaistua suuta kunnolla, eikä  pysty kääntämään päätään kuin hyvin varovaisesti. Jokainen pään liike sattuu. Ei kuumetta. Mistä oikein on kysymys? Mitä lääkkeitä minulla on mukana? Homeopaattisia... Annan Aconitum D30 kuulia (sopivat aina sairastumisen alkuvaiheessa, mietin myös Belladonnaa - mutta kuopus kuvasi särkyä tasaiseksi ja ei jomottavaksi). Vien pojan minun ja miehen sänkyyn.  Mies herää ja kerron että kuopus on sairastunut. Sanon epäileväni tulehdusta korvassa tai imusolmukkeiden "tulehtumista". Olimmehan illalla vielä uimassa. Ihmettelen kuitenkin, ettei pojalla ole kuumetta. Sanon olevani huolissani, koska kuopus ei pysty liikuttamaan päätään ilman kipua. Ja oikean korvan alapuolella on selvä pullistuma. Päätämme hälyttää lääkärin paikalle. Mies soittaa respaan ja respa kertoo, ettei hän voi soittaa paikalle kuin ambulanssin. Ambulanssi tulee. Kaksi pelastushenkilöä saapuu vartin sisällä. Tsekkaavat tilanteen ja päättävät, että on lähdettävä Innsbruckin yliopistolliseen lastensairaalaan. Autan kuopusta pukemaan päälle (minä olin pukenut päälle ambulanssia odotellessa). Lähden tietenkin mukaan. Klinikalla on hiljaista, pääsemme lähes heti lääkärin tutkittavaksi. Kello on puoli kolme. Lääkäri tutkii pojan tarkkaan ja sitten diagnoosi: korvansylkirauhasen tulehdus - parontiitti. Viruksen aiheuttama, ei voi muuta kuin ottaa särkylääkettä ja odottaa että menee ohi, taudin kesto 2-7 päivää. Lääkäri suosittelee kuitenkin vielä verikokeen ottamista, jotta bakteeripohjainen tulehdus voidaan sulkea pois. Pojalta otetaan ensimmäisen kerran verta sitten syntymän. Kuopus saa särkylääkettä kipuihin ja saamme toisen tabletin mukaan aamua varten sekä reseptin. Lääkäri sanoo, että laboratorion tulokseen menee noin tunti. Voimme odottaa klinikalla tai lähteä takaisin hotelliin. Hän soittaisi minulle kun tulokset tulevat. Päätämme kuopuksen kanssa lähteä takaisin hotelliin. Särkylääke vaikuttaa ja poika nukahtaa heti vanhempien väliin. Kymmentä vaille neljä lääkäri soittaa ja kertoo, ettei ole kyse bakteerista. Kysyy kahteen kertaan minulta, että olenko varma että kuopus on rokotettu sikotautia vastaan. Vastaan kahteen kertaan olevani täysin varma (koska tiedän).
Aamulla poika herää kello yhdeksän aikoihin. Pirteänä, patti on lähes häipynyt. Hänellä on nälkä. Oliko kaikki pelkää unta vain? No ei.

Eli  - Life is what happens! Vietimme hyvin rauhallisen sunnuntain. Kävimme tutustumassa yhteen linnaan, istuimme paljon kahvilassa. Minä tietenkin pidin poikaa tarkasti silmällä ja iltapäivän vietin hänen kanssaan hotellilla. Mies ja esikoinen lampsivat vesisateessa katsomaan Berg Isel'in hyppyrimäkeä. Poika askarteli ja katsoi lastenohjelmia, minä nukuin ;-) Illalla kävimme yhdessä syömässä. Poika hyvässä kunnossa ja nälkäisenä - söi pihvin.
Eilinen maanantai kului Svarovskin kristallimaailmassa sekä lumimaisemaa ihmetellessä. Aamulla tuli nimittäin lunta! Iltapäivän vietimme olutkellarissa ja kello kuusi lähdimme junalla takaisin Wieniin.
Sanoin miehelle, että olipas miniloma.... sekä ihmettelen koko viikonloppua, en jaksa lopettaa sen tosiasian ihmettelemistä, että niin yllättäen kuin kivut tulivat, niin yhtä yllättäen ne häipyivät. Life ist what happens.

miniloma

Pitkä viiikonloppu ja miniloma Innsbruckissa tiedossa.... jee. Kivaa matkustaa junalla. Ihana tuulettaa päätä.

Arjen jalokiviä.

lepäämisestä, metrosta ja muustakin

Muutama viikko sitten kirjoitin levon tarpeesta. Olen viime viikkoina yrittänyt levätä aina kun siihen on mahdollisuus. Otin pienen tauon tähän bloginkin pitämiseen. Olen alkanut ottamaan 15-30 minuutin nokosia iltapäivisin kotona. Tosin viime päivinä en ole ehtinyt kotiin kuin vasta illemmalla.
Olen myös yrittänyt asettaa asioita tärkeysjärjestykseen, olla stressaamatta turhista. Elää hetkessä. Just joo. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta tulosta alkaa näkymään.
Yritän nauttia elämää helpottavista asioista (jokin ihmeen ääni sisälläni sanoo etten saisi nauttia, etten ole ansainnut… höh) kuten siivoojasta, luomuvihannes-lähetyksestä viikottain. Ja enhän minä näitä ilmaiseksi saa kuitenkaan – kaikella on hintansa. Parempi maksaa muutama euro palveluista kuin menettää hermonsa kokonaan.
Asiat muuttuvat. Meidän kaupunginosaan alkoi tulemaan metro lokakuun alusta. Työmatkani lyhenivät roimasti ja muutkin menot ovat nyt ihanan helppoja. Kun ennen oli menoa keskustaan piti matkustaa bussilla tai raitiovaunulla ja sitten vielä metrolla – aikaa kului vähintäänkin 40 minuuttia yhteen suuntaan. Kotiapäin saattoi kulua tunnista puoleentoista tuntiin. Nyt hurautamme metrolle keskustaan – matkaan menee noin 10-15 minuuttia riippuen siitä minne keskustassa haluaa. Olen haltioissani. Eilen illalla pyörähdimme tyttären kanssa kaupungilla – ihanaa luksusta. Ennen ei tullut lähdettyä – nyt se on normaalia :-)
Treenajakoulutus jatkuu taas kahden viikon kuluttua. Monia prosesseja minulla edelleenkin käynnissä ja se on ok. Huomaan vain tarvitsevani tähän älyttömästi energiaa. Mutta en kadu hetkeäkään. Yes.

PS. Koulujärjestelmä täällä sucks. Tulipa sanottua rumasti, mutta ihan pakko. Vaatii aikamoista ponnistusta, että kouluajasta sekä lapset että vanhemmat selviävät selväjärkisinä. Juuri nyt ei löydy empatiaa järjestelmälle eikä opettajille. Ehkä joskus toiste jaksan kertoa enemmän.

Kesän chilisatoa

Heinäkuussa mietiskelin blogikirjoituksessa, että josko chilit kasvavat. Kokeiluna aloitettu juttu tuotti aika mielettömön sadon. Nyt chileja kuivatellaan ja tässä teille kuvia:

Syksyn värejä

En ole kova shoppailemaan. Tai siis miten sen ottaa. Kirjakauppaan minua ei saa päästää.
Tällä viikolla kuitenkin innostuin käymään vaateostoksilla tiistaina. Mukaan lähti uudet mustat farkut, luumunvärinen villapaita ja vihreä villatakki.
Tänään sitten työpaikalla oli jonkin nahkaliikkeen esittelymyynti. Laukkuja, hansikkaita, lompakoita ja huiveja.
Ihastuin keltaiseen lompakkoon, lilan värisiin hansikkaisiin ja vihreään huiviin. Mitäs pidätte?

Kelausta kun organismi on täynnä

Kävin eilen kahden kuukauden tauon jälkeen vyöhykehieronnassa. Hieroja (hyvä ystäväni) sanoi minulle: „Paula, sinun organismisi on ihan täynnä! Nyt olisi aikaa jättää jotain pois… sinun resurssit ovat lopussa.. tarvitset tauon. Tiedät kyllä itse mistä!”

No niin, kyllä minä tiedän. On ollut kiireinen syksyn alku. Ja syksyn kohokohta tapahtumineen oli viime viikon lauantaina, kun pidimme yhdistyksen (NonViolentCommunication Austria) avointen ovien päivän. Vedin aamupäiväsession yhteydessä ensimmäisen ryhmätyöni tuntemattomien ihmisten kanssa. Ja palaute oli kaikinpuolin myönteistä ja ihmiset olivat otettuja panoksestani ja taidoistani. Palautetta oli ihana kuulla ja kannan tätä mukanani kuin aaretta – tätähän itse asiassa haluan tehdä. Ja haluan tehdä sitä omalla tyylilläni ja olla autenttinen. Haluan opastaa ihmisiä myötätuntoiseen kanssakäymiseen.

Samaan aikaan olen treenajakoulutuksessa ja tämän yhteydessä meillä on kolme peer-ryhmää. Kaksi 4-hengen ryhmää ja yksi 8-hengen ryhmä. Koulutuksen ensimmäisen osion yhteydessä perustimme nämä ryhmät. Meidän treenajamme kehoitti meitä perustamaan ryhmät ja hän esitti kolme osanottajaa (joilla on jo paljon kokemusta myötätuntoisesta kanssakäymisestä) ryhmien vetäjiksi ja pyysi osallistujia menemään mielensä mukaan haluamaansa ryhmään. Minä vedän yhtä ryhmää… niin sitä 8-hengen ryhmää. Tapaamme viikottain. Ja vaikka ryhmässä työskentely on mukavaa, niin huomaan itsessäni uupumusta ryhmäprosesseja kohtaan. Niitä on kohdallani ollut tänä vuonna ehkä liikaakin ja olen antanut mielelläni paljon. Ja nyt on tarve antaa muiden vetää/johtaa. Ryhmäprosessti väsyttävät minua tällä hetkellä. Ja huomaan, etten jaksa olla koko “sydämellä” asiassa mukana. Huomaan, että tämä on minulle “vaikea” paikka. Jäänkö jostain paitsi, jos en olekaan koko aikaa mukana kaikessa? Tätä kelaan tällä hetkellä. Päässä on taasen aikamoinen vyyhti. Onneksi on tämä blogi. Tänne pääsee purkautumaan – ilman ryhmäprosessia ja ihan vain omana itsenään.

Levon paikka

Viime kirjoituksesta on kulunut kolme viikkoa. Kuinka aika rientääkään. Kolme viikkoa sitten olin vielä onnellinen, että koulut alkaa. Jos nyt kysyttäisiin, vastaisin ehkä toisin. On tämä vain niin käsittämätöntä. Osa kuopuksen uusista koulukamoista on jo hävinnyt. Kuten myös uusi huppari. Harmittaa. En tiedä miten hän voisi oppia pitämään paremmin huolta tavaroistaan. Kuopus kompastui koulun rappusissa - pikkusormessa lasta kolmeksi viikoksi. Kuopus joutui kahakkaan koulussa (kuten viime syksynä) ja siitä piti kirjoittaa raportti.... aina tapahtuu jotain. Juuri silloin, kun äiti tarvitsisi hieman rauhaa. Mutta tiedänhän minä ettei se näin mene.
Miksi tarvitsen rauhaa? Se iso tapahtuma jonka järjestelykomiteassa olin, oli viime viikonloppuna. Olin yksin paikalla järjestelytoimikunnasta ja käytännössä vaikka olin myös osallistujana, olin järjestäjänä paikalla. Kaikki meni hyvin, sain hyvää palautetta ja tutustuin uusiin ihmisiin. Mutta olin aivan poikki. Poikki muutaman päivän vielä tapaamisen jälkeenkin.
Poskihammas lohkesi pari viikkoa sitten, maanantain sain ensimmäisen kruununi. Tein hammaslääkäriapulaisen onnelliseksi kun kehuin, että vihdoinkin minullakin on kaunis hammas suussa.
Kuopus seisoo huoneen ovella ja sanoo: "Äiti, minun pitää tehdä fysiikan tunnille esitelmä. Aihe fysiikka ja lelut. Voitko auttaa?" Voinhan minä. Pari päivää myöhemmin: Äiti, oletko tehnyt sen esitelmän ja julisteen valmiiksi?" HÄH. Pieni väärinkäsitys. No se saatiin selvitettyä: Sinä teet ja pidät esitelmän, äiti auttaa, äiti ei tee.
Töissä on stressiä. Minulla on hieman huono omatunto, koska olen jälleen vapaalla. Treenajakoulutuksen kolmas osio alkaa huomenna. En jaksa riemastua. Tarvitsen lepoa. Syvä huokaus.

Life is what happens while making plans

Koulu alkoi taas tänään. Muistan, että kesäkuussa tuskailin koulun kanssa ja odotin lasten lomia. Nyt muutama kuukausi myöhemmin olen taas onnellinen, että koulu alkoi tänään ja syksyn rutiinit lähtevät (kai) rullaamaan. Kesä oli pitkä. Sain levättyäkin hieman, ladattua akkuja.

Viime viikolla oli treenajakoulutuksen toinen osa (2/5). Opin paljon uutta, opin paljon myös itsestäni - jälleen kerran. Eräässä ryhmäprosessissa olin ainut, joka sanoi ei. En antanut muiden painostaa itseäni. Halusin tietää, mitä EI:n takana on. Siihen tarvitaan aikaa ja sanoinkin sen. Muut seitsemän antoivat minulle aikaa. Pikkuhiljaa selviää mikä on minulle tärkeää.

Perheellisen arki aina taas jaksaa yllättää: Eilen selvisi, että kadonneeksi luulleet kuopuksen avaimet löytyivät esikoisen laukun sivutaskusta. Avaimia ehdittiin etsiä jo lähemmäs kaksi viikkoa. Ja minä tuskailin eri kuvitelmien kanssa, mitä avaimille on saattanut tapahtua ja pähkäilin, että pitääkö taas vaihtaa lukot. Olin niin helpottunut avaimien "löytymisestä", etten edes jaksanut vetää herneitä nenään teinin lapidaarisesta huomautuksesta: "by the way, ne avaimet oli mun laukussa...".
Muutenkin esikoisen kanssa on tällä hetkellä vaikeaa. Meillä on vain harvoin harmoonisia hetkiä. Ollaan melkein koko aika vastakkain. Yritän ymmärtää ja jaksaa, mutta välillä haluan vain poistua tilanteesta. En jaksa kuunnella provosoivia huomatuksia. Olen väsynyt niihin! Ja vaikka sisimmässäni tiedän, että tämäkin vaihe menee ohi, kuitenkin mietin, että onko tässä enää järkeä ja missä menee raja. Äiti tarvitsee paljon empatiaa - selfempathy. Ja sitten mietin, että olinko minäkin tällainen "monster" teininä. Ihan varmasti.

Ai niin, olen huomannut, kuinka välillä minun kuvitelmat, suunnitelmat ovat minulle niin tärkeitä, etten huomaa kuinka elämä samaan aikaan tapahtuu. Pidän kiinni sisäisten kuvien hameenhelmasta. Olen olevinani tiukka periaatteissani. Samaan aikaan "in real life" koko tilanne on muuttunut. Ja huomaan, että on aika sanoa hyvästit sisäisille kuville, kuvitelmille... ja nauttia siitä mitä on nyt. Life is what happens while making plans (John Lennon).

Juhlatunnelmaa Wienin Praterista viime lauantailta.

Seitsemän paljastusta

Kaaosteorian uutena lukijana sain tämän Awardin. Tehtävänä on seitsemän paljastusta omasta elämästä.
No tässä:

1. Olen toista kertaa naimisissa. Lapseni olen saanut nykyisen mieheni kanssa.


2. Tykkään katsoa joko yksin tai tyttären kanssa romanttisia elokuvia. Tapanani on elää stoorissa mukana ja kyynelehtiä ;-)

3. Pidän sateessa kävelystä kumisaappaat jalassa - myös Wienissä mieheni kauhuksi.

4. En ole koulutukseltani mitään, yo-paperit kyllä on. Jostain kumman syystä olen kuitenkin eksynyt it-alalle. Tätä ihmettelen itse lähes päivittäin.

5. Ratkon mielelläni sudokuja

6. Ennen olin himosiivoja, nykyään aika laiska siivoja ;-)

7. Ajattelen kahdella kielellä – suomeksi ja saksaksi


Tänne blogiin on tullut paljasteltua yhtä sun toista. Ehkä jokin asia yllä mainituista on jo tullut mainittua. Olen huono kutsumaan ihmisiä mukaan näihin Award juttuihin... joten lähetän avoimen kutsun kaikille, jotka haluavat osallistua.

Perhanan perhana

Aamupäivällä söin eväitä täällä työpaikalla. Ranskalaista maalaisleipää ja tomaatteja. Yht'äkkiä kuului hampaiden välistä kauhea rutina ja nirskunta. Kivi! Tai siis pieni kivi - soranpalanen. Inhotti. Syljeskelin leivänjämät roskikseen. En tuntenut mitään kipua hampaissa, kuitenkin kokeilin varovasti kielellä tuliko vahinkoa. Ja tulihan sitä. Yhdestä poskihampaasta on lohjennut pala, aika isolta alueelta (siis suhteessa hampaan kokoon). Hammaslääkärini on lomalla ja koska minulla ei ole kipuja sain ajan lääkärille vasta syyskuun 13. Toivottavasti hammas pysyy kasassa tuonne saakka.

Ihana sunnuntai

Aamu kului raukeasti kahvia juoden ja lehteä lukien. Sitten perheen kanssa myöhäinen aamiainen, lounaan valmistelua. Puolen päivän aikaan pyörälenkki koko perheen voimin. Lenkillä tuli kuuma. Ei muuta kuin rantaan. Ihanan vilvoittavaan Tonavan veteen. Vähän auringonnottoa ja rupattelua. Sitten leikkikentälle - perheen sisäinen pingisturnaus. Kuopus voitti. Kotiin ruuan laittoon. Myöhäinen lounas ja sitten siestaa neljästä kello kuuteen. Kuumus (34 astetta varjossa) voitti.
Aurinko laskee juuri. Sirkat soittavat ja vihdoinkin voi tuulettaa asunnon. Päivä on ollut kuin lomapäivä jossain muualla kuin kotona. Mies, joka aina silloin tällöin haikailee takaisin keskustaan asumaan, sanoi että tämä päivä näytti taasen meidän asuinalueen hyvät puolet. Esikoinen, 14v., joka kaipaa actionia elämään myönsi, että on täällä "maalla" välillä ihan kivaakin. Niin minustakin.

Lomi Lomi

Olin siis eilen Lomi Lomi hieronnassa. Hieronta on peräisin Hawaijin saarilta. Ai että se oli ihanaa! Minulla oli tunne kuin olisin ollut vedessä, aaltojen vietävänä. Ensin tunti vatsalla maaten ja sitten tunti selällä maaten. Ajankulua ei huomaa ollenkaan ja ajatukset alkavat lentämään. Ei pysty keskittymään yksittäisiin ruumiinosiin - kuvia tulee tajuntaan, miellyttäviä. Tuntuu kuin hieroja olisi koko ajan jokapuolella.
Ja olen niin kiitollinen itselleni, että uskalsin mennä. Koska en ole aina sujut kroppani ja ylikilojen kanssa. Olen kuin uudelleen syntynyt. Etsin youtubesta videota mikä kuvaisi parhaiten, mitä hoidon aikan tapahtuu ja tämä seuraava video kuvaa hyvin lyhyesti mistä on kyse. Samanlaisesta musiikista sain nauttia itse eilen.



Löysin hyvän seuraavan kuvauksen:

LomiLomi tarkoittaa ”sydämen, käsien ja sielun välinen rakastava kosketus” ja on luonteeltaan parantava, rakastava ja hoitava hieronta.

Lomi Lomissa yhdistyy rukous (pule), hengitys (ha), ja energia (mana) tanssivaan hierontatekniikkaan joka vapauttaa jumiutunutta energiaa ja kehon jännityksiä. Hieronta suoritetaan kuin rytminen tanssi peukaloiden, kyynärvarsien ja kyynärpäiden avulla tavalla joka rentouttaa hermostoa, lisää verenkiertoa ja luo vahvan hyvänolon tunteen. Lomi Lomi on yhtä ihana antaa kuin vastaanottaa

Kaikki ok ja kelausta

Äitini soitti ja oli huolissaan blogiteksteistäni. Rauhoittelin, että kaikki on OK, sillä kaikki on OK. Minun elämä on välillä vuoristorataa. Ja ellen ymmärrä jarruttaa ajoissa, kroppa kyllä antaa viimeistään vinkkejä, milloinka on pysähdyttävä.


Minulle tänne blogiin purkautuminen (omalla tavallani) on yksi tapa auttaa itseäni selviytymään. Haluan olla rehellinen itseäni kohtaan. Tämä on paikka, missä voin puida asioita, mitkä pyörivät päässäni. Self-Empathy!

Tänä kesänä on ollut kaikenlaista. Ja omaksi harmikseni huomasin liian myöhään, että olen niellyt liikaa pettymyksiä alas (jo pidemmän aikaa).

Oli aivan älyttömän vapauttavaa huomata tämä ja alkaa ottamaan itseni huomioon, pitämään huolta itsestäni ja olla nielemättä pettymyksiä enää. Ja oppia sanomaan ei. Ihan viime päivinä olen sanonut usein ei tilanteissa, joissa ennen refleksinomaisesti sanoin kyllä (jota sitten tietenkin harmittelin jälkeenpäin).

Syksy lähestyy ja sen mukana arkirutiinit. Koulu, työ, järjestöelämä, treenajakoulutus. Olen päättänyt luopua luottamustehtävistäni ja keskittyä olemaan rivijäsen. Haluan keskittyä treenajakoulutukseen sekä säästää voimani perhettä ja arkea varten. Olenkin jo tehnyt mullistavia ratkaisuja syksyä varten. Olen hankkinut meille siivojan – säästää minun ja muidenkin perheenjäsenten energiaa ja hermoja. Joku saattaa kysyä, että miksi, teethän vain osapäivätyötä? Koska olen ollut siivoamisesta lähes katkera. Asunnossa on koko aika kaikki sekaisin ja en ole saanut viestiä tietystä järjestyksestä perille ja enkä jaksa jankata asiasta enää. Joten olikin aika laittaa tälle stoppi. Tietenkin kelasin edes takaisin kuluja ja onko minulla varaa tällaiseen luksukseen ja suonko sen itselleni? Pitkän kelailun jälkeen päätin, että tämä on luxusta mistä olen valmis maksamaan ja todellakin haluan suoda tämän itselleni ja nauttia elämästä ja elämisestä. En todellakaan halua katkeroitua huushollin pyörittämisestä. Pidemmän päälle siivojan hankinta edesauttaa perheen ja varsinkin minun hyvinvointia.

Lopetin keväällä viikottaiset käynnit TaiChi-kurssilla. Huomasin, että vaikka rakastan TaiChi’ta ei tunti maanantai-iltaisin ole harmoniassa tarpeitteni kanssa. Sitäpaitsi kypsyin muutaman muun osallistujan jatkuvaan puhumiseen/pälpättämiseen harjoittelun aikana. Ei kai se puhuminen niin paljoa olisi haitannut, mutta teemat. Ulkomaalaisvastainen politisointi. Tai Chi kurssilla. Unbelievable!! Nyt syksystä on tarkoitus etsiä uusi kurssi tai aloittaa jokin yhteinen jumppaharrastus tyttären kanssa. Tämä on myös osa itsensä huolehtimisesta.

Ja koska olen päättänyt pitää enemmän huolta itsestäni, menen tänään elämäni ensimmäisen kerran oikealla hierojalle. Olen varannut ajan Lomi-hierojalle. Olen innoissani ja hiemän jännitän minkälaista se on ja osaanko rentoutua. Sitä toivoisin itselleni, että osaan nauttia ja rentoutua.

Lupaan kertoa minkälaista se oli.

Paula, perkele!

Mutta kuuluhan mulle hyvääkin. Olen antanut itselleni luvan otta iisimmin ja sen ansiosta olen ilman omantunnon vaivoja viime viikkoina lukenut paljon. Ja nyt kun olen päässyt lukemisen makuun, en halua lopettaa enää ollenkaan.
Suomen reissulta toin mukana suomenkielisiä kirjoja. Lempikirjailijoitani ja tällä kertaa Anna-Leena Härkösen tuotantoa. Vaikka hänen tuotantoaan ei välttämättä aina helppoa luettavaa olekaan, olen ahminut jokaikisen kirjan. Pidän Härkösen suorasta, saikalemattomasta teksistä. Hän kuvaa hyvin tunteiden vuoristorataa. Hän käyttää ihanan värikästä kieltä - slangista murteisiin. Puhumuttakaan farssinomaisista tilanteista ja huumorista.
Lopuksi luin kirjan Juhannusvieras ja tämän blogikirjoituksen otsikko viittaa tämän teoksen sisältöön. Kirjan päähenkilö palaa lapsuutensa maisemiin maalle ja joka ikinen tervehtii häntä etunimellä perkeleen kera. Kyllä nauratti. Lukiessani kirjaa mieleeni muistui muutama entisaikojen tuttu Suomesta, jotka tervehtivät juuri samalla tavalla.
Ja välillä kiroilu on niin vapauttavaa! Perkele!

Virran vietävänä

Luulin päässeeni jo kriisin yli (edellinen postaus) ja kuvittelin pystyväni taasen jatkamaan samalla tavalla kuin ennen. Todella lyhytnäköistä minulta!!!

Kroppa sanoi viime viikolla Njiet. Vyöhyketerapeutti kysyi tiistaina, että onko minulla ollut mahan kanssa ongelmia, koska hänen mielestään mahani on tulehtunut. Joo- onhan sitä vähän kivistänyt, kerroin. Hän ehdotti tahdin hidastamista ja vatsan hoivaamista kauravellillä jne. Jotenkin en älynnyt ottaa hänen sanojaan tosissani?? Kunnes perjantaina kivut olivat sitä luokkaa, että pois alta. Parikymmentä vuotta sitten minulla oli stressistä johtuva mahakatarri (en tiedä onko käännös oikea, mutta antaa kuitenkin osviittaa) ja kivut olivat samanlaisia. Ymmärsin kipujen vakavuuden ja komensin itselleni lepoa ja „dieetti“-ruokavalion koko viikonlopuksi ja tekee se hyvää ihan jatkossakin.


Nyt alkaa tämäkin olotila helpottumaan. Minusta on hämmästyttävää, etten älynnyt aikaisemmin hidastaa vauhtia ja ottaa kehon merkkejä vakavasti.
Olen niin kiinni tässä suorittamisessa!! Lojaali Paula kyllä hoitaa osansa. Ottaa ihan älyttömasti aivoon oma käyttäytymiseni itseäni kohtaan.

Minun sydämen ääni sanoo minulle, että anna asioiden välillä olla. Kuuntele mitä haluat oikeasti! Anna tämän virran viedä sinua. Ja se toinen minä, se „pitää tehdä“-ajatusten minä yrittää uida tuota virtaa vastaan.

Onneksi kroppa pysäyttää, antaa mahdollisuuden hengähtää ja antaa mahdollisuuden mennä sydämen virran mukana.

viimeinen tippa

Alkuviikosta vielä jaksoin nauraa, kun en tiennyt itkeäkkö vai nauraa. Eilen näköjään tuli sitten se viimeinen tippa, mikä laittoi kyyneleet valumaan. Ensin kahvilassa järjestelytoimikunnan pikapalaverissa. Yritin pitää kyyneleitä sisälläni, mutta eihän siitä tullut mitään. Illalla treenajakoulutuksen toinen treenaja soitti ja kyseli mitä kuuluu. Oli saanut vinkkiä järjestelytoimikunnan muilta jäseniltä, että Paulaa ahdistaa. Kerroin, että minua itkettää, mutta kaikki on OK. Niin kuin olikin, koska tiesin, että nyt on saatava itkettyä kaikki kyyneleet, mitkä ovat kerääntyneet viime kuukausien aikana.Sitten mies soitti Firenzestä ja kertoi kuulumisia ja sitten minulla taas valuivat kyyneleet. Kerroin, että vika ei ole hänessä, että minua nyt vain itkettää - enkä pysty lopettamaan. Puhelun jälkeen päästin kaikki tunteeni valloilleen ja annoin kyynelten, nyyhkytysten, huokausten ja voihkinnan tulla ulos. Ja alkoi helpottamaan, aloin näkemään selvemmin. Tajusin, että olen viime aikoina aivan liian nopeasti palannut pettymysten jälkeen arkeen ja "toiminut", sen sijaan että olisin antanut pettymykselleni ja sen takana piilevälle surulle tilaa. Kysyin itseltäni, että kuinka paljon pettymyksiä kestän. Ja huomasin, että olen kestänyt aika paljon. Kelasin asioita päässäni ja pikkuhiljaa alkoi valjeta. Alkoi valjeta kuinka tärkeitä luottamus ja rehellisyys minulle ovat. Kuinka tärkeitä läheinen, hyvä kontakti ja suhde ystäviin ja sukulaisiin. Kuinka tärkeätä tuki ja ymmärrys.
Ja sitten tein ratkaisun asiaan, mikä on vaivannut minua jo kauan. Laitoin yksipuolisesti kontaktin poikki erääseen kaukaiseen ystävään. Luottamus on mennyt ja koen, että nyt on tullut tämän askeleen paikka.
Ai että, kuinka helpotti ja keveä olo minulla olikaan tämän jälkeen.

Kesäleskenä ja Jokisen eväät

Kuopus vietiin eilen kahden viikon kesäleirille ja tytär ja siippa lähtivät illalla junalla Firenzeen. Olen jälleen kesäleskenä - viikon. Tänään aamulla pyöräilessäni töihin tuli jostain mieleni sopukoista tajuntaani suomalainen sanonta "levinneenä kuin Jokisen eväät" - siis, että jotain on hajalla tai epäjärjestyksessä. Ajattelin samassa yhteydessä järjestelytoimikuntaa missä olen mukana, sekä tietenkin töitä.
Ihme kyllä en ahdistunut, ajatus oli jotenkin kirkas, että en voi muuttaa asiaa.
Töihin tultuani aavistukseni alkoi selvitä. Tuuraan osapäivähommallani neljää kolleegaa, jotka ovat täyspäiväduunissa. En pystynyt muuta kuin nauramaan ja priorisoimaan.
Kymmenen aikaan aamupäivällä järjestelytoimikunnan toinen jäsen soitti minulle ja kysyi, että istunko varmalla alustalla, koska jos seison tulen tipahtamaan... tiesin, ennen kuin hän kertoi mistä on kysymys, että nyt ne Jokisen eväät ovat levinneet lopullisesti. Ja niinhän se oli. Mutta en ihmetellyt. Jo viime viikot ovat antaneet osviittaa, että seminaaritalossa, jossa olimme aikoineet järjestää syyskyyn kolmen päivän tapaamisen, ei kaikki ole kunnossa. Kaksi viikkoa sitten kuulimme, ettei siellä voi tarjota enää ruokailua. Tänään saimme tietää, että seminaaria (sitä on suunniteltu noin 8 kuukautta) ei voida pitää suunnittelemassamme ja varaamassamme paikassa, koska talon omistaja 1. on mennyt konkurssiin, 2. eronnut vaimostaan kaksi viikkoa sitten ja 3. on sairaalassa välilevyn pullistuman takia.... Että näin. Minä vain nauroin. Ja niin nauroi puhelimen toisessa päässä tuttukin. Ja me ei todellakaan tiedetä, että mitä me nyt tehdään. Kai me tämäkin jotenkin hoidetaan. Tsiisus.... 

lähdössä

reissuun. Kolmen vartin kuluttua tulee taksi hakemaan lentokentälle. Vielä haluaisin ehtiä suihkuun, vaihtaa vaatteet. MUTTA päivitys on ihan pakko tehdä ;-) Minulla on ollut niin intensiiviset ja hikiset viikot takana, etten ole ehtinyt tänne kertomaan. Yritetään uudelleen viikon loman jälkeen.
So long!

Hyvin menee

Treenajakoulutuksen kolmas päivä tiedossa. Hyvin menee, vaikka koenkin uusia rajoja.
On pirun kuuma, joka päivä 33-36 astetta varjossa ja seminaarissa istuminen ottaa koville. Olosuhteet ovat samat kaikille - ainoa lohtu. Ja juuri nyt aamulla on hyvä fiilis. Istun avoimen ikkunan vieressä, nautin läpivedosta, jota voisi kutsua suhtkoht viileäksi näin aamulla ;-) Tunti vielä aikaa, ennen kuin pyöräilen kurssille. Ja seuraava biisi soi päässä. Yes!

PS. Video ei välttämättä ole jokanaisen makuun.



Placebo - Pure Morning from Placeboworld on Vimeo.

yksi päivä vielä

ja sitten on viikon loma. Tai siis treenajakoulutus alkaa. Odotan jo innolla ja hieman jännitän. Hyvä niin. Lapset ovat olleet jo viikon Suomessa isovanhempien luona. Siellä on hienot säät ja kaikki tuntuu olevan OK. Lasten loma tulikin jo kaikille tarpeeseen. Olemme olleet siis lapsettomia tämän viikon. Minä olen lähinnä paiskinut ylitöitä viikonloppuna olevan fuusion takia. Järjestelmienkin pitää toimia fuusion jälkeen. En jaksa kuulla enää koko fuusio-sanaa. Aika näyttää mitä tuleman pitää.
Ei meinaa tulla millään mitään tekstiä. Tekisi mieli kirjoittaa vaikka mistä, mutta jotenkin on stressi päällä - ei jaksa. Sorry.
Paperikasat ja pyykit odottavat. Siivosin kyllä parvekkeen ja laitoin kasvit uuteen multaan ja isompiin ruukkuihin. Chilipaprikan kuivuneista siemenistä aloitettu kokeilu on tuottanut yli kymmenen chili-kasvia... Saa nähdä saanko satoa. Herneet tuli jo syötyä. Tomaatit kukkii. Persiljaa, basilikaa, oreganoa ja tilliä on omasta takaa. Ja parveke on vaivainen kooltaan - pieni palmu ja lehmuksen alkukin löytyy. Tykkään kokeilla, parvekkeella kasvien kanssa "leikkiminen" on sellaista mielen pudistamista - reset nappi.
No niin lopetan tältä erää, koska tämä kannettava alkoi käyttäytymään oudosti. Näyttö hyppii edes takaisin pieneksi ja isoksi....

Kun nainen käy ...

kampaajalla, niin aika usein on muutosten paikka. Raitoja ja fleda aivan lyhyeksi. Kas kummaa, samaan menoon oli ihan pakko vaihtaa blogin ulkoasua;-)

Hyvä fiilis

Heräsin tänään todella aikaisin, kello 7 olin jo toisella puolella kaupunkia vyöhyketerapiassa.
Metromatkalla luin mielenkiintoista kirjaa empatiasta itseään kohtaan ja yht'äkkiä koin aha-elämyksen. Kyyneleitä tuppas silmäkulmiin. Huomasin kuinka rentouduin. Viime päivien, viikkojen jännite, paine, raskas olo koko kropassa hellitti. Muistoja (kipeitäkin) kaukaa nuoruudesta, ajatuksia viime kuukausilta ja vuosilta. Kaikki jollain tavalla kiinni toisissaan. Iso huokaus ja iso annos happea sisään. Helpottaa ja on hyvä fiilis.

Metafora elämästä ja muustakin...It is perfectly all right as it is!

The Rose

When we plant a rose seed in the earth, we notice that it is small,
but we do not criticize it because it is rootless and has no stem.

We treat it as a seed, giving it the water and nourishment required
by a seed.

When it first shoots up out of the earth, we don't condemn it as
immature and underdeveloped; nor do we criticize the buds for not
being open when they appear.

We stand in wonder at the process that is taking place, and we give
the plant the care it needs at each stage of its development. The
rose is a rose from the time it is born until the time it dies. Within
it, at all times, is contained its whole potential. It seems to be
constantly in the process of change; yet at each state, at each
moment, it is perfectly all right as it is.


Timothy Gallwey from "The Inner Game Of Tennis"

vapaalla ja edelleenkin harjoitellaan irtaantumista

Neljä päivää vapaata ja tuntuu luksukselta. Töissä töitä riittää. Paine kasvaa, fuusio lähenee. Ilmapiiri muuttuu kylmemmäksi. Mikäli ilmapiiri muuttaa sietämättömäksi olen valmis lähtemään. Irrottelen itseäni jo pikku hiljaa varmuuden vuoksi. Heinäkuussa fuusio muuttuu todeksi. Heinäkuussa olen ollut kahdeksan vuotta tässä yhtiössä töissä. Tunnen tietynasteista lojaalisuutta työkavereita ja pomoani kohtaan. Kaikella on tosin rajansa.
Vapaa-ajalla olen viime kuukausien aikana ollut menossa ja mukana vaikka missä ja nyt olen huomannut, että tarvitsen tästäkin vapaata. Ei minun tarvitse olla nyt ihan kaikessa mukana. Olen hyvä ottamaan heppoisin perustein vastuuta ja tehtäviä. Hieno strategia sekin, että kuuluu joukkoon ja on olevinaan tärkeä. Pakko laittaa jarrut päälle, kun meinaa vapaa-ajalla burn-outia tulla. Ja jotenkin on tullut tältä keväältä "uusiin ihmisiin tutustuminen"-kiintiö täyteen.

Lähes koko toukokuun täällä tuli vettä, kesäkuu alkoi samalla tavalla. Vettä tulee, on harmaata. Tänään oli vain pilvistä. Sain perheen puhuttua ympäri lähtemään kanssani pyöräilemään ja seuraamaan tulvivaa Tonavaa. Virran kohina ihan mieletöntä.Vesi oli tietenkin likaista. Ei todellakaan kauniin näköistä - onneksi on photoshoppi!

Luonnosta löytyikin mukavempaa valokuvattavaa.

Kotimatkalla ostimme tämän vuoden ensimmäiset mansikat maantiekojusta. Mansikoistakin huomaa, että kesä on myöhässä. Mutta ehtiihän sitä vielä.

ei taida olla ihan eu-direktiivin mukainen mansikka ;-)

Paula päästää irti

Päivät, viikot kuluvat. Kesä tekee tuloaan tahmeasti vai pitäisikö sanoa kosteasti. Täällä Wienissä on ollut todella koleaa ja sateista viimeiset viikot. Ja sitten kun aurinko on pilkahtanut esiin, onkin heti todella lämmintä.
Koululaisten loppukiri on periaatteessa ohi. Esikoisella vielä ranskan koe ja sitten odotellaan, että kesäloma alkaa heinäkuun alussa. Eli kesäkuu on vielä koulua, mutta hauskaa koulunkäyntiä - koska ei tarvitse lukea eri testeihin.
Minä harjoittelen irtipäästämistä. Haluan antaa ajatuksille tilaa ja yritän päästää monesta päähänpinttymästä irti. Let it flow.
Tiesitteköä muuten mikä on täydellisyyden vastakohta? Se on hyvä.
Olla hyvä riittää ;-)

Lounastauon ajatuksia

Muutaman päivän loma poissa kotoa teki meikäläiselle hyvää. Vietin aikaa intensiivisesti siskoni ja vanhempieni kanssa. Kaksi ystävätärtäkin vuosien takaa kerkesin tapaamaan.


Kävin kahdessa näyttelyssä. Join maltillisesti ;-) ettei mene tärkeät päivät potemiseen. Ihmettelin elämänmenoa, hintoja. Tietenkin vertailin. Olen itävaltalaistunut…. Helsingissä on mukava käydä, kotini on kuitenkin Wienissä. Näin se vain on.

Kotona minua odottivatkin aivan arkiset ongelmat: asunnon epäsiivo, kadonneet koulutarvikkeet, lasten riitely jne. Tervetuloa kotiin – äiti!

Tällä hetkellä Meksikon lahdella tapahtuu ehkä suurin ympäristökatastroofi ikinä (öljynporauslautan räjähtäminen nelisen viikkoa sitten). Se ei tunnu (ainakaan vielä) eurooppalaisia pahemmin kiinnostavan kun meillä on nyt itsetehty talouskatastroofi. Mieluiten ei lukisi ja kuulisi kummastakaan, niin ahdistavaa luettavaa ja kuunneltavaa. Kun maanantaina aamulla lensin lentokoneella Helsingistä Wieniin ja katselin maisemia Puolan yli lentäessämme tuli mieleeni ajatus siitä, kuinka kaunis tämä maapallomme onkaan ja mitkä resurssit meillä itseasiassa on. Olen täysin vakuuttunut siitä, että täällä on kaikille riittävästi resursseja – ihan kaikkeen. Puhumattakaan omasta luovuudestamme ja sitä myötä avautuvista mahdollisuuksista. Mutta meiltä on katkennut yhteys luontoon ja omiin resursseihimme, usko omiin voimiimme, omaan luovuuteen, usko ihmiseen. Koko ajatteluamme tuntuu ohjaavan vain raha ja sen määrän kasvattaminen. Velalla velkaa maksamaan. Iskulause kuulemma kuuluu: There Is No Alternative. Ihan varmasti on – haloo missä luovuus ongelmien ratkaisuun? Eihän tästä hyvää seuraa. En ymmärrä mihin vanha kunnon maalaisjärki on kadonnut! Minulla, ihan taviksella, tulee näitä uutisia lukiessa raja eteen – ei jaksa!

Islannin tulivuoren purkaus tuntuu ihanan rauhoittavalta, koska ihminen ei sitä pysty kontroillamaan. Laittaa miettimään, pohtimaan vaihtoehtoja – etsimään muita vaihtoehtoja, muuttamaan ajatusten virtaa. Antaa meidän luovuudelle mahdollisuuden.

Kun tuota edellä kirjoittamaani tekstiä luen, huomaan paradoksin. Ihmisen aiheuttamat katastroofit lamaannuttavat ja oikeat luonnonkatastroofit avaavat ovet luovuudelle.

Tällaisia ajatuksia lounastauolla tällä kertaa.

äiti lomailee

Tavakseni on näköjään tullut viettää äitienpäivää muualla kuin kotona. Tänä vuonna vietän viikonloppua Helsingissä ilman lapsia ja miestä. Pieni loma äidille tuleekin tarpeeseen. Arjen pyörittäminen on koetellut hermoja, mutta en jaksa siitä enempää kirjoittaa. Johtuen kiireestä on tapahtunut kaikenlaista normaalista poikkeavaa. Kävin esim. muualla kampaajalla kuin kälyni luona. Kälyni on ollut viimeiset 19 vuotta kampaajani. Mutta nyt en saanut hänen luotaan tarpeeksi nopeasti vapaata aikaa, joten kävin muualla. Jännä ja vapauttava kokemus! Tässä mulla onkin selittämistä kälylle - tai miksi olisi?
Oho, nyt en ehdikään kirjoittamaan pitempää juttua - on lähdettävä lentokentälle. Palaillaan.

muistiinpanoja kolmella kielellä...

Olen ollut lauantaista lähtien Dragon Dreaming seminaarissa. Päivät ovat kuluneet nopeasti ja teoreettista tietoa on kertynyt paljon. Olen tyytyväinen, että olen tutustunut teemaan jo etukäteen. Luennot ovat englanniksi, muistiinpanoja teen kolmella kielellä, sitä mukaa miten tekstiä tulee päästä paperille. Olen oikein tyytyväinen ;-)

"Karlupgur"

"Notebook"

uskalla avata suusi

Olin eilen illalla kuuntelemassa australialaisen John Croft'in alustusta teemasta Dragon Dreaming. Oli aivan mahtavaa. Hän on tänä vuonna Euroopassa pitämässä seminaareja... ja tietenkin innostuin. Sitten muistin, ettei minulla enää ole vapaita lomia, pomokin pitäisi puhua ympäri.... Päässä pyörivät Croftin sanat: " to make your dream come true, you must share it with other people"... Aamulla juttelin miehen kanssa teemasta. Hän antoi vihreää valoa, matkalla töihin, mietin miten saan pomon myös puolelleni. Tekisin lisätunteja ensi viikolla - hyvä strategia. Töissä marssin siis pomon puheille, esitin asiani. Hän sanoi, että oletko miettinyt että ottaisit opintovapaata? Täh - sellaistakin saa hakea ja kappas kummaa, jokaisella työntekijällä on vuodessa oikeus 5 päivän opintovapaaseen. No ein muuta kuin anomus sisään ;-) Pomo näytti myös vihreää valoa. Ja jos anomus ei mene läpi, tehdään ensi viikolla 35 tuntia töitä 25 tunnin sijasta.
Onpa hyvä olo! Eilen illalla vielä pahoittelin, etten voi ottaa osaa seminaarin ja nyt olen ilmoittautunut, maksanut kurssimaksun ja hyvällä tsäkällä en joudu edes tekemään lisätunteja.
Kannattaa uskaltaa avata suunsa! Make your dreams come true.

Paulan tila

Välillä karkailen haaveiden maailmaan. Kellumaan, unelmoimaan, kuuntelemaan itseäni. Minulla on haaveita, päiväunia. Kaikki ovat tiettyjä strategioita, joiden avulla kuvittelen, että elämäni olisi parempaa, täydempää..
Haaveilen omasta tilasta, saunasta ja maatilkusta. Haaveilen paikasta
- missä on tilaa toteuttaa itseäni kaikin mahdollisin keinoin
- minne voisin vetäytyä ja missä voisin rentoutua
- missä saan möyhiä maata ja istuttaa vihannespenkin
- missä on tilaa kokoontua sekä perheen jäsenille että vieraille
- missä minulla on oma työhuone/ateljee/toimisto tai vastaavaa
- missä on metsää ja puhdasta luontoa ympärillä
- missä ei ole lainaeriä eikä taloudellisia huolia
- missä ei ole aikarajoituksia
- missä minulla on siivoja

hmmm, mitä tämä sanoo minusta?

Uusia tuulia

Kiirettä pitää ja siten jää tämä blogikin usein päivittämättä. Valokuviakaan ei ole tullut otettua. Viime viikot ovat olleet aktiivisä ja elämää täynnä  - sekä myös sitä tunteiden vuoristorataa. Laskin äsken pikaisesti, että tuttavapiirini on kasvanut lähes 20:lla henkilöllä viime kuukausien aikana. Nämä ovat siis ihmisiä, joita tapailen kuukausittain erinnäisissä tilaisuuksissa -ei siis mitään naamakirja-tuttavuuksia. Tänään tein listaa "vanhoista" ystävättäristä, joille haluan soittaa. Neljälle ehdin jo soittaa ja sopia, että tavataan - ihan konkreettisesti. Tuli tarve laittaa ystäväpiiriä tärkeysjärjestykseen. Kivaa, kun on uusia tuttuja. En kuitenkaan halua menettää vanhoja tuttuja.
Perheessä arki rulaa. Ensi viikolla on pääsiäisloma. Saamme kaikki hengähtää koulurumbasta.
Töissä puhaltaa uudet tuulet - fuusio edessä. Ketään ei sanota irti vuonna 2010 oli ylimmän johdon "tärkeä" tieto työntekijöille. No arvaahan sen, että irtisanomisaalto tulee sitten uuden vuoden alussa. Paljon epävarmuutta, pettymystä ja arvottomuuden tunnetta liikkeellä. Itsellänikin ehkä hieman. Olen kokenut tämän ennenkin - dejavú iski, mutta toisaalta ajattelen, että tässä on nyt muutoksen paikka minullekin.

Kevät on saapunut vihdoinkin, lämpömittari näyttää lähemmäs 20 astetta varjossa. Ja tuntuu ihanalta, kun kevätaurinko hyväilee poskia ja käsivarsia.

mieli tehdä muuta

Kun vuoden alussa ilmoittauduin treenajakoulutukseen en osannut aavistaa kuinka paljon päätös tulisi muuttamaan minua. On kuin taas yksi palapelin pala olisi loksahtanut paikoilleen. Uskon löytäneeni takaisin kadonneeksi luulleen palan itsestäni. Päätös on saanut minut lukemaan entistä enemmän. Olen alkanut tekemään muistiinpanoja teksteistä. En koneelle vaan käsin. Olen huomannut, että opin ja muistan paremmin kun kirjoitan käsin paperille -ei siis koneelle. Koneella oleskeluun ei siis ole jäänyt paljoa aikaa. Olen uskaltautunut ulos ihmisten ilmoille eri tavalla ja varovaisesti alkanut "esiintymään". Ja mikä ihaninta palaute on ollut tähän mennessä positiivista.
Oikeassa leipätyössäni käyn, teen työni ja tienaan rahaa - sydämeni sykkii kuitenkin muille asioille.
Olen myös yksityiselämässä tehnyt muutama viiiko sitten mullistavaa. Uskalsin olla aito. Kuulostaa hurjalta ja jotenkin käsittämättömältä. Mitä tarkoitan? Uskalsin olla oma haavoittuva itseni ja kertoa syvimmistä tunteistani ilman että olisin syyttänyt toista. Olen tullut elämässäni kai sellaiseen pisteeseen, että minulla ei ole aikaa tuhlata siihen, että elän kaukosäädettyä elämää. Tulee Monty Python mieleen... What do I got to loose? Nothing!

Kevättä ja arkea

Kevät yllätti meidän perheen. Minun jälkeen tytär sairastui räkätautiin ja sitten poika. Päivät ovat kuluneet kevätaurinkoa ihmetellen, niistäen ja leväten. Koulu painaa päälle ja ajatukset lentävät linnunlaulun myötä pois kaikesta rasittavasta.

Taas elävien kirjoissa

Viime viikon olin yksinhuoltaja. Mies oli työmatkalla jenkeissä. Viikko meni oikeastaan ihan kivasti. Minulla oli kahtena iltana menoa ja lapset tulivat hyvin toimeen kotona ilman äitiäkin. Ovat jo sen verran isoja. Hieman mieltä nakersi, että olen huono äiti ja tämä minun sisäinen suteni nakersi voimiani. Torstaina olin jo flunssan kourissa ja kun mies palasi lauantaina jenkeistä jetlagin kera oli kotona odottamassa kaksi innostunutta lasta ja flunssainen, aivasteleva, kyynelehtivä minä. Kyynelehtivä, koska silmäni ja nenäni valuivat vettä ja räkää kuin juokseva vesihana. Yritin sekä lauantain että sunnuntain olla reipas. Mutta olin lähinna "Haufen Elend" eli kasa kurjuutta. Maanantaina jäin sairaslomalle kotiin ja tänäänkin olin vielä kotona.
Ah ihanuus. Yksin. Peiton alla ja unta kaaliin. Ja lepo on auttanut. Tänään iltapäivällä koin ihmeparantumisen. Innostuin jopa siivoamaan ja huomenna menen töihin. Ja bloginkin päivitin ....

Patoutuma

En saa tällä hetkellä tekstiä ulos koneelle. Monta teemaa käsittelen tällä hetkellä ja kaikki on jotenkin patoutunut isoksi möykyksi. Selvittelen. Kameraankaan en ole koskenut moneen viikkoon. Johtuen samasta syystä. On tarve pitää pientä taukoa ja keskittyä tuohon selvittämiseen. Elämän ja tunteiden vuoristorata on vienyt minua. Minulla menee hyvin, paremmin kuin moneen viikkoon, kuukauteen, vuoteen. Siis ei mitään hätää. Olen vain häkeltynyt, liikuttunut... ja kiinni aika monessa uudessa projektissa.

--- The longest journey is the journey inward. ---

Dag Hammarskjold, Swedish diplomat (1905 - 1961)

Vähän niinkuin lomalla

Lapset lensivät perjantai-iltana Suomeen. Lähtöselvitys Wienin lentokentällä oli nopea ja palvelu parhainta. Viime vuonna samaan aikaan ei ollut näin ja jouduin taistelemaan lähtöselvityksen service managerin kanssa minun ja lasteni oikeuksista: olimme ostaneet myös esikoiselle (silloin 12v) yksinmatkustavan lapsen lipun, lähtöselvityspalvelun tekevä firma ilmoitti, ettei yli 11-vuotialle tätä palvelua ole tarjolla. Sanoin tuolloin service managerille, että aion valittaa Finnairille saamastamme palvelusta ja siitä, ettei henkilökunta lähtöselvityksessä tunne sääntöjä. Yksinmatkustavan lapsen lipun saa ostaa aina 17-vuotiaaksi saakka. Pitkän selvittelyn jälkeen Finnair myönsi minun olevan oikeassa ja että lentokentällä vuosi sitten tapahtui virhe. Pyysin Finnairia pitämään siitä huolen, ettei tällaisia virheitä enää satu. Viesti on näköjään mennyt perille. Kuitenkin jännitin lähtöselvitystä jo monta päivää etukäteen ja varauduin mielessäni sananvaihtoon. Ihan turhaan siis hermoilin. Kaikki meni siis hienosti ja kun kone poistui monitorilta, huomasin kuinka hartiani ja suunympärykseni rentoutuivat. Todellinen rentoutuminen tuli sitten tekstiviestin myötä, että lapset ovat saapuneet perille Helsinkiin.
Viikonloppu sujui rentoutumisen merkeissä. Lepoa, lukemista, elokuvia sekä tuttavapariskunnan kanssa ulkona syömässä. Lastenhuoneiden ovet laitoin kiinni, ehkä jaksan siivota ne loppuviikosta ;-) Ei nyt ihan ensimmäisenä tullut mieleen siivota heidän sotkujaan. Loppuviikosta, ehkä.
Eilen kävin silmälääkärissä ja nyt olen sitten virallisesti vanha. Paula saa lukulasit. Moniteholaseja en suostunut vielä ottamaan. Vasemman silmän paine on korkea. Ylittää normaalin, sitä nyt seurataan. Ja rahaa kuluu. Näilllä rilleillä on pakko tulla toimeen muutama vuosi. Viime viikolla mies sai uudet lasit, nyt minä ja ensi viikolla on kuopuksen kanssa aika. Saa nähdä saammeko lomamatkan verran rahaa kulumaan ;-)
Eilen olin töiden jälkeen yksin kotona. Nautin hiljaisuudesta, lukemisesta, katsoin romanttisen elokuvan ja tirautin parit kyyneleet. Laitoin itselleni ruokaa ja nautin siitä, että ei tullut sanomista keneltäkään. Olen ainoa perheessä, joka rakastaa parsakaalia. Tein ison annoksen pasta-parsakaali-vuokaa ja nautin ;-)
Tänään ohjelmassa iltapäivällä edelleen lukemista ja hieman siivoamista ja pyykkejä. Huomenna olen mukana yhdistyksen tapahtumassa yliopistolla. Tarjoamme yliopiston valloittaneille opiskelijoille workshopin myötytuntoisesta kanssakäymisestä siitä kiinnostuneille. Minä lähdin tapahtumaan mukaan lähinnä hakemaan kokemusta. Jännää.
Loppuviikosta ohjelmassa on ystävien tapaamista ja elokuvissa käynti.
Tästä tulikin mieleeni viime aikoina olen nähnyt muutaman todella hyvän elokuvan: Woody Allenin „Whatever Works“ – todella hauska ja „ilkeä“ elokuva – en muista milloin olisin nauranut näin paljon elokuvissa. Toinen hyvä komedia on „It’s complicated“ – pääosissa Meryl Streep ja Alec Baldwin. Valloittava komedia siitä miten käy, kun aloittaa suhteen exän kanssa – leffasta tulee todella hyvälle tuulelle.
Sunnuntaina näimme Clint Eastwoodin elokuvan „GranTorino“ – ajatuksia herättävä tutkielma tämänpäivän Amerikasta, rotuongelmista, kulttuurieroista, uskonnosta ja arvoista. Suosittelen. Laittaa vakavaksi ja mietteliääksi.

Taas elävien kirjoissa

Kärsin viime viikon lopulla ankarasta migreenistä kaksi päivää. Perjantain ja lauantain. Aspiriinin avulla kävin töissä, esikoisen kanssa lääkärissä, kaupassa, tein kotihommat – kunnes vapaaehtoisesti kömmin sänkyyn. Viileään, pimennettyyn huoneeseen. Nukuin, nukuin ja nukuin. Eilen aamulla heräsin ilman jyskettä vasemmassa ohimossa. Lähdin ulos raikkaaseen ilmaan. Virkistävät -8 astetta saivat minut hereille ja veren kiertämään.

Viimeinen viikko ennen lasten hiihtolomaa. Pieni hengähdystauko kaikille tiedossa. Lapset lähtevät Suomeen isovanhempien luokse ja tekee hengähdystauko minulle ja siipallekin hyvää.

Esikoinen aloitti tänään työharjoittelun kustantamossa toisella puolella kaupunkia. Häntä jännitti aika paljon, samoin minua. Eilen vielä harjoiteltiin liikkumista yleisillä kulkuneuvoilla – kun hän nyt onkin liikkeella yksin muualla Wienissä kuin mihin tähän mennessä on tottunut. Taas yksi askel eteenpäin itsenäistymisessä, äidin sydäntä riipaisee. Olen onnellinen ja ylpeä ja kuitenkin kannan jossain sydämen perällä huolta myös…. Iso huokaus. Aina en voi olla huolehtimassa, minun on annettava hänen kerätä myös omia kokemuksia. Huomaan, että suojelemisen tarpeeni on lähes ääretön. Ja toisaalta, patistan ottamaan „isompia“ askeleita. Voi tätä äitiyden paradoksia ;-)

Ei mitään ihmeempää

Arki ähti taas rullaamaan ja sen mukana tulee kaikenlaista pientä kommervinkkiä. Ei enempää kuitenkaan niistä ;-)
Minulle lasku arkeen ei tullut kovana, kun kerran jo olin välipäivät töitä. Koulussa alkaa tämän lukuvuoden loppurutistus ennen hiihtolomia. Hiihtoloman lapset viettävät "perinteisesti" isovanhempien luona Suomessa. Minä ja siippa tehdään töitä.
Talvi ja lumi saapui Wieniin ja sen mukana tietty rauhallisuus joulun hässäkän jälkeen.
Olen ottanut viikonlopun rennosti, lukenut ja lököillyt. Ulkona kävin tekemässä pitkän kävelylenkin ja se teki hyvää. Kamerakin oli matkassa mukana.